ERNST LAMPEN. / JÄÄMEREN HENGESSÄ. / DIGI. KANSALLISKIR-JASTO.FI

Maaherratar.



Maaherratar ei saapunut Petsamoon hiihtämällä, ei pulkassa, eikä polk-kaamalla Lapin kirottuja jänkiä. Hän tuli laivalla Helsingistä suoraan Pet-samon vuonoon. Mutta Maaherratar ei olekaan Suomessa syntynyt, ei hiihtoon harjaantunut, ei jänkien polkija eikä poron taltuttaja.

Hän on syntynyt Kuurinmaalla, suuressa sukukartanossa, Europan kaik-kein enin itseensä sulkeutuneen aatelin jäsen, Itämeren maakuntien pa-ronisukua. Viimeaikaiset maailman mullistukset ovat ankarasti iskeneet näihin ristiretkeläisten kopeihin jälkeläisiin. He ovat suureksi osaksi me-nettäneet omaisuutensa ja henkensä, asuvat nyt maanpakolaisina vie-raissa maissa elättäen henkensä miten kuten.

Meillä suomalaisilla, vaikkakin naapureina, ei ole aavistustakaan tällai-sen suurtilallisen paroninperheen elämästä alustalaistensa keskuudes-sa. Viipurin läänin »hoveissa» kai nähtiin jotakin hiukan sinne päin, mut-ta se oli vain kalpeata kangastusta Itämeren maakuntain paronien hovi-elämästä.

Olemme vain näistä oloista lukeneet ja kuulleet, olemme nähneet Rää-velin laiturilla matkustaessamme suomalaisilla laivoilla ulkomaille, miten vanhat palvelijat suutelevat nuorien paronien käsiä, miten vanhat nais-palvelijat syleilevät paronittarien polvia. Olemme kääntäneet selkämme; näyt ovat olleet meille liian outoja.

Sukukartano Kuurinmaalla.

Mutta mitä eivät kaikki ole tienneet, on, että näissä suvuissa sivistys oli kehittynyt hyvin korkealle kaikesta heidän keski-aikaisesta käyttäytymi-sestään huolimatta alempaa rahvasta kohtaan. Monelle on tuntematon-ta, että sata vuotta sitte Viipurinkin vallassäätyinen tilanomistajaluokka yleissivistyksessä oli koko joukon kehittyneempi kuin sama sääty muus-sa Suomessa.

Siihen nämä olivat kohonneet suuren sivistyskielen, saksan, avulla, joka oli heidän niinkuin kaikkien Itämeren maakuntien paronienkin äidinkieli. Goethe, Schiller, Kant, Heine olivat heidän omia miehiään, puhuivat hei-dän kieltään, valaisivat heidän mieliään ja ylensivät heidän ajatuksiaan.

Meillä suomalaisilla ja ruotsalaisilla ei siihen aikaan ollut opettajia, jotka olisivat kyenneet edes näiden nerojen kengännauhojakaan avaamaan. Usein olen ihmetellyt näitten paronien suurta sivistystä ja siinä sivulla heidän kummallisen vanhanaikuista tapaansa kohdella alustalaisiaan ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät kuuluneet heidän ankarasti suljettuun pii-riinsä.

En ihmettele nyt, että se julma kohtelu, mikä heidän osakseen todellakin on tullut, on sujahtanut sivu herättämättä maailmassa mitään yleistä sääliä. On kohautettu olkapäitä ja sanottu: nehän olivat vain Itämeren maakuntien paroneja, muka entisiä orjien rääkkääjiä.

Tosin säälin tunne ihmisessä tätä nykyä on pantu kovalle koetukselle. Ei tahdo jaksaa sääliä enää. Säälin tunne on väsähtänyt. Hyvä kun riittäisi sääliä viattomille uhreille, saati sitte muka viallisille. Mutta kyllä Itämeren maakuntien paronien joukossa oli viattomia jos viallisiakin.

Oli isäntiä, jotka kohtelivat alustalaisiaan kuin hellä isä lapsiaan. Hän to-sin kuritti, mutta myöskin rakasti heitä, niinkuin isäkin lapsiaan.Yksi tä-män suljetun piirin jäseniä oli Petsamon maaherratar, syntyään Kuurin-maan paronitar.

Häntähän kohtalo ei ollut kovasti kohdellut. Olihan hän onnellisessa avi-oliitossa, olihan hän maaherratar, tosin kolttain, karjalaisten, munkkien ja suomalaisten siirtolaisten maaherratar vain, mutta olihan se asema sen-tään onnellisempi, kuin pakoon ajettuna ansaita leipänsä vieraiden kan-sojen keskellä,ryöstettynä putipuhtaaksi, niinkuin moni hänen sukulai-sensa ja heimolaisensa kuuluu olevan.

Meillä oli kunnia olla maaherran perheen vieraana Petsamossa, maata yömme entisessä Alaluostarissa, nykyisessä lääninhallituksen virkata-lossa, jossa pitkät käytävät ja huonerivit niiden molemmin puolin muis-tuttavat joko hotellia tai luostaria. Munkeilla ei saa olla perheitä, niinkuin tiedämme. Ne eivät saa levätessään seurustella keskenään. Kullakin on oma seliinsä, missä oma vuode, oma ovi käytävään, mutta ei ovea tois-ten huoneisiin.

Läänin virkatalossa ei siis ollut huoneustoja, siinä oli vain huoneita. Olimme maaherran vieraita, mutta emme tienneet, missä huoneessa hän asui, missä hyvä pastorimme asui, mutta ruoka-aikoina me tapasim-me toisemme ruokasalissa.

Joll'ei huoneemme olisi ollut niin siisti, niin läikkyvän kiillotettu, niin peh-meillä sängyillä varustettu, joll'ei aterian aikana paronitar olisi niin vilk-kaasti johtanut pöytäkeskustelua, hoitanut emännyyttä, olisi munkkielä-män tuntu ollut sangen elävä. Pyhän livanan ja pyhän Miikulan nurkka-kuvat olivat myöskin siirretyt muuanne. Nuori karjalainen palvelustyttö toi kahvia aamulla huoneisiimme, jota iloa munkeille harvoin suotaneen.

Maaherratar lapsineen.

Tässä hajallisessa perhekunnassa Maaherratar oli sieluna. Me jouduim-me vilkkaaseen keskusteluun paronittaren kanssa. Paronitar on hyvin elävä tarinanpitäjä ruotsinkin kielellä; Goethen ja Schillerin kielellä arvat-tavasti vieläkin loisteliaampi.

Suomenkieltä hän ei taida, mutta venäjää ja lättiä täysin sujuvasti. Hä-nen ainoat puhekumppaninsa Petsamossa ovat munkit ja joku karjalai-nen tyttö, joka sulhaseltaan on oppinut venäjänkielen hempeimmät sa-nat.

Iloitsin tavatessani Maaherrattaressa rotupuhtaan paronittaren. Hän oli kasvanut suuressa kodissa kaikessa säädyn mukaisessa eristyksessä. Kun joskus hänen kotonaan Kuurinmaalla joku lapsista söi tai istui sää-dyttömästi ruokapöydässä, sanoivat vanhemmat:

- Sinähän syöt kuin pastorilla ja lääkärillä syödään.

Hovissa oli monta porttia. Yksi kunniaportti, josta tasaarvoinen vieras sai kulkea. Toiset portit olivat alustalaisten käytettävissä. Juutalaisilla oli eri porttinsa, jonkunlainen neulansilmä, josta he pujottausivat sisään. Hattu oli kaikilla pivossa, kun kartanon väkeä puhuteltiin.

Ei kartanon herra ketään vieraistaan pyytänyt kanssansa metsästä-mään, jollei hänellä ollut aatelisarvoa. Kun tästä säännöstä joskus poi-kettiin, oli se suurimman mieltymyksen osoitus. Mutta tuli toinen aika. Kansa nousi kapinaan. Se ympäröi hovin päärakennusta ja uhkasi karta-nonomistajan perhettä.

Kolme kasakkia oli annettu kartanoon vahdiksij a turvaksi. Ne olivat pe-rin epäluotettavia vartijoita. Kapinoiva kansa tarjosi kasakeille 30 ruplaa kustakin paroninväen päästä, mutta kasakit tahtoivat 50 ruplaa. Eivät tinkineet, ja herrasväki säilytti henkensä.

Näissä mylläköissä paronitar nuoruuden uhmamielessä piti puheita kapi-noivalle kansalle kartanon parvekkeelta. Ei hän silloin vielä aavistanut, että siinä oli henki kysymyksessä. Niinkuin tiedämme, lähetettiin sota-joukkoja auttamaan suurtilallisia. Auttajien joukossa oli nuori suomalai-nen ratsuväen upseeri, Ilmari Helenius. Nuori paronitar rakastui upsee-riin, kihlautui, ja häät vietettiin.

Kun kamarineitsyt eräänä aamuna tuli nuoren paronittaren tukkaa kam-paamaan ja sai kuulla, että paronitar oli kihloissa nuoren ratsuväen up-seerin kanssa, jähmettyihän kauhusta.

- Upseeri ei ollut aatelia. - Kamari neitsyt poistui heti ryhtymättä työhön-sä.

Paronittaren täytyi ensi kerran eläissään itse kammata päänsä. Ranska-lainen sanoo:

- plus catolique que pape (katolilaisempi kuin itse paavi).

Kamaripalvelijat ovat usein ylhäisempiä kuin itse isännät. Sen jälkeen on paronitar usein kammannut tukkansa. Mutta hänen heimolaisensa ovat saaneet tehdä paljon ikävämpiä ja raskaampia töitä vankiloissa ja maan-paossa, ne nimittäin, jotka ovat säilyttäneet henkensä.

Minä olen ylpeä, sanoi paronitar liikutuksesta vapisevalla äänellä, että minun heimoni niin pää pystyssä on astunut kohti surman suuta. Harva on jänistänyt. He ovat astuneet kuoleman kynnyksen yli paroneina, niin-kuin ovat eläneetkin.

Maaherratar on iloinen siitä, että hänen sukukartanonsa vielä on säilynyt suvun käsissä, eikä ole joutunut yleisen koppajaon esineeksi, niinkuin useimmat muut paronien kartanot. Sukukartano on nimittäin hänen poi-kansa nimissä, ja tämä, ollen Suomen kansalainen, saa ulkomaalaisena pitää omaisuutensa loukkaamattomana.

Paronitar on luopunut vapaaehtoisesti siitä ylhäisestä eristäytymisestä, johon hänet oli kasvatettu. Hänellä on suomalaisen maaherrattaren ta-vat, hän ottaa vastaan vieraansa kunniaportista, olipa se vaikka samo-jedi, koltta tai karjalainen. Hän ei enää ole balttilainen vaan yleis-europa-lainen paronitar ja suomalainen maaherratar.