Lieviä letkauksia : pakinoita / Ernst Lampén 1.1.1932.

likka.


Tein kerran matkan Petsamoon. Kuljin autossa, joka oli ensiluokan viku-ri, oikukas kuin hemmoiteltu aviovaimo. Milloin se kulki hurjaa vauhtia, milloin taas pysähtyi ilman minkäänlaista ymmärrettävää syytä. Suureksi avuksi meille autossa kulkijoille oli linjabussin shofööri, ilman häntä oli-simme jääneet keskelle tietä värjöttelemään. Ja sielläpäin ei ole sakeasti taloja. Hän se noppi meidät tienohesta, ja pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin perille, s.o. Jäämeren rannalle.


Seuraavana kesänä matkustin Venäjän rajamailla Salmin kihlakunnas-sa. Tulipa sama shofööri taas vastaan maantiellä. Kolmantena kesänä liikuin taas äärimmäisessä lännessä Turun saaristossa. No, siellä oli vanha tuttu autoilija taas vastassa. Hän tunsi siis Suomenmaan sen kaikkia ilmansuuntia myöten. Oli tietysti kansakin tuttua sekä pohjoises-sa että etelässä, idässä ja lännessä.

Kysyin häneltä:
- Missä olette tavannut miellyttävintä kansaa?
- Peräpohjolassa lentojätkät.

Lentojätkiksi sanotaan Peräpohjolassa tukkityömiehiä. Jätkä-nimihän täällä etelässä ei ole mikään mairesana, mutta siellä pohjolassa se mer-kitsee samaa kuin gentlemanni.

- Minä kerron teille erään esimerkin jätkien erinomaisesta rehellisyydes-tä, sanoi shofööri.

- Ajoin linja-autoa Inarista Rovaniemeen. Oli syyskuu, minulla oli täysi lasti kotia palaavia lentojätkiä. Niitä oli 22 kappaletta. Sattuipa jokin rike linja-autolle. En päässytkään Rovaniemelle siksi illaksi, vaan täytyi yö-pyä Sodankylään. Sanoin miehille, että nyt jäädään yöksi tähän kylään, mutta huomenna lähdemme jatkamaan klo 8 aamulla.

Olin vakuutettu, että ainakin toinen puoli jätkistä jäisi tulematta vaunuun, sillä olivathan ne jo tulleet enemmän kuin puolet matkasta vaunussa, ja nyt oli vain pienempi osa ajettava, joten olisi tullut paljon huokeammaksi päästä loppumatka toisessa autossa. Mutta arvatkaapa hämmästykseni, kun jokaikinen jätkä aamulla kapusi vaunuun. Ja Rovaniemessä jokai-nen maksoi täyden hinnan matkastaan.

Jos tällainen tilaisuus päästä pommilla olisi tarjoutunut täällä etelässä, aivan varmasti ainakin toinen puoli matkamiehistä olisi käyttänyt sitä hy-väkseen. (Mies oli kotoisin Mäntsälästä, ei mikään kapinallinen muilutta-ja, vaan aivan tavallinen vanhan kansan mäntsäläinen.)


Monta muuta hyvää olisi kerrottava näistä jätkistä, mutta jätän ne sik-seen ja ryhdyn kaskuamaan lentojätkästä, joka totteli nimeä likka. (Ei ole sitä peräpohjalaista sukua, jossa ei ainakin olisi yksi likka; monessa niitä on kymmeniä, aivan kuin savolaisissa suvuissa on Aapeleita.)

likka raatoi tukkitöissä siellä jossakin Lapin raukoilla rajoilla. Lukipa ker-ran lehdestä, että Helsingissä pidetään raha-arpajaisia. likka päätti koe-tella onneaan. Kirjoitti kirjeen Helsinkiin, pisti siihen satalappusen ja pyy-si saada »piletin» arpajaisiin tällä rahalla. Piletti tuli kuin tulikin, ja likka säilytti sitä visusti lakkarissaan.

Tuli sitten arvontapäivä. likka hakeutui korvestaan lähimpään taloon, missä tiesi radion olevan. Tuli illalla taloon ja sanoi isännälle:
- Kuulehan mies, paneppas koneesi vireeseen, kattotaan, voitanko minä tällä piletillä rahaa?

Isäntä teki työtä pyydettyä ja kone soitti musiikkia. Tuli päivän tuoreim-mat uutiset. Markus luki: Päävoitto arpajaisissa lankesi numerolle 45, 362. — Mutta sehän juuri oli likan numero. likka kimmahti pystyyn ja ru-pesi ulvomaan kuin marras-susi.

Lentojätkien lauma, joka kuorsaten loikoi tuvan lattialla, heräsi ilta-unes-taan tähän mölyyn. Miehet luulivat likan tulleen vikapäiseksi ja karkasi-vat häneen kiinni, mutta likka vain kirkui:
- Hei hulipit, hih pihlaja ja muita puita lisäks! Nyt pojat lähti kerrankin miehestä nälkä. Tässä on se poika, ettei se enää noita ryysyjä päällään kanna. Pojat hoi! Saatte satamarkkaa jokaisesta riekaleesta, jonka tun-kiolle kannatte!

Miehet tarttuivat likan ryysyihin ja kantoivat ne pihalle. likka huusi:
- Tulkaa kanssani kaupunkihin, siellä saatte maksun. Ja pontikkata pöy-tään, kuule isäntä, ja vähän sitten kiiruusti.

Ei ollut pontikkata talossa, mutta likka herätti emännän ja komensi kahvit pöydälle. likka väitti, että ei se tämä poika vaan pistä maitua suuhunsa. Miestä väkevämpää se olla pitää.
- Kuule isäntä, onko mulla luottua? Tuo tänne pyhävaatteesi. Nyt sitä lä-hetään kaupunkiin.

Isännän pyhävaatteissa ja suuren sakin seuraamana sitten lähdettiin roi-kassa kaupunkiin. Sielläkös pontikkapullot tekivät kauppansa! Lauma kuljeksi katuja pitkin ja laulaa hoilotteli:
- konjakkia oli kontissa, pannu se pantiin hellalle.

Poliisit korjasivat pahimmat räyhääjät putkaan, ja likka maksoi sakot.

Mutta jätkien joukossa oli autonkuljettaja täältä etelästä, joka sanoi:

- Kuulehan, likka, ei tämä ennää lystiä ole, lähdethään Helsinkiin ja os-tethan autu.

Tämä vasta oli likan mieleen. Heti lähdettiin kaupungin asemalle, piletit ostettiin ja huroo! matkustettiin Helsinkiin. Kaupat syntyivät heti ja kätei-sellä maksettiin, sillä likka oli nostanut jo kotikaupungissa rahat voitto-arvallaan. Ostettiin Studebaker-auto ja pöytään pulitettiin 125,000 mk.

Nyt hurrattiin Helsingissä katua ylös toista alas, mutta likan mielestä hän ei herättänyt kylliksi huomiota Helsingissä, sillä olihan täällä muillakin yhtä hienoja autoja. Sentähden tehtiin sellainen päätös, että nyt lähde-tään Tampereelle. Niin tehtiinkin, ja Tampereella saavuttikin likka jonkin verran enemmän huomiota. Mutta ei tämäkään likkaa tyydyttänyt.
- Lähdethään takasin kotikaupunkiin, siellä ne ihmiset vasta meitä töllis-televät.

Nyt oli likka Tampereella tehnyt hauskoja naistuttavuuksia ja ne pyydet-tiin mukaan. Sitten lähdettiin taipaleelle ylen kuormitetulla autolla. Tultiin Kokkolaan. Siellä poliisit seisauttivat auton, sillä se oli niin ylt'yleensä ra-vassa, ettei auton numeroakaan kukaan osannut lukea. Silloin likka huu-si vaunustaan poliiseille:
- Tämä onkin niin hieno autu, että tässä täytyykin olla kaksi sohvööriä. Poliisit hoi, hankkikaan minulle toinen sohvööri.

Se saatiinkin; hän pesi vaunun ja sitten lähdettiin kohti kotikaupunkia, kahden shoföörin kuljetuksessa.

Kun tultiin kahden kilometrin päähän kotikaupungista, huusi likka vau-nustaan:

- Pane torvi »tyyttäämään», jotta kansa kuulee, miten herroiksi sitä meil-lä kuljetaan.

Torvi ulvoi kuin sumusireeni, ja kaupungin asukkaat syöksyivät huoneis-taan, luullen tulipalon raivoavan jossakin. Mutta kun likan vaunu vihdoin-kin seisahtui, näkivät he likan kömpivän ulos vaunustaan koko hoviseu-rueensa etunenässä. Hovineitsyet herättivät aivan erikoista huomiota.

likka vuokrasi asunnon kaupungista, ja seurue rupesi viettämään ruhti-naallista elämää. likka loikoili aamulla sängyssään aina klo 12:een päi-vällä. Niin muka rikkaat aina tekevät. Kun seurueen jäsenet aamulla tu-livat kunniatervehdykselle, pisti likka takakäteen satamarkkasen jokai-sen kouraan. Hänellä oli näet patjallaan pinkka satamarkkasia kuin ava-tussa virsikirjassa lehtiä, ja siitä hän näppiinsä sylkäisten irroitti setelit ystäviensä kouriin.

Asuttiin, elettiin aikoja. Liikuttiin autolla ympäristöllä. Puskettiin pylväitä ja tongittiin tiensyrjiä. Auton etuosa muuttui sian pystykärsän näköiseksi. Mutta se toimi vielä joltisestikin. Neitsyet paketeerattiin junavaunuun ja ostettiin piletit tehdaskaupunkiin, Tampereelle.

Pidettiin markkinat naapurikaupungissa. Sinne likka tovereineen. Tiellä likka tapasi ylimmän päällikkönsä, tukkiuiton johtajan. likka pyysi insin-ööriä kohteliaasti astumaan vaunuunsa ja lupasi viedä hänet markkinoil-le. Insinööri otti vastaan tarjouksen, ja niin sitä lähdettiin.

Kaksi kilometriä ennen kaupunkiin tuloa likka taas komensi:
- Pane torvi tyyttäämään, jotta markkinaväki tietää, että herroja on tulos-sa!

Torvi tyyttäsi ja ajettiin keskelle kaupungin toria. Jätkät saarsivat kohta vaunun, ja likka siirsi syrjään paksut vaunun verhot ja huusi:
- Kattokaa pojat, kuka täällä istuu. Eikö se ole itte Bryno Syndvist.

Jätkiltä jäivät suut auki, kun näkivät oman päällikkönsä istumassa likan kupeella vaunussa. Ja miten se likka olikaan puettu! Jätkät höpisivät:
- Kattohan likka riepua, kun sillä on kovat käsissä ja manskietit kaulas-sa. Ja kattelee ympärilleen kuin kirnusta.

likka oli Helsingistä ostanut niin korkeat kaulukset, että ne pyrkivät han-kaamaan korvannipukoita. Mutta poliisi sekaantui likan iloon. Poliisi näet takavarikoi auton likan maksamattomien verojen suoritukseen. Ei autta-nut vastalauseet. likalta vietiin kallis Studebaker, tosin jo sangen kolhit-tuna.

Itku pitkästä ilosta, niinkuin aina käy tässä matoisessa maailmassa.

Nyt likka on herännyt, niinkuin aina käy pohjalaiselle. Hummattuaan ai-kansa pohjalainen aina herää. likka on liittynyt laestadiolaisten seura-kuntaan. Siellä hän nyt istuu hihhuliakkojen kupeessa ja ylistää Herraa. Hän huokailee:
- Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.
Kohta likka kuuluu lähtevän herätysmatkoille saarnaamaan parannusta ja katumusta. Kun siis loppu on hyvä, on kaikki hyvin

Nyt seuraa tapauksen siveellinen opetus.

Kukapa meistä olisi tehnyt likan tavoin? Niin sinä kuin minäkin olisimme kätkeneet visusti nuo 300,000 markkaa lompakkoomme ja vieneet rahat pankkiin korkoa kasvamaan. Emme suinkaan olisi likan tavoin jaelleet rahojamme kaikille tuttavillemme. Emme pistäneet satamarkkasta jokai-sen kouraan, joka aamulla olisi tullut meille sanomaan että: »moron päi-vää!»
Mutta likka olikin parempaa rotua. Hän oli Peräpohjolan lentojätkiä. Seu-dun gentlemanneja.

Eläkööt lentojätkät!!