Seura 1936.

Mitä maksaa karhunnahka?



Eikä minun käteni ole mikään hongan oksa - ottakaa, kun saatte kerran-kin halavalla - tuossa on kymmenen lusikkaa kympillä; kun puuron syö - heittää lusikan menemään, kuka sitä likaista lusikkaa pestä viitsii, kun se ei maksa kuin vaivaisen markan... Kili-kilikili kili...ihmeitä, ihmeitä... kilikili-kili... pää puhuu salat julki...kili-kili-kili..ihmisen pää lautasella - nai-sen pää...kili-—kili-kili...tulkaa kaikki katsomaan kerrankin ihmeen näet-te...kilikili-kili-pom!

Ja kansa parveilee ihmekojujen ympärillä, laakealta jäältä puhaltaa kyl-mä viima ja näyttää siltä, kuin Lapin utuinen pakkaspäiväkin kurottaisi kajoamaan ylemmäs lumisten puiden latvojen. Ihmettä on Lapin markki-noilla — ihmettä kaikenmoista: pihoilla lojuu kasoittain jäisiä poronruho-ja, miehen korkuisia taljapinoja on rivittäin kinoksissa...
- Mutta - mutta ...mikä se tuo on tuolla - tuo mustaturkkin enotus, joka näyttää loittonevan ihmisvilinään?
- No, jo on illan elävä karhu!
- Eipä sentään - mies siellä kummittelee mustan ja harvinaisen isokokoi-sen karhuntaljan sisässä...
- Mitäpä maksaa karhunnahka?
- Ka - kaksi ja puoli tonnia, vastaa karhumies ja pistää päänsä etukäpä-lien raosta.
- Missäpä tapettu?
- Tuolla Sallan puolella - yritti miehen syödä - päälle kopsahti - mies kinokseen kaatui - koirat karhun kimppuun - sai ukko vaivainen aseen selästään - kontio metrin päässä karjuu ...siihen lyhistyi... Ka - ostapa, lannanmies, komea talja!

- Älä vainen osta - valehtelee kelmi, supattaa pieni peskipukuinen äijä vieraan korvaan — valehtelee kuin sika...ja huono on taljakin -älä, älä anna Sallan miehen vetää huulesta, — ja hän nyhtää vieraan kojujen siimekseen ja sopottaa:
- Tässä sinulle nahka - tuuheampi karva, sileämpi pinta! Osaathan sinä toki - viisas mies - nahkan nahkasta erottaa! Saat puolellatoista tuhan-nella.. . Osta nyt jo, hyvä —

Mutta ei lannanmies nahkoja osta eipä ole siinä meiningissä Lapin markkinoille tullutkaan - ja tietääpä hän senkin, että Rankisen komeassa majapaikassa on neljä englantilaista, isovatsaista turkisporhoa, joiden lompsat ovat pöllöllään seteleistä. Ostakoot vain engelsmannit - jäävät-hän tonninsetelit sisukkaille Lapin eläjille.

Kellokummun upean kauppakartanon pihassa käy kaupanhuiske. Lapin mahtavia rahtiautoja - sellaisia kuuden painotonnin - pyrrää kujasilta pi-haan, ne täyttyvät tuossa tuokiossa jäisistä poronruhoista ja lähtevät pai-numaan lumisten erämaiden halki etelään tai vauraan Kemijärven kir-konkylän poikki kohti upo uutta, keskelle kiveliötä kohonnutta valtion- rautateiden äärimmäistä päätepistettä, Kemijärven asemaa... Menee sii-nä poro vasoineen lannanmaahanl - Menee poro lihoineen, nahkoineen, karvoineen ja sarvineen - mutta jokainen poron osa on jo visusti erillään ja lastataan eri autoihinkin.

On pihassa myöskin riekkokuormia - tosin tällä kertaa vähänlaisesti - ja itseItä-Lapin turkis- ja poronlihapohatta, kauppias Kellokumpu, harppai-lee kelsturkissaan liharuhojen ja taljakasojen välissä kymmenen ketun-nahkaa kainalossaan ja saman verran kärppiä olallaan. Myy ja ostaa, myy ja ostaa - taitaapa tinkiäkin välillä...Ja valkoiseen lipputankoon kyt-kettynä seisoo komea porohärkä kirjavissa valjaissaan ja katselee ym-pärillään hyörivää ja pyörivää markkinamaailmaa muistellen menneiden kesien valoisaa vapautta tuulisilla tuntureilla...

Mutta vilahtaapa kujasilta tallatulle tielle kaksi veikeätä tyttölasta - ovat niitä pakkasen piinaamia Lapin ruusuja ... Vieras perästä luovii ja näkee, kuinka punakirjavat nilkkasukat loittonevat pakkasta pakoon kylän kes-kessä kohoavan palokunnantalon maalaamattomista ovista sisään. Raolleen jääneestä ovesta suitsuaa huuru talvipäivään ja jazzin rytmi sekoittuu ihmekojujen kili-kili-kellojen kutsuun.

Siellä vonkuvat haitarit ja viulut kuin viimeistä päivää ja lattia suhisee paksupohjaisten hiihtokenkien ja lapikkaiden tahdin mukaisista vetäisyis-tä - no niin - olivatkohan ne aina niin tahdin mukaisia, mutta kuitenkin... No, eihän ole kaverikaan vielä kuollut, toteaa upeissa roikuvarsissa herrasteleva lentojätkä ja kajauttaa kämmenellään toista olkapäihin. Mikä minut sitten tappaisi - mutta älä toiste rummuta tuolla tavalla lapojani, vastaa kaveri ja silmänurkassa välähtää jo salattu salama. Mutta jos jätkältä puuttuu helahoito vyöltä, niin on hän jollakin tavoin epävarma olostaan ja elostaan - on vähän niinkuin sisu olisit työnnetty taskuun, sillä markkinoiden edellä on käynyt käsky korkealta esivallalta, että puukot piiloon markkinapäiviksi!

Puolenpäivän ajoissa on jo tanssi alkanut ja jatkuu sitä yhtä päätä puo-leen yöhön - jaksaahan sität oki kahtena vuorokautena kaksikymmentä-neljätuntia tanssia ja katsella ihmeitä tai tehdä kauppaa toiset kaksikym-mentäneljä - jaksaapa hyvinkin, sillä sittenhän koittavat taas pitkät ja lo-puttomilta tuntuvat talviset hämärät, Pohjolan arjet kaukaisilla tukkikäm-pillä kirvesvarressa kiikkuen tai lumisilla jängillä ja tuiskuisillä tuntureilla porokarjaa paimennellen...

Kemin "lentäviä" markkinoilla.

Fr. Kellokummun kauppaliike Kemijärvellä 1929.

Kuva: Suomen Kuvalehti 1931.

Kemijärvellä v. 1932 kaksi postilinja-autoa, toinen Rovaniemi-Kittilä -linjan. Vas. Mercedes, mallia 1928, oikealla Benz, mallia 1921. Toinen vas. Väinö Juvonen. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Palokunnantalon ovi narisee yhtenään saranoillaan: kansaa tulee ja me-nee, meneeja tulee. Jäähileisiin ikkunaruutuihin yrittävät pienen pienet sulat hikivirrat uurtaa kulkuaan, mutta kovin vaivalloisesti. Sumuisessa laessa tuikkavat heikkovaloiset sähkölamput ja saapasrasva, tupakka, hiki ja vähän viinakin sekoittuvat niin kummalliseksi lemuksi, että lannan-miehen nenähermoja kutkuttaa.

Puolenpäivän jälkeen alkaa jo päivä hämärtyä verkalleen. Tanssisali saa juhlavamman leiman, mutta lemupilvet vain sakenevat. Heikkovaloiset sähkötuikut innostuvat kirkkaammin loistamaan ja lentävä virkakunta, jo-ka on lähettänyt rivakimmat ja vahvimmat miehensä Kemin kaupungista heikkojen ja turvattomien suojaksi ja pahojen ruoskaksi Lapin markki-noille, lähettää nyt neljä rotevaa ja pystyrintaista edustajaansa valvo-maan, että tanssikin tahdissa kuluisi...

Niin - päivä hämärtyy jo. Laakean järven takana - metsän laidassa - ka-penee taivaan ja maan valoisa rako kapenemistaan. Pakkanen kourai-see jo uhitellen paksuihin sudennahkaturkkeihin sonnustautuneita mark-kinamiehiä - saatikka sitten muita. Yhä kutsuu kili-kili kellojen ääni kan-saa katsomaan päätöntä ruumista - eihän! ruumiitonta päätä, joka pu-huu. Parturi Arppe siellä telttansa oven edessä kelloon kilisyttää; hänen-hän se onkin tämä kummallinen pää. Kovaääninen pauhaa kansaa kat-somaan ihmeellistä eläinnäyttelyä, jossa kuuman Saharan hyeena ja shakaali Lipin viluja värisee... Jo syttyvät markkina-alueella sähkötuikut. Telttakaupunki saa sadunhohtoisen leiman. Maan valot tuikkivat teltta-rykelmän kujasilla,mutta tummenevalle taivaalle ilmestyvät kuin taikoen pienet,valkoiset ja kylmät taivaanlamput ja kuunsirppi, joka koko päivän on lymynnyt harmaana taivaanrannalla, nousee nyt rohkeasti katsomaan Lapin lasten touhuja...

Mutta iltakäryää vähitellen yöksi ja synti saa siivet levälleen... Onhan to-ki markkinoilla - ja varsinkin Lapin markkinoilla - viekoituksia monenlai-sia! Ellei lentävä virkakunta notkeine pamppuineen ja povella lymyävine paukkurautoineen olisi tähyämässä valppaasti kylän kujilla - niin - no niin -ties,mitä tapahtuisikaan...Mutta ei viranomaisen katse voi silloinkaan jo-ka tulimaiseen paikkaan tunkeutua. Ja niinpä käykin joidenkin laitatöllien pimeissä eteisissä salainen kauppa ja viinaputeli sujahtaa notkeasti asiakkaan housuntaskuun tai lapikkaan varteen... Jossakin lamputtomal-la kujalla sipsuttaa nainen, jonka tamineet eivät suinkaan ole Lapin kuo-sia eikä kasvot pakkasen punaamat. Synti liikkuu kujalla ja viekoittelee kiveliöiden hiljaisia miehiä ... Ja jossakin saunassa, käryävän tuikun va-lossa, palvotaan neljää kuningasta ja markkinamiesten pääomat hupe-nevat tai lisääntyvät - miten milloinkin. Kortti tuo, kortti vie - maanviljelys on onnessa...

Touhussa kuluu Lapin markkinoilla lyhyt päivä, mutta touhussa kuluu pit-kä yökin - touhutonta aikaa ei ole yhtään. Jolloinkin aamuyöllä luulet markkinakylän nukkuvan, mutta mitä vielä! Tuoltahan kuului torpan edustalta hihitystä ja niin - tuolla mustapintaisten romaanien majapaikas-sa kiroillaan kauheasti ja miehet hyppivät nyrkit pystyssä toistensa ne-nän alla - taitaapa vilahtaa jossakin kielletty puukkorautakin yön hiljaisi-na tunteina.

Mutta kun toinen päivä leikkaa harmaata rakoaan sinne metsien taa, alkaa taas markkinapäivän tosityö, jonka touhuilun hukkuvat syntisen yön halut ja pikkuiset haavat, ja kun jälleen syöksähtää ihmekojusta mies, jonka kädessä kili-kili-kello pauhaa ja kutsuu katsomaan ruumii-tonta päätä, joka salat julki lukee, telttakaupungin kovaääninen nostaa hirveän mölynsä ja kauppakartanoiden pihoihin työntäytyvät kuuden painotonnin rahtlautot - onkin taas Lapin päivä kunnolla jalkeillaan ja markkinat jatkuvat ...

Vanhaa aikaa ja nykyaikaa Lapin rajoilla.

Kemijärven kirkonkylä 1920-luvulla. Kuva: Museovirasto.

Lehtileike: Rovaniemi 25.1.1936.

 
Sellaisia suunnilleen olivat päivät tämän vuosisadan ensimmäisillä Ke-mijärven markkinoilla, jonne vieraita vikiteltiin kaukaa lannanmaastakin nykyaikaisten, isokokoisten sanomalehti-ilmoitusten välityksellä - ilmoi-tusten, jotka kaikessa lakoonisuudessaan tuntuivat lupaavilta.

Ja kokosi "Seuran" matkareportterikin kamppeensa ja vaelsi kaukaiselle Kemijärvellä nähdäkseen kerrankin elämässään oikeat Lapin talvimark-kinat, joilla kuuppa käy, pelit soi ja vakainen Lapin kansa riehaantuu...

Niinpä niin - nämä olivat tämän vuosisadan ensimmäiset Kemijärven markkinat - mutta miksi ne olivat ensimmäiset? Onhan Kemijärvi vauras-tumistaan vaurastunut olkoonkin, että tuon nopean ulkonaisen vauras-tumisen ankkurina on raskas velkakuorma. (Kunnan velat nousevat nyt paljon yli 10 miljoonaa) Kirkonkylä upeine kauppakartanoineen ja pank-keineen kertoo jo kaukaa tulleelle vieraallekin, että raha näinä ankeina aikoinakin liikkuu Kemijärvellä - puhumattakaan niistä ajoista, jolloin tu-hatmarkkasta sanottiin muuallakin Suomessa "kemijärveläiseksi". - No niin - miksi siis on kulunut yli neljä vuosikymmentä Kemijärven viimeisis-tä markkinoista?

Lähdemme etsimään sen näköistä äijää, joka muistaisi nuo aikaisemmat Kemijärven markkinat - kenties löydämme sellaisenkin, joka olisi niillä kauppaa käynyt. Kuljemme majapaikasta majapaikkaan, kyselemme, utelemme, mutta tulos näyttää laihalta. Kunnes sitten murkkinapaikalta yhytämme vanhan miehen, jonka yllä on tuuhea, harmaankeltainen su-dennahkaturkki ja päätä suojelee samasta nahkasta valmistettu naapuk-ku. Hän on tyypillinen kaukaisen porokylän asukas, jyhkeä, tunturien tuulten ahavoima ja kiveliöiden karaisema - ikää on vaikea arvioida.

- Vanhat markkinatko? toistaa poroäijä. - Kyllä, kyllä mie se muistan -hy-vinkin. Ei Kemijärvi silloin - neljäkymmentäkuusi vuotta sitten - ollut näin komea, kun se nyt on, jatkaa äijä.
- Eipä tietenkään; kertokaahan!
- Oli tuossa kirkon takana jokin vauras talo ja sivummalla torpanpahasia. Mutta kansaa oli viimeisillä markkinoilla - voi turkanen, kun sitä olikin! Ja tavaraa - sitä oli tuotu etelästä ja pohjoisesta, lännestä ja idästäl Koko Perä-Lappikin oli valunut Kemijärvelle ja ajohärkiäkin oli sadoittain kyläs-sä. Mutta viina virtasi silloin valtoinaan markkinapaikalla, jatkaa äijä, - sitä oli niin tuhottomasti, että akkoja ja ukkoja käpristyi hangelle viinan kaatamina. Lappalaiset, jotka olivat pitkissä pororaidoissa tulleet mark-kinoimaan aina Inarista ja Utsjoeltakin saakka, päättivät kerrankin ottaa ilot irti elämästä - ja niinpähän sitten noista Kemijärven viimeisistä mark-kinoista muodostui hirveät humujuhlat, joiden veroisia tuskin Lapissa koskaan myöhemmin on pidelty - Kemijärvellä ei koskaan, sillä papit ja muut säätyläiset vaativat Kemijärven markkinoiden lopettamista. Niin tehtiinkin, eikä Kemijärvi nähnyt neljäänkymmeneenkahteen vuoteen markkinaeloa.

Kun selailemme vanhoja asiakirjoja, niin havaitsemme, että melkeinpä kaikki Lapin markkinat on lopetettu humuamisen takia. Mutta ymmärsi-köhän virkavalta oikein Lapin raukkojen rajojen eläjiä? Eiköhän vain tä-mä kahlehtiminen ja säännösteleminen johtunut ymmärtämättömyy-destä? - Oikealla suhtautumisella ja järjestelyillä olisi kyllä entisaikojen markkinoistakin - niin Kemijärven kuin muunkin Lapin - saatu siivollisem-mat niitä opettamatta. - Niin - sillä markkinoillahan raha poikineen vilah-taa, ja kun kauppa käy ja raha vaihtaa omistajaa, niin hyvähän silloin on Lapissakin elellä.