Erkki Tanttu. / Kansan kuvalehti 1931.

Luukka-Tuomman kantapäillä




Silmät tirrillään, mustan sääskipilven keskellä sauvoen tuli Luukka-Tuomma, pikkuinen lappalaisäijä, ja vei meidät yli. Nyt vasta paiskattiin kättä:
- Terve.
- Terve, terve, tuli kuin vanhaltakin tutulta, vaikka ensi kertaa kohtasim-me, ja terhakat silmät katselivat hetken aikaa iloisina ja ystävällisinä ou-toa etelän miestä. Mutta kohta jo piti lähteä puolijuoksua kipittämään, mihin lie ollut hoppu, porojensa luo.
- Älähän karkaa, olisi jonkin ajan kuluttua asiaa,huusin perään.

Astuimme, Kinis-Matti ja minä, ylemmäksi jokirinnettä. Siinä se nyt siis viimeinkin törötti, Pokka, lappalaiskylä pahanen, johon koko aurinkoisen, yöttömän yön olimme Matin kanssa saloa taivaltaneet.

Iltapäivällä heräsin itse kuuluisan Pokka-Pekan rankisessa, jonne olim-me porontaljoille koipemme oikaisseet. Matti vielä äsken vieressä kuor-sasi, mutta huuteli nyt pihalla saunaan. Kohta jo läiske kävikin löylyn kuumassa syleilyssä. Siellä oli äskeinen Tuommakin, joka nyt lupasi läh-teä matkakaverikseni Inarin kirkolle. Kinis-Matin täytyi palata Hanhimaa-han. Kun saunasta tultua oli syöty ja pieksut heinitetty, oltiinkin taas tai-paleelle valmiita.

Meillä oli kolmen päivän matka edessä, olin iloinen saadussani Tuom-man oppaakseni. Pokka-Pekan tuvassa oli muuan lappalaiseukko minul-le kuiskannut:
- Oli oikein hyvä,kun sait sen mukaasi,se on hyvin nätti ihminen, vaikka on vanha, mutta nätti ihminen.

Tuomas Nikodemus oli nimi kirjojen mukaan. Todella hauska matkato-veri. Kuudennellakymmenellä oleva, pikkuruinen, ketterä, aina iloinen ja avulias. Kulkemisen konstin taisi, kuten ainakin lappalainen, sukkelasti pujotteli leveissä paulakengissään mättäiden, kivien ja kaatuneitten ke-lopuitten välissä, vauhti oli tasainen, kaksi tuntia ja penikulma.

Pitkäksi tulisi kertoa kaikkia eri elämyksiä ja vaiheita, joita matkallamme äärettömien kiveliöiden halki saimme kokea. Tuntureita, jänkiä, kuruja ja könkäitä. Kilometreittäin aapaa liukkailla porraspuilla keikkuen, koskista yli housut kainalossa kahlaten. Kylmä ja ihmeellisen kirkas vesi houkut-teli heittäytymään pitkälleen mättäikköön ja painamaan pikiöljyn ja sääs-kien pureman naamansa sen solinaan. Lappalainen tiesi kokeneena kul-kijana veden juonnin heikottavan eikä maistanut tippaakaan. Sen sijaan "kahvisteltiin" sitä useammin. Hyvän kahvin Tuomma keittikin. Vuorol-lamme kumpikin tyhjensimme visaisesta kupista mustan, tulisen ja suo-laisen liemen.

"Ämmi".

Koko pitkän taipaleemme varrella oli vain neljä ihmisasuntoa, tyytyväis-tä, vaatimatonta väkeä. Ei uteliaita, niinkuin olin kuvitellut. Lapsia oli pal-jon, oli kompsiossa köllöttäviä ja ulkona peuhaavia. Oli Uulat, Jounit, Aa-slakat ja muut. Tuomma tuntui olevan hyvin lapsirakas, niinkuin yleensä lappalaiset. Hän puheli heidän kanssaan lappia ja joskus antoi piippunsa jonkun pojannappulan suupieleen imettäväksi.

Istuimme Tuomman kanssa autiotuvalla, oli yö ja jo sen verran viileäm-pää, että sääsket hiukan hellittivät. Sinisen tunturin vierellä helotti säteetön aurinko, ei ollut muuta ääntä kuin puron hiljainen lirinä. Outo vaaleus kaikkialla.
- Mikä sinun nimesi on? Tuomma kysyi, kun Menesjärven rannalla odot-telimme savumerkin ääressä venekyytiä.

Eikä siitä tosiaankaan ollut aikaisemmin puhetta, toista vuorokautta olim-me jo yhdessä kulkeneet. Siinä se oli, lappalaisen uteliaisuus. - Savu-merkkiämme ei huomattu, joten jouduimme kiertämään järven. Tuomma kertoi viime kesänä kohdanneensa neljä karhua yht`aikaa, kuului nytkin useita olevan liikkeellä, mutta eivät suvainneet näyttäytyä. Emme juuri muita elollisia polullamme kohdanneet, kuin siroliikkeisiä poroja komeine karvapeitteisine sarvineen, pakoon pötkivän jäniksen tai lentoon säikäh-täneen metson ja riekon.

Paadarjärvellä täytyi erota Tuommasta, joka heti lähti paluumatkalle, sa-tuin näet saamaan sieltä venekyydin melkein koko lopputaipaleella.

Mutta vielä kiitos sinulle, Tuomma, reilu kaveri olit taipaleella, väsymät-tömänä ja tyytyväisenä mennä kipitit ja vainusi oli kuin koiralla. Tunnuit-pa itsekin arvosi tietävän, koska kerrankin, kun emme aivan varmoja suunnasta olleet ja minä sitten yritin omia arveluitani asiasta esittää, si-nä siihen taaksesi katsomatta tokaisit:
- Tule perässä vain!