Kirjoittanut BRUNO MALMIO. Metsästys ja kalastus 1.7.1927.

MUISTELMIA KILPISJÄRVEN MATKALTA.


Harvoin eränkävijän tai matkamiehen retki Kilpisjärvelle suuntautuu, har-voin entisiin aikoihin, ehkäpä sitäkin harvemmin nyt, kun jo kalamieskin, matkailijasta puhumattakaan, vaatii leveän maantien omalla autolla kos-killeen ajaakseen.


Näin on Petsamon matka monestakin syystä muotiin tullut ja lapinkävi-jäin ainoaksi oikeaksi päämääräksi julistettu. Ja kuitenkin tarjoaa se Suomen kolkka, jossa Kilpisjärvi pintaansa kuvastaa ympäröivien tuntu-reitten mahtavat ääriviivat, Lapin luonnon kaikessa suuruudessaan mat-kamiehen ihailtavaksi tavalla, jolle muualla maassamme ei vertaa ole.

Kilpisjärvelle pääsee eri teitä, joko tunturipolkuja samoten, maanteitä ei ole, tai Könkömäenon ja Muonionjoen koskia Enontekiöstä sauvomalla. Jos sattuu olemaan passi kunnossa ja halu samalla matkalla ihailla Jää-meren ulapoita, sopii uskoa itsensä kuten allekirjoittanutkin Ruotsin rau-tateitten sähköveturin kuljetettavaksi aina Narvikiin asti Norjan puolelle, josta sopivia laivavuoroja hyväkseen käyttäen helposti pääsee Tromsan (Tromsö) kaupunkiin samannimisellä saarella.

Tänne maksaa vaivan pysähtyä pariksi päiväksi, sillä paikka on mones-sa suhteessa mielenkiintoinen. Ellei tahdo osallistua turskan ongintaan,
johon kyllä on tilaisuus, parven ilmaantuessa salmeen, niin tarjoavat suuret kalansäilyketehtaat, laaja ja hyvin järjestetty arktinen museo, jos-sa Huippuvuorien ja Pohjoisen Jäämeren eläinmaailma on täydellisesti esitettynä, sekä käynti kauppatorilla niin hyvin kala- kuin metsämiehel-lekin kiintoisata katseltavaa.

Tromsasta jatkuu matka mukavimmin paikallislaivalla Skibottenin kalas-tajakylään Lyngsfjordin pohjassa. Tällä matkan osalla saa ihailla Lyngs-alppien teräväpiirteisiä, jyrkkärinteisiä huippuja, joiden yläosia lumikinok-set ja jäätiköt peittävät, ja joilta vuoristopurot valkeina sumuharsoina vuonoon heittäytyvät. Tällä matkalla pistäytyy laiva aina 70:11 pohj. le-veyttä.

Skibottenista alkaa sitten viiden penikulman pituinen taival Kilpisjärvel-le. Tie noudattaaNorjan puolella Skibotten-joen laaksouomaa kohoten vähitellen Helligskogenin tunturimajaan tultaessa vedenjakajalle. Tämän noin penik. pituisen taipaleen voi ajaa hevosella ja rattailla, vaikka toisi-naan katsoo turvallisemmaksi luottaa omiin liikevälineisiinsä; siksi kaita on tie ja siksi suuria tiepaasien väliset saumat.

Kenellä on aikaa, hänellä on tilaisuus koettaa kalaonneaan joen koskis-sa ja antaa saaliinsa Helligskogenin emännälle illalliseksi paistettavaksi. Täältä viimeiseltä ihmisasunnolta Norjan puolella alkaa sitten lopputaival jalkapatikassa Siilastuvalle Suomeen. Pyydettynä on Siilastuvan ystä-vällinen isäntä vastassa hevosineen, jonka satulaan sopii ihmeellisen paljon tavaraa.

Kapeana, mutkitellen kulkee polku, kiipeää tunturin rinnettä sen laelle, painuen jälleen laaksoon, etsii siellä sillan tai johtaa kuohuvan kahluu-paikan poikki. Kun tämän kirjoittaja tovereineen viime vuonna heinä- kuun alkupuolella tämän matkan suoritti, oli Lapissa kevät.

Laaksossa kukkivat tuomet ja pajut tuntureilla ja monenlaiset yrtit loivat väriloistoa niiden yksitoikkoisen harmaaseen pintaan. Lintujen liverrys täytti laaksojen koivikot ja harrit ja tammukat olivat hyvällä syöntituulella matkamiehen iloksi ja eväitten lisäksi. Ja kaiken yllä säteili lämmittävänä ja kirkkaana auringon kultainen kehrä.

Pienen niemen kainaloon mahtavan Saana tunturin juurelle, jonka huip-pu kohoaa 1056 m. yli m. p., on Siilastuvan isäntä Viiktupansa rakenta-nut. Siilaslahden toisella puolen kohoaa Pikku-Mallan huippu ja sen ta-kaa häämöittävät Norjan tunturien huiput. Kummalliset pengermuodos-tumat Mallan rinteillä pistävät heti silmään kertoen Kilpisjärven vaiheista menneinä aikoina sekä maanpintaa kuluttavien voimien tuhatvuotisesta
työstä.

Mannelan veljekset Etvartti (Edwart) ja Leunartti (Leonard) Peerakoskea laskemassa.

Kilpisjärvi on 20 km. pitkä, 2-3 km. leveä ja noin 60 m. syvä kirkasveti-nen alppijärvi, jonka pinta-ala on 39 neliökilometriä Se on vuonomainen reunajärvi kuuluen siihen järviketjualueeseen, joka Skandinaavian La-pissa on havaittavissa. Se on aikain kuluessa syntynyt kuten muutkin kaltaisensa jokierosion toiminnan kautta, joskin täytyy olettaa, että sen samoinkuin koko Könkömäenon jokilaakson syntyyn ovat vaikuttaneet voimakkaat maankuoren siirrokset.

Myöskin jääkausi on muodostellut Kilpisjärven allasta, kuten rantaviivat selvästi osoittavat. Rantamerkkien nojalla on tri V. Tanner eroittanut Kil-pisjärven vaiheissa laskuväylän mukaan kolme aikakautta. Ensimmäi-sellä vaihekaudella laski Kilpisjärvi Siilasjärven ja Galgojärvenvälistä noin 10 m. levyistä kanjonia myöten Skibottenjoen laaksouomaan.

Tämä kanjoni on vieläkin nähtävissä ja on se nykyään 528 m. y. m. p. Tämän vaihekauden vallitessa sulkivat valtavat jäätiköt vedeltä pääsyn muualle. Sitten koitti Storfjärdin vaihekausi, jolloin Kilpisjärvi purkautui Kolttalahdesta nykyisen Kolttajarven kautta Storfjordin laaksoa pitkin sa-mannimiseen vuonoon Lyngsvuonon perukassa. Kolttajärvi on nyt 496 m. y. m. p. ja laskee se nykyään sekä Kilpisjärveen että mereen.


Kun itäinen jääsulku oli sulanut siinä määrin, ettei se enään voinut vas-tustaa veden painetta, tapahtui Kilpisjärven nykyisen uoman avautumi-nen, ja niin alkoi tämän järven vaiheessa kolmas, n.s. bottninen kausi, jota yhä jatkuu. Pinta on nyt laskenut niin, että se nykyään on vain 476 m. y. m. p.

Kilpisjärvi on hyvin kalainen järvi. Sen siika on saavuttanut niin suuren maineen, että siitä esim. Karesuannossa maksetaan parempi hinta kuin esim. alempana Kelottijärvestä saadusta siiasta. Siikaa pyydetään ver-koilla jo jäiden lähdettyä, mikä tapahtuu juhannuksen aikaan, mutta etenkin elo-, syyskuulla.

Muista kaloista on mainittava hauki, made, rautu, harri, tammukka ja vei-vikkä. Kaksi viimemainittua ovat läheisiä sukulaisia. Tammukalla on pu-nainen liha, punaisia ja mustia täpliä suomupeitteessä ja tasapäinen pyrstö. Veivikällä taasen on valkoinen liha ja pykäläpäinen pyrstö.

Runsaasti sain näitä Siilaskoskesta, joka laskee Siilasjärvestä Siilaslah-teen. Kilvan harrien kanssa ne pikkuperhoja tavoittelivat tai pieneen si-niseen devooniin tarttuivat. Tosin eräänä iltana kullanvärinen devooni näytti ihmeitä. Paras aika oli 5-8 välillä iltapäivällä, jolloin aurinko oli sopivalla korkeudella tunturin yllä.

Merkille pantavana seikkana on mainittava, että ahventa ei Kilpisjärves-sä ole. Se väsyy jo Peerakoskeen noin 100 km. alempana. Merilohi ei kuuleman mukaan nouse Könkömäenoon, vaan poikkeaa vielä kirkas-vetisempään Lätäsenoon, joka virtaa hiekka- ja sorapohjaisten seutujen kautta. Kilpisjärven rantamilla on maamme ensimmäinen luonnonsuoje-lu-alue, käsittäen Ison ja Pikku-Mollan 12 km laajuisen tunturiylängön.

Paikan nähtävyyksistä on mainittava Malla- ja Kitsiputoukset sekä lajeis-ta rikas tunturikasvullisuus, johon seudun kalkkiperä antaa aihetta. Tääl-lä mitä ihanimmat ja harvinaisimmat yrtit reunustavat pengerten reunoja kuten ihmiskäsi olisi ne sinne istuttanut, tai kirjavoivat ne pieniä alppi-niittyjä aina sulavan lumen reunamille asti.

Lupakirja tähän paratiisiin pääsyä varten on haettava metsähallitukselta, sillä muuten Viik, alueen valpas vartia, ei venettä sille puolen lahtea souda, eikä aarteitaan matkamiehelle näytä. Joskin Kilpisjärven vesi, jonka lämpö kesällä on noin 6°C, ei uimaan kehoita, on Viikin sauna sitä lämpimämpi.

Lisäksi on mainittava, että hän on asettanut saunansa ikkunan niin, että keskiyön aurinko valaisee siitä lauteilla istuvaa, varmaankin ainoa sellai-nen sauna koko maailmassa. Kun vielä lisään, että kalamiestä varten on Siilastuvassa varattu erikoinen huone avoimine takkoineen ja että Viikin emäntä on perillä ruoan valmistuksen salaisuuksista, on selvää, että vastenmielisesti matkamies kotitaipaleelle lähtee.

Veneellä Könkämäenossa v. 1933. Kuva: Stenbäck, W. / Museovirasto.

Mutta kotimatkalle oli meidänkin lähdettävä. Tällöin uskoimme kohtalom-me lähinnä Mannelan veljesten varmoihin käsiin ja hyvin he veneemme koskien kuohuissa ohjasivat ja onnellisesti kolmipäiväisen matkan jäl-keen saavuimme Palojoen suulle, josta maantie alkaa. Alun viidettäkym-mentä koskea olimme tällöin tuolla 180 km pituisella jokimatkalla alas viilettäneet.

Viitisen koskea on siksi pahaa, että vene on köydessä laskettava ja ta-varat maitse kannettava. Tällöin on sopiva tilaisuus onkivehkeitten käyt-töön. Kuulu on lappalaisten jumalan mukaan nimitetty Peerakoski myös harreistaan, Pättikän alla on ihanteelliset haukivedet j. n. e. Aina muis-tan ne kilon painoiset, lihavat harrit, jotka Peerasta sain litossa, jossa yövyimme, ne paistettiin ja ihmeen hyvältä ne maistuivat.


Kuten sanottu ehdimme paluumatkamme suorittaa kolmessa vuorokau-dessa. Eräältä tuttavaltani kului vain Karesuandoon päivää, mutta hän poikkesikin aina kutsuttaessa joka taloon kahville. Lapissa joudaan vah-vasti kahvia! Elämäänsä ja oloonsa tyytyväistä väkeä nuo Lapin asuk-kaat! Ei ollut Edvardillakaan muuta mielitekoa etelään kuin päästä näke-mään oikein isoa lahnaa, joka »kuuluu olevan niin leveä kala!»

Lippunsa vetää niin kerraniin Ruotsin kuin Suomen puolen asukas lippu-tankoon matkamiehen kunniaksi häntä odotellessaan ja puheella häntä Siikavuopion isäntä tervehtää ja eläköön huudon hänelle jäähyväisiksi esittää. Kyynel kihosi Siilastuvan isännänkin silmään, kun hänelle Suo-men siniristilipun lahjoitimme, jota hänellä ei sitä ennen ollut. Se lippu ainakin sai arvonsa mukaisen vastaanoton ja arvon annon. Sellaisia he ovat, nuo Lapin asukkaat. Paljon olisi sinullakin, arvoisa lukija, opittavaa Lapista ja Lapin asukkaista. Suuntaa silloin retkesi Kilpisjärvelle!