Kirjoittanut J. E. ANDERSSON. / Metsästys ja kalastus 1.5.1922.

Muistelmia Pohjolan vesiltä.


Inarinjärvellä kalassa.


Kun keväällä kelirikon aikana lähtee taivaltamaan halki Lapin äärettö-mien erämaiden, poikki silmänkantosoiden, joilla luonto vaikuttaa väsyt-tävän yksitoikkoiselta, aivan toisin kuin on kuvitellut ja täällä etelässä nähnyt, vaipuu mieli syviin mietteisiin.

Tämäkö se on sitä luontonsa puolesta kuuluisaa Lappia, tämä, jossa vuorokausikaupalla saa vaeltaa näkemättä ainoatakaan elävää olentoa. Silloin tällöin kuulet kumminkin, kuinka riekko laskee "kopeekoitaan" ja kurki kullallensa kuuluuttaa asuinsijojensa autuutta. Koneellisesti käy kulku eteenpäin, aina vaan eteenpäin, kunnes vihdoin pääsee "ylös", t.s. Maanselän tunturille.

Täältä avautuu eteen aivan kuin toinen maailma. Katso taaksesi ete-lään, siellä valkoiset kinokset kaikkialla muistuttavat talvesta! Pohjois-puolella keväinen, lumoava luonto riemuitsee kaikkialla tuhansin kielin ja siellä kinokset purojen kohisevina koskina ovat kulkemassa kohti tulvi-vaa jokea.

Kevään vedet ovat kaikki matkalla Inaria kohti yhteisvoimin auttamaan sitäkin karista- maan kylmän, jäisen vaipan yltään. Inari on minunkin päämääräni, ja kun se luo talvisetkahleensa, paljastaa se käytettävik-seni kaikki ne kala-aarteet, joita vuosikausia olen uneksinut, turhaan et-sinyt etelästä; silloin on minulle Pohjolan painava pöytä katettuna.

Sinne kulki tiemme pitkin kelirikkoisia, aikaisen kevääntulon melkein lop-puun hävittämiä talviteitä. Seuraavassa esitän kokemuksiani ensimäi-seltä kalastuskesältäni siellä siitä lähtevän Patsjoen yläjuoksulla. Niinpä siirrymme Inarinjarvelle, tuolle. Suomen kauniiden järvien joukosta ehkä kauniimmalle, sitten kun se on luonut jäänsä. Ehkei ulkokuori niin paljon eroa Suomen parhaimmista, mutta sisältö antaa sille erityisen loiston.

En tavallisesti henno tärvellä kalliita hetkiä liialla nukkumisella. Keskipäi-vällä etsin jonkun suojapaikan auringon polttavilta säteiltä ja kuittaan muutaman tunnin unella usean vuorokauden valvomiset. Mutta siinä petti useasti uni, harmikseni huomasin, että päivä oli kulunut pitkälle, koska aurinko oli jo lännenpuolella. Täkyjä pitäisi mennä pyydystämään, on saatava pitkäsiima veteen ennen kuin aurinko on lännessä. Siinä on kiirettä pidettävä ja häärättävä hiki hatussa.


Siima on vihdoinkin saatu järveen kellumaan. Tuulen henget vähitellen väsyvät, aallot asettuvat maininkimaisiksi. Pian voimme siiman kohoista nähdä, onko tänä iltana syönti hyvä; tuskinpa oikein hyvä, kun näin ai-kaiseen rupesi tyyntymään. Näkyi tuolla rannassapäin sentään äsken pari aika vonkaletta heittelevän kuperikeikkoja ilmassa, taisivat olla sii-massa kiinni.

Käydäänhän maissa juomassa pannu kahvia, sieltähän voimme pitää siimaa silmällä, jotta näemme onko kala maissapäin vai selällä; en ole ennättänyt juoda kahvintilkkaakaan sitte kuin aamupäivällä. Niin, ja oi-kein kerman kanssa, sillä löysin syötinpyyntimatkalla tuolla salmessa kuikanmunia. Vähällä oli, etteivät ne menneet sivu suun, sillä kuikka ai-koi pettää ja olla viisas. Lähti rannalta suoraan sukeltamaan ja minäkin ensin luulin, että siellä joku hauen pulikka teki väreitä, kunnes älysin että kuikka nousi pinnalle selälläpäin.

Silloin muistin väreen, ja mitäs muuta kun käytiin katsomassa, oliko kui-kalla maissa kahvikermat varattuna. Ja siinähän ne köllöttivät, kaksi isoa munaa niin lähellä rantaa, että veneestä ylettyi ottamaan. Lappalaisen juupelit, kun ovat puhdistaneet kaikki koskelonpesät! Koskelolla on vielä paremmat munat kuin kuikalla, niissä ei ole niin paljon
traaninmakua.

Maihin nyt siis, mutta soudappas vähän edemmäksi siimasta, ettemme häiritsisi parhaana syöntiaikana. Minä panen tuon "kirjavan uistimen" pe-rään, jos mennessä rantaan kävisi kiinni. Tähän täytyy panna uusi peru-ke, rupeaa säikeet jo katkeilemaan ja milläs sitä sitte saadaan, kun se jää taimenen leukoihin. Jo kävi nykäisemässä eikä tainnut pieni olla-kaan, koska rulla pirisi yhtenä sihinänä, mutta eihän se voinut tarttua, kun annoin juuri siimaa ulos eikä jarru ollut päällä rullassa.

Soudetaanpa mutka takaisin ja annetaan sille uudelleen, vai viitsimme-kö, meneehän se siimaan, kun näin lähellä on. Lähempänä rantaa tart-tuu puolitoistakiloinen, ja siinähän sitä onkin varraskalaksi kahvitulella
kärvennettäväksi.

Siinä sitä sitten leiritulen ääressä puolipitkällään köllötellään ja kään-nellään vartaassa taimenen vuoroon toista vuoroon toista puolta tulta kohti, jotta tasaisesti kypsyisi. Kahvipapuja paahdetaan tinakauhassa ja survotaan ne sitten samassa astiassa jauhoksi. Ei malta katse olla pois järveltä, kun silloin tällöin kuuluvat posahdukset herättävät sen verran uteliaisuutta, että tahtoo nähdä, missäpäin milloinkin taimen temmelsi.


Kun varraskala on syöty-, kahvi juotu pannusta viimeistä tilkkaa myöten ja piipullinen poltettu, valmistaudutaan lähtemään järvelle. Siima on otettava ylös, koska aurinko rupeaa olemaan "nordvästassa". Näkyvissä olevat kohot osoittavat erikoista halua liikehtiä ja sukeltaa toisinaan ve-denpinnan alle. Näkyypä silloin tällöin sillä suunnalla taimenten ilma-hyppyjä, jotka antavat aavistaa, että siima on ollut tarpeeksi kauan ve-dessä. Mikä yli määrän kuluu, on vain vahingoksi.

Käydään kumminkin pikkusen uistelemassa, vai soudammeko harrilau-taa, koska on näin tyven? Se on selvä, otamme tuolta karien kupeilta pikku taimenia ja harreja, ne ovat niin mukavat laudassa, kun niiden kanssa saa yhtämittaa äkseerata! Jopa tarrasi kolme äkäistä kilon pai-noista harria yh'aikaa kiinni ja yrittävät kukin kohdaltaan painaa laudan kiinnitysnyöriä pohjaa kohti. Ne saavatkin nyörin pitkältä alalta veden al-le, koska en viitsi olla niin kovakourainen, että väkisin pitäisin ne pinnal-la, vaikka onkin isonpuoleiset perhot siimoissa.

Eikös samalla rupea puolitoistakiloinen kiinni käynyt taimen hyppimään minkä ennättää ylös vedestä, harrien molemmin puolin sitä tiukatessa alaspäin! Tapelkoot siinä keskenään kunnes vähän uuvuttavat toisiaan, soudetaan vain sen verran hiljalleen, että siima pysyy puolikireänä. Pian voimat pettävät, harrit antavat tiukata itseään pinnalle päin, koko ajan kumminkin vastustellen. Taimen pysyy jo sävyisänä vedessä, kulkien pinnalla äskeisistä rajuista ilmahypyistään rauenneena.

Uitetaanpa jo sisään, ett`ei mene aikaa suotta hukkaan! Yksi harreista on kamppailun aikana päässyt irtautumaan, toiset alkavat uudelleen kamppailun, kun lähestyvät peloittavaa venettä ja hermostuttavaa haa-via. Taimenkin yrittää panna viimeiset voimansa muutamiin ilmahyppyi-hin, mutta "jakki" on tarttunut siksi lujaan sen leukapieliin kiinni, että ponnistukset ovat turhia. Kun perhot on selvitetty ja lauta saatu taas ulos, alkaa samantapainen leikki pian uudelleen. Kunnes huomataan, että aika on taas päässyt rientämään liian pitkälle.

Täytyy kiiruusti soutaa selkäsiiman luo, jossa uudet jännittävämmät kamppailut odottavat. Alamme nostaa rannanpuoleisesta päästä. Siinä on heti neljässä ensimäisessä koukussa jokaisessa noin kilon painoi-nen. Välillä yksi tyhjä ja taas samanlainen. Sitten tyhjää hyvän matkaa.

Parissa koukussa on käynyt, koska syötistä ei ole kuin pääpuoli jälellä. Mikä peijakas, että aina pitää olla noita puoleksi syötyjä täkyjä, jotka ei-vät kelpaa edes uudelleen pantavaksi järveen aamulla! Tuolla näyttää kohoista päättäen siima olevan mutkalla ja kulmakohdassa on pari ko-hoa yhdessä.


Ja mikäs koho tuolla vallan sivulla sitte on, ja toinenkin! Ahaa, se juupeli on sotkenut koukut yhteen ja nyt kaikessa hiljaisuudessa tuolla mutkan päässä hautoo mielessään uusia kiusantekoja meille! Ja tuollahan sen pyrstö ja selkäevä näkyvätkin yläpuolella vedenpinnan. Taitaa ollakin niitä suurimuksia, päättäen pitkästä evän ja pyrstön välistä.

Annetaan veneen hiljalleen luikua sotkua kohti, koetan saada tapsit sin-ne saakka päästetyksi irti siimasta ja siiman poikki ulkopuolelta, ett`ei sieltäpäin pääse kovin tiukkaamaan. Tässä alkaa pian villi leikki, kunhan se huomaa meidät! Kun ennättäisi vain saada poikki selänpuolelta en-nen ottelua. Kas niin, hyvinhän se käykin! Nyt se kyllä on meidän, kun joka puolelta saa perään annetuksi siimaa niin paljon kuin haluaa. Kyllä lopulta asettuu.

Mutta tämähän on kohtelias, kun antaa meidän kaikessa rauhassa "huushollata" näinkin lähellä ja jököttää vain paikallaan pinnalla. Taidan saada tuosta sotkustakin päästetyksi irti koukut tapsineen, ne ovat sem-moisia hermostuttavia kapineita tällaisessa tilanteessa, kun aina ovat uhkaamassa tarttua kiinni milloin sormiin, milloin veneen laitaan tahi ve-neen alle.

Ei olisi pitänyt kehua sen hiljaisuutta, sillä samallarupesi se tiukkaamaan tasaisesti, vetäen sotkua käsistäni. Hyvä, että ennätin saada sotkuisen kohdan koukkuineen oikeassa järjestyksessä loittonemaan veneestä va-paaseen veteen. Vauhti kiihtyi yhä niin, että käden läpi juokseva siima kuumensi sormia.

Sillälailla, sillälailla! Tästä tulee kyllä pian selvä, kun noin syöksyy eteen-päin ja uuvuttaa itsensä. Nyt pysähtyy. Vedetään sen verran sisään, että saa sen taas liikkeelle ja jos mahdollista hyökkäilemään puoleen ja toi-seen. Se hyvin uuvuttaa, kun on vedettävä siimaa mutkalla perässä. Katsoppas mokomaa, kun otti itseensä kun tiukkasin!

Rupesi tulemaan venettä kohti aivan pinnalla sellaista vauhtia, että vaahto käy. Säikäytä pian, veikkonen, airolla, ettei mene läheltä venettä ja sotke koukkuja takertumaan veneen pohjaan! Syvyyksiin näyttää nyt rupeavan pyrkimään. Painu sinne vaan, kyllä Inarissa vettä riittää! Jopa tuntuu raukeavan. Tulee pohjasta kuin hako. Sotkukohtakin on jo käsis-säni. Tempaan äkkiä siinä olevien koukkujen tapsit poikki ja heitän ne veneeseen.

Seuraavatkin koukut samalla tavalla ja pian on siima "vaaraton", ei pää-se yllätyksiä tulemaan. Vetoni hiljeni hetkeksi. Siinä se käänsi itsensä ympäri. Pää oli taas syvyyksiä kohti ja kirkkaassa vedessä näkyi, kuinka leveä pyrstö vielä yritti tehdä tehtävänsä. Mutta voimat olivat poissa. Saattoi helposti pidättää sen paikoillaan.

Pää kohti syyyyksiä se käytti viimeiset voimansa päästäkseen pois pe-loittavan veneen läheisyydestä. Sitten sen on antauduttava. Hopean-kirkas kylkipuoli näkyy syvyydessä, valkoinen vatsapuoli samoin. Taiste-lu on taisteltu, voima ei ole auttanut, vaan oveluus. Veneen pohjalla le-pää yksilö Ahdin parasta karjaa.

Mutta mihin olemme kulkeutuneet? Siiman kohot ovat kaukana. Sinne on riennettävä jatkamaan äskeistä. Otetaan ensimäisestä kohosta alku. Sidotaan katkaistu siima yditeen ja aletaan päästellä tapseja irti. Jo ru-peaa siima kulkemaan vinosti pohjaa kohti eikä kohoja näy vähään mat-kaan.

Taitaa olla jokitaimen siellä, koska niin pohjassa pysyttelee. Aikansa rim-puiltuaan pohjavesissä antautuu se lopulta. Noin neljän kilon jokitaimen, paksu ja pyöreä. Heti sen lähettyvillä kaksi parin kilon nieriäistä ja yksi kilon taimen.

Kas tuossa kiertelee nieriäinen ympäri täkyä, mutta ei ota. Jopa merkil-listä! Tulee aivan veneen viereen, mikä pöllö lieneekin. Koetan, eikö se uisi haavin ylitse, mutta kyllä se sitä osasi väistää. Tuli vielä kahden seu-raavan täyn mukana samalla tavalla, sitten hävisi näkyvistä. Ei ole hy-vää syöntiä, kun noin leikittelevät.

Jopa rupesi siima pakenemaan käsieni läpi. Taitaa olla taas kahdeksan-kiloinen, koska noin tasaisesti lähtee alkuun. Äskeinen jännittävä leikki uusiintuu pääpiirteissä samalla tapaa, mutta on oltava paljon varovai-sempi, kun ei ole ollut tilaisuutta saada siimaa poikki kalan toiselta puo-lelta. On koetettava käyttää joka tilaisuutta saadakseen kala siirtymään ulospäin, ettei sieltä päin pääsisi liiaksi kiristämään Ei se ollutkaan kuin noin kuudenkilon painoinen kaunis ja lihava. - Kun siimamme, joka kä-sitti 130 koukkua, oli veneessä, lepäsi pohjalla päälukua 18 ja painoa noin 45 kg.

Aurinko on ennättänyt lähelle pohjoista ja sillä välin levittänyt pehmeän kultaisen vaipan yli lepäävän luonnon. On jouduttava leirille. Kahvitulet sytytettävät, kalat perattavat ja suolattavat. Kun kahvipannu on tyhjen-netty, piipulliset poltettu, siirrymme rantakalliolle kalojamme perkaa-maan.

Päät, joista pian valmistamme herkullisen aterian, asetamme jo valmiiksi isoon keittoastiaan. Halkaistu ruho pannaan suolaan, hyvin tarkalleen puhdistettuna, jott`ei rupeaisi happanemaan, kuten lappalaisten kalat. Kun kaikki on valmista, olemme väsyneet ja levon tarpeessa. Mutta en voi ummistaa silmiäni. Vastustamattomasti vaivun tuntikausiksi ihaile-maan Pohjolan luontoa, jonka vertaa ihanuudessa ja komeudessa ei ole muualla.