A.E. Järvinen. / Metsästys ja kalastus 1934.

Lisävalaistusta Tuntsajoen kalas-tusoloihin.


Ei ole kauan siitä, kun Perä-Pohjolassa ja Lapissa oli vielä runsaasti metsästys- ja kalastusalueita, joissa luonto oli koskematonta ja Tapio ja Ahti tuntuivat ehtymättömän antoisilta. Mutta nopeasti ajat ja olot ovat muuttuneet. Tiet ja niitä pitkin autot ovat tunkeutuneet erämaihin, tuo-neet rauhattomuutensa niiden vastikään niin hiiskumattomaan hiljaisuu-teen. Varsinkin useimmat parhaista kalavesistä ovat kesäisin jo vilkkaas-sa ja katkeamattomassa käytössä, eikä Ahti suinkaan aina ole niin ante-lias kuin innokkain ja suurin toivein pitkien taivalten takaa saapuneet ka-lamiehet odottavat. Vain harvat onnekkaimmat tapaavat etsimänsä "suu-ren elämyksen", sähköisän ja vavahduttavan taistelunlohen, kirkkaiden vesien jalon ja salaperäisen asukkaan kanssa.

Vielä on kuitenkin maassamme eräs sopukka, joka vasta viime aikoina on huomattu, jota toistaiseksi etelän urheilukalastaja ei ole kansoittanut, jossa ei vielä ainakaan ole tungosta. Joku erämaata pelkäämätön vapa-mies sinne vasta on osunut, vaikka maantietä voi ajaa hyristää perille asti. Tämä sopukka on pohjoisessa, valtakunnan itärajalla, Kuolajärven pitäjässä, ja sille antaa elämää ja ilmettä suurten erämaiden halki vir-taava Tuntsajoki.

Tuntsajoesta on jo näkynyt Metsästys ja Kalastus-lehdenkin palstoilla mainintoja, jotka varmaankin ovat antaneet kalamiehille virikettä uusiin matkasuunnitelmiin. Kun näin ollen näyttää siltä, että tämäkään kolkka ei enää voi jäädä harvojen erämaankulkijain yksin viljeltäväksi ja nautitta-vaksi, lienee syytä tehdä perinpohjaisestikin selkoa tästä itäisten suurten tummien metsien pimennoissa valoisina kesäöinä kimaltelevasta kala-vedestä.

Kuten jo edellisistä kirjoituksista on käynyt selville, Tuntsajoki virtailee Kuolajärven pitäjässä lähellä valtakunnan rajaa. Se alkaa Värriötuntu-rista ja sen latvaosaa on Suomen puolella noin 100 km. Maantietä pää-see autolla sen rannalle Alakurtin kylään, joka on n. 10 km päässä siitä kohdasta, missä joki ensi kerran menee Venäjän puolelle. Matkaa on Alakurtille Rovaniemeltä noin 240 km ja Märkäjärveltä, Kuusamon tien haarasta n. 100 km. Alakurtin kylää pohjoisempana on Yläkurtin kylä joen rannalla. Sinne on Alakurtilta matkaa 5 km. Tätä ylempänä asumuk-sia ei enää ole, ei edes majoja muunlaisia kuin niitty- ja kalamiesten ko-tia, n.s. "laukopuolia", harvakseen suvantojen varsilla. Eteläpuolella Alakurtin kylää on joen rannalla vielä yksinäinen talo, mutta muita asu-muksia ei täälläkään ole.

Tunnettua on jo myös, että Tuntsajokeen nousee, Vienanmeren Kannan-lahdesta, merilohi kutemaan. Lohen nousuaika alkaa kesäkuun alussa ja sitä jatkuu Kurtin kylien kohdalla 2-3 viikkoa jälkeen juhannuksen. Myöhemmin nousee jokeen taimen, mutta onkimiehelle ei taimenen noususta ole paljonkaan iloa. Tuntsan taimen eksyy vieheisiin vain harvoin, niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin.

Suurin mielenkiinto kohdistuu loheen. Lohta pyydetään joesta sen nou-sun aikana paljon padoilla niin Kurtin kylien kohdalla kuin alempana Ve-näjän puolella. Ei ole kauan siitä, kun joki Suomen puolellakin suljettiin kevättulvien jälkeen kokonaan lohipadoilla. Nykyvuosina sellainen ei enää tule kysymykseen tällä puolen rajaa, mutta kyllä rajan tuolla puo-len. Niinpä voikin sattua, että kevättulvien ollessa vähäisiä, lohia nousee jokeen niukasti.

Onneksi useimmiten kevättulvat ovat kuitenkin niin suuret, että lohen nousua eivät rajan takaiset pyyntiniekat kykene kokonaan katkaise-maan. Ja lohi on ihmeellinen. Vaikka väylä on kokonaankin tukossa, ai-na sittenkin joitakin nousee. Niin vakuuttavat vanhat Tuntsan kalastajat. On kuitenkin sattunut sodan jälkeen muutamia vuosia, että joesta ei ko-ko pyyntiaikana ole montakaan lohta saatu. Nykyvuosina on lohta nous-sut jokeen kohtalaisesti.

Paitsi patopyynti vähentää Tuntsan lohikantaa myös syksyinen tuohus-tus. Jos elokuun lopulla ja syyskuun alussa sää on kuiva, laskee vesi latvoilla niin, että kutulohet on tuohusmiehen helppo poimia miltei vii-meistä myöten. Ymmärrettävää on, että tällainen koituu lohikannalle suureksi vahingoksi. Onneksi kuitenkin vain harvat, etupäässä jotkut korjankyläläiset, harjoittavat tätä tuomittavaa pyyntiä.

Vaikkakin joen lohikanta sodan jälkeisistä vuosista on lisääntynyt, on se nykyisin varsin vaatimaton, kun vertaa sitä siihen, mitä se joskus on ol-lut. Kuuleman mukaan ovat "inamiehet" (nuottamiehet) joskus yhdestä ainoasta apajasta nostaneet satakin lohta. Nyt nousisivat inamiesten verkkojen perät samoilta paikoilta useinkin tyhjinä.

Paitsi patopyyntiä harjoittavat Kurtin ja Korjan kylän asukkaat lohen nousun aikana myös onkimista. Kurtin kylien seuduilla ja ylempänäkin viilettelee alkukesällä veneitä, joissa tottuneet kädet pitelevät omate-koisia vapoja ja monet kalamiehet odottelevat kiihkeinä halpahintaisten rulliensa parkaisuja. Onkijain kantaisä on Abiel Klemetti, joka jo on van-ha, mutta vieläkin joskus pistäytyy joella omatekoisia vieheitään välkyt-telemässä.Tämä onkijaveteraani ansaitsee kaiken onkijamaailman tun-nustuksen. Useamman kerran hän on melonut ylhäältäpäin kylän ran-taan 40-50 kirkaskylkistä lohta veneessään. Nyt hän elää yksin Alakurtin kylässä pienessä, mustassa mökissään, tervehtii vierasta veitikka hy-väntahtoisissa silmissään ja muistelee mielellään entisiä aikoja, jolloin lohet niin suurin parvin nousivat latvavesien kirkkauteen, jolloin hänen kätensä oli niin voimakas, että hän ei tarvinnut edes "hukia", nosti vain suurenkin lohen, määrätyllä otteella pyrstöpuoleen tarttuen, veneeseen. Nykyisistä lohestajista lienee Yläkurtin kylässä asuva Korpi-Santeri mai-nittavin.

Suuria lohia saadaan Tuntsajoesta nykyään harvoin. Suurimmat ovat vajaan 20-kiloisia, keskikoon vaihdellessa 5-10 kiloon.

Tuntsajoki. Kuva: By leschiy69 - Author's page at Panoramio.com, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=14045911

Magarian suvantoa Tuntsajoella.

Lohi on perattu ja on valmis suolattavaksi.

Tuntsajoki on Kurtin kylistä ylöspäin vielä pitkät matkat suurta jokea. Lohi nousee melko ylös. Vielä Siikanivoista, n. 70-80 kilometriä Kurtin kylistä pohjoiseen, nostelevat tuohusmiehet niitä veneeseensä. Kurtin kylistä ylöspäin joki on veneellä helposti kuljettavaa. Siinä ei ole suuria koskia ollenkaan, sen sijaan kyllä runsaasti virtoja ja pieniä koskia, joita ylös kaksi miestä helposti sauvoo tai vetää venettä. Kurtin kylien alapuo-lella sen sijaan on suuria koskia, sellaisiakin, joita veneellä ei voi kulkea. Kurtin kyliä etelämpänä on ainoastaan yksi mainittava lohipaikka. Se on Liekakönkään alusta, jonne tulee matkaa Alakurtilta noin 9 km. Täällä onkivat Kurtin kylien onkimiehet lohennousun aikana ahkerasti. Paikka on kuitenkin niin pieni, että siihen ei yhtaikaa mahdu useampia kuin yksi vene. Kulloinkin onkimaan tulleet sopivat keskenään onkivuoroista. Muu-ta säännöstelyä ei vielä ole ollut. Rannoiltakin kyllä voi heitellä, mutta veneestä onkiminen on ollut tuottoisinta.

Kurtin kylistä ylöspäin on onkipaikkoja paljon. Voi sanoa, että niitä on pit-kin matkaa niin ylös kuin jaksaa mennä. Kurtin onkimiehet näyttävät yleensä suosivan suvantoja, ja varsinkin Magarian suvanto ja Pautatsi-suvanto ovat maineessa. Kun onkimies lähtee jokea ylös veneineen, hän nousee useimmiten pitemmittä viivyttelyittä Magarian suvantoon, jonne on matkaa n. 20 km. Täällä vasta hän todenteolla yrittää. Pau-tatsisuvantoon on Magariasta matkaa n. 10 km, ja siellä tapahtuu toinen tosi koetus. Magarian suvannossa parhaat onkipaikat ovat alapäässä ja yläpäässä, Pautatsisuvannossa keskivaiheilla heikossa virrassa olevan kiven tienoilla ja yläpäässä, kosken alla.

On kuitenkin paljon muitakin paikkoja, joista lohi ottaa. Jo ennen Maga-rian suvantoa niitä on useita. Varsinkin koskien alla kannattaa pyöriä. Tottunut silmä keksii helposti parhaat kohdat. Lohi lepäilee mielellään syvissä paikoissa, kivien kosteissa ja jyrkkien kallioiden alla, josta se ampuu vieheeseen, jos se kyllin usein ja kiusoittavasti kulkee sen ohi. Tärkeimpänä seikkana pitäisin, että lohimiehellä ei saa olla kiire. Par-haan tuloksen voi saada aivan eri paikasta kuin lähtiessä arvelee sen kohtaavansa. Aivan herkullisina ja antoisina onkipaikkoina mainitsen edellä sanottujen onkipaikkojen lisäksi Niskasuvannon ja Magariansu-vannon välin koskenalustoineen ja Näppäränkeitonkosken päällystän sekä Kynsihaaran alapuolella olevan kosken alustan, jota korkea, äkkij-yrkkä kallio reunustaa.

Pautatsisuvantoa ylemmäs ei lohenonkijan kannata lähteä ennenkuin heinäkuun lopussa. Tästä suvannosta on matkaa n. 10 km seuraaviin onkipaikkoihin, jotka alkavat Naalijoen suusta. Naalijoen suun ja Vaatsi-men suvannon väli on heinäkuun lopun ja elokuun alun onkivettä. Täällä on Naalivaarassa palomaa. Kun sen horsmat alkavat kukkia, on se merkki, että lohi on jo tänne saapunut. (Jo ennemminkin voi kuitenkin yksityisiä lohia näinkin ylös saapua, niinpä v. 1934 sain heti juhannuksen jälkeisinä päivinä lohen Rukouskönkään alta.)

Näillä seuduilla, kesän ollessa kukkeimmillaan voi onkimies löytää sel-laista, mikä ei hevin unohdu. Taistelut lohien kanssa ikäänkuin aukaise-vat ovet uusiin maailmoihin. Lopullisen virikkeen voi löytää niinkin vaati-mattomasta seikasta kuin savuavan nuotion luota kastepisarasta, jossa välkkyy yön auringon ihmeellinen valo. Voi olla, että kokemani on ollut sattuma, mutta ainakin minulle on Naalijoen ja Vaatsimen suvannon välinen osa joesta ollut antoisin. Parhaat onkipaikat ovat koskien väliset heikot virrat ja mainittavimmat Vetämäsuvanto ja Rukouskönkään alusta.

Vaatsimen suvantoa ylempänä ei kannata onkia, ennenkuin elokuun lop-pupuolella. Täällä olevista onkipaikoista mainitsen Lyöpäkönkään nis-kan, Elsiisuvannon ja Naltiojyrhämän. Vaatsimen suvantoon on matkaa Kurtin kylästä n. 50 km ja siitä Naltiojyrhämään, joka on ylin tässä mai-nituista onkipaikoista, n. 10 km.

Alakurtti-Tuntsajoki, korsusauna. (TK-piirros) Jäljennöskuvattu alkupe-räisestä teoksesta. Kuva: Runar Engblom. / Sotamuseo.

Lyöpäköngäs.

Rukouskönkään seutua.

Noin 2 km Vaatsimen suvannon alapuolella on Venesuvannossa Korjan kyläläisten venevalkama. Täältä on n. 8 km pituinen polku Muotkalah-teen Tenniöjärvelle. Korjan kylään Sotkajärven rannalla on Muotkalah-desta vielä matkaa vajaa penikulma. Venesuvannon rannalla on myös vanha tukkikämppä, jossa Korjan kyläläiset pitävät verkkojaan ja voipa siellä Kuha-Jussillakin olla muutamia verkkorisoja.


Kuha-Jussi on omalaatuisensa erämaan eläjä, asuu nykyisin Korjan kylässä, mutta kalastelee kesäkaudet erämaassa, etupäässä Tuntsan latvoilla. Joskus on hänellä ollut kämppä rajan takana Kouterojärvellä. Silloin oli hän mies parhaassa iässä ja hänellä oli virma ajoporo "Vujuri", joka lumen tultua kalapytyt kiidätti tämän puolen kyliin. Nyt on Jussi vanha, samaa unhoon jäävää polvea Klemetin Abielin kanssa. Jussin housun takamus viistää maata, Vujuri on poissa ja suuri osa verkoista on lahonnut tai palanut metsäpaloissa.

Jäännöksiä ovat hiiret repineet. (Jussi täryyttää r.aa.) Jussi on nähnyt monen kesän loistot silmiensä edessä, on niitä katsellut metsän hiljai-suudessa, istuen tulensa luona, metsään kuuluvana, miltei aina yksin, sulautuen ympäristöönsä kuin puunkyljessä oleva pahka. Jussia on vaikea kohdata, ellei vene tai savu hänen olinpaikkaansa ilmaise. Jussi on aluksi vierasta kohtaan umpimielinen ja epäluuloinen, mutta voi lo-pulta käydä avomieliseksi ja ruveta muistelemaan niitä Vujurin aikoja, jolloin maailma oli nykyistä parempi.

Alkukesällä, nousun aikana, ei onnistuminen lohestuksessa ole ratkaise-vasti riippuvainen säästä. Lohi ottaa silloin yhtä hyvin pohjois- kuin ete-lätuulellakin, eikä itätuulikaan sitä "vie kattilasta". Parhain onginta-aika on kuitenkin juuri, kun sade on alkanut ja vesi kohoaa. Lohi silloin liikah-taa, kuten Korpi-Santeri sanoo.Yleensä on tulos korkean veden aikana parempi kuin matalan. Kun tulva on korkeimmillaan, vesi käy kuitenkin liian sameaksi ja tulos huononee, parantuakseen taas kun vesi alkaa laskea.

Heinäkuun lopulla ja elokuun alussa joen yläjuoksulla ongittaessa on sää suotuisin silloin, kun sateet ja päivänpaisteet vaihtelevat. Pitkälliset poudat saavat aikaan, että vesi käy matalaksi, ja silloin on lohen saanti vaikein. Vuorokauden ajoista ovat ilta ja aamu parhaat, mutta keskipäi-välläkin voi hyvin onnistua. Keskiyöllä sen sijaan ei juuri kannata yrittää.

Tuntsan vesi on, kuten tunturijokien vesi yleensä, kirkasta. Tästä johtuu, että tummat vieheet ovat paremmat kuin kirkkaat. Sameassa tulvave-dessä käy kuitenkin laatuun hopeankin väri. Kaikenlaisia uistimia olen kokeillut, mutta hyvin usein turvaudun Kemi Leen, ja luottamukseni kas-vaa siihen vuosi vuodelta. Jotkut ovat olleet huomaavinaan puu-uistimen hyväksi, mutta Abiel Klemetti ei luota muihin kuin omatekoisiinsa. "Klemetin pirra" onkin kelvollinen viehe, parhaita, mitä kokeiltavakseni on joutunut. Vahinko vain, että sitä ei saa mistään kaupoista. Jos sen haluaa, on se tilattava itseltään mestarilta. (Abiel Klemetti, Kuolajärvi, Kurtin kylä.)

Kuha-Jussi puunrungoista kootun kotansa edustalla 1930-luvulla. Kuva: A. E. Järvinen. / Suomen Metsämuseo.

Kuha-Jussi; hän oli Tuntsan erak-ko v. 1934. Kuva: A. E. Järvinen. / Suomen Metsämuseo.

Santeri Korpela l. Korpi-Santeri, Tuntsan lohimies, Ylä-Kurtin kylästä, istuu rannalla 1930-luvulla. Kuva:. A. E. Järvinen. / Suomen Metsämuseo.

Alkukesällä on uistin parempi, myöhemmin perho. Vaikkakin Tuntsalla lohestus on kiintoisinta, on siellä pienemmänkin kalan pyyntiin mahdolli-suuksia yhtä paljon kuin millä pohjoisella joella tahansa. Varsinkin Naali-joen suusta ylöspäin on koskien välissä hyviä harrinivoja, ja niihin aikoi-hin, jolloin lohestaa täällä on antoisin, ovat nivat täynnä harreja. Suuria ne kylläkään eivät ole (100 gr - 1 kg), mutta niidenkin pyynti perholla voi muodostua "suureksi elämykseksi".


Kuta ylemmäs mennään, sen useammin uistimeen tai perhoon tarttuu tammukka (forelli) ja jokinieriäinen. Tammukan liha on vaaleaa, mutta nieriäisen punaista kuin lohen. Nieriäinen varsinkin on vilkasliikkeinen kala ja isoimmat panevat rullan parkumaan ja vavan sykähdyttävästi sujumaan. Varsinkin Elsiisuvanto ja Naltiojyrhämä ovat hyviä tammukan ja nieriäisen uistelupaikkoja. Jos haluaa onkia isoja harreja, sopii pistäy-tyä Vaatsimen joella. Sen suupuoli on virtaa ja koskea, ja jos onni on hy-vä, voi täällä saada nostella 1-2 kg painavia harriköriläitä veneeseen.

Tuntsajoessa on myös siikaa. Juhannuksen jälkeisinä viikkoina siika-parvet liikehtivät syvien suvantojen pinnoilla perhoja tavoitellen ja vettä välkytellen. Riemastuttava on näky, kun suuria pyrstö- ja selkäeviä ko-hoilee siellä täällä näkyviin salaperäisistä syvyyksistä, veden välähdel-lessä ja liikehtiessä hopeisin renkain. Tällöin sopii yrittää onkia siikaa perhoilla. Siinä on oma viehätyksensä ja jännityksensä, ja "saarnamies" on, ken onnistuu. Siian perhostaminen vaatii suurempaa taitoa kuin lohen onkiminen. Lohen saa ensikertalainenkin helposti, mutta siikaa ei.

Tuntsajoki halkoo suuria metsiä. Rantamaisemat ovat jyrkät, jylhät ja louhuiset. Siellä täällä kohoilee näköpiiriin suuria, korkeita vaaroja, ja lat-vaosien laajuutta vallitsevat tunturit, joita siintää sinessä silmänkanta-miin. On sanottu, että seudun metsät ovat riistaköyhiä. Tämä tieto on erehdyttävä. Olen vakuutettu siitä, että ainakin viime vuosina seutu on ollut koko Lapin ja Perä-Pohjolan riistarikkain. Siellä on runsaasti karhu-ja ja hirviä, ahmoja ja ilveksiäkin, ja metsälintukanta on siellä erinomai-nen. Hiihtelin viime keväänä Tuntsan latvaosien metsien halki ja aivan hämmästyin sitä metso-, koppelo- ja teeririkkautta, minkä siellä kohtasin. Ja viime syksynä olen samoillut Tuntsan metsät ristiin rastiin, ja lintuja on ollut niin paljon, etten missään muualla ole niitä niin paljon tavannut.

Tuntsajoella ja sen metsillä on siis paljonkin tarjottavana. Lohestus kui-tenkin lienee houkuttelevin. Lohen tavoittelijat todennäköisesti tulevat yhä runsaammin joukoin sinne suuntaamaan kulkunsa. On kuitenkin muistettava, että Tuntsajoki voi kohdella vieraitaan pahoinkin. Sellaiset, joille mukavuudet ovat välttämättömät, eivät ole kutsutuita. Erämaan luonto on tyly ja kova sille, ketä se ei tunne omakseen. Mutta omiaan se tervehtii kirkkain, säteilevin silmin ja hymyilee heille lempeätä ja viisasta hymyään kuin äiti lapsilleen. Tuntsajoella on tultava toimeen rankisten, pikiöljyn ja rakotulien turvin, koettava erämaa vaivoineen ja riemuineen, kokonaan, mitään tinkimättä