E. L. / Pohjolan Sanomat 1937.

Matkakirje perimmästä Pohjolasta 1.


Ruijan Juukea 24.8.1937.

Siitä on jo ainakin puolitoista kuukautta, kun matkustin kotiseudultani Rovaniemen ja Ivalon kautta Salmijärvelle.Tällä välillä ei tapahtunut mi-tään erikoista kertomisen arvoista, mutta kyllä sen sijaan tapahtui Salmi-järvellä joidenkin päivien oloni aikana aika paljon yhtä ja toista.

Salmijärvi komea kylä komealla paikalla. Kahden suuren järven, Salmi- ja Kuotsajärven, välisellä kannaksella sijaitsee pää-asutus, vaikka kyllä kylää on pitemmältäkin. Asukkaat myöskin ovat oikein hauskoja, aivan tomionlaaksolaisten veroisia. Järjestysmiehenä onkin kylässä kolarilai-nen Väinö Paasilinna (Gulsten). Suurinpiirtein hyvin pidetty mies, mutta kuliun, että hammastakin hänelle purtiin - takanapäin. Kievari on ihan etualan talo, aivan maantien vieressä. Jokainen Petsamon-kävijä sen on varmaan huomannut. Talossa on nyt myöskin Pohjoismaiden Yhdyspan-kin konttori, jossa sain shekkini rahaksi ja jossa yleensä Norjaan menijät saavat Norjan kruunuja ja päin vastoin. "Tirehtööinä" istui talon isäntä, päätään pitempi muuta kansaa. Hänen apunaan oli (rahaherrana) nuo-rimies Grönlund Ivalosta, johtaja Grönlundin veli. Oikein hauskat miehet.

Itse kievarista en saata sanoa paljoakaan. Se kiehui aina täynnä matkai-lijoita kaikista kansoista kuten Baabelin sekoituksessa. Sillä erolla vain, että tässä olivat tulkit ja ymmärrettiin toisten puhteet, jota vastoin niitä ei ollut Baabelissa. Sitten kivenheiton päässä tästä asuu Hakalan Toivo, hyvä työtoverini kun sain hänet ensin asiaan enempi tutustumaan ja in-nostumaan. Hän on vanhoja Petsamon rakentajia. Ammatiltaan on hän rakennusmestari. Hänen työtään näkee pitkin linjaa Sodankylästä aina Liinahamariin asti. Nyt on hänen huollettavanaan tuo Jäämeren tiemme pohjoispään korjuu Jäämeren aalloilta Inarin rajaan asti.

Tästä kylästä nykyoloissa olisi kirjoittamista loppumattomiin, vaan minun ainakin täytyy tilankin takia tätä supistaa.

Kuten tunnettua heti, Salmijärven kylän takana, pari kilometriä leveän Kuotsajärven itärannalla kohoaa komea saharakennus. Sen omistaa tuo paljon puhuttu "nikkeli trusti". Siitä pari kilometriä edelleen uutta tietä tul-laan varsinaiseen Kolosjoen kaivoskaupunkiin. Komeita rakennuksia kohoaa toinen toisensa viereen. Asuinrakennukset ovat kaksikerroksisia puurakennuksia. Jättiläismäisiä tiilirakennuksia oli myös nousemassa useita. Erittäin valtavat mittasuhteet olivat konepajassa, joka näytti voit-tavan suuruudellaan kaikki toiset. Tunnelin suulla myös kävimme. Useita koneporia louhi siellä lujaa maata kahden "Hullun Jussin" nostaessa maat kivineen vaunuun. Työ kävi erittäin automaattisesti ja teki hyvin valtavan vaikutuksen katselijaan. Kuten sanottu, Kolosjoella rakenne-taan kovasti. Mutta myöskin Salmijärvellä on oikea rakennuskuume. Torppia nousee kuin sieniä sateella. Rakennustontit ovat aivan hulluissa hinnoissa. Eivätkä maanomistajat, niin kuin kuulin, viimeksi olleet haluk-kaita lainkaan myymään tontteja. Luonnollisesti uskovat hintojen yhä nousevan.

Elämä Salmijärvellä ja ympäristössä oli viikot aivan rauhallista. Mutta au-ta, kun tuli lauantai iltapuoli. Silloin oli väkeä koko kylä täynnä. Nikkeli-vaaran väki oli kaikki kylällä. Humalaisia alkoi näkyä siellä täällä. Petsa-mon Osuuskaupan ja Mikkolan kahvilat olivat tupaten täynnä yleisöä. Gramofoonit raikuivat kummassakin. Ja olipa näissä joskus harpunsoit-tajakin komeine harppuineen. Tälle aina väliin kannettiin kolehti.

Suoraan Mikkolankahvilasta yli maantien on pieni hirsirakennus lujina ovineen ja rautaiistikkoakkunoineen. Tämän talon asuttamisesta huolehti valpas konstaapeli, joka juuri oli saanut toisen konstaapelin avukseen. Kuulemani mukaan tämä talo aina sunnuntaiöinä täyttyi yli äyräitten. Puukotuksia ei sattunut siellä ollessani kuin joitakin. Vaikeimmin haavoit-tuneet vietiin Parkkinan sairaalaan, jossa ne pian paranivat. Puukottajat Petsamon putkaan. Muuten on selvää, että työväestö sittenkin on kun-nollista, suurin osa. Lauantai-iltana ja sunnuntaina näkee hyvin paljon juhlapukuista nuorta miesyleisöä kävelyllä kaikkialla kylällä. Mallikelpoi-nen käytös j.n.e. Edellämainitsemani poliisin vieraat ovat pääasiassa sitä väkeä, joka aina seuraa työmiehen kantapäillä, koettaen viinalla ja kortilla kyniä rahat pois. Nykyajan työmaat (niin nikkelialuekin) ovat jär-jestäneet olonsa siten, että joutoväki ei saa siellä majailla. Kaikkien on pakko olla töissä, taikka pois alueelta. Hessujenkin täytyy tehdä työtä oikeiden työmiesten ohella, ainoastaan sunnuntain aikoina koettaen saada pauloihinsa kunnon ihmisiä.

Salmijärvi v. 1937. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Ruoppauskone "Hullu-Jussi" v. 1931. Kuva: Pietinen. / Museoviras-to.

Postikortti 1920-luvulta. Kuva: La- pin maakuntamuseo.

Salmijärveltä kertominen ei lopu, mutta katkasen tähän, sillä minulla on eräs erittäin tärkeä asia tunnollani. Ja se on Petsamon kalastuskysymys. Juttelin monien kalastajien kanssa. Heillä oli aina tähän asti ollut hieno usko, että valtiovallan taholta heidän asemaansakin aletaan korjata, että heille aletaan järjestää edullisia lainoja kunnollisten alusten ja kalastus-tarpeiden hankintaan j.n.e. Kalastusta suuressa mittakaavassa he vastustavat. Tarkoitan troolausta. Ja siinä he ovat oikeassa. Sellainen ryöstökalastus, jota troolarit harjoittavat, on omiaan tuhoamaan "koko kalakannan". Nyt ymmärtää myöskin Petsamon kalastaja saman, minkä Ruijan kalastaja on nähnyt ainakin 10 vuotta, nimittäin että troolarit ovat suurin kalastajan vihollinen. Siitä lähtien, kun Pohjoisella Jäämerellä on troolaus alkanut, on kaikki kala meressä vähentynyt. Ainaisten troolarien luku Jäämerellä on laskettava sadoissa. Niitä on kai useimmilla Europan mailla, toisilla, esim. Saksalla, Englannilla y.m. hyvin paljon.

Englantilaiselle eivät ole kelvanneet kuin määrätyt kalalajit, joten toiset lajit on laskettu mereen. Täten on luonnollisesti meressä sadoissa ja eh-kä tuhansissa paikoissa mätänemässä suunnattomat määrät kalaa. Olen itse aikoinaan nähnyt tämän menettelyn, joten en tarvitse sitä ke-neltäkään kysyä. Monia muita seikkoja on myöskin, jotka ovat omiaan tekemään pienkalastuksen kannattamattomaksi, vaan niiden selostus ei sovi kirjeeni puitteisiin. Sanon vain, että ainakin Ruijan rannalla on sato-ja kalastajia, jotka ovat illalla heittäneet joko liinansa tai verkkonsa me-reen seuraavana päivänä niitä löytämättä. Troolari on käynyt pimeän yön turvassa aluevesillä, aivan kotivuonon pohjukassa, repinyt ja raa-hannut mukanaan kaikki, mikä on eteen sattunut, ja tuottanut täten mo-nille köyhille perheille suuren aineellisen vahingon, nälän ja kurjuuden. Päivällä ne ovat luonnollisesti kansainvälisillä vesillä, aluevesirajan ulko-puolella. Yöllä tehdyistä tuhoista ei kukaan koskaan vastaa, sillä niiden tekijää eivät tiedä muut kuin Jumala ja tekijät itse.

Lotistakin kannattaa jonkun sanan sanoa. Niitä olikin kai siinä 600 :n paikkeilla joka suunnalta ympäri Suomea. Ja olihan niitä joitakin Ruotsis-ta ja Norjastakin. En tiedä, mitä olisin minäkin syönyt sinä kaikkein vilk-kaimpana matkailuaikana itsessään Petsamossa, jos eivät olisi olleet lottien kenttäkeittiöt käytännössä. Niin halpaa ja hyvää ja paljon. Kiitos Petsamon rouville ja neidoille!

Kyllä oli Petsamossa kuhinaa, oli autoa vaikka miltä Suomen kolkalta. Olipas tullut hyvä ystäväni Pietikäisen Paavokin Muoniosta ja oikein rou-vineen komealla omnibussillaan ja vaunu täynnä lottia. Kun oli syöty lei-rillä oikein hyvää velliä aivan täyteen, vaikka kuin suuri vatsa, lähdettiin autoilla retkelle eri suunnille, toiset Yläluostarille, toiset Kolosjoelle kat-somaan Nikkelikaivoksien syntyä. Pietikäisen seurue lähti Liinahamariin, josta Jäämeri-laivalla käytiin mutka ulkona merellä. Pietikäinen tahtoi minutkin mukaan ainakin Liinahamariin asti. Lähdin mukaan ja hauskaa-han siellä olikin. Ahdasta tahtoi olla autossa, vaan sopu teki tilaa. Hert-taisen helsinkiläisen lotan pehmeä, lämmin syli ei ole mikään hulluin is-tumapaikka. Kiitos teille, te etelän harmaat lotat! Kiitos Paavolle, joka järjesti tämän matkan!

Joitakin päiviä majailtuani Petsamonvuonon eri kylissä kuten Parkkinas-sa, Liinahamarissa, Trifonassa y.m., tulin takaisin Salmijärvelle, työn ja touhun keskukseen, josta nyt lähetettiin satoja miehiä metsäpaloja sam-muttamaan kauas Venäjän rajalle. Savua olikin täynnä koko Petsamon alue, olipa väliin niinkin paljon, että hengitystä haittasi ja silmiä karvas-teli. Samana iltana ajaa töryytimme vielä Kolttakönkäälle. Mahtava kön-gäs (putous). Kolttakylä pienine ränsistyneine huoneineen ja avuttoman näköisine asukkaineen on sittenkin nähtävyys komean Paatsjoen tör-mällä. Tuossa on kuin raja. Saman aukean päässä on jo joukko kauppo-ja, on posti, tulli y.m. virastoja. Tullin ohi tullaan kuululle Kolttakönkään hotellille, eli oikeimmin hotellin raunioille, sillä hotellihan paloi viime ju-hannuksena. Pienessä, vaatimattomassa huoneessa saimme illallisen, vaikka olikin jo puoliyön aika meidän saapuessamme.

Telttoja oli kuin nappia pystytetty vaaran laitaan vieraiden nukkuma ja asumahuoneiksi. Ja hyvä niissä olikin olla. Oikein hyvä. Valkolakkinen neiti opetti minutkin menemään pussin sisään nukkumaan ja lopuksi hän hyvää yötä toivottaen poistui. Ja hyvä yö siinä olikin. Ei missään parem-pi ole nukkua. Aamulla herättyäni menin kahville samaan huoneeseen, jossa illalla söin. Kohteliaita kyselyjä vieraan yötilasta y.m. tehtiin. Koetin osoittaa kiitollisuuttani niin paljon kuin näin kömpelö ukko voi. Sillä sen he ansaitsevat. Käykääpä, hyvät lukijat, Kolttakönkäällä (Boris Glebissä) niin varmaan sanotte samaa kuin minäkin. Aamupäivällä kävin vielä kat-somassa hotellin raunioita, samalla uiden joessa. Kaameaa on katsella suuren rakennuksen raunioita, kun vielä siinä on palanut eläviä ihmisiä. Tässähän paloi eräs englantilainen neiti.