J. Niemelä. / Metsästys ja kalastus. 1.7.1925.

Lohenpyynnistä pitkäsiimalla.


Meriemme ja järviemme parhainta herkkua, lohta, ei usein ole tilaisuutta saada. Se on tähän saakka kuulunut ikäänkuin jokin monopooli suurien jokisuiden lähellä olevien omaisuudeksi. Nyt on kuitenkin Suomenlahden ulkosaarissa alettu lohta pyytää pitkäsiimalla. Laatokalla on tätä pyyntiä jo kauan harjoitettu ja on se siellä antoisa lohenpyyntitapa. Kun lehden lukijoissa voi olla niitä, joilla on tilaisuus mainitulla tavalla hankkia tuota arvokasta kalaa, niin selostan lyhyesti tätä pyyntitapaa, semmoisena kuin sitä harjoitetaan Virolahdella.

Selkäsiimana käytetään tavallisesti noin 30-60 säikeistä puuvillalankaa. Tapseina tulee käyttää vähän hienompaa, tämä sentähden, että siima hyvin usein kivikkoisessa pohjassa tarttuu pohjaan kiinni. Jos tapsit ovat yhtä vahvat kuin selkäsiima, niin voi viimeksimainittu katketa ja syntyy hankaluutta siimaa ylös saadessa. Tavallisesti saadaan siima ylös, jos se katkeaa, niin että laitetaan väännetyistä nauloista naara, joka laske-taan painon kanssa pohjaan ja hiljaa kuljetetaan siiman poikkisuuntaan.

Tapsit ovat tavallisesti 1 m. pituiset ja koukut kiinnitetään niihin monella eri tavalla. Siimaan pannaan tapsit 2-4 sylen etäisyydelle toisistaan. Ne solmitaan helposti aukivedettävällä solmulla selkäsiimaan.

Käytännöllisin tapa on varustaa siimalaatikko pykäläreunuksella ja pan-na syötit kiinni koukkuihin ennen merelle menoa. Kalastaja pitää sään-tönä: ei liian isoja koukkuja. Riittää 6- numeron koukut lohenpyynnissä. Syötteinä käytetään merenrannikolla yleisesti tuoreita silakoita, joskin poikkeustapauksissa käytetään suolastakin silakkaa, sekä särkiä ja sa-lakoita, vieläpä rautakalojakin. Merivesi on rannikoillamme jonkun verran suolapitoista ja on sentähden selkeämpää kuin järvi- ja jokivesi. Silakan hopeankiiltävä pinta näkyy siellä kauaksi.

Selkäsiimaa voidaan laskea joko vedenpintaan kohojen varaan tahi poh-jaan.

Kun siima lasketaan pinnalle, niin pannaan noin parinkymmenen syden päähän kannatuskoho, tavallisesti silakkaverkon korkki eli kaksi. Molem-piin siiman päihin pannaan painoksi isompi kivi, että jata kestää paikal-laan. Tällaisella pintasiimalla on se hyvä puoli, että siihen ei tartu likaa kovallakaan tuulella ja merenkäynnillä, eikä se myöskään tartu pohjaan kiinni. Sen voi myöskin laskea syvemmillekin vesille, mistä vain luulee parhaiten saalista tulevan.

Pohjaan ei siimaa liioin voi laskea kuin 4-6 sylen syvyiselle vedelle. Sil-läkin syvyydellä tahtovat kilkit heti hävittää syötit. Jos siima joutuu sy-vemmälle, niin ei kulu montakaan tuntia, kun syöteistä ei ole muuta jäljellä kuin ruodot.

Tavasta, miten syötit kiinnitetään koukkuihin, on monta eri mieltä. Jos voisi tarkalleen tietää missä asennossa, tahi miten päin lohi syötin nie-lee, niin voisi syötinkin kiinnittää koukkuun parhaimmalla tavalla. Toiset vetävät tapsin syötin läpi suusta pyrstöön ja jättävät koukun pään kiduk-siin tahi silmään. Toiset pistävät koukun selkälihasta ja kääntävät ylös-päin, joten osa koukun vartta jää kalan ulkopuolelle. Kolmannet pistävät koukun pyrstön vierestä, kääntävät sen vatsaonteloa myöten, että kärki tulee kiinni selkälihakseen ja koukku kokonaan peittyy kalan sisälle. Vai-kea on tietää, mikä tapa on paras.

Patunaköngäs Tuulomajoessa Venäjän Lapissa. Sitä pidetään Lapin parhaimpana lohikoskena; kolttalappalaiset pyytävät siitä merilohta padolla. Könkäälle on helppo pääsy veneellä. Kuva: K. Airaksinen.

Viime kesänä lohia peratessa avasin noin 15 lohen ruokakanavan. Jo-kainen avaamani kala oli syönyt mutakaloja. Lohen ruokatorvessa ne olla töröttelivät piikit pystyssä, pyrstöt edellä lohen suuhun solahtaneina. Rautakalakin koettaa surmaansa paeta niin paljon kuin mahdollista: uipi pakoon lohen edellä. Kun lohi saaliinsa saavuttaa, nielee se sen pyrstö edellä. Lohen ruokakanavan poimuiset seinät ovat niin vahvat, että rau-takalan piikit eivät niitä vahingoita. Syötit ovat pohjassa ja vedenpinnalla paikallaan. Ei siis voi tietää missä asennossa lohi ne nielee. Ei myös-kään voi saada mitään selvää siitä kalasta, minkä saaliiksi saatu lohi on syöttinä niellyt. Se hajoaa ja häviää kokonaan. Toistaiseksi ei liene täyttä varmuutta siitä, mikä tapa on paras, kun syöttejä koukkuun kiinnitetään.

Siimakalastajalla täytyy myöskin olla hyvä haavi, millä saaliinsa venee-seen korjaa. Samoin tulee hänellä olla hyvä annos kärsivällisyyttä, jos lohi on vasta siimaan tarttunut ja virkeä. Tällainen otus näkyy jo veden-pinnalla noin 50 askeleen päästä. Se polskuttelee siellä hiljalleen ja nos-taa ylös voimakkaan pyrstönsä liepeitä. Kun se tulee lähemmä, alkaa pyytäjälle tärkeät hetket. Kymmenen kilon painoinen lohi on jo suuri otus ja voimakas kala. Se menee oikealle ja vasemmalle, niin että siima ve-dessä sihahtelee. Täytyy aina hellittää siimaa ja katsoa, ettei kala pääse hyökkäämään veneen alle. Siellä voi siima tarttua kiinni rosoiseen poh-jaan ja kala vapautua ongesta.

Kun kala on aikansa rimpuillut siimassa, asettuu se ja tulee hiljaa lähelle venettä. Kun kalan kerran syvään haaviin saa, voipi sitä jo sanoa omak-si.

Useimmin on lohi hyvin täpärällä kiinni, tavallisesti suupielestä, harvoin on koukku kiduksissa tahi ruokakanavassa. Miltei jokainen isompi kala on sotkenut siimaa monta syltä ehkä useamman tunnin aikana. Siinä on koukun ympärys kulunut väljäksi ja tämä selvittää sen, että moni lohi pääsee pois koukusta. Niinkin on tapahtunut, että koukkuun on jäänyt kappale lohen kidusta ja kala mennyt matkaansa.

Pitkäsiimakalastus hävittää paljon vesilintuja, etenkin kiisloja. Ne tarttu-vat tavallisesti kiinni nokan alareunasta. Kiislat tavallisimmin rinnasta. Useimmat päästää kalamies helposti elävinä tiehensä, mutta usein ne ovat kuolleena painuneet siiman mukana pohjaan.

Virolahden rannikolla, missä allekirjoittanut on kalastanut, ei pitkälläsii-malla liioin muuta saa kuin lohia, ankeriaita ja harvemmin kampelan ja simppuja. Ankerias enimmiten tarttuu matalasta vedestä ja kivikkoiselta pohjalta. Kooltaan ovat ne tavallisesti kilon painoisia. Jokisuissa nielevät isot säynäät myöskin kalasyöttejä.

Tavallaan jännittävää ja mieluista hommaa on kauniilla ilmalla pitkäsii-malla kalastus, silloin kun saalista tulee. Onhan kalamiehen mieltä hive-levää, kun kääntää veneeseen 6 kiloakin painavan kalan. Kalamiehen emännälläkin lienee syytä vähän ilostua. Sellainen saalis helpoittaa emännän huolia moneksi päiväksi, jos sen omassa taloudessa voi käyt-tää, ja rahaksi muutettuna tuntuu se kukkarossa.