Pentti Stoor.

Leppäjärven Alma.


Leppäjärven Alma oli yksi näitä persoonallisuuksia, joita Enontekiöllä minun lapsuudessani löytyi vaikka kuinka paljon. Koulut eivät vielä olleet yhdenmukaistaneet ihmisten käyttäytymistä ja ajattelua. Perheissä oli paljon lapsia ja vanhempien aika meni leivän hankkimisessa, eikä aikaa juuri jäänyt jälkikasvun neuvomiseen. Isommat lapset huolehtivat nuo-remmistaan ja opettivat näille vanhemmiltaan kopioituja käyttäytymis-tapoja.

Alma oli kotoisin kirkolta Alatalon Toivon ja Kurun Alinan sisko, joka oli naimisissa Leppäjärvessä. Harmaantuneen miehen kasvon piirteenkin muistan aivan selvästi, mutta nimeä en saa millään mieleeni. Alma oli sen ajan mittapuun mukaan ihan tavallisen kokoinen teräväliikkeinen nainen, joka oli jo ohittanut hedelmällisen iän. Paksut linssit silmälaseis-sa kertoivat heikenneestä näkökyvystä. Kirkolla käydessään hän aina vieraili myös minun kotonani.

Alma istui keittiön kahvipöydässä siskoni Sirkan ja minun palatessa kou-lusta. Pihassa oikaisimme kapeaa lumeen poljettua kinttupolkua pitkin, jossa kaadoin Sirkan päästäkseni ohi hänestä ja ennen tätä kotiin. Lap-sethan kilpailee mitä kummaalisimmista asioista. Sirkalle tuli hävitystä kisasta ja lumikylvystä paha mieli ja hän alkoi itkeä. Sisälle päästyämme Alma lohdutti:

-Kyllä mie näin. Vaseti se pukkasi. Älä ennää turhaa itke.

Uutisten aikana Alma istui radion vieressä korva kiinni kaiuttimissa. Hän kommentoi Kaisu Puuska-Joen kuulutuksia ja STT:n toimittamia uutisia toistelemalla vuoronperään – jassoo… vai niin… - aivan kuin lukija olisi kuullut tämän hyväksynnät.

Soittaessan Leppäjärven puhelinpaikkaan Alma oli koko ajan itse ää-nessä kertoen turhanpäiväisiä asioita suurin piirtein näin:

- Mie soitan täältä Tuuri Einosta, ko Alinalla ei ole ommaa telefoonia. Seki käypi täällä Einon tykönä puhelimessa. Molema käyhneet Reekon Kallen kaupassa ja ostanheet…. Me lähemä ajahmaan aamula aikas-ten, ko silloin on vielä hyvä keli. Ei mutta kyllä minun häätyy nyt lopet-taa, ettei tämä tule kauhean tyyhriiksi.

Almalla oli niin kiire puhua, ettei kerinnyt edes huuliaan välillä kostuttaa ja tuskin toisessa päässä ehdittiin joo-joota väliin vastata puhelun aika-na.