Uusi Suometar no 68. 10.03.1916.

Matkalta Lappiin 8.


Syöttämättä ajoi Niila iltaan saakka, kunnes tuossa puoli 5:n korvissa vihdoin pääsimme pitkin Hepojokea ajettuamme taasen Iivalon varrelle, jolta olimme eronneet Salkoon saapuessamme, siinä missä Hepojoki Ivaloon laskee, on viimeksi mainittu jo leveä, mahtava joki. Jolla on kor-keat rantatöyräät. Joen oikea puoli on korkean, komean tukkimetsän peitossa. Töyräällä on valtion rakentama autiotupa, vallan uusi ja tar-peellisilla ulkolaitteilla varustettu.


Nämä autiotuvat ovat siunattu asia Lapin asumattomilla taipaleilla. Ne ovat hirsistä rakennetut, tavallisesti kaksi huonetta sisältävät ja suurella avotakalla varustetut. Kunkin tuvan sisustukseen kuuluu pari penkkiä, pöytä ja 2 seinään kiinnitettyä lautaista makuulaveria. Tupia varten vah-vistettujen sääntöjen mukaan pitää asianomaisten virkamiesten pitää huolta siitä, että tuvan seinustalla on valmiiksi hakattuja halkoja ja sen matkustajan, joka on tupaa käyttänyt, on kannettava lähtiessään sisään sylyys halkoja ja lakaistava tupa.

Näitä määräyksiä ei tietysti yleensä noudateta ja kukapa niiden noudat-tamista siellä valvoisi. Mutta siltä huolimatta tuvat ovat yösijaksi ja le-puutuspaikaksikin tietysti paljoa mukavammat kuin erämaan männikkö. Ja yleensä saa kyllä puita pystystä hakattua, paitsi vanhimpien tupien ympäristöllä, jolloin kaikki lähiseudun puut ovat jo kaadetut.

Mitä poron ruokaan tulee, on määrätty, ettei porolaumaa saa tuoda mää-rättyä välimatkaa lähemmäksi, joten makustavaisten poroille riittää jäkä-lää tupien lähistöllä. Ei muuta kuin sitoo vain poronsa kiinni yöksi puu-hun ja antaa sen kaivaa ruokansa hangen alta.

Pian roihusi iloinen takkavalkea Hepojoen tuvassa. Niilan kahvipannu sorisi ja poronliha tuoksui paistinpannussa. Kymmenkunnan minuuttia vain ja saimme jo heittää palttoot päältä, sillä tupa lämpisi tavattoman nopeasti (samoin kuin se sitten jäähtyykin nopeasti, ollen ilman uunin-peltiä).

Siinä sitten syödessämme työntyi yhtäkkiä ovesta sisään peskiin ja hiip-palakkiin puettu mies, tavaton ja iloinen sattuma tällaisella matkalla, sillä eipä oltu koko päivänä tiellä ketään kohdattu. Lapiksi alkoi Niilan kans-sa pakista ja väliin siinä suomeakin meidän kanssamme, Eipä ollutkaan mikään tavallinen Lapin turvakko, vaan paljon maailmaa nähnyt ja sivis-tyneeltä vaikuttava Juho Jomppainen Manesjärveltä, matkalla kotoansa Kittilään. Tulen sanoi nähneensä ja heti ilostuneensa, että saa yötove-reita meistä. Niin se on Lapissa.

Jo ikkunasta tulen nähdessäsi ilostut, tietämättä yhtään, kuka on tulen tehnyt. Sillä ihminenhän se on tietenkin ja näillä erätaipaleilla olet veli jokaisen kanssa jonka kohtaat, olipa se sitten kuka hyvänsä ja mistä hy-vänsä. Kesti-ystävyyden ja keskinäisen avuliaisuuden kirjoittamaton laki on vielä sydänmaassa voimassa.

Juho Jomppainen oli, kuten sanoin paljon maailmaa nähnyt mies. Ham-purissa oli käynyt Hagenbeckin tarhassa joukkoineen ja tuttavineen. Pie-tarit matkustanut ja Helsingissäkin näyttänyt, kuinka Lapin mies elää ja poroaan ajaa. Mutta olipa ollut myöskin Lapissa käyneiden herrasmies-ten oppaana ja auttajana. Rosbergin sanoi hyvin tuntevansa, professorin tietysti.

Juhani Jomppanen (takana oikealla) johti Suomen saamelaisten retkeä Hampuriin ja Königsbergiin vuonna 1910. Juhanin sylissä on tytär Maaret ja vasemmalla vaimo Marja. Pojat vas. Matti, Aslak ja Juhani. Jouni Piera syntyi matkan aikana Königsbergissä. Perheellä on päällään talvivaatteet, joita käytettiin myös kesähelteillä järjestetyissä esityksissä. Kuva on otettu lähdön aikaan Hangossa. Kuva Jouni Piera Jomppasen kokoelmasta .

Äimän tiesi Lapin kielestä paljon kirjoittaneen, oli selvillä Lapin eri mur-teista ja paljosta muusta, mikä koski hänen maataan ja kansaansa. Ja innokas oli hän sielultaan lappalainen. ”Jokaiselle on äidinkieli kallis, kuinkaa ei olisi lappalaiselle.

” Eivät olleet matkat ja oppi tehneet hänestä maailmanmattia, vaan päin-vastoin olivat ne rakkauden Lappiin ja Lapin kansaan entistä palavam-maksi virittäneet.

Niin siinä juttelimme, ja ikävä oli hänestä, ettemme voineetkaan vielä yö-pyä. Oli näet Niila tarkalla vainullaan haistanut lumimyrskyn tulon, ja sen vuoksi oli riennettävä eteenpäin niin kauvas Inarin kirkonkylää kohden kuin suinkin, ettei menisi tukkoon Juhon ajama jälki.

- Sanokaa terveisiä Rosbergille Juho Jomppaiselta, kuului jälkeemme, kun poromme jo villiä vauhtia pyyhälsivät hyvää Kittilän ja Inaria välistä porotietä. Herra professori ei pahastune, jos nämä terveiset tuodaan tä-ten sanomalehden palstoilla vanhalta oppaalta Lemmenjoen latvoilta.


Pian sujahti toista peninkulman taival Karvaselän tuvalle. Kello oli puoli 9, kun sinne saavuimme. Niila veti taas pannunsa laukusta, vaikka minä koetin hoputtaa, että ajaisimme vielä eteenpäin Menesjoelle. jonne oli tästä ehkä parin peninkulman matka ja yöpyisimme sinne. Ei malta lap-palainen olla kahviansa juomatta, vaikka olisi kuinka kiire.

Panoraama Inarista: tie Isolta Karvaselältä Menesjoen latvaa kohti 1934. Kuva: Mikkola Erkki. Museovirasto.

Karvaselän tunturimökki; Karwanselkä fjällstuga Paul Hermann, piirtäjä 1859 Museovirasto.

Minua nukutti julmasti jo ja pakkausin makuulaverille turkkini sisään. Sa-noivat minun alkaneen heti kuorsata ja heräsin vasta kun matkatoverini vallan riuhtomalla ylös riuhtoi. Oli näet saanut Niilalta pannun, kun tämä ensin oli poikineen kahvit juonut, ja keittänyt lumesta teen. Joka juotiin hunajan kanssa. Ja kun ruumis niin oli tarpeensa saanut, niin taas lunta takkaan, ovi kiinni ja eteenpäin suoraan pohjoista kohden niin kiivaasti kuin porot ikinä pääsivät.

Oli meidän tällä taipaleella kiivettävä m.m. Karvaselän tunturin yli. Jo tunturille noustessa alkoi tupruuttaa lunta ja tunturituuli viskoi sitä vihai-sesti korviimme, kun tunturin paljasta lakea pyyhälsimme. Niila ajoi edel-lä hurjasti ja meidän poromme pysytteleivät edellä ajavan kantapäillä. Ei ylä- ei alamäki pidättänyt. Uni pakkasi silmiin, mutta pian ahkion tärskäh-dys tahi kuperikeikka taas herätti.

Jyrkissä mäissä oli sitä paitsi karuustettava rukkasella, ettei ahkio olisi poron takakoiville ajautunut ja niitä katkonut. Sillä vaikka poro onkin no-pea ja alamäessä ryntää vallan hurjaa laukkaa, niin on ahkio joskus vie-lä nopeampi ja silloin täytyy vasemmalla kädellä pidättää. Jalkahan tosin saattaisi olla mukavampi jarru ja joskus sitäkin täytyykin käyttää, mutta yleensä sitä on varottava. Sillä pieninkin pidäke, mihin jalka saattaa tarttua, katkaisee sen heti. Kun vauhti on oikein nopea.


Maisemat, joiden yli ja läpi ajoimme, olivat täynnä mäkiä. Paitsi huipus-saan metsätöntä Karvaselkää ja muita tuntureita olivat mäet metsän peittämät ja metsä oli täällä, päinvastoin kuin Enontekiössä, korkeaa tukkimetsää vailla aavoja vuomia ja suurempia jänkkiä.

Vasta kello 1 yöllä saavuimme Menesjoen autiotuvalle. Tupa on hiukan syrjässä tieltä ja se noin 80 metrin mutka, mikä sinne oli syrjään poiket-tava, niin paksun lumen peitossa, että täytyi ottaa liika-ahkiosta sukset päästäksemme poroinemme perille.

Meneslatvan autiotupa Repojoki - Inari postitien varressa 1925. Kuva: Aarne Laitakari. GTK.

Muutapa emme suksia tarvinneetkaan Salkon ja Inarin kirkonkylän välil-lä. Sen sijaan, että kahdessa aikaisemmassa autiotuvassa oli ollut puita saatavissa lähistöllä, oli Menesjoen autiotupa aukeammalla palkalla, jo-ten oli vaikea saada muita halkoja takkaan kuin vähän risuja Nillan kah-vipannun alle, nekin märkiä.

Jotkut ilkimykset olivat puiden puutteessa jo polttaneet sänkylaudatkin niin että oli kaiken kaikkiaan jälellä meitä neljää miestä varten neljä lau-taa. Lappalaiset luovuttivat laudat meille ja makasivat itse porontaljoilla lattialla. Makaaminen kahdella kapealla laudalla ilmaa päänalaisia tahi poistareita ei tavallisissa oloissa ole mitään nautintoa, mutta tällä kertaa se totisesti oli suurin nautinto, mitä voi toivoa.

Sillä olipa oltu kaksi rasittavaa päivää ja niiden välinen yö melkein ensin-kään makaamatta, ja jo yhdenkin päivän ruumiillinen työ sellainen kuin poron ajaminen on vallan riittävä antaakseen kirjatoukalle unenlahjan. Ja toisekseen, täällä eivät tuoksuneet poronsuolet eivätkä muut sellai-set, ei ollut koiria puistamaassa silmille vähemmän toivottavia pikajuok-sijoita ja kolmanneksi, raittiista ilmasta piti huolen takan savutorvi, josta tuuli ja hiukan satoi luntakin.

Niinpä nukuimmekin joka mies turkissamme kuin parhaalla vuoteella. Ei edes kylmältä tuntunut, kun aamulla tuossa 6 seuduilla herättiin ja Niila alkoi taas kahvikampeitaan kuntoon laitella. Mitä ihanin talvipäivä tuli tästä päivästä, vaikka yöllä oli lunta tupruuttanut. Tie oli ummessa, mutta aurinko paistoi ja välkehti puhtoisella lumella harva oksaisessa, korkeas-sa metsässä.

Olimme edellisenä päivänä ajaneet 7 ½ peninkulma, joten porot olivat verrattain ”pehmeät”. Mutta pariin tuntiin jälellä olevat l ½ peninkulmaa silti ajeltiin. Meidän oli saatava jatkokyyti Menesjärveltä, Juho Jomppai-sen talosta. Isäntä itse oli ystävällisesti meitä sinne kehoittanut poikkea-maan luvaten, että emäntä kyllä kyytiin läksisi.

Taloon oli ajettava kauniin, korkearaunaisen Menesjärven yli. Olipa nä-kemisen arvoinen Jomppaisen talo korkealla törmällä auringon kirkkaas-sa paisteessa, hyvin rakennettu, siisti ja talonväen valistuneisuutta osat-tava. Ehkäpä vaikutusta meihin lisäsi sekin, että tämä oli ensimmäinen päivä koko Lapin matkalla, jolloin aurinko hennosi paistaa täydeltä teräl-tään pilvettömällä taivaalla, puhumattakaan siitä, että nyt näimme en-simmäisen siistin talon sitten Enontekiöltä lähtömme.

Panoraama Inarista: vanha Menesjärven talo 1931. Kuva: Mikkola Erkki. Museovirasto.

Sisältä oli talo yhtä puhdas, joten se oli omansa haihduttamaan sitä epäilystä lappalaisten siisteydenhalusta, minkä Salkon talot olivat syn-nyttäneet. Emäntä, nuorehko ja miellyttävä, oli kohta valmis myönty-mään pyyntöömme, että hän läksisi kyytiin. Lapset joita oli koko joukko, jäivät palvelijattaren huostaan.

Ennen kuin porot oli metsästä kotiin saatu, meni kuitenkin aika kello l:teen, mutta siinä uskossa, että tänään vielä Inarin kirkolla illastaisimme. ajamaan läksimme. Umpisella tiellä porot, jotka muutenkin olivat yleensä laiskanlaisia, pyrkivät tosin teettämään vähän liiaksi työtä. Hyvin kuiten-kin selvitettiin reippaan emännän opastamina.


Kello oli 9 illalla, kun alkoivat valot vilkkua Inarin kirkonkylästä ja ennen pitkää olimme Lapin parhaassa majatalossa. Ruoka puhtaalle pöytälii-nalle kateltuna ja lämmin vuode oikein sänkyyn laitettuna ovat kyllä joka matkan jälkeen erinomaisia, mutta parasta, korvaamattoman nautinto-rikasta oli sellaisen 220 kilometrin yhtämittaisen, rasittavan poromatkan jälkeen, että saa pestä silmänsä.

Sellainen se on tämä kulttuurin turmelema ihminen!

Helsingissä. 8. 3. 1918.