E. L. / Pohjolan Sanomat 1938.

Matka Lapissa ja joulu Karesuvan-nossa.


Auto porhaltaa lujaa vauhtia Länsi-Lappiin johtavaa talvista maantietä. Ratas-Konpi ynnä muut vaarat talvisessa huurteessaan muistuttavat Pallaksen jylhiä valkopäitä. Muuten autossa on aika hauskaa, on Kolarin emäntiä ja Suomen valtion lentäjiä. Emännät tulevat lääkäristä, jota vas-toin lentäjät menevät noutamaan Muoniosta sinne syksyllä jäänyttä len-tokonetta.

Kylä toisensa jälkeen on sivuutettu. On ollut jo tunnittain pimeää, kun saavutaan Kolarin-Muonion rajamailla asuvan Lantto Jussin talon koh-dalle. Ystävällinen autoilija lupaa seisauttaa autoa, että saan käydä Jus-saa tervehtimässä. Jussa ei ollut kotona, joten palasin samaa päätä ta-kaisin. Hän oli Tapojärvellä tukinajossa. Nyt jatkoimme matkaa edelleen Muonio päämääränämme.

Minulla oli aina vain mielessäni tuo työn urho, Lantto Jussa. Siitä asti, kun ensi kerran tutustuin Jussiin, olen häntä kunnioittanut. Hänen elävä maahenkensä on aivan Rösiöön(* verrattava. Hän uskoo Pohjolan ka-maraan. Mutta Jussalla onkin hyvä suo, aivan vainio aidan takana. Sii-hen hän onkin jo useita sarkoja tehnyt ja olisi tehnyt enemmänkin, vaan suuri perheisenä miehenä ei ole saanut "puulaakin" töiltä aikaa.

Kauliranta-Enontekiö -linjan postilinja-auto Muonion postin edessä v. 1932, taustalla Olostunturi. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Nyt on Jussalla tarkoitus saada laina, jolla voisi kuivata tuon hänelle niin rakkaan, hyvän viljelyssuon. Alaa siinä on ehkä kymmeniä hehtaareja. Mutta Jussalla onkin nyt kolme poikaa, oikein leveäharteisia, maahen-kisiä, oikeata "Paavon sukua". Heihin luottaa Jussi ja he Jussiin. Yhteis-ymmärrys on heillä hyvä, ihan kaunista katsella näin vieraan silmällä.

Kun saataisiin valtiolaina. Tätä samaa toistaa niin isä kuin pojat. Silloin ostettaisiin ruokaa, niin että saisi tehdä työtä omalla suolla eikä olisi pakko lähteä pöllimetsään. Tuollaisten miesten unelman tarvitsisi toteu-tua. He eivät muuta tahtoisi kuin työtä omalla kamaralla. Muistui mielee-ni eräs keskustelu noin kuukausi sitten Jussin tuvassa.

Kesällä, kun presidentti seurueineen oli matkalla Enontekiöllä, oli Jussi-kin saanut tiedon, milloin hän sivuuttaa ne seudut. Ja aivan kuin sattu-malta vaunujono vielä pysähtyi Jussin talon kohdalle. Jussi oli tullut ke-huneeksi kotiväelle, että hän se kyllä, kun saisi tilaisuuden, puhuttelisi itseään presidenttiä rakkaan suonsa kuivauskysymyksen johdosta.

Mutta kuinkas kävikään? Suoni taisi nousta Jussille otsaan, vai häpesikö hän paikkahousujaan, kuten hän itse väitti, mutta joka tapauksessa hän ei sentään mennyt lähellekään seuruetta. Ja niin jäi tuo rakas presidentti puhuttelematta, eikä niin ollen tullut tietoiseksi tuntemattoman tosi-ystä-vänsä sydämen asiasta.

Tulipa tässä nyt kerrottua Jussista aika lailla, mutta nyt siirrytään edel-leen muihin seikkoihin.

No niin, tulimme kuin tulimmekin Muonioon. Oli jo iltamyöhä. Pietikäisen vieraanvaraisessa talossa olin yötä. Päivällä menin minäkin jäälle kat-somaan lentokoneen lähtöä. Sinne olikin keräytynyt kyläläisiä aika pal-jon. Kolme nahkapukuista miestä asettui koneeseen ja potkurin hurjasti suristessa lähti kone liikkeelle. Hetken kuluttua se jätti joen jäätyneen pinnan pyrkien ylemmäs ja ylemmäs, samalla tehden komean kunnia-kaaren jäähyväisiksi Muoniolle. Ja niin alkoi sen suunta etelään, ensimmäi-senä päämääränä Kemi.

Muonioon ei muuten kuulu mitään erityistä. Kylän takana, eli oikeammin Liepimässä, on suuri savotta, jonne ovat menneet kaikki, jotka kynnelle kykenevät.

Parin päivän päästä menin Pietikäisen Veikon autolla Peltovuomaan tapaamaan ystävällistä herastuomaria ja työtoveriani. Siellä aika kului hyvin, kävimme hänen kanssaan Nunnasen mailla tervehtimässä sikä-läisiä lappalaisia ja lantalaisia. Herastuomari kyyditsi minut vielä virkuilla porohärjillään takaisin aina Vuontisjärvelle asti, josta sain Vuontisjärven Akselin kanssa ainakin yhtä kivan kyydin Hettaan.

Hetta on kuten ennenkin. Komea kirkko keskellä kylää korkealla töyrääl-lä. Sattui sunnuntai, 4:s adventista. Menin kirkkoon kuuntelemaan kirk-koherra Kallion saamaa. Arvokas oli saarna, olisi kyllä kannattanut enemmänkin kuulijoita olla. Kyllä se on näin vieraan silmällä katsottuna niin, että teidän enontekiöläisten kyllä kannattaa käydä kirkossa, sillä sellaista sananselittäjää ei ole onni ollut kuin kovin harvoilla seurakun-nilla saada.

Hääpari Lassi Vasara ja Inga Per Siri Karesuvannon kirkon edustalla. Takana näkyy Viilen Fransin poikia ja Tyrväisen Jalmarin poika, lapin-takkinen nainen on Paulus Niilan Karen

Sunnuntai-illalla tuli Pietikäisen Veikko taas autollaan Peltovuomasta. Hänen mukanaan pääsin hyvin nätisti Palojoensuuhun. Tässä kylässä en majaillut kauan, sillä minun oli ehdittävä joulumaikkinoille Karesuvan-toon.

On jouluaatto. Ajaa hyryytämme 6 lappalaista ja minä autolla Ruotsin Kultasesta Karesuvantoon. Matkaa oli 2 pnk. ja kruunun se maksoi hen-geltä. Päästyämme Pietun talon tiehaaraan jäin minä autosta ja jatkoin jalan matkaa Suomen puolelle. Luonnollisesti menin sisään Villen liskon taloon, jossa olen aina ennenkin asustanut oleskellessani Karesuvan-nossa.

Talo oli jouluasussa. Komea kuusi keskellä salin lattiaa j.n.e. Isäntä li-sakki ei ollut kotona, hän oli Inarissa poronostomatkalla. Emäntä Hilma heilui ja hääri kuin elävä hopea kirjavan vierasjoukkonsa keskellä. Koh-telias kaikille, kahvitti meitä vasta saapuvia. Toisten kanssa käytiin kaup-paa täyttä päätä ja vielä joulupukkikin tuli suuren tavaravaraston kanssa sanoen saapuneensa aina Haltioita asti. Jaettuaan lahjat ja kahvikupin ryypättyään lähti hän edelleen matkalle, sillä hänen oli samana iltana vielä ehdittävä aivan Hankoniemen äärimpäänniemeen.

Niinkuin sanottu, olivat Hilma-tädin vieraat kirjavaa sakkia, oli lantalais-ta ja lappalaista, oli suomalaista ja ruotsalaista sekä Norjan lappalaisia. Neljää kieltä kuuli hyvin monesti samassa huoneessa puhuttavan. Öreb-ron kauppias oli lähtenyt Etelä-Ruotsista Laestadiuksen opetuslasten saarnoja kuulemaan, samasta kirkosta julistettuna. Lukija, varsinkin sel-lainen, joka on käynyt Karesuvannossa, ihmettelee, että hänkin asui ko-ko ajan Suomen puolella, käyden sieltä käsin vain kirkossa Ruotsissa. Asia on niin, että hän oli läpi koko suuren, komean kylän kysellyt korttee-ria ja aina vain saanut kielteisen vastauksen sekä ohjattu Suomen puo-lelle.

Ruotsin ulkoministeriäkin kerrottiin joku viikko sitten olleen suksineen matkalla Suomen puolelle kortteerin hankintaan, vaan pappi oli ehtinyt viime tingassa väliin ja järjesti hänelle Karesuvannossa oloajaksi kont-teerin pappilaan. No niin, kirkko oli joulun pyhät aina täynnä väkeä. Pää-järven ja Palon Lassin voimakkaat saarnat tekivät aina vaikutuksensa. Liikutukset olivat voimakkaat joka päivä. Oven suussa vain tuoksui voi-makas hokmannin haju, joka tuoksu tuntui hyvin epätavalliselta Herran temppelissä.

Vuonna 1937 Pres. Kyösti Kallio Hetassa. Kunta lahjoitti hänelle poron vasoineen. Oikealta Berit Anne Palojärvi os. Näkkäläjärvi Erkunan vai-mo, 2. oik. Antti Erkinpoika Palojärvi siis Erkuna, Anni Palojärvi os. Hir-vasvuopio sekä Kyösti Kallio.

Oik. Piennin Jussa ja Piennin Antti.

Kalttopään Helmi os. Autto ja hänen lapsensa kompsiossa. Kuva: Nuori voima 1.12.1935.

Rovasti Aimo Kallio.

Keskellä Johan Beck (Beckin tunto-merkki;" Bresnev kulmakarvat")

Kuten aikoinaan on Pohjolan Sanomissa kerrottu, oli nytkin tarkoitus Ka-resuvantoon jäljestää oikeat Lapinristiäiset. Mutta asia muuttuikin toisin-päin. Ristiäisten tilalle tuli hautajaiset. Pieni Lapin lapsi haudattiin toise-na joulupäivänä, suuren saattojoukon ottaessa osaa kulkueeseen. Vie-raan maan multa peitti jälleen suomalaisen. Oman kamaran alla ei ole onnea käsivarren asukkaalla, paremmin lappalaisella kuin lantalaisella-kaan saada viime leposijaansa.

Neljättä kuukautta sitten olin käymässä lapsen kotona ns. Pienin Jussan kylässä. Muistan, kuinka herttainen hän oli. Kun otin hänet syliini, niin hän ei pelännyt, vaan nauroi lannan sedälle. Lapsen äiti, nuori Helmi rouva, oli niin onnellinen lapsensa kera. Nyt lapsi on kylmä ruumis. Pieni kumpu ainoastaan Ruotsin Karesuvannon kalmistossa osoittaa pikku Lapinpojun viimeistä lepopaikkaa. Lepää rauhassa, äitisi kallein, kallein aarre.

Väkeä oli Karesuvannossa tavallisesti. Kauppojakin näyttiin tehtävän eh-timiseen. Vaikka kauppiaat kyllä vähästyivät rahan tuloa, mutta ainahan ne vähästyy. Norjalainen kauppias Johan Beck oli tuonut monenlaista Norjan kalaa, jota myytiin ympäri Lappia niin Suomeen kuin Ruotsiinkin. Kerran soi puhelin ja pyydettiin minua puhelimeen. Siellä toisessa pääs-sä Vuopionperällä oli juuri Beck torvi korvallaan. Kuuluu;
- Onko n.n.?
- On, vastaan.
- Kuuleppas, kuuluu edelleen, - tule nyt heti tänne ja ota tullessasi Palo-järven Antti mukaan. On nimittäin keitetty isolla padalla pallasta ja se pa-dallinen pitäisi saada syödyksi.

Pidemmittä puheitta lähdin naapuriin. Otin Fransin talosta Palo Antin (presidentin porojen hoitaja) mukaan, vaikka kello olikan 23:n tienoissa. Anttia ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun kuuli, että Beck pyytää paltaan syöntiin. Hyvää olikin pallas. Anttikin kyllä kahdesta miehestä söi, vaikka sanoi vasta syöneensä lihaa. Opettaja ja poroisäntä Kumpulainen oli myös pöydässä sekä joitakin muita kauppiaan ystäviä. Hyvin se pallas meille kaikillekin maistui, vaikka ei silti, että se kesken olisi loppunut jäi-hän sitä ainakin puolet. En tiedä, kuka lienee ne syönyt.

En tiedä mitä tästä tilanteesta sanoisin? Paras etten sano mitään! Mutta sen tiedän, että seurassani ruokailivat Länsi-Lapin kuuluisimmat persoo-nat ja yksi Ruijan suurimpia liikemiehiä. Ja oli kuin sattuman oikku, että minä istuin keskellä pöytää, oikealla puolellani Enontekiön rikkain lappa-lainen, presidentin poropaimen, Antti Palojärvi (Erkuna), toisella sivullani Lapin paliskunnan poroisäntä, opettajaveterääni Kumpulainen, ja toisella puolella pöytää päin minuun istui Beck.

Tässäkin pöydässä juteltiin yhtä ja toista. Mm. terveisiä he käskivät sa-noa Pohjolan Sanomain lukijakunnalle, nähtävästi arvasivat, että minä ehkä jonkun sanan täältä piirrän.

Kylläpä taisi venyä liian pitkälle, mutta parempi nytkin lopettaa, kun ei ol-lenkaan.

No niin. Karesuvanto on taas muistojen joukossa. Mutta muistot sieltä ovatkin hyvät. Reilua väkeä, muita ei ole olemassakaan ei ainakaan Suomen puolella. Terveiseni teille kaikille sinne Suomen Karesuvantoon.