Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1930.

Linjavaunussa.


Linjavaunu on hauska laitos. Siinä kuulee ja näkee paljon.

Valtion linjavaunut ovat luonnollisesti virallisemman luontoisia kuin yksi-tyisten vaunut. Ukko kruunulla on kaikessa oma kurssinsa. Niinpä kun se panee kulkemaan maantielle postivaunun ja säätää määrän, kuinka paljon siinä hänen mielestään voidaan matkustajia kuljettaa, niin se on päätös, jota on noudatettava. Yksityinen liikkeenharjoittaja sen sijaan katsoo asioita koko lailla väljemmin ja nostaa linjavaununsa etualalla olevan "Täysi"-merkin pystyyn myöhemmin kuin valtio.

Emme sano tätä mitenkään siinä mielessä, etteikö kaikki olisi niinkuin olla pitääkin. Valtion täytyy säästää vaunujaan ja pitää silmämääränä sitä, että ne kestäisivät mahdollisimman kauan, sillä ne maksavat paljon. Viimeisimmät postivaunu uutuudet maksavat näet valtiolle 200,000 markkaa kappale, joten luonnollisesti ei ole samantekevää, kuinka pal-jon tavaraa ja matkustajia niihin kulloinkin sullotaan. Mutta yksityinen, jolla on erilainen budjetti kuin valtiolla, ajattelee, että kaikki mikä tieltä kiipeää vaunuun, on "kotiin päin". Kun yksi vaunu hajoaa, niin pannana tilalle toinen, ja ellei itse pysty enää uutta vaunua hankkimaan, niin hankkiipahan joku toinen. Kilpailu on kovaa ja armotonta. Sen vuoksi on ajettava niin kauan kuin henkselit vähänkin kestävät.

Minkä verran tästä kilpailusta asianomaiset liikkeenharjoittajat hyöty-vät, emme mene sanomaan, mutta että matkustajille siitä on aivan erinomai-nen etu, sehän on ilman muuta selvää.

Monenlaista kulkijaa kiipeää linjavaunuihin tiepuolesta. Ne muodostavat
kappaleen jokapäiväistä kirjavaa elämää, ja varsinkin yksityisten linja-vaunut saattavat monasti olla mitä mielenkiintoisimpia kokoomateoksia tässä suhteessa.

Ylitornion Muonion maantiellä tarjottiin vaunuun, jossa istuimme, sävyi-sän näköistä pässiä. Emäntäihminen, joka sitä tarjosi, piteli jäärää sar-vesta ja aikoi nostaa luontokappaleen linjavaunuun. Kuljettaja vilkasi meihin matkustajiin ja hänen katseestaan luimme, että mitäs arvelette, otetaanko pässi. Me äänestimme pässin puolesta, koska se oli siivonnä-köinen ja sopi mielestämme hyvin meidän muiden pässien joukkoon. Mutta joku murisi, että on se sentään liikaa, että jaaraa yritetään ihmis-autoon, ja hänen lausuntonsa muodostui pässille kohtalokkaaksi. Kuljet-taja kieltäytyi ottamasta pässiä mukaan.

Jälemmin kertoi kuljettaja meille, ettei tämä vielä mitään, mutta kerran sattui hänelle Ylitornion ja Rovaniemen välillä, että linjavaunuun tarjottiin poroa, aivan elävää poroa, suurta sarviniekkaa kaiken lisäksi. Kolme penikulmaa olisi tätä saparolla varustettua matkustajaa pitänyt kuljettaa. Kukaties! se olisi linjavaunuun otettukin, mutta isot sarvet harasivat vas-taan ovipielissä. Mikäpä linjavaunussa on matkustaessa, mutta kun sen komeuden keskeltä joutuu kävelemään, niin se maistuu toisinaan pahasti puulta.

Kilpisjärven postinhoitajalle tuodaan lehmää Muoniosta 1940-luvulla.

Kittilän Molkojärvellä olivat hyvillään, kun me sinne illan suussa räntäsa-teessa ilmestyimme talsittuamme sinä päivänä lopulle pari penikulmaa. Sanoivat tekevän heidän tieasialleen hyvää, kun sellaiset, jotka asuvat maantien vieressä, joutuvat joskus kinltulihaksissaan tuntemaan, minkä-laista on asua kaukana kärrytiestä. Kuitenkin: kyllä sitä vielä Molkojär-velle käveli, mutta kun siitä yhteen kyytiin jatkoi matkaa Sodankylän jär-vikylien kautta Sodankylän kirkolle, niin jopahan kolmantena päivänä al-koi mielessä palaa harras toivomus, että saisi tämä jo loppua. Ja kaiken lisäksi oli tahti loppu taipaleellakin tiukka, sillä Simppalan isäntä Syväjär-veltä paineli menemään edellä vikkelänä kuin kesäorava. Hänellä taisi muuten olla kuje mielessä, päättäen siitä, että aina kun tuli mentäväksi suon yli liukkaita pitkospuita myöten, hän näytti lisäävän vauhtia ja meil-lä ei Koivurannan Jannen kanssa joka Syväjärveltä saakka oli matkato-verinamme ollut muuta neuvoa kuin koettaa nostella toista toisen eteen samassa tahdissa, jottemme aivan pahasti olisi jälkeen jääneet.

Sitä me vain siinä kulkiessamme kaiken aikaa ajattelimme, että jos jossakin etelämpänä kokonaisia kyliä tällä tavoin olisi vuosikymmeniä ilman maantietä, niin kapinan ne varmasti nostaisivat. Ajatelkapa ihmi-siä, joilla ei ole muunlaista kulkumahdollisuutta maakunnan keskuksiin kuin kinttupolku, eikä kaikin paikoin häävi sekään. Olipa vaikka kuinka kiireellinen asia kysymyksessä, niin ei ole muuta keinoa kuin ala tarpoa apostolin kyydillä. Kun siinä sitten kaiken ikänsä kantaa retuuttaa tarvik-keensa liikekeskuksista tiettömien tapailen takana olevaan kotiinsa, niin jo on ilmeinen ihme, ellei siinä väliin ajattele, että mitähän pahaa me täällä olemme oikein tehneet, kun emme saa edes tietä. Kapinamieli siinä nousee jo tilapäisellä kulkijallakin, kun penikulmittain saa kulkea ennenkuin tapaa edes tienpään.

Peloittelivat meitä kaiken lisäksi vielä jossain matkan varrella, "että Vaa-lajärven rantaan tultuamme saamme kiertää ympäri järven, sillä Reeti Rantala tuskin antaa venettä tällaisille "akitaattoreille". Mutta kun tulim-me Rantalaan, niin huomasimme, että joutavia puhuivat Reetistä. Kah-vitkin olisi tarjonnut, mutta kun kiire oli, emme joutaneet juomaan. Itse hän kaiken lisäksi saatteli kulkijat järven yli ja tulipa vielä kuuntelemaan-kin, mitä matkamiehillä on sanomista.

Kun tässä nyt tuli puhe Reeti Rantalasta, niin me olemme huomanneet hänen kirjoittelevan sellaista, ettei Lapin Kansa muka olisi julkaissut vaalikirjoituksia Lapista. Tässä Reeti puhuu omiaan, sillä niitä julkaistiin aivan määrättömästi siihen saakka kun pidettiin vaalipiirin yleinen kokous. Reeti Rantala ei muistaaksemme kuitenkaan kirjoittanut ehdokkaansa puolesta riviäkään. Hän tuntuu heränneen vasta sitten, kun yleinen kokous oli pidetty. Mutta asianlaita on nyt kertakaikkiaan sillä tavalla, että kun jostakin asiasta sovitaan, niin se on sovittu. Jos sitä ruvetaan jälkeen päin repostelemaan, niin asia menee huitomiseksi ja syntyy hajaannus. Muualla maassa on tapa sellainen, että kun nimenomaan maalaisliittolaiset asettavat ehdokkaitaan vaaleja varten, niin asia ratkaistaan yleisessä kokouksessa, jolloin vähemmistö tyytyy enemmistön päätökseen, kävi sitten kuinka tahansa. Jos joku pitää itseään liian mahtavana alistumaan yhteiseen neuvotteluun, niin se on hänen asiansa. Poissa olevat saavat tyytyä läsnä olevien päätökseen. Rantalan Reetikin istui vaalipiirin yleisessä kokouksessa kuin Pussisen poika oven pielessä, olematta hänellä äänestysalueensa valtuuksia mukanaan. Kuunteli vain ja oli sitä mieltä, että ei sitä tällaisten kokousten päätöksiin tyydytä. Hulinaksi pannaan koko meininki. Reeti ajatteli, että kun hän ja hänen myötäpuolensa itsepintaisesti pitävät kiinni omista päätöksistään, niin muu maakunta saa sihen tyytyä. Vielä kun silmäärä räyttämättä puottelee tulemaan emävaleita asiansa puolesta, niin kuulostaa ikäänkuin juhlallisemmalta. Kohtuutonta on kuitenkin vaatia, että joku vissiä valtiollista maailmankatsomusta edustava sanomalehti tässä tapauksessa Lapin Kansa ryhtyisi tukemaan yhteisen rintaman hajoittajia antamalla palstoillaan tilaa heidän kirjoituksilleen. Järjestys pitää kaikessa olla, puolue-toiminnassakin eikä nykyaikainen sanomalehti yleensäkään ole mikään roskankaatopaikka, johon saa lykätä mitä tahansa. Se lehti, johon Reeti Rantala on itsekkäistä syistä mielistynyt, ei kelpaa tässä suhteessa esi-merkiksi. Hajoittaminen ei koskaan ole mitään rakentamista.

Petsamossa 5. 10. -30.