E. L. / Pohjolan Sanomat 1937.

Matkakirje perimmästä Pohjolasta 2.


Aloin valmistautua rajan yli Norjaan, jonne matkani määrä oli. Passini leimattiin tullissa. Reppu selkään ja norjalaisten kanssa, jotka olivat ta-varan ostossa Suomesta, lähdimme jalan Elvenesiin. Noin 3 km. on Norjan maantiehen. Tällä välillä on valtakunnan raja ja Norjan tullivartio. Norjalaisten tavarat punnittiin tarkoin vartiossa, että niitä ei vain ole enempää kuin on lupa tuoda. Minun tavaroitteni kanssa tuli toinen kysy-mys. Ne olivat vain papereita, jos minkälaista kaavaketta, kirjallisuutta y.m. Ja kun tullimies ei ymmärtänyt yhtään sanaa suomea, selvitin hä-nelle, että olen vain kauttakulkija, matkustan Norjan kautta Suomen Länsi-Lappiin, jossa alan toimintani edelleen. Kohtelias tullimies sanoi uskovansa, että minulla ei ole mitään vaarallista kirjallisuutta mukana. Vakuutusten teon Norjassa kielsi jyrkkään, jonka minä myöskin lupasin. Ja uskoa saat sinä Elvenesin valpas vahti, että en kenellekään ole ra-jojenne sisällä sanallakaan puhunut tästä touhusta. No niin, ei sen enempi.

Pian olin norjalaisen autobussin mukana Kirkkoniemessä, Pohjois-Nor-jan suurimmassa liikekeskuksessa. Kirkkoniemi tunnetaan siksi hyvin, että se ei enempi esittelyjä kaipaa. Viime seitsemän vuoden aikana on kaupunki kovasti kasvanut. Työtä ja touhua kaikkialla. Noin 2.000 miestä on yhtiön töissä. Kaikki käy täydellä paineella, sillä raudalla on kova ky-syntä ja hurjat hinnat. Kauniskin Kirkkoniemi on, mutta likainen. Aina on musta (kivihiilen katku) pilvi kaupungin päällä. Rakennukset ovat mustan likaisia, samaten asukkaat, jotka ovat päivät ulkona. Oltuani sen illan ja yön Kirkkoniemessä Hans Nilsenin vieraana, jatkoin aamulla 6,30 n.s. Hurttiruutilla - pikalaivalla - matkaani kohti Tromsaa. Ulkolaisia matkaili-joita oli Hurttiruutissa noin satakunta. Sää oli kaunein mitä olla voi. Va-rangin vuono oli kuten ennenkin. Saitaparvia ui useita vedenpinnalla - tuhansien lokkien seuratessa ja rääkkyessä mukana. Joku valaskin sil-loin tällöin pisti esiin ja puhalsi ilmaa. Tämäkös oli mielenkiintoista mat-kailijoille, joista monet varmastikin ensi kertaa olivat moista Jäämeren komediaa katsomassa. Vanhalle Jäämeren kalastajalle se on vain taval-lista. Samaa kuin ruispelto komeasti lainehtii isännälleen.

Vuoreijassa vain poikettiin, postia otettiin ja jätettiin, ja niin uudelleen työntyi komea suuri laivamme, "Finmarkken" ulapalle keula länttä koh-den. Täällä alkoi Pohjoisesta päin vyöryä aika mahtavia laineita ja niihän laivan radio oli tunteja sitten jo sanonut, että yöllä saamme aika myrskyn ja niin saimmekin. Berlevågin kohdalla (joka sijaitsee Tenovuonon suul-la) se alkoi olla aika rullausta. Joka kolmas aalto löi yli laivamme. Ja kun se tuli aivan kyljeltä, niin kaliistuipa kyllä aluksemme väliin aika lujasti. Hyvin usein oli alapuolen reilinki syvässä vedessä. Hyteissä alkoi olla "siivoa". Reippaasta turistijoukosta oli enin osa sairaana - ja huonona sairana. Hienot päivälliset tulivat samaa tietä takaisin ehtimättä paljoa-kaan ruumista ravita.

Bodsfjordissa, Mehaminassa ja Kjöllefjordissa (Kelavuono) poikettua saavuimme aamupuolella Nordkapin eteen, jossa matkailijoilla oli määrä käydä rannassa, ainakin osalla. Kymmenen paikkeilla heitä näkyi vain kannellakin eikä ollut heilläkään halu hypätä veneeseen, sillä meri näytti aika vihaiselta. Merimies kyllä sillä ilmalla vielä olisi siitä rantaan souta-nut. Suurin osa ei enää halunnut nostaa päätä tyynystä. Me muut mat-kustajat, tavalliset kuolevaiset, olimme hyvillämme kun pääsimme näin pian Nordkapista pois. Jos ilma oli hyvä, olisi laivan pitänyt näitä varttoa useita tunteja siksi kunnes nuo kaksi leukaa ja pyylevän vatsan omaavat lordit y.m. ovat kiivenneet mutkan Nordkapin päällä.

No niin tulimme rauhalliseen Honningsvågiin, siellä on hyvä satama. Ei huisku eikä kallistele laivammekaan, eivätkä pienemmätkään alukset, joita onkin kymmenittäin satamassa. Laivan kiinnityttyä laituriin alkaa aluksemme uumenista purkautua ulos väkeä hienoa, mutta kalpeaa ja totista. Ainakin luonto on pois - ei uskoisi samoiksi, jotka Kirkkoniemestä lähdettäessä olivat niin iloiset ja reippaat. Menet toisten tukemina käveli-vät laiturilla ja toisilla on yhä vain paha olo. Jätämme tämän vilkkaan norjalaisen kalastajahaminan.

Parituntisen olomme jälkeen painumme kapeita salmia pitkin kohti Ham-merfestia (maailman pohjoisinta kaupunkia). Kirkas aurinko paistaa Rui-jan taivaalla. Laivoja näkyy edessä ja takana. Meri on leppynyt. On ai-van peili kirkas ja tyyni. Turistimme ovat samaten. He näkyvät olevan ilmoista riippuvia ainakin merellä, eikä kuten meikäläiset, että me joten kuten pidämme kutimme aina. Hammerfestiin saavuimme siinä puolen päivän paikkeilla. Väkeä oli laituri täynnä, kuten aina tavallisesti Huptti-ruutin tullessa. Tässä tapasin ensimmäiset tunnetut henkilöt, kaksi mies-tä Ruijan Juukean Vuosvankasta, johon juuri olinkin matkalla. He olivat saitoja pyytämässä. Olivat juuri tulleet mereltä kaupunkiin. Huonoksi moittivat tämän kesän saalista. Heiltä kuulin myöskin, että vaimoni oli saapunut kotikyläänsä ja hänen matkansa oli sujunut hyvin. Hammer-festissa astui laivaan minun entinen hyvä tuttavani Johan Kleven. Hänel-lä on liha- ja makkarakauppa Hammerfestissa. Oikein mukava ja vapa-averinen mies. Hän oli matkalla Bodöhön joitakin lihanjauhatuskoneita ostamaan. Hänen kanssaan sujui matka hyvin. Nyt muutin minäkin ensi-luokkaan, hänen hyttiinsä


Aluksia Jäämeren satamassa Kirkkoniemessä. Kuva: Museovirasto.

Katunäkymä hotelli Jahnsonin luona Tromsassa v. 1931. Kuva: Paula-harju, Samuli. / Museovirasto.

Elämästä Suomessa, erilaisista poliittisista virtauksista y.m.s. oli hän in-nostunut kyselemään. Samalla hän selosti Norjan sisäistä tilannetta niin poliittisesti kuin taloudellisesti. Ymmärtävä mies, se täytyy myöntää vaik-kakaan emme kaikissa kysymyksissä voineet ymmärtää samalla tavalla. Hän oli aikoinaan käynyt Suomen Lapissakin. Mennyt jalan Karasjoelta Tenojoelle ja sieltä edelleen Kaamasen kautta Inariin, sieltä Ivaloon j.n.e. Tällä tunturimatkalla oli hänellä mukana rouvansa sekä sattumalta suomalainen asioitsija Myllyaho ja lappalainen opas. Matkan sanoi olleen oikein hauskaa, varsinkin Myllyahon kanssa keskustelun. Mutta arvatkaapas kuinka se kävi? Kleven ei itse osannut kuin norjaa, rouva puhui norjaa ja lappia, lappalainen lappia ja suomea ja Myllyaho vain suomea. Kleven puhui asian rouvalleen, joka käänsi sen lapiksi lap-palaiselle, tämä taas käänsi sen suomeksi Myllyaholle ja päin vastoin. Sjärvö (Skie--rua) on tullut sivuutettua huomaamatta. Nyt sivuutamme kaunista, Ruijan jylhintä vuonoa Juukeaa (Lyngen). Tuolta puoli-tunturissa olevien pilvien yläpuolelta näkyvät Juukean vuoriston suunnattomat ikijäätiköt. Tuolta kaukaa näkyy Nornäs, tuolta juuri vuonon perukasta Falsnes, tuttu vuori, joka on lähes parikymmentä vuotta ollut asuinpaikkani näköpiirissä. Taivas on käynyt pilveen. Elokuun ilta on täälläkin aika hämärää. Juukea on takanamme. Työnnymme takaisin hyttiin. Parin tunnin päästä olemme Tromsassa, josta minun on käännyttävä tavallaan takaisin huomenillalla lähtevällä pienemmällä höyryllä.

Jo huutaa taas laivamme, että vaarat raikuvat. Nyt ollaan Tromsassa. Päästyämme kannelle on laituri aivan keulamme edessä ja täynnä vä-keä. Täynnä on hurttiruutinkin kansi. Kaikki ovat kannella. Ei varmaan-kaan ole yhtään sielua salongeissa. Eihän tietystikään tähän jää kuin joitakin, mutta kaikilla on halu nähdä Tromsa. Ja komea onkin kaupunki, varsinkin luontonsa puolesta. Tromsalaiset itse kutsuvat kaupunkiaan "Nodens Paris" (Pohjolan Pariisi). Kuinka tämä nimi soveltuu Tromsalle, jätän sen arvostelukykyisempien ratkaistavaksi.

Tromsan laiturilla erosimme h-festiläisen kauppiaan kanssa. Lähdin Janssonin hotellia kohti, jonne ei pitkä matka olekaan. Muuta en huo-mannut mainittavaa entisestään muuttuneen, kuin että Roald Amundse-nille on pystytetty uljas patsas. Sen vierellä seisahdin. Sen suuret mitta-suhteet ja voimakas profiili puhuvat puolestaan, kuka oli Roald Amund-sen. Ennestään tutussa hotellissa sain kuin sainkin ensi pyynnöllä huo-neen. Seuraava päivä meni kaupunkia katsellessa, kun ei muutakaan tehtävää ollut siinä Juukeaan lähtevää laivaa odotellessa. Tromsö leh-den ostin kadulla 10 äyrin hinnasta. Siitä myöskin näin yhtä ja toista. M.m. oli aika uutinen, kuinka Suomen sisäministeri Urho Kekkonen on hypännyt korkeutta 160 sm., tullen viidenneksi. No niin, ilta tuli ja laiva lähti Juukeaan siinä 9 paikkeilla illalla. Väkeä oli laivalla kohtalaisesti,- ei niin paljon kuin hurttiruutilla. Pienempi oli laivakin. Tromsö lehteä katsel-tuani pyysi muuan Juukean ukko sitä minulta lainaksi. Annoin tietysti. Kun ukko oli jonkun aikaa lasiensa läpi sitä tutkinut, kysyi hän, tunnenko minä Kekkosen?. Sanoin kerran nähneeni. Koska? Viime syksynä. Mis-sä sie sen näit? Kotikylällä. Ukko alkoi kohta epäillä, että aivan tavalli-sissa kylissä ne nyt eivät sentään ministerit majaile, että taidan hänen kanssaan laskea leikkiä? Ei, minä vakuutin ukolle, että kyllä hän vain oli föredrakia (esitelmää) pitämässä.Taitaa olla hyvä puhujakin, kun on noin kova hyppäämäänkin? Hyvä, erittäin hyvä, paras mitä olen kuullut.

Vähän aikaa edelleen tarkkailtuaan lehteä tuumi ukko, että siellä taitaa häätyä hallitusherrojen itsekin pystyä johonkin, eikä vain vaatia muilta? Myönsin, että kyllä ne kykenevät vähä mihinkin eikä vain lakia luke-maan.

- Hyppääköhän Kallio korkealle? Se Ukko-Pekka on vain hyvä ampu-maan.

Valitin, että en tiedä Kallion tulosta, ehkä tiedä, liekö hän lainkaan aktiivi-urheilija, Sitäpaitsi hän on jo ikämies.

- No niinhän se on, eihän se ikämiehiltä oikein "käytä". Kekkonenhan onkin nuori mies.

Laiva puhalsi ja ukon täytyi jäädä. Hyvästi kunnon ukko.