J. P. - la./ Ylioppilaslehti 1935.

Lappalaisten aapinen ja eräs sen "luojia"


Äskettäin ilmestyi W.S.Oy:n kustannuksella harvinainen kirja - Samikiel Abis, Lapinkielen aapinen. Mielenkiinnolla avasimme tämän erikoisen teoksen ja katselimme tuota outoa kieltä, joka aakkosista alkaen oli sen lehdillä. Inarin kirkkoherra Tuomo Itkonen on aapisen laatija, ja aitolap-palaiset, lapsentajuiset kuvat ovat verrattoman lapintuntijan Samuli Pau-laharjun piirtimen tuotteita. Paitsi varsinaista aapista sisältyy kirjaan run-saasti Lapin lapsille sopivia kertomuksia ja runoja, joten se samalla toi-mii aluksi äidinkielen lukukirjanakin. Lapinkielisen tekstin alapuolella on suomalainen, jotta lapset samalla oppivat valtakunnan kieltä.

Alkulauseesta näemme, että Utsjoen kirkkoherra Jaakko Fellman jo sata vuotta sitten kirjoitti ensimmäisen lapinkielisen aapisen, mutta käsikirjoi-tusta ei koskaan painettuja - vihdoin se kokonaan katosi teille tietymättö-mille. - Nyt kirkkoherra Tuomo Itkosen apuna hänen vaikeaa työtään suorittaessa ovat olleet lappalaiset katekeetta Holmberg, opettajat Gut-torm ja porolappalainen Jomppanen. He ovat olleet n.s. kielimestareita. Aapinen laadittiin aluksi norjanlapiksi, mutta on lopullisessa asussaan lähinnä Inarin tunturilapin murretta. Tämä johtuu siitä, että prof. Ravilan ja maist. E. Itkosen sen kieliasua viimeistellessä oppaana on ollut Inarin tunturilappalainen Juhani Nuorgam.

Tästä kielimestarista, jonka helposti saimme käsiimme Yliopiston Fo-neettisesta laitoksesta, seuraavassa pientä pakinaa. Juttu luisti, sillä olimmehan vanhoja tuttavia monenvuoden takaa.
- Tulehan minun luokseni ja ota aapinen mukaan, sanoi Nuorgam puhe-limessa.

Ja niin istuimme pian teetä juoden Kirkkokadun varrella olevassa Yli-opiston rakennuksessa, jonka alakerrassa on m.m. Foneettisen laitok-sen vahtimestarin keittiön ja kamarin huoneisto. Sillä tämä lappalaisnuo-rukainen ei oleenempää eikä vähempää kuin k.o. laitoksen vahtimestari.

Mutta antakaamme Juhanin itsensä kertoa.
- Tammikuussa 1932 minä ensi kerran tulin Helsinkiin, Lapissa tapaa-mani prof. Äimän kehoituksesta silmälääkäriin - poro näet oli sarvellaan huitaissut toiseen silmääni. En ollut elämässäni käynyt etelämpänä kuin Inarin kirkolla, rippikoulussa, ja tietysti linja-auto Inarissa jo oli elämys. Vielä ihmeellisempi oli juna, johon Rovaniemellä oli noustava. Mielikuva-ni junasta oli ollut hyvin erikoinen, olin näet kuvitellut kiskojen olevan il-massa, ja hämmästyin tavattomasti nähdessäni niiden olevan maassa. Tampereella vaihtuu juna "pikajunaksi", sanoivat. Arvailin itsekseni, mikä kumma se mahtaisi olla. Ja kun juna sitten lähti kulkemaan taaksepäin, kuten Tampereella tuntuu tekevän, ajattelin: "ahaa, pikajuna on sellainen juna, joka kulkee takaperin".

- No, ja vaikutelmasi pääkaupungista?
- Hyppäys Pautujärveltä Helsinkiin oli tosiaan liian suuri. Katujenkin olin kuvitellut kulkevan päällekkäin, ja kauan olin siinä uskossa, että kaupun-ginosa, jossa minä kävelen, on ylin monesta samanlaisesta. Näinhän rappusia menevän alakertaan, ja sitäpaitsi "katu" tahtoi mielessäni se-kaantua "kattoon". — Inarissa olin kuullut erään matkustajan puhuvan raitiovaunuista. Muodostin sanasta oman käsitykseni: "ne ovat raittius-vaunuja, joissa vain raittiit ajavat". Ja Helsinkiin tullessani pahoittelin aluksi, etten ollut tullut ottaneeksi nimismieheltä raittiustodistusta, jotta minäkin olisin päässyt ajamaan!

- Mitenkäs sinä tähän vahtimestarin virkaasi jouduit? utelimme ihmetel-len sitä kehitystä, joka kolmessa vuodessa oli tapahtunut hiljaisesta la-pinpukuisesta pojasta siksi kovakauluksiseksi ja kaunis solmioiseksi vilk-kaaksi nuorukaiseksi, joka maailmanmiehen varmuudella kertoili edesot-tamuksiaan. Tuntui melkein siltä kuin Juhani olisi puhunut jostain aivan toisesta henkilöstä kuin itsestään.

- Jaa, Fonetikumiinko! Siinä on monta juttua. Kun prof. Äimä sai varoja lapinkielen tutkimista varten, jäin hänen kielimestarikseen koko kevääksi 1933. Kesäksi minut "värvättiin" näytteille Seurasaareen. Siellä oli kota, jossa keittelin, heitin lassoa ja puhuin puuta heinää ihmisille, jotka katse-livat minua kuin jotakin ihmeolentoa. Syksylläl ähdin prof. Ravilan, silloin maisterin, kanssa Lappiin, josta tulin vasta kevääksi, taas Seurasaaren ulkomuseoon. — Opetusministeriön varoilla Ravila ja Äimä tutkivat mur-rettani tammikuuhun 1934, jolloin "ylenin" Foneettisenlaitoksen vahti-mestariksi. Ensimmäinen virkatehtäväni oli mitata, miten paljon hometta oli kertynyt kellarissa oleviin pakkalaatikkoihin

Juhani Nuorgam.

Nuorgam nauroi niin, että pienet silmät kiiluivat ja valkeat hampaat välk-kyivät.

- Voi, voi! Fonetikumissa on ollut niin monta hauskaa hetkeä. Kaikkien kanssa olen hyvin sopeutunut, professorin, amanuenssien, oppilaitten, foneettisten työntekijäin kanssa. Ainoa suruni ovat virkaveljeni yliopiston laitoksissa! Lappalaisnuorukaisen iloisille kasvoille levisi varjo.
- En tiedä, mitä lappalaiset ovat tehneet näille "ruotsalaisille" Yliopiston vahtimestareille, mutta kai jotain hyvin pahaa, koska he eivät edes su-vaitse vastata tervehdykseeni.Tai ehkä ne vihaavat "suomalaisuuttani!"
Lohdutimme Nuorgamia sanoen, ettei k.o. palveluskunnaltamuuta voi odottaakaan - toistaiseksi.
Siirryimme sitten puhumaan Juhanin kotioloista. Turhaa on tämän paki-nan puitteissa kuitenkin niistä paljoa laverrella.
- Kotini on Inarin Pautujärvellä, 60 km. Kaamasesta, joka on lähin posti-paikka. Inarin kirkolle on 80 km. Lähin naapuri "meidän kylässä" on pe-ninkulman päässä. Äiti elää ja hoitaa "huushollia" pienessä tuvassamme Pautujärven rannalla. 5 veljeäni kulkee poroineen tunturissa. Siellä he paimentavat minunkin porojani, kunnes itse sinne menen takaisin, ken-ties jo kesäksi...

Pieni kaihonsävy tuli muuten niin hilpeän ja humoristisen Juhanin pu-heeseen hänen muistellessaan tuntureitaan ja porojaan täällä kivimuu-rien keskellä.
- Ja vielä joku sana tuosta Lapin aapisesta. Pidätkö sitä onnistuneena? - Totta kai, ja hyvin onnistuneena. Lapin kansa saa olla kiitollinen kirkko-herra Itkoselle. Mielestäni aineistoon verraton, tekstit samalla opettavia ja hauskoja. Ja laulut, joita lappalaislapset oppivat nyt aapisestaan joi-kujen lisäksi! - Katsos tuotakin - Pohjanpään runoa tontuista. Kuvakin on hauska - kas vain, ajohihna on tullut väärälle puolelle, mutta ei se tee mitään.

Lappalaispoika nauraa makeasti piirtäjän pienelle erehdykselle.
- Kyllä se muuten on hauskaa, että Lapin lapset saavat kouluissa lukea omakielistä aapistaan. Kai se nyt tuleekin käytäntöön jokaisessa Lapin koulussa! Minäkin sain opetella suomea kiertokoulussa, ja sitten kun kielen olin oppinut, vasta ruveta lukemaan ja kirjoittamaan. Laskeminen se on vain vaikeaa, otan siinä nykyään yksityistunteja!

Sanoimme hyvästit miellyttävälle isännällemme. Kohteliaasti hän saattoi meitä ovelle ja kiitti käymästä. Totisesti, ajattelimme, ihminen on ihmeel-linen. Tuosta sulavakäytöksisestä, siististi puetusta, asiantuntemuksella päivän tapahtumista keskustelevasta nuorukaisesta ei ikinä voisi uskoa, että hän kolme vuotta sitten paimenteli poroja kaukana erämaassa ku-vitellen junan kulkevan ilmassa.

Kun Juhani Nuorgam palaa kotipaikoilleen, on hän tietysti heti itseoikeu-tettu "pitäjän keisari". Uskomme, että hänellä vielä on suuri elämänteh-tävä edessään Lapin kansan keskuudessa, jonka sivistyksestä ensim-mäisiä merkkejä on tässäkin mainittu Lapinkielen aapinen.