H. Roivainen. / Suomen Kuvalehti 1938.

Tuhannet tervehdykset Professorille.

Teidän Edvart.

Sitkeä Edvart oli siis lupautunut auttajaksemme "vasta- ja myötämäes-sä,", so. Palojoensuusta Kilpisjärvelle ja takaisin. Varmuuden vuoksi ja oikeaan tunnelmaan pääsemiseksi luimme hänen kirjeensä vielä makuu-vaunun ylävuoteella, kaikista matkanvalmistelupuuhista onnellisesti vaik-kakin täpärästi selviydyttyä, sekä paneusimme sitten uneksimaan Kemin aseman herkullisesta lohiannoksesta. Kaksi mieheen niitä seuraavana aamuna, vahoille perinteille uskollisina, kakistelematta nielaistiin.

Kylkiluitten murtumatta neuvoteltiin auton ahtaudessa lopuksi kaivattuun Palojoensuuhun saakka, ja siellä Kentän Pekun ehtoisa emäntä otti mei-dät kuin omat lapset jälleen hoiviinsa, "syötti, juotti ja kapaloi". Mutta niinpä olikin meillä hyvä ja läpi kylän tunnettu nimi jo kahden vuoden ta-kaa, jolloin professori Liro 110:nnen kerran konttasi Carea brunnescens-'in, lehtinoen perässä pitkin Pekun hyviä vainioita, sekä osoittautui vallan ilmiömäiseksi paarmanpyytäjäksi. Sattui nimittäin silloin Palojoensuussa asustaessamme olemaan erittäin lämmin ja hiostava sää, suorastaan ihanteellinen paarma-ilma, ja professori malttoi tiedemiehen kärsivälli-syydellä ja perinpohjaisuudella odottaa, kunnes jokainen minimaalisinkin ala hänen kädenselästään mustanaan oli erilajisia paarmoja ja kärpäsiä ynnä täytteeksi sääskiä ja mäkäröitäkin. Kun tämä tiivis massa ensin hiukan epäröityään rauhoittui ja alkoi porautua kädeselän ihoon, silloin läimähti toisen käden kämmen siihen päälle sekä suoritti lisäksi niin tuli-sen hierausliikkeen, että vain harvat ehtivät pelastautua. Tulokseksi tuli todennäköisesti uusi Suomen ja ehkäpä maailmanennätyskin: 99 paar-maa ja kärpästä yhdellä iskulla!

Tätä ja monia muitakin merkillisiä asioita, joita voi sattua ainoastaan La-pissa muisteltiin Kentän Pekun väen kanssa, mutta silloinpa ilmestyi nä-köpiiriin jo itse Edvart seuralaisineen, ja niin me aloimme touhuta joki-matkan valmisteluissa. Kohta olikin mahdollisuus paljastaa Palojoen-suun satamassa kamera ja laukaista sillä kohti veneitä, jotka professoril-la ja hänen retkikuntansa tavaroilla lastattuna olivat valmiit lähes 20-pe-nikulmaiseen hikiseen kiipeämiseen Kilpisjärveä kohti.

Kovanlainen oli veneiden lasti, sillä kahden botanistin esteetöntä työs-kentelyä varten puolentoista kuukauden aikana asumattomissa tunturi-seuduissa, joissa päivällä rasittaa helle ja yöllä vilu, tarvitaan paljon kai-kenlaista - ruokatarpeista keittiökalustosta, teltoista, porontaljoista ja ma-kuusäkeistä alkaen varsinaisiin "ammattitavaroihin", kasvipapereihin ja kirjallisuuteen saakka. Yksistään harmaata paperia oli meillä yhteensä noin kahden metrin mittainen pino ja valkoista välipaperia lähes 3 000 arkkia.

Kun Muonionjoki Palojoensuusta ylöspäin on kaiken lisäksi penikulma-kaupalla miltei katkeamatonta kiinteää virtaa ja kovia koskia, niin ei ole ihme, että tottuneimpienkin sauvojain on työskenneltävä korkeapaineel-la, jos mieli saada matkanteko luistamaan. Tavallisesti katkaistaan koko taival Palojoensuusta Kilpisjärvelle noin 6 päivässä, me käytimme siihen 12. Kuttasen kurkkiosta selvittyä alkaa ensimmäinen pitkä suvanto, Kut-tasensuvanto, mutta sitten on joki jälleen hyvin "pystöä", kunnes neljän penikulman päässä Palojoensuusta tullaan Kaarresuvannon tasoon.

Monesti on sillä välillä vasta ehtinyt tiedoittaa polttoaineen puutteesta, ja painetta on ollut tarvis lisätä monin kahviaterioin taivasalla joenpartailla sekä vankemmin ruokalatauksin siellä täällä väylänvarren harvakseen sijaitsevissa taloissa. Erityisesti on siinä välillä vesi kielellä varrottu Jatu-nin vieraanvaraista taloa, jossa valtavat viiliannokset kaikkine asiaan-kuuluvine lisätarpeineen katoavat kuin pohjattomiin säkkeihin.

Jutunissa tultiin ensikerran tuntuvammin tekemisiin niiden salaperäisten voimien kanssa, jotka Lapin perukoilla edelleenkin asustavat. Toi näet talon emäntä eleemme pöytään palvatun poronlavan, joka oli aivan viu-lun muotoinen. Me miekkoiset emme malttaneet, kun siitä lihaa leikka-simme, vaan panimme lavan aivan viulun tavoin leuan alle ja vedimme sitten Martiinin hyviksi tunnetuilla Erä-puukoilla kuin viulun jousella edes-takaisin, kunnes sopivalta näyttävä lihaviipale irtaantui.

Ensimmäiseen näistä oli Lapin salaperäisiä voimia patoutunut niin val- tavasti, että professorin uusi stiftihammas rauskahti ensi puraisuyrityk-sellä poikki! Huh! Oli selvää, että poronlapoja kohdeltiin siitä lähtien suu-rella arvonannolla, laadittiin aina kaiken aluksi sopivat ylistykset niiden kunniaksi, ja niin säästyttin sen jälkeen kaikilta vaurioilta.

Ensimmäinen pitempi pysähdys oli meillä Markkinassa, Könkämäenon ja Lätäsenon yhtymäkohdassa, johon mennessä oli kasveja karttunut kaikki puristimet täyteen ja papereiden perusteellinen kuivaaminen kävi välttämättömäksi. Markkina on vanha asutuspaikka, entinen kirkonky-lä, mutta nykyään siellä on vain muutamia taloja. Leevi Pappilan hoivis-sa saimme siellä jälleen tuntea samaa vanhaa suomalaista vieraanvarai- suutta ja ennakkoluulottomuutta, joka syrjässä maailman pahuudesta on yleensäkin koko rajaväylän molemmin puolin hyvin säilynyt.

Lämpiminä päivinä ja erittäinkin "pöheiköissä" liikuttaessa nousee piki-öljyn kulutus huippuunsa, so. noin neljään vankkaan voiteluun tunnissa. Hikoilu ja samanaikainen väkevän pikiöljyn käyttö aiheuttavat aluksi mel-koista kirvelyä, mutta sitä sietää sentään paljon mieluummin kuin sääski-parvien rietasta toplaamista.

Kelottijärvelle saavuttua ovat professorin pieksut lämmöstä ja kuivuu-desta niin kutistuneet, että Saarenpään avulias Aukusti tarvitaan toverik-si niitä jalkaan vetämään. Itse kelottijärveläiset tapaamme joukoittain uimasta, ja Aukustin pikku poika tarkenee melkein pelkässä messingissä muutenkin. Aukustin talosta oli määrä lähteä varhain aamulla, mutta kun "erehdyimme" taasen konttailemaan talon kentillä ja pahaksi onneksi löysimme sieltä kaksi niin epäilyttävää sientä, että professorin oli ruvet-tava aivan paikan päällä niitä mikroskooppisesti tutkimaan, siirtyi lähtö usealla tunnilla.

Professorin mikroskopoidessa minä jäin edelleen kauemmas pientarelle - konttaamismania oli näet pahasti tarttunut minuunkin -, ja me sovimme siitä, että hän tiedoittaisi hei huudoilla, jos löydetyt sienet osoittautuisivat Suomelle uusiksi. En ehtinyt kovin vanhentua, ennen kuin näin profes-sorin kiipeävän talon rapuille ja samassa kuului kaksi niin verratonta kar-jaisua, että talon ikkunat ritisten pullistuivat talon väen niihin säikähtynei-nä hyökätessä, ja voimakas kaiku vastasi aina Ropitunlurista saakka.

Lammaskosken läheiseltä upottavalta jänkällä teimme sitten koko mat-kan merkillisimmän löydön: keksimme sieltä sammalikosta pienen ja sievän pitsinenäliinan, jossa oli täydellinen nimikirjoitus. Koska liina oli märkä ja rypistynyt, oijoimme sen ja panimme hellävaroen kasvipuristi-meen toisten kalleuksien joukkoon edelleen siliytymään ja kuivumaan. Myöhemmin Kilpisjärvellä Siilastuvan emäntä vielä paranteli meidän työ-tämme, minkä jälkeen tavara oli valmis kirjeessä omistajalleen lähetettä-väksi.

On uusi kokemus Keinovuopion Martin Jounille niin läheltä nähdä, kuin-ka etelän lantalaisten suu ja posket pullistelevat, kun he raskaasti kuor-saavat. Noustaan siitä ylös, ryypätään kahvit, ja syvämietteinen uskon-nollisfilosofinen ajatustenvaihto viriää professorin ja Martin Jounin kes-ken. Puolin ja toisin osoittaudutaan lukeneiksi miehiksi: pyhän kirjan vii-sauksia singotaan kuin tulenkipinöitä katkeamattomana sarjana.

Vihdoin siirtyy koskustelu astraalitasolta Taatsajärven siikoihin, joita Kris-tiina-emäntä, on kantaa höyrytellyt särpimeksi. Parikiloiset olivat siiat ja rasvaisimmat mitä koskaan olemme kohdanneet. Taitaa Kristiina-emän-nän pyylevyyskin osittain pohjautua tähän lihavaan vedenviljaan. Kiitos vain, Keinovuopion Kristiina, ja hyvästi, Martin Jouni emäntinesi! Me aioimme jo tänäiltana kylpeä Valde Viikin saunassa Siilastuvalla.