Rajamme varija 15.12.1944

Lappi laajalti savusi


Ylläolevat sanat ovat eräästä Eino Leinon helkavirrestä, jossa kuvataan pirkkalaisten Lappiin tekemää veronkantoretkeä. Lappi on jälleen laajalti savunnut, ja sen rinnalla myös Kainuu. Nämä tienoot ovat monen monta kertaa joutuneet kokemaan sodan ja hävitysretkien kauhut, ja monesti on niiden kylät ja yksinäiset erämaa-asumuksetkin poltettu maan tasalle.


Ihmeteltävällä sitkeydellä erämaitten kansa on kuitenkin aina pannut alulle uuden elämän, ja kaikesta hävityksestä huolimatta asutus on val-lannut yhä uusia alueita ja maakunnat ovat jatkuvasti vaurastuneet. Nousevat Lappi ja Kainuu vieläkin, nyky polvi ei ole manalle menneitä heikompi! Kainuun ja Lapin teillä on kuluvan vuoden loppupuoliskolla ollut vilkas liikenne.



Ensinnä asukkaat karjoineen ja hevos- tai autokuormiin mahtuvine omaisuuksineen vaelsivat etelään ja länteen. Sitten Suomen armeija marssi pohjoiseen, pakottaen saksalaiset joukot vetäytymään pois näiltä palkisilta. Kun työ alkoi tulla valmiiksi, alkoivat suomalaiset joukot palata etelään kotiutettavaksi. Samaan aikaan väestö karjoineen ja muine omaisuuksineen siirtyi entisille asuinsijoilleen.



Näin vilkasta liikennettä ei näiden harvaanasuttujen erämaiden teillä ole koskaan aikaisemmin ollut. Lapin ja Kainuun teiden vaeltajista herät-tävät erikoista huomiota karjankuljettajat. Useimmat heistä näyttävät ole-van keskenkasvuisia tyttöjä mutta joukossa on myös runsaasti vanhoja vaimoja ja ikämiehiä. Miesväki on kuitenkin pääasiassa ajamassa karja-laumoja seuraavia hevosia, joiden kuormiin on sälytetty mukaan saadut vähät tavarat.



Nuo karjankuljettajat ovat suorittaneet päivämarsseja, joihin armeijan miestenkin on suhtauduttava kunnioituksella. Niinpä Suomussalmen Pe-rangan kylän väki marssi 300 km Raahen liepeille, Pattijoelle, oli siellä alun kolmatta viikkoa ja palasi sitten saman taipaleen. Kumpaankin suuntaan marssi kesti pari viikkoa, päivämarssien pituuden ollessa 15—30 km.



Tämä taipaleen teko ei vielä riittänyt, vaan karjaa oli myös hoidettava, mikä antoi runsaasti työtä karjankuljettajille. Tuo 600 kilometrin marssi oli suoritettava syyssateiden, liejun ja talven ensimmäisten pakkasten ja lumien aikana, joten se siis vaati hyvää fyysillistä kuntoa ja sitkeyttä. Ih-meen hyvin pitkiin taipaleisiin tottuneet Kainuun ja Lapin asukkaat sel-viytyivät tästä "valtakunnanmarssista".



Eläinten laita oli toisin. Ne menivät huonoon kuntoon, ja monien sorkat olivat verillä. Veriset läikät vastasataneella lumella osoittivat tietä, mitä nuo pitkän matkan ja heikon ravinnon näännyttämät eläinparat olivat vaeltaneet.

Lapin teitten vaeltajia syksyllä 1944. Karjaa kuljetetaan.

67-vuotias 600 kilometrin marssija Anna Räisänen Perangalta.

Ei ole kovinkaan ilahduttava se näky, mikä odottaa kotiseudulle palaa-vaa pohjolan väkeä. Sillat, joiden valmistumiset ovat aikanaan olleet suuria maakunnallisia merkkitapauksia, ovat hävinneet jäljettömiin tai niiden paikalla on muodoton kasa ruhjoutunutta rautaa.



Tiet on monin paikoin räjäyttämällä katkaistu, ja erämaaoloissa tärkeät puhelinyhteydet on rikottu. Siviiliväestön kannalta on kuitenkin ollut onni onnettomuudessa, kun oma armeija on joutunut kulkemaan näiden seu-tujen kautta. Se on voimalla ja ammattitaidolla ripeästi rakentanut tila-päissillat, korjannut tiet kuljettavaan kuntoon ja järjestänyt puhelinyhtey-det.



Se työ, minkä armeijamme on näiden viikkojen kuluessa suorittanut Kai-nuussa ja Lapissa, olisi siviilivoimin suoritettuna vienyt kuukausia, ehkä vuosiakin. Vaikein armeijan suorittamista töistä on kuitenkin vielä mainit-sematta: miinoitusten purkaminen. Saksalaiset ovat tunnetulla perus-teellisuudellaan suorittaneet tämänkin työn. Miinoja on kätketty teihin, niiden sivustoihin, teille kaadettuihin murroksiin, rakennuksiin j. n. e.



Miehillämme, ennen kaikkea pioneereilla, on ollut ankara urakka näi-den miinoitusten purkamisessa. Tämä työ on vaatinut runsaat uhrit. Niinpä eräällä sotatoimiyhtymällä, joka saksalaisten nopean vetäytymisen vuoksi ei joutunut varsinaiseen taistelukosketukseen heidän kanssaan, olivat tappiot kuitenkin suuremmat kuin asemasodan aikana.




Vaikka miinoitusten purkamisessa on tehty mitä on voitu, on miinoja kui-tenkin jäänyt runsaasti maastoon, ja ne aiheuttavat jatkuvasti vahinkoja siviiliväestölle ja karjalle. Monet kotiseudulleen palaavat peräpohjolan asukkaat ovat näissä onnettomuuksissa menettäneet henkensä tai tul-leet eliniäkseen raajarikoiksi. Eläinten loukkaantumiset taasen aiheutta-vat suuria taloudellisia tappioita.



Nuo eläimet, jotka suurella vaivalla on kuljetettu pois ja nyt yhtä suurella vaivalla tuotu takaisin, saattavat aivan kotitanhuilla tuhoutua. Niinpä eräältä Suomussalmen syrjäkylän emännältä meni kahtena peräkkäise-nä päivänä lehmä miinaan aivan kotikylän liepeillä. Siihen päättyi 600 kilometrin marssi!

Perangan isäntiä, joilla on ollut 60 vuotta yhteinen nuotta. Tänä syksynä se hävisi. Oikeanpuoleinen isäntä on 75- vuotias, mutta hänkin suoritti jalan 600 kilometrin marssin.

Erään sillan jäännökset.

Vaikeata on uuden elämän aloittaminen sodan hävittämällä alueella. Il-man muuta on selvää, että ne, joiden asunnot ovat tuhoutuneet, ovat pahimmassa pulassa, mutta helppoa ei ole muillakaan.Miinavaara uh-kaa kaikkia, heinät on suureksi osaksi viety pois tai poltettu, vilja jäi pel-loille, joilla se on ainakin osittain pilaantunut tai tuhottu, vaikka se olisikin ehditty korjata, kaikkia perunoita ei ole ehditty nostaa, veneet on rikottu, verkot ja nuotat viety j.n. e. Vaikeuksia ja vahinkoja on loputtomiin.




Näidenkin haittojen poistamiseksi armeija on koettanut tehdä parhaan-sa. Mikäli sotatoimet ovat sallineet, on miehiä pantu korjaamaan viljaa ja
nostamaan perunoita, ja armeijan autot ja hevoset ovat auttaneet kulje-tuksissa. Rajan kansalla on monesti ollut suuret vaikeudet voitettava-naan. Kaikista on kuitenkin selvitty, ja niin selvitään nytkin, vaikka lujalle se varmaankin tulee ottamaan.

Miinoituksin tuhottua, mutta tilapäisesti korjattua tietä Sen sivussa on langoissa lappuja, joissa ilmoitetaan, että vain tie on puhdistettu miinoista.

Lokakuun lopussa korjattiin Posi-olla eloa.

Kuin suurina vainoaikoina ainakin omaisuutta kätkettiin järviin syksyllä 1944. Kotiseudulle palannut Posion nimismies onkimassa keittiöastioita.

Erään kenttävartion miehet syksyllä 1944.

Samanaikaisesti siviiliväestön kanssa ovat rajamiehet asettuneet itära-jan kyliin. Valoisalta ei tulevaisuus näytä heidänkään kohdallaan, sillä vanhat vartiorakennukset ovat suureksi osaksi tuhoutuneet, ja nykyisistä olosuhteista johtuen palvelus on vaikeampaa kuin koskaan aikaisem-min.



Oma haittansa on myöskin siitä, että vanha, kokenut rajamieskaarti on pahoin harventunut. Monet ovat kaatuneet tai joutuneet invaliideiksi, mo-net kohonneet arvossa niin, että he eivät enää palaa rajamiestehtäviin. Montakaan niistä perinpohjaisesti koulutetuista miehistä, jotka v. 1939 hiihtelivät partioladuilla pitkin itärajamme vartta, ei enää palaa näille la-duille. Uudet miehet asettuvat nyt rajaa vartioimaan. Entisiä on kuitenkin vielä sen verran joukossa, että perinteet säilyvät. Uusi vaihe rajavartios-tojen historiassa alkaa.