Joukahainen no 6. 01.01.1869

Matkamme Ounastunturille v. 1869.



Älä nyt lukijani pahaksi pane, jos hetkeksi saatan mielesi Pohjolan poloi-sille poluille. Sillä seudulla, jossa Kemi- ja Tornio-virrat juoksevat armaan emonsa suuteleviin laineihin, saat hellän hyvästisi jättää siintäville selille ja mannertasangoille. Maat muodostuvat muodostumistaan.


Vuorten selänteet pyörähtelevät solmelmiin, ja virtojen vilkkaat aurat vie-rittelevät palavissa päin vakojansa, vako va'on viereen. Kaikki käypi rau-han ja vapauden hypähtelevää kättänsä tarjoamaan. Kun saavut noille synkille saloille Ounasjoen latvoloilla, pistää heti silmääsi etäiseltä tai-vaanrannalta sinertävä pilvijono. Läheneppäs tuota.


Se tummenee tummenemistaan, kunnes eroitat siinä kaiken kauhean louhikkovuoren. Tämä nyt on se ikivanha Ounastunturi, harmaapää pil-vien pitäjä, joka raittiilla henkäyksillään hurrikasta (outoa) matkustajaa Pohjolaan tervehtää. Eivät ole tämän meissä ihastusta herättämät tun-teet kirjaimilla kyhäiltävät.


Kaikki osottaa juhlallisinta jaloutta ja ylevyyttä. Puut harvenevat harve-nemistaan, ja kahden korttelin korkuisa jäkälä vitivalkein seppelineen pukee koko seudun viattomuuden valkeaan vaippaansa. Nouse itse lou-hikon juurelle. Tässä kumpuaa kristalli-kirkas vesi heraisista hettehistä, joiden partailla noita lapinväen pirteitä herkku-putkia ja herttaisia kukkia kosolta rehottelee.


Jätä tänne nämät ihanteet ja astuskele tuskaantumatta ylöspäin vaan noita rinteen monia porraskukkuloita. Louhipohja on tosin estänyt vaiva-sen-varvutkin juurtumasta, vaan niiden sijaan paljastanut meille luonnon pienimmätkin ihanteet. Täällä rehottaa lemukas linnrea, pienoinen aza-lea, ihana tofielilia, ja koko joukko muitakin kasvien tutkijoille mieluisia kukkaisia.


Mieliltä mielin löytyy tällä puuttomalla rinteellä vaihteloa. Löytyyhän vä-listä järviäkin, joiden pohjissa kaiken kauheat tervaslie'ot rauhallisesti le-päävät; ainoastaan välistä pulpottelevat mutaiselta vuoteeltansa sitkeitä syntysanojaan, soudellen niitä aina tuolta puolen sammaltuneen am-mon-ajan ja kovin ankaran maanmullistuksen.


Näissä samaisissa järvissä uiskentelee kosolta kullankarvaisia kalaisia. Joudutpa välistä näiden kukkulaporrasten välillä syviin laksoloihin, joi-hin jyrkät kalliot estävät päivän paistamasta. Siellä täällä lentelee tiais-parvi pakoon noita inhottavia tunturi-haukkoja, joiden riettaasta riekku-nasta kamalat kalliot kaikuvat. Tänne raiskat pesivät, täällä pedot kovin elävät, ja täällä manalaiset asuvat.


Vaan heittäkäämme tänne tämä jylhä ja juhlallinen hämärä. ja käykääm-me itse talvi-ukon kimppuun. Täällä vihdoin itse talvi-äijän valtaistuin ompi; täällä myrskyt ja tuulispäät riemuretkissään pyörivät. Allapäin sur-kuttelet sinä tätä luonnon ikäänkuin kiroomaa vuorenhuippua , sillä pie-nimmätkin kasvit ovat kurjan henkensä lumen poveen heittäneet, etkä jalkojesi edessä eroita enään muuta kuin jähmistävää talvea.


Vaan seisahda yht'äkkiä päivä pilvestä putkahtaa, ja myrskyt tyynen tuo-vat —; nosta silmiisi tältä kamalalta hionen ääreltä, ja katso ympärillesi; kas, mikä ilmestys! mikä taivasten ja maiden äärettömyys!


Uudet mahottoman avarat ilmeet tässä aukovat uudet maat ja mailmat.' Lumottuna, ikäänkuin pilvistä pudonnunna harhailee tuijottava silmäsi noissa ilmeissä. Huimilla hengin ja ymmillä ymmäryksin seisot sinä.


Tuonen huokauksesi on katkennut. Sydänparkasi on ikäänkuin pitkälli-sestä unestaan herättyään toivonsiivillään lentänyt, lävitse kaikkien vas-tusten, alas noita ulvovia kallioita ja kamalasti irvisteleviä repeemiä, pi-meän hautansa tuolle puolen, tuonne, tuonne, toivon maahan.


Näköalasi ompi täällä kullekin taholle silmän-siintävä ja ylevintä ihastus-ta tiukkuva ihan pienimmästäkin sopukastaan. Kaikki nämä mahottoman avarat maat näyttäytyvät pieniltä tänne ikäänkuin etäiset tähdet taivaan tummalla kannella. Kunkin paikan kauneus rehottaa siinä kamminkin vähentämättömänä, ja panee ikäänkuin tulilasin läpi mentyään kaikessa kirkkaudessaan yhtä haavaa ihastus-voimamme sulimpaan viehätyk-seen.


Tässä jylhyys ja hellä ihanuus kauniisti yhteen sointuu. Samalla kannalla maat makaavat, samalla ve'et vierivät, jolle Luoja mailman perustukses-sa heidät laski. Luonnon voimat yksistänsä näistä jylhän huolen pitävät. Ei ihmisen viljelevä käsi tänne ole ulottunut ja kumminkin on tässä hellä ihanuus niin sointuvasti jylhyydessä syntynyt.


Sadat järven silmekkeet täplittävät seudun; näistä juoksevat joensuor-tuvat sukivat alangoille, sievästi kumpuloita suikerrellen. Heijaisevan val-keat jäkälämaat huokuvat ikäänkuin meri, noista sirosarvilaumoista, noista virkuista peuraeläimistä. Roimat metsät ihailevat edempänä tummaa kuvaansa veden kirkkaassa pinnassa.


Taivasta suudellen lakkapäät tunturit kaukaisten vuorikuntainsa yleviltä valtaistuimilta päätä toisilleen nykähyttelevät. Kaikki elää ja liikkuu ; kaik-ki kohdemme naurahtelee; kaikki runsasta rakkautta henkii.


Eiköhän tässä ole silmällesi jo kovinkin kylliksi!


Panen tähän lisäksi koskien kohinat, puitten huminat ja tiaisten viserryk-set, purojen kallioita alas helistessä, vieläpä välistä ukkosen jylhiä jyrä-hyksiäkin lähetellessä.


Eiköhän tässä ole kyllin korvallesi sulosäveltä, eikö sointua, eikö kante-loa!?

Sano, voitko Pohjolaan rakastua? sano, voitko noita raukkoja rajoja kai-vata, kun etelä sinun jälleen tempaa?


"Ei mun mielestä, ei,

Mee Pohjolan tunturit

Joilla Lassa ma kuuntelin

Kuin sampo ja kantelo soi.”


Panoraama Ounastunturin Pyhäkerolta taustalla keskellä Pallastunturi v. 1932. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto. / finna.fi

Felix Forsmanin (s.1917) ja Yrjö Ollilaisen ohjaama lyhytelokuva on Suomen ensimmäinen Lappi-aiheinen värielokuva. Elokuva on tilaustyö Valtion Rautateille. Se markkinoi Lapin junamatkailua. Länsi-Lapin talvilomalaiset mat-kaavat Kemistä Tornion kautta Kaulirannan päätepysäkille, josta linja-autot vievät hiihtäjät aina Kilpisjärvelle asti. Toinen junareitti kuljettaa lomalaiset Kemistä Ro-vaniemen kautta Kemijärvelle. Talviloma Lapissa: yksi paratiisi - muistojen paratiisi.