E. L. / Pohjolan Sanomat 1937.

Matkakirje perimmästä Pohjolasta 5.


Jo tulimme tunturin toiselle reunalle. Edessämme avautui kaksi suurta järveä, ja niiden välisellä kannaksella oli kokonainen kylä. Sieltä näkyi kotia ja pieniä tupia. Kylän koirat saivat myös meistä vainun, joten alkoi eri ulvonta. Ja pian olivat kaikki kylän asukkaat ulkona katsomassa, ketä sieltä tulee. Heti olimmekin laskeneet kylälle. Ensin työnnyimme Antin kotaan. Antti oli itse parin muun miehen kanssa kodassa. Tervehdittiin ja tuotiin terveiset, kuten Lapissa on tapana. Oltiinhan ennestään monivuo-tisia tuttavia. Emännän sanoi Antti oleva tuvassa, joka sijaitsi kodan si-vulla. Emäntäkin, pieni, mutta ketterä, kävi meidät tervehtimässä, pala-ten heti touhuilunsa. Ei kestänytkään kauan kuin emäntä rakoutti kodan oviraanoa, pyytäen meitä kahville. Isännän kanssa siinä yhdessä työn-nyttiin tupaan, jossa alkoi kiva kahvitouhu. Joka kupissa oli myöskin po-rojuustoa, joka antoi erikoismakunsa kahville. Tuskin olivat kahvikekkerit loppuneet, kun emäntä kantoi kuivia poron paisteja, leipää ja voita pöy-dälle,samalla sanoen että:

- Sie ja sie ja sie, piättä syä.

Teiksi siellä ei sanottu ketään, vaikka muuten ollaankin niin kohteliaita kuin missään konsana.


Seuraavana päivänä olisimme lähteneet Nikun Saivomuotkaan, vaan sateen vuoksi emme lähteneet. Siellä oli Antilla talo, joka oli palanut ke-sällä. Palopäivää eikä viikkoakaan tiennyt kukaan, koska palo on tapah-tunut. Keväällä, toukokuun alulla oli Antti muuttanut nykyiseen paikkaan-sa ja nyt noin pari viikkoa sitten oli joku lappalainen sattumalta käynyt siellä ja huomannut talon palaneen. Hän ilmoitti tästä Antille ja Antti lä-hetti heti tiedon palovakuutusyhtiön asiamiehelle Karesuvantoon. Tämä olikin Akselin ja Helmerin pääasia tällä matkalla. Akseli oli yhtiön asia-mies ja hänelle kuului tarkastaa palopaikka j.n.e. Hänen sääntöjen mää-räämänä uskottuna miehenä oli Helmeri, Antti pyysi minua hänen puo-lestaan uskotuksi mieheksi, johon suostuin. Seuraava päivä vaikeni au-rinkoisena ja kirkkaana. Nyt lähdimme jo aamusta tuolle rapeasti puo-lentoista peninkulman taipaleelle (jonka oikeampi mitta varmaan on 2 pnk). Antti oli kova kävelemään. Oli täysi työ pysyä kannoilla.

Siellä puolen päivän paikkeilla saavuimme palopaikan kohdalle, joen vastakkaiselle rannalle. Vettä olivat viime sateet jonkun verran nosta-neet. Ja vesi oli kylmää, sillä tänäkin aamuna oli jäässä joku lammikko ja kuuraa kaikkialla. Kengät, housut ja kaikki alaruumiin suojat kainaloon ja niin joen yli. Vesi oli kuten sanottu, rautaisen kylmää. Vaatteet ylle, Teimme tulet ja keitimme kahvit sekä söimme Antin savustamaa lihaa ja muutakin. Eihän meillä toisilla ollut edes reppuja mukana täällä. Antin eväissä oltiin ja itse hän kantoi kaikki. Tarkastettuamme palopaikan, kahloimme takaisin joen poikki ja niin oltiin paluumatkalla. Antti ja Helmeri lähtivät samaa tietä kuin tulimmekin, jota vastoin me Akselin kanssa lähdimme, niinkuin olimme päättäneet Pienin Jussan kylään, joka oli noin 8 km. päässä Antin asuinpaikasta pohjoiseen. Akseli oli ennenkin ollut täällä moneen otteeseen poronostoissa ym. touhuissa, joten kyllä osasimme. Iltahämärissä saavuimme perille. Jussa ei ollut tuvalla, rouva vain kahden pienen lapsensa kanssa,

Mainittakoon, että Helmerin rouva on vasta 21 vuotta täyttänyt, syntyisin Enontekiön Ketomellasta ja kaunis kuin enkeli. Vanhempi lapsi on kol-mannella. Sama lapsi, jonka ristiäisissä olin toissa jouluna Karesuvan-nossa ja josta aikoinaan mainittiin Pohj. San:n palstoilla. Nuorempi lapsi, sanoi Helmi, ristitään ensi Jouluna Karesuvannossa. Pyysi minua kum-miksi, johon kunniavirkaan lupasin, jos minun sopii jouluna sinne saa-pua. Jo saapui Jussakin kotiin. Emmehän me häntä nyt niin olisi kaivan-nutkaan, mutta kun tuli, niin tulkoon. Jussa on 63-vuotias Lapin ukko. Vieraille vain hänkin kohtelias. Aijoimme yöksi lähteä kilometrin päähän Jussan pojan Antin kodalle Antin entiset lapset näet asuvat kodassa vaan Helmi ja Jussa eivät päästäneetkään. Sanoivat vain heillä olevan hyvän olla. Ja hyvähän siellä olikin. Pirtti oli lämmin, poron nahkojen ja Norjan villaraanojen välissä nukkui kyllä hyvin.

Helmi Autton ja Jussa Kalttopään eli Piennin Jussan hääkuva v. 1934. Kuva: Stenbäck, C. W. / Museovirasto.

Jussan Antti eli Antti Kalttopää.

Kuva on Biennin Jussan talosta Vuontisjärvien pohjoispäässä. Ku-va on B. Öhmanin ottama 1930-luvun alkupuolelta, mahdollisesti vuodelta 1934. Kuva: Orvo Öhma-nin albumista.

Aamulla menimme kodalle, jossa oli oikein mukavaa, aivan nuorta vä-keä. Elli, punakka Lapin neito, hääri emäntänä. Jussa meni käymään porojen luona ja Helmikin tuli kodalle lastensa kanssa. Täällä m.m. pää-tettiin, että lähdetään Antin kylään oikein joukolla ja pidetään illalla tans-sit. No niin, tehty ja päätetty. Me palasimme takaisin talolle, niin Helmi kuin minäkin ja Elli siskonsa ja veljensä kanssa. Tästä päätimme ottaa Jussan veneen ja soutaa halki järven. Akseli aikoi tulla maata myöten illaksi Antin kylään, sillä hän osti Jussan Antilta 2 poroa, jotka hän otti mukaansa. Jussa olikin tullut kotiin sillä aikaa. Veneen hän lupasi ja kaikki oli kunnossa, vaan Helmiltä nousi tie pystyyn.

Kaunista tunturijärveä soudellen ja lappia laulellen kului matka liiankin pian. Laulu "Inarinjärvi" Ellin laulamana oli kauneinta mitä koskaan olen kuullut. Sillä aikaa oli veneemme rauhassa, aironi laulun lumoissa. Si-nusta, tulisieluisesta Lapin prinsessasta, tunturin tulipunaisesta ruususta olisi paljonkin kertomista, vaan minun täytyy nyt taas painua edelleen asiassa. Kuvaamaan sinua poroinesi, tuntuneinesi, tarvittaisiin vähintään Johannes Linnankoski tai joku muu häneen verrattava. Hyvästi Elli! Kii-tos venekyydistä! - Akseli saapui myös poroineen illalla Antin kylään.

Seuraavana päivänä jätimme nämä paimentolaisasukkaat heidän vaati-mattomiin oloisinsa. Olimme olleet yhden Länsi-Lapin poropohatan vie-raana. Helmeri sai (en tiedä ostiko,vai lainaksi) kaksi poroa kotiajotou-huja varten. Yöksi tulimme taas Nieritaloon. Seuraavana päivänä otim-me kurssin suoraan Karesuvantoon ja tulimme illaksi ns. Puussasluhpan turvekotaan, jossa olimme yötä. Tässä oli oikein hyvä ja lämmin. Seu-raavana päivänä saavuimme Karesuvantoon. Kaikki oli hyvin. Minulla vain oli kenkä hangannut jo menomatkalla suuren reiän kantapäähän, joka ei suinkaan saanut aikaa paranemiseen, kun joka päivä peninkul-mia kulettiin.

Nyt pestiin jalkani, salvaa haavaan ja jalka käärittiin. Vaatteet käski lisak-ki vaihtaa ja ymmärsin sen itsekin, sillä puhtaisiin makuuvaatteisiin ei so-vi koskaan heittäytyä niillä vaatteilla, joilla lappalaiskylissä on viikkoja loikoiltu. Jonkun päivän oloni jälkeen jatkoin matkaani taas Ruotsin maantietä ruotsalaisella autolla noin 20 km. Kultaseen. Siitä kävellen Suomen puolta Vähäännivaan noin peninkulman matkan. Tässä on nyt tuo paljon puhutun Karesuvannon tien pää. Tästä ajoin autolla 8 km. tiekappaleen Palojoensuuhun. Seuraavina päivinä kävin mutkan vielä Enontekiön kirkolla ja Peltovuoman herastuomarilla Eiralla kuuntele-massa oikein mukavaa perimmän Pohjolan miestä. Sitten kiidätti minut Eskelisen sekaautolla Salmi Muonioon ja siitä tulin että tupsahti Pietikäisen Paavon kanssa Kaulirantaan ja siitä tänne Tornion maille Suomen valtion hitaimmassa junassa. Kotona ollaan, ainakin jokin päi-vä, ennen kuin taas lähden.

Siellä ovat muistojen joukossa tapaamani tuttavat ja muut kylän miehet. Siellä Petsamon kalastajat toivovat valtiovaltaa tuekseen, ei vain yhty-mäin ja suurkalastajien, vaan myöskin pienkalastajien avuksi. Siellä ko-ko Jäämeren rannikon kalastajaväestö kiroaa troolareita, kalastuksen perinpohjaisia hävittäjiä. Ja lopuksi sieltä on niin monta muistoa, että on paras lopettaa tähän ja merkitä.