Suomi-opiston juhlajulkaisu. 15.3.1912.

Miten Pohjois-Suomikin tulee asutuksi.


Ne jotka ovat olleet Suomesta poissa kymmenkunta vuotta, tuskin tunti-sivat entisiä seutuja. Yeensä muuttuukin paljon kymmenessä vuodessa, vaikka Suomen pohjoisissa osissa kymmenen vuotta menneellä vuosi-sadalla ei tuonut mainittavampia muassaan: vasta nyt tämän vuosisa-dan ensimmäinen vuosikymmen on valloittanut laajan osan, miljoonia eekkeriä asutukselle.


Tällä vuosisadalla on rautatie valmistunut Oulusta pohjoiseen ulottaen haaran aina "Lapin pääkaupunkiin" Rovaniemelle saakka, tällä vuosisa-dalla on laivoja hankittu välittämään liikettä Rovaniemeltä Ounasjokea ja Kemijokea ylöspäin, senverran mitä niitä voidaan kulkea, tällä vuosisa-dalla on laivojen luku Kemijärvellä noussut lähes kymmeneen, ja tältä vuosisadalta on se maantie, jonka varrelta tähän hankitut kuvammekin ovat, maantie Kemijärven kirkolta Kuolajärven kirkolle.

Ensimmäinen kuvamme on otettu Kemijärven kirkkonrannasta, siitä mis-tä lautalla kuljetaan poikki Kemijoen, kun aijotaan jatkaa matkaa Kuola-järvelle. Näemme lautan liikkeellä lähellä lauttasiltaa, joka ei vielä ole vallan kuivilla kevättulvan liian viipymisen takia. Maisema kylpee kevät-yön valossa, aurinko on pilven takana ja kultaa pilven reunoja - siellä-päin on pohjoisnapa, siellä minne aurinko ikäänkuin yrittää laskea vaik-ka ei laskekaan.

Kirkkoranta Kemijärvellä.

Kemijärven pappila, vanha kirkko ja uusi kirkko Soldan, Carl Erik, tekijä 1850–1860. Kuva: Museovirasto.

Kemijärven pappila, vanha kirkko ja uusi kirkko Soldan, Carl Erik, tekijä 1850–1860. Kuva: Museovirasto.

Lahti Kemijärven kirkonkylässä. Kuva: E. T. Nyholm, 1899. GTK.

Miltään mahtoi seutu näyttää ensimmäisestä uutisasukkaasta Paavali Halosesta, kun hän saapui näille maille ensikerran 1580, nuorena, elä-mänhaluisena miehenä? Tiedämme, että täällä silloin kuljeskeli jokin lappalainen poroineen, mutta maat olivat kaikki viljelemättä, luonnon helmassa.

Riistaa oli kyllä metsät ja vedet täynnä, mutta monta kovaa lie Paavali silti saanut kokea. Niin ainakin näyttää olleen siitä päättäen, että Paava-lin talo vielä 1637 on ainoana verotalona koko Kemijärven pitäjässä eli silloisessa "kylässä". Talolle oli jo 1635 pantu ½ manttaalin vero, mikä suoritettiin m.m. ketun nahoissa, jyvissä ja voissa.

Viime mainitun vuoden Kemin pitäjän karjaluettelossa onkin Paavalin talossa mainittu olleen 1 varsa ja 6 lehmää, vaikka talonsa kylvösiemen-luettelosta puuttuu. Ainoa asukas hän ei silloin enää ollut, vaikkakin oli ainoana talokkaana. Karjaa on nimittäin jo muillakin: Jaako Tuomaanpo-jalla 2 lehmää, Heikki Häikiällä 1 lehmä ja Matti Karppisella 1 lehmä. Kun kuningatar Kristiina vuonna 1648 rakennutti Kemin-Lappia varten kirkon Kemijärven Kuumaniemelle, olikin jo täällä olemassa 13 taloa, vaikka niistä jo oli ehtinyt joutua autioksi ehkä liian raskaan ja liian aikai-sen verotuksen takia tai venäläisten hävittäminä, siitä eivät mitkään asiakirjat enää kerro.

Aidanseipäitten kokoaja (Tenni-Kalle) Kemijärveltä.

Kun emme voi tilan takia tarkemmin kertoa, tahdomme mainita vaan, et-tä lähes kahdessa vuosisadassa paikka jo jonkinverran muuttui. Sitä osoittaa m.m. luettelo ylellisyysverosta, jota Kemijärvelläkin kannettiin, v:na 1798 oli veroitettu säätyläisiä 9 akkunasta, muita 215 akkunasta ja 186 pirtin-ikkunasta, hopeataskukellosta 1, tupakasta talollisia 72 sekä heidän lapsiaan ja palvelijoitaan 48. Seuraavana vuonna olivat Isonky-län n:o 9 leskiemäntä Liisa Könönen ja Alakylän n:o1 emäntä Priita Ha-lonen hankkineet silkkipuvut, josta heitä verotettiin, ja nimismies Stöcke-lin rinnalla komeilivat rovasti Wegelius ja apulaispappi Wegelius hopea-taskukelloilla, joten veroitettavia sellaisia oli 3. Silloin olikin pitäjässä jo 84 taloa ja 8 uutistaloa, ja väkiluku tavoitteli 1000 eli kuudettaosaa ny-kyisestä väkiluvusta.

Silloin ei ollut edes talvitietä vaisin. Kesää talwea kuljettiin jokea pitkin, sitä samaa jota myöden Paavali Halonenkin oli tullut. Vasta 1787 ote-taan kuvernöörin elokuussa pitämissä kokouksissa puheeksi talvitien avaaminen jokirantaa pitkin Rovaniemeltä alaspäin. Valitetaan nimittäin, että joki on liian vaarallinen kulkutie talvella, kun virtapaikat useinkin pet-tävät. Kesätienä se näkyy olleen pitäjäläisten mielestä vallan hyvä muu-ten, Taivalkosken telatie vaan oli korjattava.

Sallatunturi Kuolajärvellä nimismiehen talolta nähtynä. Kuva: Hugo Berghell, 1900. GTK.

Mies korjaa rysää polvistuneena työnsä ääreen Kemijärvellä v. 1894. Kuva: Sandman, Jonas Albert. / Museovirasto.

Nyttemmin on maantie ulottunut Kemijärvelle saakka lähes puolivuosisa-taa, mutta Kuolajärvelle, kuten mainittu vasta kymmenisen vuotta. Kuo-lajärvelläkin kuljettiin alussa jokea pitkin, jota tietä Halosen pojat Kemi-järveltä sinne samosivat. Paikkakunta miellytti poikia, ja saikin Kuolajärvi heistä ensimmäiset uutisasukkaansa, niin kertoo 1869 kuulleensa lin ny-kyinen kirkkoherra, rovasti I. F. Thauwon, joka on toiminut pappina Kuo-lajärvellä ja viime mainittuna vuonna kirjoitteli kuulumisia Kirjalliseen Kuukausi Lehteen. Tuneldin maantiede, painettu 1782, taas sanoo Kuo-lajärven kylästä, että "kylän ovat muodostaneet 30 lapinmiestä, jotka nyt ovat enimmäkseen uutisasukkaita".

Kuvernöörin ennenmainituissa tarkastuspöytäkirjoissa v.v. 1787 ja 1795 an Kuolajarven Tennonkylässa 9 taloa, Sallansuunkylässä 16 ja Käsmä-kylässä 16 taloa,Yhteinen väkiluku 1790 vuoden väkilukutaulun mukaan on Kemijärven ja Kuolajärven pitäjäässä kaikkiaan 1357 henkeä. Peltoa Kuolajärvellä oli 1795 ainoastaan 80 tynnyrinalaa eikä niittyäkään ollut muuta kuin 200 t, a., kun vastaavat luvut Kemijärvellä olivat 250 ja 2,000.

Kuolajärven kirkko ja pappila sijaitsevat jokilaaksossa, joenkorvassa, mi-hin tuomarin, joka oli riidassa silloisen papin kanssa, sanotaan sen saa-neen määrätyksi. Paikalle ei olekaan voinut syntyä varsinaisempaa kir-konkylää nytkään. Vaikka maantie siihen päättyy, vaan sijaitsee varsi-nainen "kirkonkylä" noin 1 ½ mailin päässä, Peterinseljältä, jolta kuvam-mekin on otettu. Kuvassa näkyy eräs Suomen komeimpia tuntureita, Sallatunturi, joka ikäänkuin painaa kaiken muun seudun mitättömyyteen. Lähes 6 mailia sinne on, mutta pettävän läheltä se näyttää.

Kun 1887 allekirjoittanut kävi siellä, kertoi lukkari, että edellämainittu Thauwonkin tunturin etäisyyden suhteen pettyi.
Varhain aamulla kertoi lukkari:
- Kävelee Pastori tästä ohi. - Minä kysyin: mihinkä matka?
- Tunturissa käyn tässä aamukävelyllä.
- Eväät vaatii, tulkaahan syömään edes.
- Mutta ei kun meni vain, Iltamyöhällä palasi lämpymissään ja pyysi har-majaa(*, kyllä siellä tulee karjanviljaa ikävä, päätteli ukko lopuksi.

*) Kirnupiimää.

Uutisasutusta Kemijärvellä - Kuolajärven maantien varrella.

Kolmas kuva näyttää uutisasukkaaksi nykyisen maantien varteen ruven-neen asumusta, Maantientekijäin kota on ollut viljelijäksi rupeavalla apu-na, siis aivan toisin kuin Paavali Halosella, Mutta korpeen on paikka teh-ty, kuusikosta sen näette, Hallava on korpi. Riistaa kyllä vieläkin on met-sässä muuten, mutta porot ovat jo kaikki jonkun merkissä; Pieneen riis-taan täytyy tyytyä, ellei karhu joudu saaliiksi. Toisin on monessa suh-teessa nyt. Jos ei maa anna ravintoa, antaa tukkimetsä, jossa on työtä talvisin, kesät aina tulee toimeen jotenkuten.

Paljon on seutu muuttunut siitä, kun tämän kirjoittaja käveli 1887 Kuola-järven kirkolle. Silloin johti jalkamiehen polku sinne. Kankailta oli raivattu kaatuneet puut tieltä pois, ja suot olivat porrastetut. Porrastamisella tar-koitetaan sitä, että suolle on peräperää asetettu kaksi hirrenkokoista puuta rinnan, joten soita saa kävellä ikäänkuin lattiaia ptkin. Sellainen oli tie perille saakka; alussa vaan oli neljä puuta rinnan, ja lopputaipaleella kaksi rinnan asetettua puuta ikään kuin kilpailivat siitä, kumpi ehtisi pu-dottaa päälläkävijän suon vetelää syleilyyn, Eivätkä jokien poikki johta-vat sillatkaan olleet rapeita. Kumppanina oli silloin n, k, Kieksin Janne Jousijärveltä - nyt vainajana - ja kylläpä lihavan ukon kanssa leikkiä lyötiin heikoimmissa porrnspaikoissa, niissä puut olivat lahoimmat. Nyt on tie olemassa, oikea maantie. Entistä suuntaa se muuten noudattaa, mutta poikkeaa Jousijärvellä, edellämainitun ukon ansiosta.

Niinpä niin; rakas Suomemme tulee asutuksi aivan etäisimpiä perukoi-taan myöden, ja siellä voi joskus kuulla kehittyneimpien lauluna: Olet maamme armahin Suomen maa, Ihanuuksien, ihmeen maa. Joka nie-meen, notkohon, saarelmaankodin tahtoisin nostattaa.


Tuskinpa vaan tähän saamamme kolme kuvaakaan toisin puhuvat. Kat-selkaa kuviamme! Eikö povi lämpene? Kysymys vaan, ja vastauksen antanee jokaisen suomalaisen povi, kuvin tarpeeksi aikaa katseltuaan.