Kansan kuvalehti 1930.



Viime vuosina on Lapin jylhä luonto vetänyt puoleensa yhä lukuisampia matkailijoita. Tavallisin reitti vie silloin Petsamoon, Jäämerelle asti, mikä nykyisin onkin varsin mukavasti saavutettavissa - istumalla autossa. Tällä matkareitillä on kuitenkin pari seikkaa, jotka eivät sovi kaikille - se vaatii aikaa ja rahaa. Niille, jotka tunturien yksinäisyydessä tahtovat päästä kosketuksiin erämaan alkuperäisen luonnon kanssa, niille sa-nomme: menkää Pallastunturille!

Ei missään Lapin mahtava tunturimaailma ole niin lähellä eteläsuoma-laista kuin täällä. Nekin, joilla on vain ehkä runsas viikko käytettävissä voivat hyvin viipyä 3-4 päivää Pallaksen keroilla. Mutta tälle matkalle ei pidä lähteä niitten, joiden matkavaatimuksiin kuuluu paljon mukavuutta -vähän vaivaa. Sillä Pyhäkerolle ei vielä - onneksi - voi ajaa autolla, kuten Jäämeren rannalle, vaan sinne täytyy kävetä ihan omin jaloin. Polku, joka sinne vie, ei kuitenkaan ole vallan kivinen ja kaita, vaan - tekisi mieli sanoa - se on Suomen ihanin polku! Jerisjärven rannasta se nousee jäkäläkankaille, kiertelee tunturikoivikossa, kohoaa yli puurajan, johdattelee kulkijaa kilometrittäin tunturin aukealla laella, mistä katse voi vapaasti liitää sinisiin etäisyyksiin ja painuu lopuksi läpi korpikuusikon Pallasjärven rantamökille.

Retki Pallakselle on sopivin aloittaa Rovaniemeltä valtion postiautossa. Hyvä on tilata paikka joitakin päiviä aikaisemmin, niin saa olla varma matkastaan. Pehmeillä penkeillä kellahdellen on mukava ihailla Ounas-joen laajaa laaksoa, jonka vartta maantie noudattelee. Ohi liukuvat vih-reät niityt, ruskeat hiekkarannat, tukkilautat, punaiset talot ja kaiken taustana sinivihreät vaarat. Sinetässä jo saa tuntea Perä-Pohjolan esi-makua: tervattu pulkka ja kapea jokivene ovat pihalla kuivamassa, karja on aivan lumivalkoista (liekö kesäyön auringon valkaisemaa?) ja tiellä laukkaavat porot autoa pakoon. Lautta vie yli Ounasjoen ja sitten jatkuu matka milloin halki lumivalkoisten jäkäläkankaitten, milloin koskien vie-ritse tai pienten kylien ohitse. Usein avautuu Ounasjoelle viehättäviä näköaloja kuten Jääskössä ja Malkokönkäällä (76 ja 80 km Rovanie-meltä), tai Pahtanivassa, missä maantie kulkee pienen lisäjoen ylitse. Alakylässä on kahviasema, posti, sähkölennätin, ja joku radiomastokin! Ei sitä Lapissakaan enään niin vain "pussissa" eletä. Jo näkyvät ensim-mäiset tunturitkin -Yllästunturi muita ylväämpänä.

Sinetän vesimylly Sinettäjoen sivu-uomassa v. 2007. Neulapadon ää-rellä on apuvoimana käytetty lokomobiili. Kuvausaika kesäkuun puoliväli. (Sinetän kylä Ounasjokivarressa on Lapin perinteikkäimpiä mylly- ja sa-hapaikkoja.) Kuva: Kantonen Timo. / Museovirasto.

Kaunis tunturipolku, joka Jerisjär-veltä vie Pallasjärvelle. Joskus sattuu kapea jänkäkin vastaan. Taustassa Pallaksen komeat ke-rot.

Pallasjärvi. Kun Pöntsöstä jalka-patikassa saapuu Pallasjärven rantaan, on viritettävä nuotio ja savumerkillä kutsuttava vene-mies noutamaan yli järven "ho-telliin".

Pahtaniva myllyineen.

Mökki Kittilässä, kuvattu klo 24. Komea pensas, joka kasvaa talon räystästä korkeammalle on rapar-peri. Sitä ei Lapissa käytetä lain-kaan ravintokasvina vaan yksin-omaan koristeena-

Pallasjärven "Hotelli". Emäntä vastanteossa. Vain kolmena vuonna on Pallasjärven isäntä jäänyt yli talven tänne tunturien taakse, erämaan yksinäisyyteen.

Pöntsön majatalo, missä aurinko kesällä tirkistelee sisään seinän raoista - keskiyölläkin. Kuvassa Saimi Kulppi o.s, Laakso, lähtöisin Enontekiöltä, hän nukkui pois heinäkuussa 1929), sekä hänen ja Frans Eemil Kulppin tytär Lempi. Kuva: Kansan kuvalehti 24.1.1930.

Kivijärven ajoporo. Kesällä peittää kasvavia sarvia samettinukkainen nahka, jonka alla verisuonet tuovat ravintoa.

Niinpä ollaan jo Kittilän kirkolla, auringon vielä kirkkaasti paistaessa, sillä kello on "vasta" kymmenen. Nopeasti, vaivatta ja halvalla (75 mk) nykyi-sin etelä-Lapissa katkeaa 150 km taival!

Vielä tähänkään eivät nykyajan mukavuudet lopu, sillä autolla voi jatkaa aina Jerisjarven rantaan asti, lähes 60 km Kittilästä. Tämä matka tulee kyllä kalliimmaksi, sillä postiauto ei vielä kulje tätä tietä. Välillä poiketaan Sirkankylässä Pihkovan "hotellissa" juomassa pullakahvit, pistäydytään Pöntsössä, missä vielä viime kesänä oli maantien pää ja missä valoku-vaajalla oli tilaisuus ottaa kuva muorista - jos maksoi 10 mk! Pöntsössä on myös päätettävä, mitä tietä aikoo jatkaa - valittavana on kolme: 1) jalkamatka Majavaojan kautta Kivijärvelle (n. 14 km), siitä Matorovan vartta Pallasjärvelle (5 km); tai 2) autolla Jerisjärvelle, mistä venekyydillä yli järven Kutunivaan (n. 12 km); 3) myrskyn tai vastatuulen sattuessa voi jalkapatikassa hyvää ratsupolkua pitkin kiertää järven pohjoispuolitse Kutunivaan, mistä jo edellä kuvattu, ihana tunturipolku vie Pallasjärvelle (12 km).

Mitään näistä en tahdo erityisesti suositella, sillä sehän riippuu kulkijas-ta. Astelin ensinmainittua, ilman opasta, seurana vain parinkymmenen kilon selkäreppu, hyväkartta ja kompassi. Mutta en kehoita kaikkia seu-raamaan tätä, osalta aivan polutonta erämaan reittiä, joskin se tarjoaa oman erityisen viehätyksensä. On nimittäin niin, että Pallakselle mentä-essä repun pitää painaa - jos mieli jotain syödä. Pallasjärven "hotellin" ruokalista on näet hieman erikoinen. Siellä tarjoillaan suloista erämaan rauhaa, mahtavia näköaloja, yötöntä yötä, raikasta vettä ja kaikkea tätä "rahatta ja hinnatta", vieläpä hienon sääskiviulukonsertin säestyksellä.

Mutta leikki sikseen. Elämä on täällä erämaitten keskellä tosiaankin niin ankaraa, leipä niin lujassa, että ei riitä mitään vieraitten varaksi. Muona on siis kaikki tuotava omilla harteilla, tai otettava kantajaopas Kutunivas-ta tai Pöntsöstä.