Uusi Suometar no 46. 17.02.1916.

Matkalta Lappiin 2.


Taisin lopettaa viime kirjeeni Torniosta viittauksella Pohjolan yön sel-keään taivaaseen ja säihkyviin tähtiin. Ja todella olikin viimeinen iltam-me Torniossa ihmeellinen siinä suhteessa. Mutta kun seuraavana aamu-na puoli 3 karavanimme, johon kuului 2 hevosta ja, kyytimiehiä lukuunot-tamatta, 2 miestä, läksi liikkeelle, olivat sekä tähdet että kuu pahaa en-nustavan harmaan verhon peitossa. Sitä kirkkaammin loistivat Tornion-joen yli pohjoista kohden, noista tulet, kun ajoimme viistoon Tornionjoen yli pohjoista kohden.


Emme olleet vielä päässeet Juneksen majataloon, 3 km:n matkan pääs-sä Torniosta, kun alkoi sataa lunta. Sade kehittyi sitten oikein lumimyrs-kyksi, joka tukki tiet ja silmät ja esti näkemästä muuta kuin pienen mat-kan kumminkin puolin reitä. Ainoastaan toisinaan tuisku hieman taukosi, niin että katse kantoi kauemmaksi.

Iltayöstä, jolloin saavuimme Ylitornion kirkonkylään, jo kuukin hiukan ku-motti, niin että yli joen häämöittivät Armasvaaran valkoinen selkä ja Lup-pion keilamainen kukkula. Mutta sitten lyöttäytyi ilma sumuiseksi toissa-aamuna, niin että mitä sllloin ympärillämme tapahtui, millaisten maise-mien läpi ajoimme, siitä en voi paljoakaan kertoa; ja sumua, joka kuuluu täällä Tornionjoen laaksossa olevan verrattain yleinen näin talvellakin, jatkui vielä, joskin hieman heikentyeenä, eilisen päivän.

Se, mitä siis seuraavassa kerron, on nähty tuiskun tahi sumun seasta, vaikka tosin täydennettynä niillä havainnoilla, mitä tein kymmenkunta vuotta sitten matkatessani jalan samoja seutuja Ylitorniolla olevalle Aa-vasaksalle. Tornionjoki on noin 80 km:n päässä Torniosta ylöspäin leveä ja mahtava, niinkuin kahden valtakunnan rajajoen tuleekin.

Paikoitellen se levenee useamman km:n levyiseksi, saarettuu, jopa käy järven nimiseksi, kuten esim. Karungin kohdalla Karunkinjärveksi. Ai-noastaan parissa keskikohdassa joki kapenee noin 100 metrin levyisek-si. Leudompina talvina se on useista kohden sulanutta, nyt kauttaaltaan jäässä.

Koskissakin on vain avannon tapaisia sulia aukkoja. Jokivarret aina Yli-tornioon saakka ovat sekä Suomen että Ruotsin puolella asutut, aivan lyhyitä taipaleita lukuunottamatta. Metsä on vetäytynyt jokilaaksossa kauvemmaksi, niin että laaksossa kasvaa vain viidakkoa niittyjen ja pel-tojen välissä. Ruotsin puolella on kuitenkin jonkun verranmetsääkin. Kumpikin ranta on tasainen ja lakea. Peninkulman toisensa jälkeen saa ajaa ilman että hevosen tarvitsisi mäen takia kulkuansa hiljentää.

Ylitornioon saavuttaessa sen sijaan maisemat muuttuvat. Vaarat puris-tautuvat lähemmäksi jokivartta ja metsä niiden rinteillä antaa maisemille vaihtelevamman näön. Asumukset ovat sekä Ruotsin että Suomen puo-lella jokilaaksossa hyvät ja jos talojen ulkomuodosta saa johtopäätöksiä tehdä, on täällä yksinomaan varakasta väkeä. Talot ovat kaikki kuin kan-sakouluja, useimmat punaisiksi maalatut, toiset myöskin vuoratut ja vaa-leilla öljyväreillä maalatut.

Tornionjokilaaksolainen asuu, päinvastoin kuin etelä- ja länsi-suomalai-nen, itse paremmin kuin hänen lehmänsä. Tosin navettarakennukset ovat niinikään hyvästi rakennetut riittävillä ikkunoilla sekä tarkoituksen mukaisilla lattioilla varustetut ja punaisiksi maalatut, mutta ne ovat hirsis-tä tehdyt. Missään ei näe Itä- ja Etelä-Suomesta tuttua epäsuhtaa, että asuinrakennus on sekä rakennustavaltaan että ympäristönsä siisteyteen nähden kuin sikolätti, navetta kuin palatsi.

Tämän kirjoittaja on matkustellut tätä maata melko paljon, mutta en muista missään nähneeni niin tasaisesti samaan tyyliin rakennettuja ja niin tasaisesti samaa varallisuutta ja siisteyteen pyrkimystä todistavia taloja kuin Tornio aina Turtolan kirkonkylään saakka. Ajoimme tällaisten maisemien ja seutujen läpi kaksi täyttä päivänmatkaa.

Karunginrata. Suomen puolella syntyneet rakennukset, useimmat vain lautahökkeleitä, seisovat nyt tyhjinä kinosten keskellä. Ainoastaan siinä rakennuksessa, joka lienee toimittanut ”Hotel Karungin” virkaa, näkyi olevan asukkaita. Aseman portin pieleen kiinnitetty pahvitaulu: ”Säälikää hevostanne! ” puhui omalla tavallaan siitä ajasta, jolloin tämä palkka oli maailman keskipisteenä. Mutta ei ollut edes yksinäistä suksenlatua osottamassa entistä tietä vasemmalla lumisateen seasta häämöittävään Ruotsiin.

Talo Ylitorniolta 1937. Kuva: Nikkilä Eino. Museovirasto. / finna.fi

Karungin rautatieasema. Karungin pihan puolelta. Etualalla kaksi sotilasta ja taustalla siviilihenkilöitä, naisia ja miehiä. Asemankatolla useamman eurooppalaisen maan kansallisliput liehumassa. Karungin asemarakennus valmistui 1915. Kuva: Green Mia. Museovirasto. / finna.fi

Karunki Heikkilä; peräpohjalainen riihirakennus 1917, etualalla suuri viljankuivaushaasia. Kuva: Åberg Urho. Museovirasto. / finna.fi

Suonta isketään Karungissa 1921. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto. / finna.fi

Ylitornion kirkonkylään tullessamme ajamme m.m. Väinö Kataja-vaina-jan talon ohi. Nähdessään nämä maisemat, ei ihmettele, että ne synnyt-tävät uneksijoita sellaisia kuin hänet. Olemme yötä Alkkulan majatalos-sa. Peräti miellyttävä palkka matkalaiselle majaksi. Muutoinkin ansaitse-vat majatalot täällä jokivarrella aivan erikoisen kunniamaininnan. Ne ovat kuin hotelleja, mutta hotelleja hyvässä merkityksessä, siistejä ja ko-dikkaita.


Se, mitä tarjotaan, on yleensä hyvää ja puhdasta. Mitäs sanotte esim. siitä, että teillä voidaan tuoda juomavettä hopeapokaalissa? Tahi että lu-sikat ja juustoveitsi majatalossa ovat oikeaa hopeaa ja muu pöytäkalus-to sen mukaan. Tahi että saatte ”yksinkertaisena illallisena” majatalossa voileipäpöydän, johon kuuluu pari kalalajia, makkaraa ja juustoa sekä kaksi lajia erinomaisesti laitettua lämmintä ruokaa, puhumattakaan hy-västä, vasta lypsetystä maidosta y.m.s.

Tahi että saatte maata oikean silkkipeitteen alla. Kunnia Tornion kansan-opistolle, joka valmistaa sellaisia tyttäriä majataloihin ja tämän laakson taloihin yleensä, että sekä prof. Homén että Ernst Lampén voivat olla heidän laitoksiinsa täysin tyytyväisiä.

Unohtui vielä mainitsematta, että kaikissa näissä majataloissa ovat sei-nät paperoidut oikeilla siisteillä seinäpapereilla ja ettei niissä näe niitä reklaamitauluja, jotka osaltaan tekevät muun Suomen majatalot vasten-mielisiksi. Vasta Turtolasta ylöspäin ilmestyvät seinille taulut; Uusi Suo-metar koskea laskemassa. Mc Cormick, Deering, Singer y.m.

Jenny ja Sauli Paulaharju haastattelevat Ståhlnackien pariskuntaa ojan pientareella Akkulassa 1921. Paulaharjut keskellä. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto. / finna.fi

Eräs pikkuseikka ansaitsee huomauttamista. Majatalojen huoneet ovat kaikki peitetyt kotikutoisilla riepumatoilla. Niin lämpimiä ja kodikkailta kuin sellaiset vaikuttavatkin, ovat ne majatalojen vierashuoneiden mat-toina kuitenkin vähemmän suositeltavat. Tornionjokilaaksossa on ennes-tään keuhkotautia kylliksi.


Ruotsin puolella päättyy rautatie Ruotsin Ylitornion eli Matarengin ky-lään, mutta sähkösanomajohto on Ruotsin puolella Muonion seudulle saakka. Kun siis 21 p:n aamuna läksimme Ylitornlon Alkkulasta sakeas-sa sumussa ajamaan puoliumpea, pluuvitonta tietä kohti pohjoista, niin jouduimme useammassakin suhteessa erämaahan, erillemme muun maailman yhteydestä.

Ja erämaantunnelma olisi epäilemättä mielen vallannut, elleivät jokivar-ren talot edelleenkin olisi olleet niin kovin komeita. Aluksi kulki kyllä tie noin 15 km:n matkan melkein asumatonta joen törmää pitkin. Kesätie kiertää Aavasaksan itäpuolitse vaaran juurella olevan Tengiliön kylän läpi, mutta talvella oikaistaan Aavasaksan länsipuolitse Tengiliönjoen suitse.

Tavallisesti tie kulkee pitkin Tornionjoen jäätä, mutta nyt se vain Tengei-lönjoen katkaistessaan hiukan hipaisee Tornionjokea. Aavasaksa on niemellä, jonka Tornion- ja Tengiliön joki muodostavat viimeksi mainitun laskiessa edelliseen, kuitenkin niin, että niemen kärjestä muutaman ne-liökilometrin ala jää lakeaksi niityksi, josta Aavasaksa kohoaa metsitty-neine harjoineen.

Viime vuosina on Aavasaksa jäänyt pois käytännöstä, sinne kun on Tor-niosta 76 km:n hevosmatka sen sijaan, että Ounasvaaralle Rovaniemel-lä pääsee Junalla. Ounasvaaran näköala ei kuitenkaan lähimainkaan vastaa Aavasakaan näköaloja. Mutta mitäs ihmiset siitä! Pääasiahan heille on, että voivat sanoa nähneensä keskiyön auringon.

Naisia kalliolla Aavasaksalla 1951. Kuva: Poutvaara Matti. Museovirasto. / finna.fi

Sen voinee kuitenkin tehdä vielä helpommin kuin Rovaniemelle matkaa-malla. Nousee vain Tornion kansanopiston katolle tahi, jos tahtoo olla oikein varma asiastaan, Haaparannassa jonkun korkean rakennuksen harjalle. Ainakin minun, kun aikoinani Aavasaksalla kesäyön auringon näin, vaikutti yhtä paljon kuin itä-aurinko, se omituinen valaistus, minkä se loi ympäröivään kesäiseen maisemaan ja Tornion, ja Tengeliönjokien tyveneen pintaan.


Itse aurinko on kylmä kuin olisi yö siltä loisteen riistänyt, mutta Aavasak-san näköalat sen auringon valaistuksessa eivät mene ikinä mielestä siltä, joka on ne nähnyt. Mutta, kuten sanottu, se jolle on pääasia englantilaiseen tapaan merkitä matkakirjansa laitaan turistisaavutus: aurinko kello 12 yöllä, voinee sen tehdä vaikka Haaparannan hotellin harjalla.

Olisi ollut hauskaa nähdä, miltä talvinen Aavasaksa näyttää näin alhaal-ta katsottuna. Sitä hauskuutta meille ei kuitenkaan suotu, sillä sakea su-mu peitti vuoren niin, ettei edea sen ääriviivoja erottanut, vaikka tiemme kulki vain vajaan km:n päässä siltä.

Seuraava kirkonkylä pohjoiseen Ylitorniosta on Turtola, Joka sekin peit-tyi sumuun ja pimeään. Ennen sinne saapumista katkaisimme kuitenkin napapiirin. Kastajaisista, jotka ekvaattorin yli mentäessä on matkustajan itsensä toimitettava, piti tässä taivas huolen, kostuttaeesaan sumulla ja hienolla tihusateella turkinkaulukeemme ja valuen niskaan ja kaulaan, niin että ajoimme koko iltapäivän kuin kylmissä kääreissä, samoin kuin olimme edellisen päivänkin tehneet.

Miksikö emme nostaneet turkin kaulusta pystyyn? Se on helposti kysyt-ty, mutta ei yhtä helposti tehty. Sillä saa sen päänkivun vähemmästäkin kuin ajamalla päivät läpeensä lämpimällä ilmalla suuren matkaturkin kaulus pystyssä. Ennen sitten kylmät kääreet kuin sellainen kuumuus, minkä kunnon turkinkaulus synnyttää ilmalla, jota varten se ei ole aiottu.

Juuri napapiirin yli (Uschakoffin kartan mukaan) ajettaessa asteli vas-taamme irtonainen poro, ensimmäinen, minkä tällä matkalla näimme. Sitten emme nähneet niitä ennekuin Turtolan pitäjän Pellon kylässä, 125 km. Pohjoiseen Torniosta. Pellon kylän pohjoispuolella olevalla salolla olivat asken olleet kalkki vapaana olevat Turtolan porot.

Tien varret olivat täynnänsä jälkiä ja muutamat paikat muistuttivat aivan taistelutannerta: pienemmät puut poikki, risuja hujan hajan, lumi tallattua ja poron ruumiin painamia kuvia hangessa. Että oli tultu poroalueelle, sitä osottivat myöskin talojen seinille kuivamaan asetetut porontaljat.

Vapaina oleviä poroja emme kuitenkaan ole vielä nähneet muuta kuin yllä mainitun napapiirin poron. Ne porot, jotka ovat tiellemme sattuneet, ovat olleet ajoporoja, joko yksinäisiä tahi raidoissa, s.o. porokaravaa-neiksi toisiinsa sidottuja, ei ole sattunut toistaseksi eteemme muutakaan sen ihmeellisempää.

Sudet kuuluvat olevan näillä main verrattain harvinaisia. Sen sijaan oli-vat Pellon kylässä kaatuneet syksyllä 3 karhua ja yksi, jonka ovat jo 3 kesänä nähneet takamailla lehmikarjassa, kuuluu olevan vielä tappa-matta. Kummallinen karhu, ei ole lehmiä syönyt eivätkä lehmät sitä pel-jänneet. Vasta ihmisiä nähtyään oli pakoon puikkinut.

Eipä niistä muutoin karhuista ole matkalaiselle vastusta näin talvella, jos lähellekin sattuisivat Pesässään laiskoina makaavat viitsimättä syödä edes sellaista herkkupalaa kuin on suoraan Helsingistä tuotu herras-mies.

Matkailumaja Pellon Juoksengissa 1951. Kuva: Poutvaara Matti. Museovirasto. / finna.fi

Maantie, joka Pelloon saakka on kulkenut Tornionjoen törmää pitkin, su-keltaa siitä sisämaahan ja palaa vasta noin 70 km:n matkan jälkeen taas jokirannalle Kolarin kirkolla. Mutta ei enää Tornionjoen, vaan sen llsä-joen Muoniojoen rannalle.

Tornionjoki on jo pari peninkulmaa aikaisemmin eronnut vasemmalle Ruotsiin lähteitänsä etsimää ja raja kulkee nyt Muoniojokea myöten aina Suomen —Norjan—Ruotsin rajojen yhtymäkohtaan saakka.


Kolarin kirkonkylä, joka lienee yleisön muistossa lähinnä sen hälyytyk-sen johdosta, mikä vv. 1902—3 nostettiin siellä muka vallinneesta nälän-hädästä, joka hälyytys sittemmin osottautui huomattavasti liioitelluksi, on kauniilla paikalla, mutta laajojen erämaiden ja soiden keskellä Muonio-joen mutkassa.

Täällä asuu kirkkoherra ja nimismies, jota vastoin metsänhoitaja asuu 23 km. etelämpänä olevassa Sieppijärven kylässä. Kansakoulu on ky-lässä niinikään, toinen Sieppijärvellä. Kirkko on joen saaressa. Muistut-taa kauvempaa nelikulmaista latoa. Suuren suuri suuri se ei niinikään ole. Kymmenen penkkiä, keskellä käytävä, urkulehteri, mutta ei urkuja. Kylmä se on kovin näin talvella.

Ilmakuva matkalla Kolarista Äkäslompoloon. Kuva: Poutvaara Matti. Museovirasto. / finna.fi

Pirtin uuninurkkaus Kolarin Vaatojärvellä 1929. Etupiisiin on usein sijoitettuna hella, kuten tässä. uunin "jalka" laudoitettu. Luukusta oikealla päästään käsiksi rööriin. Kuva ja kuvateksti: Manninen Ilmari. Museovirasto. Finna.fi

Väylänpää, Kolari. Maalaus: Soldan Carl Erik 1840-1870. Kuva: Museovirasto. Finna.fi

Tavallisina pyhinä, niin tänäänkin, pidetään Jumalanpalvelus kansakou-lulla, joka on uusi, kylän kaunein rakennus. Talot ovat yleensä matalla, pieniä, punaiseksi maalattuja. Sitä ylpeää ryhtiä, mikä on Tornion joen-laakson taloilla, ei ole enää Kolarin taloilla. On kuin olisivat ne lyyhisty-neet kumaraan peljäten alhaalla olevaa talvista taivasta. Ruotsin puoli tuossa joen takana näkyy olevan asumatonta korpea.

Kolarin pitäjä on sangen laaja, mutta hyvin harvaan asuttu. Kirkonkylällä ei ole suuren suurta merkitystä edes kauppapaikkana. Ylämaalaiset kul-kevat vain läpi tästä Yli-Tornioon tahi Tornioon tavaraa ostamaan.

Tänäänkin olen nähnyt puolen tusinaa pororaitoja ikkunaa ohi hölkyttele-vän tavaran hakuun etelään päin, tyhjät reet vedettävinä. Kussakin rai-dossa on 10-15 poroa, toisiinsa sidottuina peräkkäin, aina reki kunkin perässä, etumaisena pulkalla ajava ohjaaja.

Nyt kun keskiviikon lumipyry lisäsi lumen määrää toisella puolella, onkin porolla ajo mukavinta. Siihen kyytiin kai häädymme tästä ennen pitkää mekin, kun joudumme pois valtateiltä asumattomia erämaita ja tiettömiä jokiuomia ajelemaan.