Kirjoittanut BRUNO MALMIO. Metsästys ja kalastus 1.7.1927.
MUISTELMIA KILPISJÄRVEN MATKALTA.
Harvoin eränkävijän tai matkamiehen retki Kilpisjärvelle suuntautuu, har-voin entisiin aikoihin, ehkäpä sitäkin harvemmin nyt, kun jo kalamieskin, matkailijasta puhumattakaan, vaatii leveän maantien omalla autolla kos-killeen ajaakseen.

Mannelan veljekset Etvartti (Edwart) ja Leunartti (Leonard) Peerakoskea laskemassa.
Kilpisjärvi on 20 km. pitkä, 2-3 km. leveä ja noin 60 m. syvä kirkasveti-nen alppijärvi, jonka pinta-ala on 39 neliökilometriä Se on vuonomainen reunajärvi kuuluen siihen järviketjualueeseen, joka Skandinaavian La-pissa on havaittavissa. Se on aikain kuluessa syntynyt kuten muutkin kaltaisensa jokierosion toiminnan kautta, joskin täytyy olettaa, että sen samoinkuin koko Könkömäenon jokilaakson syntyyn ovat vaikuttaneet voimakkaat maankuoren siirrokset.
Myöskin jääkausi on muodostellut Kilpisjärven allasta, kuten rantaviivat selvästi osoittavat. Rantamerkkien nojalla on tri V. Tanner eroittanut Kil-pisjärven vaiheissa laskuväylän mukaan kolme aikakautta. Ensimmäi-sellä vaihekaudella laski Kilpisjärvi Siilasjärven ja Galgojärvenvälistä noin 10 m. levyistä kanjonia myöten Skibottenjoen laaksouomaan.
Tämä kanjoni on vieläkin nähtävissä ja on se nykyään 528 m. y. m. p. Tämän vaihekauden vallitessa sulkivat valtavat jäätiköt vedeltä pääsyn muualle. Sitten koitti Storfjärdin vaihekausi, jolloin Kilpisjärvi purkautui Kolttalahdesta nykyisen Kolttajarven kautta Storfjordin laaksoa pitkin sa-mannimiseen vuonoon Lyngsvuonon perukassa. Kolttajärvi on nyt 496 m. y. m. p. ja laskee se nykyään sekä Kilpisjärveen että mereen.

Veneellä Könkämäenossa v. 1933. Kuva: Stenbäck, W. / Museovirasto.
Mutta kotimatkalle oli meidänkin lähdettävä. Tällöin uskoimme kohtalom-me lähinnä Mannelan veljesten varmoihin käsiin ja hyvin he veneemme koskien kuohuissa ohjasivat ja onnellisesti kolmipäiväisen matkan jäl-keen saavuimme Palojoen suulle, josta maantie alkaa. Alun viidettäkym-mentä koskea olimme tällöin tuolla 180 km pituisella jokimatkalla alas viilettäneet.
Viitisen koskea on siksi pahaa, että vene on köydessä laskettava ja ta-varat maitse kannettava. Tällöin on sopiva tilaisuus onkivehkeitten käyt-töön. Kuulu on lappalaisten jumalan mukaan nimitetty Peerakoski myös harreistaan, Pättikän alla on ihanteelliset haukivedet j. n. e. Aina muis-tan ne kilon painoiset, lihavat harrit, jotka Peerasta sain litossa, jossa yövyimme, ne paistettiin ja ihmeen hyvältä ne maistuivat.