ERNST LAMPEN. / JÄÄMEREN HENGESSÄ. / DIGI. KANSALLISKIR-JASTO.FI

Maaherra.



Kun Petsamo joutui Suomelle, ja siitä muodostettiin oma lääni omine maaherroineen, kuului nurkua siitä, että niin vähälukuiselle väestölle kustannettiin oma lääninhallitus. Nyt onkin jo peruutettu koko läänilaitos. Petsamo yhdistetään toistaiseksi Oulun lääniin ja Petsamoa hoitaa seu-raavasta vuodesta alkaen kruununvouti.

Mutta on sillä sittekin ollut suuri tunnelmallinen arvo asukasten mielissä, että tämä erämaan seutu yhden äkin korotettiin omaksi, erinäiseksi hal-lintopiiriksi. Tähänasti Petsamo oli ollut Venäjän syrjäisin soppi, jota hoi-dettiin virallisesti miten kuten, joka oikeastaan oli miltei munkkien lahjoi-tusmaata.

Nyt oma lääni, oman maaherran hoidossa. Maaherra-nimikin oli sisään-muuttaneille suomalaisille ja heidän jälkeläisilleen tuttu vanhastaan, tuttu entisestä kotimaasta, jossa vanhaa maaherran nimeä, varsinkin Pohjan-maalla, käytettiin yhtä paljon kuin uudempaa kuvernöörin nimitystä.

Todistihan kaikki tämä, että Suomen hallitus koetti tehdä kaikkensa kiin-nittääkseen läänin asukkaat luottamuksen ja rakkauden siteillä uuteen emämaahansa. Huomasivathan asukkaat jo tästäkin, ettei heitä enää kohdeltu erämaanja rajamaan halveksittuina olioina, vaan täysiarvoisina veljinä Suomen muitten kansalaisten rinnalla. Maaherran vaali ei voinut osua sopivammin kuin eversti Ilmari Heleniuksen nimittämisellä siihen toimeen

Maaherra Ilmari Helenius.

Maaherra Helenius on Karjalan miehiä, kurkijokelainen syntyään. Hän tuntee lapsesta alkaen sen suomalaisen väestön, joka asuu venäläisten naapurina. Ja koko Petsamon väestöhän juuri on äärimäinen suomalais-karjalainen raja-asutus täällä Jäämeren rannalla.

Maaherra oli monet vuodet palvellut Venäjällä, tunsi venäläisen komen-non, tunsi venäläisten luonteet ja puhui sujuvasti sitä kieltä mitä Petsa-mon munkit yksinomattain taitavat. Maaherra Helenius ei käytä kirjakiel-tä puheessaan. Niinkuin niin moni muu itäsuomalainen hän höystää puhettaan oman seutunsa murteella. Hän sanoo:
- hyö ottiit ja männiit, hyö tullut ja toit.

Mutta sellaistahan Petsamon väki juuri ymmärtää; kirjakielen sirot kään-teet ovat heidän korvissaan Mesopotamian kieltä. Oli kerrassaan mie-lenkiintoista todeta, miten maaherra täydelleen oli antautunut tehtävään-sä. Hän oli pantu järjestämään oloja seudussa, jossa suomalaista ko-mentoa, suomalaisia lakeja ja oikeuksia ei kokemuksesta tunnettu.

Hänen piti tehdä lukemattomia ehdotuksia sekä kaikenlaisiin uusiin yri-tyksiin taloudellisella alalla että parannuksia opetuksen, terveydenhoi-don ja kulkuneuvojen tilassa.Tämä vaati yhden miehen koko tarmon ja huomion.

Sentähden ei maaherra puhunut muuta kuin Petsamon oloista, ei nähtä-västi ehtinyt ajatellakaan mitään muuta. Jokaista retkikuntien jäsentä hän tutki, puhutteli ja jokaiselta uteli tietoja. Kun muut asiat pyrkivät kes-kustelun etualalle, vetäytyi maaherra syrjään, alottaakseen jonkun tuo-reen miehen kanssa uuden pohdinnan jostakin Petsamon tärkeästä ky-symyksestä.

Hän ei tahtonut tuhlata aikaa toisarvoisiin asioihin. Ja kaikki muut maa-ilmanasiat olivat toisarvoisia, Petsamon kysymykset pääasioita. Kun ih-minen näin täydelleen antautuu johonkin toimeen, on hyvin todennäköis-tä, että hän siinä hyvin onnistuu.

Kun Petsamon läänin lyhyttä historiaa kerran kirjoitetaan, on lausuttava, että ensimäinen maaherra pyhitti koko aikansa, kykynsä ja voimansa sen hyväksi. Ehkäpä maaherra Petsamosta lähtiessään voi Pehr Brahen kanssa lausua:
- jag var med landet och landet med mig vältillfreds. (Minä ja maa olim-me toisiimme erittäin kiintyneitä).