Ylioppilaslehti 1935.

Meloimme Lappia.




Emme noudattaneet ystävien kehoituksia matkustaessamme insinööri Laguksen kanssa menneenä kesänä Helsingistä Rovaniemelle. Nämä hyväkkäät vihjailivat näet siihen suuntaan, että moisella matkalla puu-penkkien jatkuva kosketus kannikoittemme kanssa tekisi viimeksimai-nitulle ruumiin osillemme tuiki arvokkaan palveluksen. Joutuisivathan ne muuten melontaretkellämme arvaamattomien rasituksien kohteiksi. Ar-velimme kuitenkin tässä suhteessa akateemikon ominaisella itseluotta-muksella kannikoittemme kunnon hyvin vastaavan tulevan retkemme asettamia vaatimuksia, joten isoisten tapaan olimme käyttäneet makuu-vaunua matkamme tekoon.

Jo aikaisemmin olimme lähettäneet kaksikkomme pikatavarana Rova-niemelle tietämättä vielä, mitenkä saisimme sen sieltä edelleen liikkeel-le. Ihmeeksemme se olikin jo Rovaniemelle tullessamme muutaman se-kajunan harjalla aloittaakseen tuokion kuluttua matkansa - Petsamoon. Hyvä, että ehdimme määräyksinemme väliin, sillä Ivalosta olimme suun-nitelleet sillä lähtevämme.

Yleensä ennen matkalle lähtöä on hyvä suorittaa koekuormitus. Me suoritimme sen olosuhteiden pakosta vasta Ivalossa. Kuormituskoe osoitti, että tavaroita oli tullut 5 kollia liikaa. Lähtöämme haikeasti seu-ranneet tanskalaiset partiopojat m.m. saivat ilmeisesti siitä sen käsityk-sen, että korkean Lapin melojilla pitää olla tavaraa kovasti matkassa.

Siitä se melominen alkoi. Arvokkaasti pääsimmekin saattojoukon kat-seilta suojaavan joenmutkan taakse, kun meidän jo ensimmäisen kerran piti nousta kanootistamme jokipohjalle auttamaan hietaan juuttunutta kaksikkoamme pankon yli. Pohja oli Ivalossa arveluttavan lähellä pintaa, mikä oli luonnollisena seurauksena Lapin moniviikkoisesta poudasta. Saimme näin ollen mitä monipuolisinta liikuntaa jo retkemme alkuosilla.

Joella "nyhtää" lappalaiseukko venettä soudella. Törmäpääskyt mässäi-levät Lapin sääskikannalla. Suloinen raukeus alkaa hiipiä melojien jäse-niin. Leiri pystytetään siihen, kussa joki on yhtymäisillään Inariin. Inaris-sa on useita selkiä, jotka ovat syvyyttänsä pitempiä. Muutamat selät ovat jopa matalia. Meloimme päivän salmekkaita.

Inarissa on legio mitä loistavimpia leirisaaria. Kelopuita loppumattomiin, kangasmatto leiri alustaksi. Kyllä kelpaisi kalastelijan oleilla, sillä kala tuntui olleen kovin uteliaalla päällä.

Ukkosaarella yövyttiin. Aivan kirkkaasti. Auringolla ei ollut enää tunturia, minkä taakse se olisi voinut laskeutua. Maisemat olivat suurenmoisem-pia kuin mitä yhteensäkään olimme nähneet. Sääskiä sotkamolaisittain. Ukolla näimme untakin. Naurahdimme ontosti, kun muudan lappalais-eukko seuraavana päivänä vakuutti unemme joskus toteutuvan. Ukolla nähdyt unet toteutuvat aina.

Uutelan emäntä Inga Elli Länsman o.s. Guttorm ja tyvär Maarit Inarin Pyhä-järveltä v. 1935.

Ukolla olimme paistaneet jo haiskahtamaan ruvenneen kappaleen nas-sua. Oltuaan aikansa nuotion loimussa, muuttui se mitä ihanimmaksi, joskin tummaksi, liikkiöksi. Se eilinen taimen antoi arvokasta väriään ja makuaan keittämällemme kalasopalle. Ja naapurisaaressa kaiveli prof. Lassila vainajia.

Inarin kirkonkylässä saimme postitetuksi liiat tavarat etelämmäksi. Os-telimme, katselimme. Majatalossa jouduttiin sitten prof. Lassilan kanssa kiisselille. Nousu vedenjakajaseutua kohden alkoi. Muutamassa Saari-koskessa jouduimme saareen ja saaren yläpäähän kanoottia uitettuam-me oli kummallakin kupeellamme koskia. Selviydyimme sentään siitäkin, joskin menopuolelle voitiin merkitä yhden päähineen katoaminen ja tulo-puolelle melkoisen haavan ilmestyminen allekirjoittaneen jalkopohjaan. Oli silmällä iloa Juutuassakin.

Solojärven suurenmoisen luonnon keskellä piirtelimme vanaa Paadarjär-velle. Lusmaniemen piskien vinhasta haukunnasta huolimatta nousimme talon rantaan ja rupesimme naapuriksi. Kävimme talossakin tekemässä tuttavuutta lappalaisten ja heidän hajunsa kanssa. Kumpiinkin totuimme nopeasti. - Seuraavana päivänä ajelimme leukamme pyhäpäivän kunni-aksi, ja lappalaiset pukeutuivat värikkäisimpiinsä. Kävimme talossa mai-dolla, lapinkakulla ja piimäpunkilla. Lapin laulavaiset lapset kävivät sitten telttaamme ihmettelemässä ja saivat nuoremmat heistä suklaata. Kyllä olivat suut messingillä.

Meitä ennen oli jo norjalainen ja englantilainen kanootti kulkenut siitä ohi Vaskoa kohden, mutta suomalainen kanootti kävi ensimmäisenä ihmet-telemässä suultaan ahdasta, perältään leveätä Lemmenjokilaaksoa.

Kyllä on laaksolla sopiva nimi. Mahtavaa on luonto.Omituista aivan ete-län pojasta. Tunturit kohoavat kupeeltamme aina 450 metriä 2 km:n mat-kalla. On siinä rannalla jyrkkyyttä ja rinteessä nousua. Mutta on joessa kalaakin. Uistintamme kävi nuoleksimassa toinenkin tintti. Tietysti kävim-me mahtavimman tunturin huipulla. Vahinko, ettei tällöin tullut otettua valokuvia. Onhan Lapin yö tarpeeksi valoisa. Nyt näimme selvästi aina 100 km:n päässä olevan Pallastunturistonkin. Mutta huomenissa oli tun-turi sumuun kätkeytyneenä, joten nousumme silloin oli valokuvauksen kannalta turhaa.

Jo olemme pääsemässä jokiperästä erilleen, kun tässä autiossa seu-dussa sattuu silmään niin oudostuttava näky. Venettä tulee vastaamme köytenään. Kumman näköistä ja värkkistä. Airoissa istuu aina pieni La-pin mies ja perässä lantalainen. Tietysti Englannin urheileva ministeri Sperling on tutustumassa maamme tähänkin kolkkaan. Onpa "samankin talon" väkeä. Prof. Lönnroth pitää hartevalla otteella perää viimeisessä veneessä. Miten lienee heitä lykästänyt jokiperän taimenien narraami-sessa, sillä kovin paljon ennen taimenen varsinaista nousua joukkue jo saapui. Lapin lohikannan ankarimman kurittajan, senaattori Castrenin vakuutuksen mukaan ne "suuret" nousevat Lemmenjokeen vasta elo-kuun 8 p:nä. Ja sinne oli aikaa vielä puoli kuuta.

Teltta ja me.

Muistomme tulee ilmeisesti kauan säilymään Angelin lappalaisten mie-lessä. Muistelivathan he jo entuudestaan niitä norjalaisia, englantilaisia, eversti Villamoa y.m., mutta lähtemättömimmän muiston jätimme me jälkeemme. Nyt vasta näkivät nämä lappalaiset, että kaksijalkainen ih-minen saattaa kävellä silloinkin, kun kumpikaan kahdesta jalasta ei ole maassa. Tulimme näet kävelleeksi seurakunnan edessä kokeeksi käsil-läkin. Sekä insinööri että allekirjoittanut. Ja jo sitä ennen olimme näyttä-neet heinäkenkäläisille uimataidon notkeita, joskin heikäläisiltä siihen as-ti täysin salassa olleita käänteitä. Esim. liukuminen startin jälkeen oli ol-lut aivan ällikkätä.


Saimmekin sellaisen mairittelevan neuvon tältä sunnuntaiselta seura-kunnalta, että: paremmin pärjäätte uimalla koskista, jättäkää kanootti tänne Angeliin. Emme tietenkään neuvoa seuranneet, ainakaan kirjai-mellisesti. Kanoottia ei jätetty Angeliin, mutta muutamasta koskesta las-kimme loput uimalla kanootin vieressä. Muuten kaikkiaan 80-100 suu-remmasta tai pienemmästä koskesta olimme pakotettuja kaikkiaan 3 pahimman ohi kuljettamaan tai uittamaan kanoottimme. Muut olivat ta-valla tai toisella laskettavissa.

Olihan toista tämä lasku kuin nouseminen. Hymyilimme ensimmäisessä nivassa, jossa mukavasti munaskuita vihlaisi aallon auttava heilahdus. Seuraavana olikin sitten jo 5-osainen Päskokoski, jossa oli hymy hyytyä kosken syöksyessä suoraan muuatta kalliorinnettä vastaan. Notkeasti siitä sentään selvisimme virran myötä, sillä nyt ei koskessa ollut erikoi-sempaa voimaa. Muistettava näet on, että 80 vuotiaatkaan lappalaisukot eivät tämän kuivempaa kesää olleet konsanansa kokeneet. Ja täytyy sil-loin jo jokienkin olla tavallista litteämpiä vesimassoiltaan. Tässä samai-sessa koskessa saimme faneeriseen kupeeseemme joukon reikiä, joten matka viivästyi muutamalla tunnilla.

Siinä missä Tenojoki alkaa, siihen päättyvät Inarinjoki ja norjalainen Ka-rasjoki. Kun Karasjoen kirkonkylä on vain 20 km:n päässä vastailevan joen varrella, pistäydyimme tietysti siellä. Hyvin ymmärrettiin siellä Suo-meakin.Oltiinpa sitten kauppiaassa, majatalossa tai postissa.

Mitä pohjoisemmaksi pääsimme, sitä mahtavammaksi nousi tunturisto. Varsinkin Norjan puolella. Leväjoella sitten oli taitekohta. Siinä oli ulottu-villa yli km:n korkuinen Raastegaisa ja tästä lähtien madaltui maisema. Eivät kuitenkaan nytkään rannat menettäneet juhlallista leimaansa. Le-väjoella jo oli havupuu ollut kateissa ja maamme päälakea, niin neidon kuin se onkin, reunustavat vain pahanpäiväiset hapset, koivupahaiset.

Utsjoen kylän kohdalla oli telttamme kaikkiaan 3 vuorokautta. Nimismies kylvetti meitä oikein tukevaan tyyliin, ja miltei sauna vapaassa Lapissa olikin tällä kylvyllä oma viehättävä, joskin samalla päähän kajahtava vai-kutuksensa. 3-viikkoinen saunattomuus pani ottamaan liiankin tukevan löylyn. - Kirkkoherra Vuornoskin osoittautui sopuisaksi isännäksi. Suo-ritettiinpa siinä Mantojärven rannalla tulinen kiista kivenheitossa, missä kirkkoherra, se tunnustettakoon, voimalla sinkosi kiveä kuten äsken kir-kossa sanaa. Ja seurakunta seurasi silmä kovana kumpaakin toimitusta. Lapin kansalle opiksi ja esimerkiksi suoritettiin siinä vielä kolmeen mie-heen reipas uintiryöpsähdyskin. - Jaa, kylmääkö. Kyllä. Mantojärven vesi oli vain 20. asteen lämpöistä.

Sinne jäivät Utsjoen miellyttävät isännät, sinne Utsjoen mahtava luonto. Toki vielä pysähdyimme maamme pohjoisimman yrittäjän, maanviljelijä, poromies ja kalastaja Halosen tarinoille. Lantalainen oli tämäkin, Sodan-kylän Halosia lähtöjään. - Siinä vilahti rajakin. Poikki maaston näytti menneen. Ei mitään luonnollista rajaa "neitosemme" takaraivolla.

Heti Norjaan sukellettuaan alkaa Tenojoki kasvattaa rannoilleen tiheästi lohipatoja. Ei ole ihme, ettei ihmisille siellä ylempänä tahdo lohta riittää, kun suorastaan teljetään tie lohelta Norjan alueella. Taas selvisimme suomellamme Skibaguorrassa, Vesisaaressa ja Kirkkoniemessä. Kirkko-niemestä meloimme kokeeksi Jäämertakin. Saimmepa aihetta ihmetellä sikäläisiä merimerkkejä. Muutamaa lähestyessämme totesi silmä kuiten-kin, että merimetson pakanat istuivat nokka pystyssä reimarien poikki-tangoilla. Valaat eivät sentään olleet nuoleskelemassa kaksikkomme peräsintä

Arvoisat civettäremme siellä Kolttakönkäällä eivät yleensä paljostakaan hämmästy. Mutta istuessamme erikois-aterian kimpussa oitis saapu-misemme jälkeen Kolttakönkäälle, ilmestyi civettäremme kasvoille kysy-vä ilme, mikä tuntui kummastelevan: miehet kuin tintit ja pöytä on tyhjä. Mainitsemme vielä, että Kolttakönkäällä on erikoisen runsas tarjoilu. Mutta eihän pöytämme tyhjä ollut. Jäihän lohi kokonaan koskematta. Ku-ka nyt Kolttakönkäällä enää lohesta olisi välittänyt. Eihän se haissut-kaan, kuten oikean lohen tulee Lapissa haista. Tulimme tällöin toden-neeksi, ettei varren tukevuus ja yksilön osoittama ruokahalu ole miten-kään verrannollisessa suhteessa toisiinsa. Samassa pöydässä istuneet rva ja herra tehtailija K. olivat meitä ruumiiltaan sen verran tukevampia, minkä verran he annoksiltaan olivat vähäisempiä. Ja eroa oli huomatta-vasti.

Lappi jätti meihin muutamiksi ajoiksi lähtemättömän näläntunteen, jonka johdosta "puffettimummot" ravintola-asemilla melkoisesti hyötyivät. Hie-man jokainen matkaosuudella Rovaniemi-Helsinki. Tämän voimakkaan tunteen vähitellen laimennuttua on todellisuuskin vähitellen päässyt ka-jastamaan esille ja siitä selviää aivan tarkalleen, että viime kesäiset La-pin melojat ovat, kuten termi kuuluu, Lappiin lumoutuneita. Ja se on La-pille jo melkoisen mairittelevaa, sillä allekirjoittanut on melonut Päijän-nettäkin "hulluksi" tulematta.

Sinne se vetää Kuollan Lappiin ensi kesänä SAUL:n melojien matkaan