W. A. Kaleva 1.4.1926

MUISTELMIA VIIME KESÄN MATKOILTA


Kaunis heinäkuun päivä v. 1925 oli käytetty auton kuntoonlaittamiseen ja matkavarusteiden hankkimiseen. Kone oli puhdistettu ja voideltu, oh-jauslaite ja jarrut tarkistettu, bensiinisäiliöt täytetty, vanhat kumit korjattu varakumeiksi, öljykanisterit samaten kuin kaikki muutkin matkavarusteet autoon sopivasti sijoitettu. Oltiin siis valmiita matkalle lähtemään.


Pian ajaa huristettiin ”Star”'illa Oulunjoen kolmen suuhaaran yli johtavien komeiden siltojen kautta joen pohjoispuolelle ja ohjattiin kulku pohjoista kohti. Allekirjoittaneella oli tarkoituksena Oulun piirin ylitarkastajan kans-sa käydä tervehtimässä yhtiön edustajia heidän kotiseuduillaan ja sa-malla tutustumassa oikein ”paikan päällä” kenttätoimintaan ja niihin paik-kakunnallisiin oloihin, joissa asiamiehemme Pohjan perukoilla työsken-televät. Tarkoituksena oli tällä kertaa ohjata matka Tornio- ja Muoniojo-kivarsille ja käydä sitä reittiä pohjoisessa niin pitkällä kuin maantietä riit-tää.

Oulun lähiseutu oli tuttua ja yhtiön asiamiehistä useimmat tunsin jo en-nestään, joten sivuutimme muutamat Oulun läheiset pitäjät. Pysähtymät-tä ajaa huristettiin aluksi lihin saakka. Pitkää aikaa ei tällekään paikka-kunnalle uhrattu, sillä asiamiehemme ei ollut tavattavissa. Olhavassa pysähdyimme juttuamaan asiamiehemme, kauppias Sassin luona. Pu-heltiinhan siinä kahvikupposen ääressä yhtä ja toista, vaikka keskustelu täällä niinkuin muuallakin pyöri pääasiallisesti henkivakuutusasioissa ja paikkakunnan vakuutusmahdollisuuksien pohtimisessa.

Siirryttiin Kuivaniemelle ja pistäydyttiin asiamies Tapion ystävällisessä kodissa. Hauskaa oli tutustua mieheen, joka siitä huolimatta, että oli kiinni monenlaisissa kunnallisissa luottamustoimissa, jaksaa tehdä vakuutustyötäkin. Vakuutuksensa hänen oli hankittava etäämmältä, sillä asuntonsa lähiseudut ovat harvaan asuttuja ja asukkaat vakuutettuja.

Poikettiin myöskin asiamies Luostarisen puheilla. Hän olisi ollut valmis heti lähtemään tarkastajan kanssa vakuutusmatkalle. Kun matka-asia-mies toimitettiin tämän Pohjanmaalla rautatien palvelukseen vakiintu-neen savolaisen avuksi, tulikin vakuutuksia verrattain runsaasti.

Simossa tapasimme asiamies Salmelan maantiellä polkupyörän seläs-sä, vaikka auton omistajana olisi voinut ajella mukavamminkin. Hän oli menossa lohipyydyksiään kokemaan, joten hänen kanssansa ei voitu järjestää pitempää seurustelua. Mutta jo ensi näkemällä ja keskustelusta huomasi, että tässä ollaan tekemisissä valistuneen, tarmokkaan miehen kanssa, joka on sopiva Kalevan edustajaksi.

Soluttiin siitä iltapuhteella Kemiin, jossa yövyttiin paikkakunnan parhaa-seen hotelliin, jolle sen omistaja, meidän tarkastajamme Kalle Rosen-berg, on antanut yhtiönsä mukaan nimen Kaleva. Ilta ja seuraavan päi-vän aamupuoli viivyttiin Kalevan miesten seurassa. Yhtiön vanhaan kaartiin kuuluva kultamitalimies Lindsten oli vielä korkeasta iästään huo-limatta verrattain hyvissä voimissa ja tuntui olevan edelleen Kalevan mies kiireestä kantapäähän saakka.

Mieluista oli tavata vanhoja tuttavia, Kemppaista, ja Junkkosta, joista ainakin edellinen monista muista toimistaan huolimatta saapi vakuutuk-sen milloin vain niihin töihin rupeaa. Sadoissa tuhansissa on hänen vii-me vuotinenkin hankintansa laskettava ja hänen kokonaishankintansa nousee miljooniin.

Yleensä tuntui Kalevan edustus Kemissä olevan hyvissä käsissä, puhu-mattakaan Kemin vakuutuspomosta itse Rosenbergistä. Hiljainen oli kaupunki, mutta meri- ja tapulikaupunki, päättäen niistä monista suurista laivoista, jotka nytkin parasta aikaa lastasivat kaupungin edustalla puu-tavaraa ja niistä suurista sahoista suurine puutavaravarastoineen, jotka kaupungin lähistöllä sai nähdä.

Maisema Simojoelta kirkonkylän lähistöltä v. 1965. Kuva: Pekka Kyyti-nen. Museovirasto.

Matka Kemistä Tornioon kesti tuskin tuntia, sillä tie oli ajettavassa kun-nossa. Torniossa pistäydyttiin tapaamassa asiamies Säippää hänen avarassa, kauniissa kodissaan. Suurena liikemiehenä monenlaisissa lii-kehommissa kiinni, ei häneltä tahdo riittää aikaa vakuutustyölle. Kuiten-kin hän silloin tällöin jonkun suuremman vakuutuksen päättää.


Torniosta ohjattiin matka jokivartta seuraavaa maantietä ylöspäin. Ka-rungissa tavattiin asiamies Pelttari kotoa. Hän on kiinni kunnan luotta-mustoimissa ja kesäiseen aikaan talonsa isäntänä ensimmäisenä maan-viljelystoimissa, joten vakuutushommat saavat kesällä suurimmaksi osaksi levätä.

Ylitornion asiamiehistä ei Alatalo ollut kotosalla. Asiamies Huhta saatiin käsiin. Vaikka hänkin on kunnallisissa toimissa kiinni, ollen kunnanval-tuuston puheenjohtaja, pankin toimikunnan jäsen y.m., on hän ehtinyt vakuutustyöhönkin, vakuuttaen tyysten ympäristönsä.- Kauppias Ojan ystävällisessä, vieraanvaraisessa kodissa viivyimme myöskin jonkun aikaa vakuutusasioista juttuamassa.

Asiamiehemme Niva oli matkoilla. Hän oli matkustanut ”ales”, kuten paikkakunnalla Tornioon matkustamisesta sanotaan, ja niin emme häntä itseänsä tällä kertaa tavanneet. Harvoin on Kalevan kilpi komeammassa paikassa maaseudulla kuin on hänen asuntonsa seinällä. Talo on todella kauniilla paikalla ”väylän” varrella (jokea sanotaan näillä seuduin yleen-sä väyläksi) ja siisti on talo sisältä ja ulkoa.

Hakekaapa lukijani muualta kuin Torniojoen varsilta pirttiä, joka on lähes kymmenmetrinen sekä pituudeltaan että leveydeltään, seinät ”paneilat-tu”, katto ja lattia maalattu öljyvärillä samaten kuin suuri muurikin, seinät verhottu korkkimatolla, pöydillä puhtaat liinat, ikkunaverhot puhtaat ja si-leät j.n.e. Sellaisia ovat varsin monet talot täällä päin.

Syöpäläisiä, jotka esim. Savossa matkustamisen tekevät monasti san-gen kiusalliseksi, ei ole ensinkään eikä niitä suvaita. Kansa on luonteel-taan puhdasta. Näillä seuduin ei keskikesällä huomaa yön tuloa ensin-kään. Sen vuoksi ei kesäiseen aikaan saata asettua iltaisin levolle aika-naan. Tuskinpa monessakaan talossa mennään ennen klo 1 ja 2 yöllä levolle.

Nytkin huomasimme pienten lasten menevän lauantai-saunaan vielä klo ½ 12 yöllä auringon juuri laskiessa ja silloin olivat vielä monet talon väestä kylpemättä. Mutta kun ei yötä ole, niin eihän untakaan kaipaa. Talvella on taasen monta viikkoa kestävä yö, jolloin on aikaa nukkua.

Nivan naapurissa olevassa hyvässä Matin majatalossa viihdyimme reip-paan, ystävällisen emännän hoidossa hyvin yö-seudun ja vielä pitkälle seuraavaa päivääkin.

Tyypillinen Lapin jokimaisema Äkäsjoen ja Kujerjoen yhtymäpaikoilta.

Yhtä puhdas ja siisti — kaikki paikat öljyvärillä maalatut — oli seuraavan asiamiehen Eskon talo Turtolassa. Kauniilla, komealla paikalla oli tämä-kin talo sekä maantien että väylän varrella. Sivumennen mainittakoon, että talossa niinkuin muissakin on sähkövalo, johon voima tuotetaan Ruotsin puolelta. Kalevan asiamies on topakka mies, mutta topakka on emäntäkin.


Kuulin, -lieneekö ollut hänestä vai jostakin tämän seudun toisesta emän-nästä - että kun hän näkee jätkämiehiä kontteineen astuvan pihaan hei-dän tullessa idästäpäin ”kairan takaa” (Ounas jokivarresta) tukkityömail-ta, juoksee hän portaille vastaan komentaen miesten jättämään konttin-sa etäämmälle, etteivät toisi torakoita taloon, sillä sellaisia elukoita ei monestakaan paikasta tästä ylöspäin Tornio jokivarrelta löydy.

Kasvullisuus on täällä jokilaaksossa sangen rehevää. Ei luulisi näin poh-joisessa niin hyvässä kasvussa olevia metsämaita, niittyjä, peltoja ja puutarhoja näkevän. Muun muassa sai nähdä reheviä lehtikuusia Ylitor-nion apteekin pihamaalla. Tämäkin etelän puu viihtyy siis näinkin pohjoi-sessa ja kestää Pohjolan kylmän talven. Muuten eivät talojen ympäristöt ole niin paljaita kuin esim. monin paikoin Etelä-Pohjanmaalla.

Juhlallisia ja kauniita maisemia oli ajeltu. Aavasaksakin oli Alkkulan ja Kaulirannan välillä jäänyt selän taakse. Pohjoispuolelta nähtynä on sen rinne jylhä, jyrkkä ja karu. Se on ikäänkuin pohjatuulten suojaa niille vehmaille jokilaaksomaisemille, jotka sen etelärinteiltä avautuvat pohjoi-sesta matkaajalle.

Aavasaksa-yhtiön massatehtaan punaisiksi maalatut, Tengeliön jokivar-rella olevat rakennukset näkyivät maantielle, joka kulkee moninpaikoin aivan lähellä joki-äyrästä, sivuuttaen mahtavia, kuohuvia koskia. Kukko-lan kuulussa koskessa Karungissa saimme katsella, miten siikaa pyydet-tiin uppoamalla ja miten n.s. korvapadot oli kahta puolta jokea aseteltu lohien pään menoksi juuri sellaisiin korviin ja niin pitkälle syöksyihin, et-tei luulisi voimakkaan merilohenkaan pystyvän niitä kiertämään.

"Alalinkka" Kujerjoessa Kolarissa. Putouksessa on taimenen pyynti-paikka. Kun taimen koettaa hypätä ylös, hyppää se suoraan putouksen n.s. linkkaan asetettuun verkkopus-siin.

Saavuttiin Pellon komeille asutuksille, jossa jo aurinko keskikesän ai-kaan paistaa yhtämittaa, yötä päivää, viikkomäärin. Vierailtiin ja pidettiin neuvotteluja Kalevan miesten kesken. Joki on pitkin matkaa ollut täynnä saaria, joista toiset kuuluvat Ruotsille, toiset Suomelle.


Pellon kohdallakin on joessa suuri saari, joka kuuluu Ruotsin valtakun-taan, mutta on Suomen valtion vuokraama ja vuokrana maksaa valtio siitä vuosittain kokonaista 2 markkaa. Niin ainakin kerrottiin; minkä ver-ran asiassa perää sitten lienee.

Saarella asuu ruotsalainen kauppias ja useita suomalaisia torppareita. Se kuuluu siis Ruotsille, joten siellä ei liene kieltolakiakaan ja kun siellä on Suomen tasavallan hallinto-oikeus, niin tuskinpa siellä on Brattin jär-jestelmäkään käytännössä. Siihen kokemukseen kuuluivat muutamat paikkakuntalaiset tulleen.

Muuten on elämä näillä jokivarsilla varsin siivoa ja raitista. Siihen vaikut-taa epäilemättä osaltaan laestadiolaisuus, joka on näillä seuduin yleistä. Nuoret miehetkään eivät rohkene näyttäytyä juopuneina kotiseudullaan, jossa vanhat ihmiset yleensä ovat laestadiolaisia.

Asutus on ainakin alempana vaurasta ja niin ovat vakuutusmahdollisuu-detkin verrattain hyvät. Mutta liikkuminen syrjäseuduilla, maantiestä poi-keten, on kesäiseen aikaan vaikeaa, sillä teitä puuttuu. ”Apostolin kyydil-lä” on liikuttava pitkiäkin taipaleita. Pellostakin noin 3 peninkulman pääs-sä on Konttajärven kyläkunta, josta ruumiitkin on kesäiseen aikaan kan-tamalla tuotava kirkon kylään haudattaviksi.

Mutta näillä seuduin ja varsinkin vielä pohjoisempana ovat asukkaat tot-tuneet pitempiäkin taipaleita jalkapaikassa kulkemaan. Kilometrilasku häviää täällä. Sen sijaan puhutaan vain ”peninkuormista”. Hauskana esi-merkkinä mainitsen, että eräs asiamiehemme lähti ilman aikojaan vaan vierailulle hyvien ystäviensä luo ja matkaa oli 340 kilometriä.

Eräs mies lähti jalkapatikassa pistäytymään 40 kilometrin päähän ter-vehtimään tuttavaansa ilman mitään vakavampaa asiaa. Muutamien kymmenien kilometrien kävelymatkat jänkien ja tunturien yli eivät Lapin asukkaille merkitse mitään.

Yleisenä valituksena sai kuulla, että valtio pitää näitä seutuja lapsipuo-len asemassa. Ei tee edes teitä asutuille seuduille, mutta perii kuitenkin tiukasti veroja. Joki on valtakuntien rajana, mutta asukkaat ovat aivan yleisesti kahta puolta toistensa kanssa tekemisissä ja kanssakäymises-sä. Ruotisin puolellakin puhuu vanhempi väestö yksinomaan Suomea.

Nykyään on siellä ankara koulupakko ja lasten on luettava ruotsia eivät-kä saa kouluissa välitunneillakaan puhua keskenään suomea, joten Ruotsin puolen väestön suomenkielen puhuminen vähitellen taitaa vä-hentyä ja suomen puolellekin voi juurtua yhä enemmän ruotsalaisia sa-noja. Nytkin puhutaan sokkerista (sokerista), krinnusta (veräjä), fotose-nistä (paloöljy) j. n. e. Monilla sanoilla on eri merkitys kuin muualla Suo-messa. Kukapa etelässä arvaisi, että esim. vasiten on sama kuin pian.

Pello on kauppapaikka ja hyvin varustettuja kauppapuoteja siellä näytti olevan. Niistä sai m. m. Fazerin marmelaadia, suklaata, monenlaisia hie-noja keksejä, usean laatuisia sikareja ja mitä muuta hyvänsä aina silkki-sukkia myöten.

Panoraama Kolarista 1932: Kesänkijoki, Kesänkitunturit vasemmalla ja Yllästunturi oikealla. Kuva: Mikkola Erkki. Museovirasto.

Neljä tyttöä taloryhmän edustalla Kolarissa 1918. Kuva: Lagercrantz Eliel,. Museovirasto.


Heinäkuun 19 p:nä iltapäivällä saavuttiin Kolariin. Tänne saakka ja vielä tästä ylöspäinkin on Tornionjokivarsi taajaan asuttua. Lähes 100 kilom-etrin matkalla ei jokivarrella häviä talo kumpaiseltakaan puolelta näky-vistä. Asiamies livarin luo osuttiin sadetta pitämään. Sen loppumista odotellessa ehdittiin vakuutusasiat jos muutkin tarkoinkin pohtia, varsin-kin livarin puheliaan vanhan isännän kanssa.


Ei tehnyt mieli lähteä rankkasateessa taipaleelle, kun tänne tullessa jou-duttiin korkealla harjulla, jota myöten maantie kulki, ankaran ukkosilman ja sateen kynsiin. Mahtavaa oli kuulla ukkosen jyrähtelyn kierivän tuntu-rista tunturiin kaiun toistaessa jyrinän monin kerroin.


livari on muualla ristimänimi, mutta täällä se on sukunimenä, samaten kuin monet muutkin tavalliset ristimänimet, kuten Esko, Eero, Matti, Olli, j. n. e.

Sateen lakattua jatkettiin matkaa. Maantie oli hyvää, varsinkin 7 kilomet-riä pitkässä ja tasaisessa Kolarin kirkkosaaressa. Siinä sai ajaa kuin suurella pöydällä. Tornionjoki haarautuu täällä kahteen haaraan. Toinen haara kiertää suuren Kolarin saaren, jonka yli maantie kulkee. Joen yli mennään lautalla. Pian saavuttiin asiamies Pellikan luo. Hän toimii kaup-piaana ja postinhoitajana. Ei tahdo ehtiä vakuutuksen tekoon, vaikka hä-nellä valistuneena, miellyttävänä henkilönä olisikin siihen hyvät edelly-tykset. Erinomainen siisteys ja vieraanvaraisuus oli ominaista hänenkin kodissaan.


Kolarin Äkäsjoella pysähdyttiin Joensuun taloon lepäämään muutamaksi päiväksi ja koetettiin kalastusta. Harria saatiin tarpeeksi, mutta ”punaka-laa”, lohta, ainoastaan pari pienempää. Siitä tehtiin myöskin veneretki sauvomalla Muonionjokea ylöspäin 1 ½ ”peninkuormaa”. Sivuutettiin Ruotsin puolella oleva komea Hutikin kylä, jonka kauppiaalla proviantti-varastoa täydennettiin.

Kaunista oli seutu, matalahkoja, aika kiivaita, koskia, silloin tällöin tuntu-reitakin näkyvissä, kuten kuvista näkyy. Koskista saatiin harria (harjus), mutta eipä sattunut suurempaa merilohta perhoonkeen osumaan, vaikka se tänne saakka nouseekin. Nousu veneellä vastavirtaa ja koskia on vaivalloista, mutta sitä luistavampi ja hauskempi olikin paluumatka kos-kenlaskuineen.

Tällä venematkalla voi havaita, miten yleistä näillä seuduin on kalkin-poltto. Kalkkia poltetaan useimmissa taloissa ansioiksi eikä ainoastaan omiksi tarpeiksi. Tervanpoltto on myöskin vielä sangen yleistä. Kalkki ja terva viedään lautoilla jokea alas aina Alkkulaan (Ylitorniolle) saakka.

Matkamiehemme kalahommissa ja harrinpaistossa Areankosken alla Muonionjoella.

Muonionjoki. Veneemme laskee Saarikosken alla Äijönkallion alapuolella Ruotsin rannalle.

Muonion kirkonkylä v. 1921. Kuva: Juhani Ahola. Museovirasto.

Muonion kirkonkylässä on asiamiehenä Anttila, joka pystyy vakuutuksia päättämään ja on aina säännöllisesti tehnyt hankintatyötä. Hän tiesi ker-toa tarkoin paikkakuntansa vakuutusasioista. Muonion ja Enontekiön vä-lillä katosi kuusipuu näkyvistä ja kasvullisuus muutoinkin osoitti, että La-pin perukkoihin ei ole pitkiä matkoja.


Yllästunturi ja Pallastunturi ovat olleet pitkät ajat näkyvissä samaten kuin monet muutkin tunturit. Ylimuoniossa katkeaa maantie ja lautalla on kul-jettava järven yli. Lautan komea, patriarkkaalisen näköinen lautturi selitti mikä mikin lautalle näkyvä tunturi on. Ounastunturinkin laki sinne näkyi.

Lautturi tiedusteli herrani arvoa ja titteliä. Selitin olevani ylitarkastajan kanssa matkassa. Ylitarkastaja, - hän käsitti heti, että purjehdusseuran kokardilla varustettu korealakkinen ylitarkastaja oli telefonien (puheli-mien) ylitarkastaja ja minä pieksusaappainen, nahkatakkinen, hänen renkinsä.

Minua hän sinutteli, mutta ylitarkastaja oli herra. Mutta komeampi herra lautturista vaan olisi tullut kuin meistä yhteensä, jos hän olisi joutunut kotkan nenineen, partoineen ja muuten edullisine naamatauluineen, kookkaine vartaloineen ja mahtavine ryhtineen ensin parturin ja sitten taitavan herrasräätälin puleerattavaksi ja juhlavaatteisiin puettavaksi.


Valokuvaaja Otso Pietisen auto poron pysäyttämänä Enontekiön Hettaan johtavalla maantiellä v. 1938. Kuva: Pietinen Otso. / Museovirasto

Enontekiön nimismiehen puustelli. Pasakkaniemestä (Yrjö Kokon nie-mestä) kuvattu v. 1906. Kuva Pentti Eskola. / GTK.

Inarin pappilan väkeä perhekuvassa 1910–1913, edessä Lauri ja Amanda Itkonen ja lapset Saara ja Rauha, ta-kana Ilmari, Toivo ja Tyyni Itkonen. Ku-va: Itkonen Toivo Immanuel. Museo-virasto.

Enontekiön kirkonkylä on Ounasjärven rannalla vastapäätä Ounastun-turia. Kirkolta on komea näköala järvelle ja Ounastunturille, joka aurin-gonpaisteessa näytti meille koko mahtavuutensa Maantie päättyi asia-miehemme, nimismies Itkosen pihaan. Nimismies otti pitkänmatkan-vieraat vastaan ystävällisesti ja vieraanvaraisesta Hän on päältäkinpäin nähden oikea lapinkävijä, Inarissa syntynyt, pitkä, voimakas mies, joka on tottunut tunturit nousemaan, maat ja mantereet astumaan, pilkistä-kään matkoista väsymättä.


Kertoi pari viikkoa sitten kävelleensä kahtena päivänä yhteensä 11 peni-kulmaa, kun pistäysi rajakomissionin matkoilta Norjan rajalta hakemassa kotoaan postia. 15 kiloa kuului olleen vielä selkärepussa painoa, kun hän tunturien ja tiettömien maiden poikki taivalsi. On sopiva ja vaikutus-valtainen mies asiamiehenämme.


Enontekiössä poikkesimme jutteluttamassa ylitarkastajan vanhaa tutta-vaa, näiden seutujen tarkkaa tuntijaa, katekeetta Kumpulaista, joka on kulkenut presidentit ja monet muut suuret herrat. Hänellä riittää juttua ja hän voi kertoa hyvinkin laajasti ja tarkasti näiden seutujen taloudellisista oloista ja elämästä. Tässä katkonaisia muistelmia hänen kertomukses-taan.

Enontekiön asukkaat eivät voi harjoittaa maanviljelystä niin kuin ”alamai-den” asukkaat, sillä siellä ei juuri muu vilja menesty kuin ohra. Poronhoi-dolla elävät monet perheet, lappalaiset varsinkin. He kulkevat kesäiseen aikaan porolaumoineen tuntureilla Haldishokin rinteillä eläen vapaata elämää. Purot ja kosket ovat täynnä harria ja forellia, joten siellä vähän-kin kalavehkeitä käyttämään tottunet pysyvät tuoreessa kalassa ja mat-koilla erämaissa saavat sopivan lisän matkaeväisiin.


Lappalaisista ovat monet verrattain varakkaita. Heitä verotetaan varsin rohkeasti, kuten ennen muinoinkin, joten he yhä edelleen maksavat Enontekiön kunnan verot ja tyytyväisinä he tähän saakka ovat veronsa maksaneetkin. Eräs varakas lappalainen rakensi paraikaa rautalankaista poroaitaa (6 lankaa päällekkäin) 40 kilometriä pitkälle taipaleelle. Kuuluu tulevan maksamaan noin 160,000 markkaa.


Poronhoito voi olla tuottavaakin, jos tulee hyvä porovuosi eli vasikka-vuosi eikä sorkkatauti tee tuhoa porolaumoissa. Tämä tauti voi tappaa vähässä aikaa satojakin poroja. Jotta keskikoinen perhe eläisi poronhoi-dolla, tulee poroja olla ainakin 150 kappaletta.


Poroja näkyi siellä täällä teiden varsilla, mutta ne olivat ajokkaita, joita käytetään vetoeläiminä. Jos näiden seutujen asukkailla sattuu olemaan asiaa naapuripitäjiin taikkapa vain oman pitäjän rajoille kuten esim. ni-mismiehellä silloin tällöin virkamatkoja tehdessään, on matka tehtävä talviseen aikaan porolla tai hiihtäen ja kesällä jalan. Välimatkat Lapissa ovat pitkiä, taipaleet tiettömiä ja talottomia, joet ja purot sekä laajalle nä-kyvät tunturit ovat matkaoppaina ja tienviittoina. Silloin saa monasti talvi-seenkin aikaan yöpyä taipaleella ulkosalle. Mutta silloin tulee olla puettu-na myöskin sen mukaisesti.

Nimismies kertoi, miten hän käyttää talvella kahta peskiä (poronnahka-turkkia), toisessa karvapuoli ulospäin ja toisessa karvapuoli ihoa vasten eikä mitään alusvaatteita. Silloin kuuluu tarkenevan pakkasessakin.


Ruotsinpuolella on samalla korkeudella maanviljelys, mikäli sitä har-joittaa voi, kehittyneemmällä kannalla kuin Suomen puolella, sillä Ruot-sin valtio antaa näiden seutujen asukkaille niin runsasta viljelysavustus-ta, että he sillä voivat teettää kaiken työn suomalaisilla, joita siellä käy töissä.

Kaikki tarvikkeet, kuten jauhot, suola, sokeri, kahvi j.n.e. Tuodaan rajan takaa, sillä ne tulevat huokeammiksi kuin pitkiä matkoja alamaista ve-dättäen ja pitäjän asukkailla on näihin tavaroihin nähden tullivapaus, si-käli kun he tarvitsevat niitä omiksi käyttötarpeikseen.


Kahvia juodaan paljon ja hyvää. Kumpulaisellakin oli 6-7 henkinen perhe ja 4 litran pannullinen keitetään 5-6 kertaa päivässä. Väkijuomia ei käy-tetä juuri nimeksikään. Nimismies kuuluu olevan ankara herra kieltolain noudattamisen valvomisessa. Väkijuomien saanti olisi Norjasta verrat-tain helppoa, mutta lappalaisetkaan eivät uskalla tuoda. He käyvät Nor-jan puolella ryyppäämässä, viipyen sellaisilla matkoilla väliin viikkokau-siakin ja ovat palattuaan taasen nöyriä ja raittiita kieltolakimaan alamai-sia.

Monet porottomista paikkakunnan vakinaisista asukkaista elävät met-sästyksellä, joka siis on heidän elinkeinonaan. He pyytävät pääasialli-sesti riekkoja, joita toisina vuosina voi olla hyvinkin runsaasti. Monta ker-taa olimme tälläkin matkalla ajaa autolla maantiellä tepastelevien riekko-poikueiden päälle. Parhaina riekkovuosina viedään Norjaan 60,000-70,000 riekkoa ja kun niiden hinta on 6-7 mk. kappaleelta, on viennin ar-vo sadoissatuhansissa laskettava.


Muutoin on Lapin lintumaailma kesäiseen aikaan rikas. Pesiväthän mo-net muuttolinnuistamme pohjoisilla seuduillamme. Kun esim. pääskyset, joilla on muutoin pesiä joka talon räystään alla, saapuvat entisille pesi-mispaikoilleen, ottavat Lapin asukkaat ne ilolla vastaan, sillä ovathan ne pitkän matkan tehtyään taasen tulleet syntymäseuduilleen valoisan ke-sän ilojuhlia viettämään ja sukunsa jatkamisesta huolta pitämään.


Niitä suositaan kaikin tavoin. Asetetaanpa niille pesimispaikoille savea-kin, ettei niiden sitä tarvitsisi pesien muuraukseen aivan pitkien matko-jen päästä hakea. Lintumaailmamme mahtavimmat: maakotka, joutsen, kurki, hanhi, lapinpöllö j.n.e. eivät ole aivan harvinaisia nähtävyyksiä tämän matkan varrella.


Paluumatka sujui nopeampaan kuin meno, Ouluun päästyä huomattiin matkaa tehdyksi hyvän määrän toistatuhatta kilometriä. Tässä olen kat-konaisesti kertonut viimekesäisen matkan muistelmia. Olen ehkä unoh-tanut mainita monenkin asiamiehen luona käynnistä ja muutenkin on muistini voinut jossakin suhteessa pettää, mutta eihän tämän pakinan tarkoituksena olekaan aivan yksityiskohtaisen matkakertomuksen anta-minen.


Jutelmani on vain muistelma viime kesältä, mutta minulle on tässä ker-rottu matkani mieluisana muistelmana ensi kesää ajatellessani ja kesä-matkoja suunnitellessani.

Sen vuoksi viime kesän matkani näin kevätpuoleen mieleen johtuikin ja sai minut kynään tarttumaan siitä Kalevankin palstoilla pakistakseni. Matkalla saimme monien asiamiesten luona nauttia suurta vieraanva-raisuutta ja ystävällisyyttä. Tässä tahdon vielä lausua heille kaikille: kii-toksia viimeisistä ja samalla parhaat tervehdykseni! Tervetuloa käymään pääkonttorissakin kun matkanne Helsinkiin sattuu!