Saima Melasto. / Liikeväki 1939.

Muistelmia Lapinretkeltä.


Viime kesäkuussa sain monien kiireiden keskellä Muoniosta kirjeen, jos-sa kehoitettiin lähtemään erään seurueen mukana retkelle. Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin, Olin innostunut lähtemään. Johtajani suhtau-tuessa suopeasti asiaani, mainitsemalla sentään ensin arvelunsa mat-kan rasittavaisuudesta, sain lomani sopivasti järjestettyä ja matkastani tuli tosi.

Toista vuorokautta kestäneen juna- ja automatkan jälkeen saavuin pir-teänä Muonion valoisaan ja kauniiseen kirkonkylään. Tunsin saapuneeni ikäänkuin ihmemaahan, sillä siellä oli yhtä valoisaa yöllä kuin päivällä-kin.Tuomi ja pihlaja, jotka täällä etelässä olivat lopettaneet kukintansa jo 2-3 viikkoa sitten, olivat juuri puhjenneet kukkaan. Siis toinen kevät sa-mana vuonna avartui eteeni. Suurenmoista! Levättyäni Muoniossa vuo-rokauden alkoi heinäkuun 3 päivänä varsinainen retkeilymme.

Ajoimme täältä ensin autolla 70 km päässä olevaan Kuttasen kylään, josta siirryimme veneellä Muonionjoen yli Ruotsin puolelle. Jatkoimme matkaa "kupee-persona-piilillä" Ruotsin pohjoisimpaan kirkonkylään Ka-resuandoon. Kylän keskellä oli kaunis erikoismallinen kirkko. Erikoinen nähtävyys oli myös Lapin lastenkoulu, joka käsitti useampia kodan muo-toisia puurakennuksia. Tytöillä, pojilla ja opettajilla oli kullakin oma ko-tansa. Kylän ympäristö oli tasaista ja aukeata. Vain jokunen matala koi-vu kasvoi siellä täällä. Korkeat vaarat häämöittivät taivaan rannalla.

Yön vietimme vieraanvaraisessa I. Kotavuopion talossa Suomen puolel-la. Siellä meitä pidettiin hyvänä kuin "piispaa pappilassa" eikä maksusta saanut puhua mitään. Talossa käy paljon ruotsalaisiakin vieraita, jotka eivät Ruotsin puolella saa yösijaa.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa Kiirunaan, Ruotsin malmikes-kukseen. Matkanvarrella olivat maisemat lapintuntuiset; laajat suot (jän-gät) ja matalaa koivikkoa kasvavat vaarat vaihtelivat keskenään. Kiruna on vauras malmilouhosten vmpäröimä paikka. Siellä on työväellä kor-keat palkat, mutta elintarpeet ovat myöskin kalliita. Viivyimme paikalla jonkun tunnin ja kuuntelimme kuinka kalliot järähtelivät malmia räjäytet-täessä.

Kiirunasta menimme sähköjunalla Narvikiin Norjaan. Näköalat radan varrella olivat suurenmoiset; tunturi toinen toistaan korkeampana lumen peitteisine huippuineen näkyi junasta. Luonnonihana Tornion järvi oli ra-dan vierellä. Muun muassa ajoimme Ruotsin korkeimman tunturiseudun Abiskon ohitse, ja taustalla näkyi Kebnekaise, Ruotsin korkein tunturi. Tunneleita radalla oli noin 50. Kun pääsimme Norjan puolelle, alkoi rata nopeasti laskeutua merenrantaa kohti. Syvällä laaksossa näimme iha-nan vuonon kauniin vihreine värivivahduksineen. Vuonon varrella kulki rata niin jyrkkää tunturirinnettä, että oikein kammotti katsella junan ikku-nasta. Vaunun vasemmalla puolella kohosi vuorenseinä pystysuorana ylös ja oikealla puolella laski yhtä jyrkkänä vuonoon.

Jordbruen, Norja.

Rovijoen putous Norjassa.

Lappalaisten kesäleiri Lyngenissä.

Niin tultiin Narvikiin, jossa on vähän yli 2000 asukasta. Kaupunki on ra-kennettu tunturinrinteelle Ofotenin vuonon rannalle. lllalla kävimme kor-kealla tunturirinteellä sijaitsevassa Fellheim nimisessä ravintolassa, jos-sa ihailimme näköaloja. Korkealle tunturille vievä tie oli Narvikin pikku poikien rakentama ja kunnossa pitämä, ja he perivätkin maksuna yhden kruunun jokaisesta autosta, joka käytti tätä tietä. Majoituimme Nobel Ho-telliin, joka ei oikein ollut nimensä arvoinen muussa kuin hinnoissaan. Narvikin asukkaat uinailivat aamulla myöhään. Hotellissakin henkilökun-ta nukkui vielä ½ 9 Norjan aikaa, joka on tunnin jälessä Suomen ajasta. Liikkeet avattiin k:lo 9, ja meillä oli kovin kiire tehdessämme ostoksia, sil-lä lautta, jolla jatkoimme matkaa, lähti vuonon yli k:lo ½ 10. Puolen tuntia kestäneen lauttamatkan jälkeen jatkoimme vuonon toiselta rannalta yk-sityisautolla eteenpäin. Norjan tiet olivat meille suomalaisille outoja, sillä monin paikoin ne olivat kallioon hakattuja ja tekivät ihmeellisiä mutkia. Eräälläkin yhden km:n matkalla oli 33 hiusneulan tapaista silmukkaa.

40 km:n päässä Narvikista oli ihmeen ihana Ratangen'in vuono, jossa käy vuosittain paljon matkailijoita. Matkan varrella poikkesimme Jord-bruen'iin, jossa virta syöksyy maan sisään kulkien pitkän matkaa maan alla.

Pysähdyimme hetkeksi Saetermoen'iin, joka on Pohjois Norjan sotilas-keskus. Jatkaessamme siitä matkaamme näimme ensimmäisen Jää-meren vuonon Balsfjordin. Näillä vaiheilla olivat tunturit niin korkeita, että niiden huiput olivat melkein aina pilvien peitossa. Seuraavan, Lyngen-vuonon etelärantaa pitkin menimme Lyngenin kirkonkylään, johon 270 km pitkä automatkamme päättyi. Siellä kävimme tutustumassa suureen lappalaisleiriin, jossa oli toistakymmentä kotaa. Lappalaiset kerääntyvät kesäksi tänne leiriin, jotta ulkolaiset turistit saisivat nähdä lappalaisia ja ostaa heidän käsitöitään muistoksi

Lyngenistä vietiin meidät soutuveneellä ylivuonon Skibotn'in kylään. Se oli pieni kalastajakylä, jossa väestö puhui jo suomenkieltä. Talot olivat pieniä, enimmäkseen turvekattoisia.

Olimme yön Pedersen'in "hotellissa". Illalla kävimme kauppias John Beck'in luona vierailulla, jossa meitä kestittiin ylenmäärin. Kauppias Beck on hvvin suopea suomalaisille; hänelle tuli suomalaisia sanoma-lehtiä ja radiossa kuuntelimme Suomen ohjelmaa. Kauppias John Beck on sikäläinen suur-liikemies, tunnettu kautta Länsi-Lapin ja Ruijan. Mei-dän mennessämme hänen liikkeeseensä matkaeväitämme täydentä-mään tuli vastaamme asiakkaita kantaen paperikassia, jossa oli mainos-sanat: "Jeg kommer fra John Beck's (minä tulen Johan Beck'iltä).

Aamun sarastaessa jatkui matkamme kuormavaunulla (ainoa auto Ski-botn'issa) 30 km päässä olevaan Pyhään Outaan, norjalaiseen tunturi-taloon. Tie oli enimmäkseen nousua; eräässäkin paikassa oli 4 km yhtä-mittaista ylämäkeä, sivulla syvä rotko, jonne kolme hevosta on syöksy-nyt kuormineen alas. Poikkesimme katsomaan Rovijoen koskea,missä vesi putosi valkoisena vaahtona 20 m:n korkeudelta.

Pyhässä Oudassa yövyimme ja illalla kiipesimme korkealle Kaasatun-turille. Seuraava päivä oli tämän kirjoittajalle koko matkan rasittavin. Edessämme oli 23 km:n jalkataival Siilastuvalle Kilpisjärven rannalle. Lapin pojat saimme oppaiksemme. Matkamme kävi läpi tiheitten pen-saikkojen ja märkien soiden, missä sääsket surisivat pilvinä ympärilläm-me.

Lepäillessämme matkalla Kalkujärven rannalla tuli pari lappalaispoikaa lääkärin "syyniin" .Matkaseuraamme kuului nimittäin myös lääkäri sekä sairaanhoitajatar. Potilaiden tarkastus tapahtui pensaikossa, sääskien pureskellessa tutkittavia.

Loppumatkalla ei retkeilyyn tottumattoman väsynyt jalka enää tahtonut nousta. Voimat olivat jo lopussa, kun alkoi Siilastuvan rakennus pilkoit-taa pensaiden välistä. Perille saavuttuamme odotti katettu ruokapöytä antimineen. Sen ääressä voimat jälleen palautuivat, ja onnellisina sekä näkemyksistä rikkaina vaivuimme lepäämään matkailumajan mukaviin vuoteisiin.

Kalkujärven rannalla. Takana "potilaat".

Siilastupa ja Saana.

Siilastupa sijaitsee kauniin Kilpisjärven rannalla, jylhän Saanatunturin rinteellä. Tunturin korkeus on noin 1030 m. Järven joka puolella on kor-keat tunturit. Sen eteläranta on Ruotsia, pohjoisranta Suomea, ja järven päässä on kolmenvaltakunnan: Norjan, Ruotsin ja Suomen rajapyykki, treriksröset. Tämä Kilpisjärven seutu on oikea retkeilijöiden paratiisi. Kai-ken kesää on talo niitä täynnä. Matkailijayhdistyksen viihtyisessä majas-sa vietimme lähes viikon, tehden retkeilyjä tunturille. Muun muassa vie-timme allekirjoittaneen ainutlaatuiset nimipäivät korkealla Saanatunturin huipulla. Lumipallojakin saimme siellä nakella suureksi huviksemme.

Tunturi-ilmaa on helppo hengittää, eikä kiipeileminenkään niin raskasta ole kun ei pidä kiirettä korkeuksiin noustessa. Teimme myöskin moottori-retken Ruotsin puolelle, missä lappalaisilla oli leiri. Siellä vietimme miltei päivän lappalaisten vieraana, joimme joka tuvassa kahvia, kutunmaito kermana, ja söimme kuivattua poronlihaa. Lappalaiset ovat kulkijoille hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He pitävät kesällä vuohia eli keitu-reita, kuten he niitä nimittävät, kotieläiminään ja saavat niistä maitoa. Talveksi ne antavat keiturinsa norjalaisten hoidettaviksi. Porot ovat ke-sän Norjan tuntureilla.

Pörröturkkisia lapinkoiria oli useita joka kodassa, ja niillä oli kodassa oma ovi-aukkonsa. Niitä ei saanut käskemälläkään kulkemaan samasta ovesta kuin isäntäväkensä. Koirat ovat lappalaisille välttämättömät, sillä ilman niitä eivät he voisi suuria porolaumojaan paimentaa.

Posti saapuu Siilastuvalle ainoastaan kaksikertaa kuukaudessa. Meidän siellä ollessamme saapui posti, mutta lehdet olivat vanhoja, jo ennen matkalle lähtöä lukemiamme.

Kilpisjärven seudut ovat tunnetut harvinaisista kasveistaan ja perhosis-taan. Siellä käykin paljon kasvien ja perhosten keräilijöitä.

Tähän asti olivat ilmat olleet meille suotuisat, mutta lähtiessämme Siilas-tuvalta jatkamaan matkaamme sataa tihutteli kaiken päivää. Siilastuvan isännän nopea kulkuisella moottoriveneellä tulimme 20 km pitkän Kilpis-järven alapäähän ja siellä oli laskuvene meitä odottamassa. Venemie-histönä oli kaksi taitavaa koskenlaskijaa, Uudentalon veljekset Benjamin ja Frans. Kolme päivää kestäneen venematkan aikana laskimme monet kymmenet kosket.Neljää suurinta koskea: Kilpislupsaa, Peerakoskea, Lammaskoskea ja Pättikköä ei voitu laskea, vaan niiden kohdalla täytyi kävellä pitkin rantaa, ja vene laskettiin köysillä tai vedettiin kärryillä mait-se. Ensimmäisiä koskia laskettaessa oli jännitys ja pelko suurin sairaan-hoitajattarella ja allekirjoittaneella, jotka olimme ensikertalaisia (hurrik-kaita).

Kerran kun vene kolahti kiveen vähän tuntuvammin, niin silloin sydän melkein pysähtyi kauhusta, että näinkö se nyt tuli äkkilähtö Ahdin valta-kuntaan: neljänteen järjestyksessä, kolmessa valtakunnassa(* kun jo oli käyty. Mutta vene se vaan liukui yhä eteenpäin sen enempää pvsähty-mättä ja kenenkään toisten veneessä olijain tietämättä miten erään mu-kana olijan rintaa ahdisti.

Kaikkeen tottuu, sanotaan, ja se pitäneekin paikkansa, sillä mitä useam-pia koskia laskimme, sitä enemmän kasvoi rohkeus, jopa siinä määrin, että eräässä pahemmassa koskessa toisten poistuttua allekirjoittanut jäi veneeseen koskenlaskijan seuraksi, ja vallan komeasti menimme kuo-hujen keskellä toisten katsellessa rannalta tätä menoa. Suvantopaikat soudettiin ja jos tuuli, niin käytettiin purjeita apuna.

*) Natsi-Saksa.

Siilastupa ja Malla.

Per Vasaran koti Kilpisjärven rannalla.

Lääkärin vetäessä uistimella harreja, taimenia, ahvenia ja haukia (vii-meksimainittu kala oli huonossa kurssissa siellä pohjoisessa, sillä armot-ta ne eroitettiin muista kaloista ja keitettiin sioille ruuaksi) ja sairaanhoi-tajattaren osoittaessa urhoollisuuttaan (nenänpään ollessa jo ennestään valkeana koskenkuohujen kauhusta) tarttumalla lujasti kalaa niskasta sitä veneeseen nostettaessa, me toiset veneessä olijat pidimme reipasta huumoria yllä laulelemalla kaikenlaisia viisuja Ukko Noasta alkaen aina Rannan-Järveen saakka

Sääskistä oli kiusaa, ei tosin veneessä, mutta niin pian kun astuttiin mai-hin, oli suuret sääskiparvet vastassa. Sääskiverkoistakaan ei ollut liioin apua. Pikiöljy oli ainoa lääke, joka hetkeksi antoi levollisen olon. Pikiöl-jypullo olikin melkein joka miehellä vyössä riippumassa kuin pohjalaisilla puukko.

Alas jokea tullessamme poikkeilimme vuoroin Suomen ja vuoroin Ruot-sin puolella taloissa lepäilemässä. Ystävällisesti otettiin meidät vastaan ja kahvia ja ruokaa tarjottiin joka paikassa. Tutuiksi käyneet seuralai-semme, sääsket, eivät jättäneet meitä rauhaan nukkumaan käydessä-kään, vaan verenhimoisina ne työskentelivät yllä pitämällä ijänikuista konserttiaan. Eräässä talossa meidät laitettiin nukkumaan vuoteisiin, joiden päälle kiinnitettiin rankinen, telttaa muistuttava laite, ja hyvä olikin siellä nukkua, sillä ei yksikään sääski päässyt sisälle; laulu vaan kuultiin.

Veneretkemme kolmannen päivän ilta oli tulossa, kun saavuimme Mau-nuun päätepisteeseen Ruotsin puolella. Venemiehet toivoivat, että heit-täisimme laulaen hyvästit ja niin virisi virtemme: "Nyt eron hetki meille jo joutui etehen" . . . Tähän päättyi jännittävät koskenlaskut, joihin tämän kirjoittaja ehti näinä kolmena päivänä niin suuresti ihastua.

Ei aikaakaan kun autolla jo taas mennä huristettiin kohti Karesuvantoa. Kotavuopion isäntä oli veneellä meitä vastassa. Perille päästyämme ke-hoitettiin lähtemään saunan löylyihin, jonka kehoituksen mielihyvin otim-me vastaan. Sieltä palattuamme odotti meitä talon emännän sekä reip-paitten tyttärien järjestämä ruoka- ja kahvipöytä runsaine herkkuineen sekä suloiset vuoteet huoneissa, joissa ei ollut sääskiä.

Seuraavan päivän aamuna kiiteltyämme hyväntahtoista isäntäväkeä läksimme "riemuisin mielin ja laulavin kielin" jatkamaan taivalta Muoni-oon. Kokonainen viikko olikin aikaa siellä levätä ja hauskasti aika kului-kin muoniolaisten kanssa serustellessa. Pallastunturillakin tuli käytyä, ja voi sitä ihmeen ihanaa väriloistoa taivaalla; sellaista emme me "etelän" ihmiset näe täällä koskaan.

Lomalta kotiin palattuani ei suureksi ihmeekseni matkan rasituksista ollut jälkeäkään, vaikka lähtiessäni sitä kyllä itsekin kovasti pelkäsin. Aloin tehdä muistiinpanoja Lapin retkeltä, joka omasta mielestäni oli niin suu-renmoisen antoisa näkemyksistä, etten parhaalla tahdollanikaan osaa sanoin kuvata sitä tenhovoimaa, minkä luonto suo Lapin kävijälle. Nyt myöskin ymmärrän, mitä tarkoittaa olla Lapin lumoissa. Ne kutsuvat luoksensa yhä uudestaan ja uudestaan.

Kuusankoskella 9/9 -39.