Jenny Paulaharju. / Lotta-Svärd 16.12.1929.

Maria Garvolia-Högman.



Eräs Lapin pappilan emäntä. Harvoin tulemme ajatelleeksi miten monilla eri aloilla, eri seuduilla ja eri edellytyksillä varustettuna Suomen nainen suorittaa isänmaallista vartiopalvelustaan.

Näitä asioita tarkatessa, tuntuu useinkin, että suuriarvoisinta ja kauim-mas kantavinta työtä eivät aina suinkaan suorita ne, jotka ovat saavutta-neet huomattavia asemia maan keskuspaikoissa, vaan tekevät sen useinkin »maan hiljaiset», jotka kaukaisissa syrjäseuduissa valistuneella persoonallisuudellaan vaikuttavat herättävästi alkuperäiseen, hyvinkin tietämättömään ympäristöönsä.

Ja tämä vaikutus voi tapahtua ilman suuria puheita, jokapäiväisen seu-rustelun ja kosketuksen kautta vain. Komeasanaisia puheita ei täällä kä-sitettäisikään, mutta lämmin, ahdistettua mieltä nostava sana ja teko hy-vin ymmärretään.

Ajattelen nyt lähinnä Suomen valtakunnan pitkää rajaa ja kaukaisilla ra-jaseuduilla asuvia edesvastuullista vartiopalvelustaan suorittavia nai-siamme: rajavartioidemme vaimoja, opettajia ja sairaanhoitajia, pappien, nimismiesten sekä vierasmajojen emäntiä y.m. Heitä on siellä suuri jouk-ko kaukana meistä jakaukana toisistaan, tunturien ja erämaiden takana. Muttakaikilla heillä on velvoittava asema, ja kunnia heille, jos he paik-kansa hyvin täyttävät.

Utsjoen nykyinen kirkko. Alhaalla rannalla näkyy kirkkotupia. Kuva: Samuli Paulaharju.

Eräs tällaisia entisajan kunnioitettavia naisia oli Maria Jaakontytär Gar-volia, pastori David Erik Högmanin vaimo, joka noin 150 vuotta sitten rohkeana ja toimellisena liki 30 vuotta hoiti emännän tehtäviä Utsjoen erämaapitäjän pappilassa Norjan rajalla.

Syntyneenä 1740 Siikajoen pappilassa varakkaan rovasti Jaakko Garvo-liuksen ja tämän puolison Margareta Forbuksen tyttärenä, Maria jo nuo-rena joutui naimisiin tukholmalaisen kauppiaan, Clas Althinin kanssa. Tämä avioliitto ei kuitenkaan tullut pitkäaikaiseksi.


Palattuaan nuorena viehättävänä leskenä valtakunnan sivistyskeskuk-sesta, Tukholmasta, kotiinsa Siikajoen pappilaan, Maria pian joutui täällä uuteen avioliittoon isävainajansa viranhoitajaksi tulleen, armovuoden-saarnaajan, yliopiston dosentin David Erik Högmanin kanssa.

Tämä Högman oli tunnettu monista rettelöimisistään sekä virka- että nai-misasioissaan. Mutta tästä huolimatta Maria, jonka Fellman muistelmis-saan kertoo olleen niin miellyttävän, että kaikki niin ylhäiset kuin alhaiset hänestä pitivät, oli valmis seuraamaan häntä Suomen pohjoisimpaan perukkaan, villitunturien ja lappalaisten maahan, Utsjoelle.

Sydäntalvella 1766 nuori pari teki porokyydillä vaivaloisen matkan uu-teen kaukaiseen kotiinsa. Siikajoen ison rovastilan tyttäreltä sekä tukhol-malaisen kauppiaskodin rouvalta, joka oli tottunut silloisen parhaimman sivistyneistön elämän tapoihin, vaadittiin varmasti suurta itsensäkieltä-mistä ja sisukasta, rohkeaa mukautumiskykyä jo matkan varrella ja vielä enemmän tultaessa perille Lapin alkuperäisiin ja puutteellisiin oloihin.

Utsjoen vanhan kirkon sakasti. Kuva: Samuli Paulaharju.

Pieni tunturikotikin, johon nuorikon oli nyt astuttava emännäksi oli aivan toisenlainen kuin hänen entiset kotinsa. Utsjoen pappilan tarkastuspöy-täkirja vuodelta 1768 kertoo, että asuinrakennus oli hyvin kylmä ja hata-ra. Vuotavan kattonsa se oli äskettäin saanut tuohilla paikatuksi, mutta seinät olivat ohuet ja huonosti tilkityt, monesta paikasta lahot ja maahan vajonneet.

Huoneita oli alkujaan ollut kaksi tupaa, keittiö ja eteinen, mutta oli toinen tupa nyt jaettu väliseinillä kolmeksi kamariksi. Lattiat olivat epätasaiset ja harvat, ovet matalat ja lukottomat ja pienten kuusiruutuisten akkunain useat lasit rikkinäiset. Avonaiset, harmaasta kivestä tehdyt takat olivat ilman pellejä. Olipa joku huone ilman mitään tulisijaa.

Eikä ollut lähimaillakaan naapurien naisia, joille olisi voinut mennä huo-liaan valittamaan. Pappilan likimpänä naapurina oli vanha, pieni lapin-kirkko, jonka lattian alla edesmennyt pappi, erämaiden uupunut paimen, lepäsi. Kirkon ympärillä oli rääsyinen hautuumaa, jonka matalissa kuo-pissa kylmenneet tunturilaiset nukkuivat ikuista untaan.

Markkinakentällä, kirkon ja pappilan välillä, oli joku porvarin tupa ja lap-palaisten turvekömmänöitä, mutta asukkaita ei näissä ollut muulloin kuin markkina-aikoina ja suurina juhlapyhinä. Mahtavat, ikuiset tunturit vain piirittivät pientä pappilaa ja kirkas Maddajäyri huuhteli kesällä sen ruo-hoista rantaa.

Täällä Maria Garvolia eli parhaat vuotensa. Täällä hän taitavasti hoiti puutteellisen kotinsa ja hoiti viisailla neuvoillaan seurakuntalaisiansakin, tietämättömiä tunturien vaeltajia. Melkein aina, kun pieni tunturilainen tuotiin pappilaan kastettavaksi, seisoi papin rouva sen herttaisena äiti-kummina. Ja näin hän tuli läheiseksi kaikille Utsjoen lappalaisperheille.

Utsjoen riekkotnntureita Maddajäyrin tienoilta. Kuva: Samuli Paulaharju.

Birit Lukkari, Högman-sukua. Kuva: Samuli Paulaharju.

Täällä hän otti vastaan omatkin pienokaisensa. Ensimäisen lapsensa Kristinan hän sai 1767 ja sitten vuoden tai parin väliajoilla kymmenen pientä vaalittavaa, joista kuitenkin kolme täytyi aivan pieninä siunata kir-kon lattian alle lepäämään. Kirkko kävikin äidille silloin rakkaaksi, ja hän lahjoitti sille, sen harvojen entisten kaunistusten lisäksi, korean punasa-mettisen haavin, jonka suuta kiersivät kultaripsut, pohjassa heilui hopea-tupsu ja vaaleansiniseksi maalatussa varressa kilisi pieni messinkitiuku.

Tapahtui sitten, että kodin päämies, ollessaan matkalla etelässä, äkkiä kuoli Oulussa 1781. Maria oli nyt yksin seitsemän pienen lapsen kanssa, köyhänä leskenä melkein asumattomassa erämaassa. Mutta hän ei säi-kähtänyt, vaan tarttui entistä lujemmin työhön käsiksi. Hän hoiti lohipa-tonsa joessa ja verkkonsa järvessä. Hän kahlaili lumisilla, tuulisilla tun-tureilla asetellen riekonansoja.

Hän teki omat ja lastensa pukimet poron nahoista taitavasti kuin konsa-naan Lapin nainen. Ja lappalaisten ystäviensä avustamana hän rakensi pienen tuvan Maddajäyrin rantaan päästäkseen pois pappilan huoneista
uuden isännän tieltä. Niin osasi tämä hienosti sivistynyt nainen mukau-tua lappalaisten oloihin, että he vielä nytkin muistelevat häntä taruolen-tona, joka oli ollut niin ylhäinen ja kaunis, mutta kuitenkin kuin yksi heis-tä lappalaisrievuista.

Tuli sitten Utsjoelle uusi pappi, maisteri Henrik Sund. Tarina kertoo, että hän olisi ollut köyhän papin lesken nuoruudenaikuinen ihailija. Miten lie-nee tämä asia ollut, sitä ei kukaan tiedä. Mutta hänen kanssaan Maria Garvolia kuitenkin pian meni naimisiin ja sai muuttaa taas lapsineen ta-kaisin pappilaan.

Silloin oli lappalaisilla sydän täynnä iloa ja ylpeyttä, kun saivat nähdä oman raatajatoverinsa astuvan kauniissa silkkipuvussa vihille vanhan pyhäkön alttarin eteen. Vielä yksitoista vuotta tämän jälkeen Maria Gar-volia oli tunturiseurakuntansa äitinä, kunnes 1795 jätti lappalaiset ystä-vänsä seuratakseen miestään lin pappilaan, asutuille ja viljellyille seuduille.

Mutta rakkaus pappiin jäi perinnöksi hänen lapsilleen. Poika, Johan Fredrik, ei viihtynyt ensinkään alamaissa, vaan muutti jo nuorena van-hoille, rakkaille syntymäsijoilleen. Mentyään naimisiin tunturilappalaisen tyttären kanssa, hän jäi ijäkseen Utsjoelle hoitamaan nimismiehen vir-kaa.

Hänen kaikki lapsensakin jäivät sinne ja painuivat lappien sukuun, niin että nyt vaeltaa suuri Högmanien joukko Takalapin maita. Suvun miehet ja naiset ovat ajattelevaista, syvämietteistä ja käsitöihin pystyvää väkeä.

Mielellään vanhimmat heistä muistelevat tarinoita esiäidistään, Maria Garvoliasta, joka niin sanomattoman raskaissa oloissa oli jaksanut täällä kunnialla tehtävänsä suorittaa.