Terveisiä Jorvakasta osa 1


Jorvakka(* v. 1993.

Sieltä se postinjakaja viimeinkin saapuu.” Aino Tapanila oli jo yli puoli-tuntia istunut pihakeinussa ja odottanut päivänsä kohokohtaa – postia, vaikka postilaatikosta yleensä löytyi vain sanomalehti ja muutama mai-noslehtinen. Hän oli jo valmiina nousemaan ylös, kun mieleen nousi jäl-leen muistot muutosta tänne Jorvakkaan:

*) Jorvakka, jorvaperä = Perse - takapuoli - takapää: http://meankielensanakirja.com/fi/sana/id/7511

Kaikki tämä elämän ihanuus täällä Lapissa alkoi, kun mieheni Jyri ja minä kahden pienen lapsemme kanssa muutimme tänne Jorvakkaan. Tänne, vasta puolittain uudelleen rakennettuun kirkonkylään. Vuosi tuolloin oli 1948 ja elokuu, kun me saavuimme Lapin selkosille. Joten syksyn ruska ei vielä tuolloin ollut puhjennut loistoonsa.

Mutta, miksi me tänne muutimme? Kysyttäessä Jyri kyllä yritti selittää, että hänen tarkoituksena oli ollut viipyä täällä vain muutamia vuosia ikuistamassa pitäjän vanhoja rakennuksia valokuvaamalla ja maalamalla niistä tauluja. Kynnäksen Armas oli kyllä heti epäillyt tuota selitystä ja kerran ääneenkin sanoi sen:

- Solet kyllä Jyri pahasti myöhäsä? Sakemannithan poltethin melkhein kaikki talot täältä perältä?

Jyri vain hymähti.


Mieheni Jyri Tapanila toimi radiotiedustelun viestijoukkueen johtajana rintaman läheisyydessä jatkosodan aikana ja oli yksi niistä harvoista ra-diotiedustelu-upseereita, jotka eivät sodan jälkeen paenneet Ruotsiin, minne syksyllä 1944 siirtyi lähes 1000 miestä ja naista, sekä paljon ka-lustoa ja asiakirjoja. Tosin noista ihmisistä suurin osa palautettiin jo sa-man vuoden aikana takaisin. Sen sijaan johtajat pakenivat kuka minnek-kin. Kaluston ja asiakirjat ruotsalaiset tosin pitivät itsellään.

Jatkosodan päätyttyä 19.9.1944 Jyri sai siirron, mutta hän, eikä hänen kantakorttinsa kerro minne, eikä Jyri ole suostunut siitä minullekaan kertomaan. Tuo komennus kesti aina 20:n päivään marraskuuta, jolloin hänet kotiutettiin. Huomasin kyllä myöhemmin, että tuo komennus osui siihen ajanjaksoon, jolloin ns. Stella Polaris-operaatio eli radiotiedustelijoiden joukkopako Ruotsiin toteutettiin.

Sodan jälkeen Punaisen Valpon kuulustelijat kävivät myös Jyrin kotona häntä kuulustelemassa. Radiotiedustelijoistahan n. 30 tuomittiin vanki-laan, mutta Jyrin kotoa nuo juuttaan suomalaiset ”Berijan juoksupojat” eivät mitään raskauttavaa löytäneet, mutta lupasivat kyllä palata asiaan sekä kertoivat pitävänsä Jyriä silmällä.

Kevääseen 1948 mennessä meillä syntyi päätös muuttaa Kuopioon, missä Jyri syksyllä aloittaisi työt opettajana. Ehdimmekin jo tou- kokuussa muuttaa kirkonkirjamme tuonne Savon pääkaupunkiin. Kesän aikana suunnitelmamme muuttuivat, koska oli pelättävissä kom-munistien vallankaappaus myös Suomessa, Tsekkoslovakkian malliin.

Muistan vieläkin hyvin, kun kuulimme radiota, kuinka Hertta Kuusisen lausui mahtipontisesti:

Tsekkoslovakkian tien on olevan meidänkin tiemme.”.


Kun kesäkuussa Naukut saartoi Länsi-Berliinin olimme varmoja, että so-ta, nyt Neuvostoliiton ja lännen välillä, oli alkamassa. Niinpä meidän oli päästävä kiireesti turvaan lähemmäksi Ruotsin ja Norjan rajaa. Sillä, jos komento Suomessa vaihtuisi vallankeikauksen myötä, tiesimme, että tiedustelumiehet olisivat ensimmäisiä pidätyskohteita ja Jyrin, ehkäpä koko meidän perheemme matka pitkin ”Ikitietä” alkaisi.

Niin päätimme muuttaa tänne Jorvakkaan, lähemmäksi Ruotsin ja Nor-jan rajaa, koska täältä meidän olisi helpompi luikkia tarpeen vaatiessa rajan taakse turvaan. Minulle selvisi vasta täällä, että Jyri jatkoikin salai-sessa ryhmässä radiotiedustelua. Yhteistyötä Jyri ja muut suomalaiset tekivät ainakin ruotsalaisten sekä norjalaisten kanssa.

Olihan noita radiotiedustelijoita täällä Lapissa muitakin. Ainakin Paa-vo Suoranta, jonka tapasimme Norjan Skibotnissa. Hän kertoi muutta-neensa metsänhoitajaksi Kolariin samoihin aikoihin kuin me tän-ne Jorvakkaan. Kertoi kulkevansa ympäri Lappia ostamassa puutavaraa vietäväksi johonkin Pohjois-Norjan satamista ja sieltä edelleen maailmalle.(*

Skibotnissa tapasimme myös pari suomalaista evp. upseeria ja tuolloin myös Jyri oli pukeutunut Suomen armeijan yliluutnantin uniformuun. Mitä siellä tekivät ja mistä Jyri oli univormun saanut, ei selvinnyt minulle, enkä edes kysynyt.

*.) https://pkymasehist.fi/radtied.html


Vuonna 1951 Jyrikin sai jostain syystä kutsun ”metsänhoitajakurssille” Ylitornion Miekojärven rannalla sijaitsevalle Hannukkalaniemen metsä-työnjohtajatilalle. Kysyin kyllä häneltä, mitä tekemistä hänellä muka oli metsänhoidon kanssa, mutta käski olla utelematta liikoja, ei kuulema ol-lut akkojen asia tietää. Lisäksi työhuoneensa yläkaapissa Jyri säilytti pit-kään jotain omituista radion tapaista vekotinta, jota meidän lapset aina tilaisuuden tullen kiipesivät ihmettelemään ja siitä lähtevän johdon pääs-sä olevia korvakuulokkeita korvilleen sovittelemaan.


Tuolloin, vuonna 1948, päätöksemme lähteä tuntemattomaan lähes täy-sin poltettuun Lappiin oli kyllä tosi vaikea. Kaikki tuttu ja turvallinen täytyi jättää taaksemme. Emmekä tuolloin tienneet minne kauas tiemme vielä johtaisi ja näkisimmekö enää sukulaisia ja kotiseutuamme. Jyriltä jäi myös aikaisemmasta avioliitosta syntynyt lapsi, jonka yksinhuoltajuuden hän oli käräjäoikeuden päätöksellä saanut. Lapsen järkyttyneelle äidille Jyri antoi kaksi vaihtoehtoa - joko lapsi seuraisi isäänsä Lappiin tai jäisi äitinsä hoteisiin, mutta vain sillä ehdolla, ettei entinen vaimo koskaan vaatisi elatusmaksuja. Sinne jäi lapsi, eikä Jyri ole sen jälkeen ollut yh-teydessä häneen ja hyvä niin.


Muuton yhteydessä meidän täytyi myös selvittää, mitä ottaisimme mu-kaan - millä kulkuneuvoilla kaukaiseen Lappiin ylipäätään pääsisimme ja paljon muuta. Niinpä Jyri kirjoitti Syväsalmen Helenalle kirjeen:


13.7.1948

Kansakoululautakunnan sihteeri H. Syväsalmi.


Tultuani valituksi Jorvakan kouluun, pyytäisin tiedustella Teiltä eräitä asioita, jotta voin järjestää muuttoni sinne. Ehkä on parasta, että numeroin kysymykseni, joihin toivoisin Teidän vastaavan.


1. Mikä on rautatien pääteasema, Rovaniemi vai Kauliranta?


2. Millä tavoin muuttotavaran kuljetus pääteasemalta Jorvakkaan tapah-tuu, toimiiko Pohjolan Liikenne tai kuljettaako joku muu liike tavarat Jor-vakkaan, sekä mitä kuljetus kilolta tai autokuormalta maksaa?

3. Onko paikkakunnalla sellaista liikettä, joka myy esim. huonekaluja?

4. Milloin asunto on valmis?

5- Milloin syyslukukausi alkaa?

6. Saako paikkakunnalta maitoa ainakin lasten korteilla?

7. Ottaako linja-auto kyytiin myös koiria ja onko paikkakunnalla jäniksiä ja mahdollisuuksia jäniksen metsästykseen ja kannattaako siis kuljettaa ajokoiraa sinne?

Jääden odottamaan arv. vastauksianne merkitsen


Kunnioittavasti

Jyri Tapanila.”


Näillä eväillä me matkaan lähdimme.

Aino havantui muistoistaan, kun läheisellä maantiellä TVH:n kuorma-au-to jyrisi ohitse. Käveltyään vaivanloisesti rollaatoriaan hitaasti työntäen maantien yli postilaatikolle, löysikin tällä kertaa hänelle osoitetun kirjeen. Työnsi postin kauppakassiin ja lähti jatkamaan matkaansa n. kilometrin päässä olevalle kaupalle. Hän oli jo edellisenä päivänä kirjoittanut pitkän ostoslistan, koska hänen tyttärensä Maikku oli tänään tulossa lapsensa kanssa Ruotsista kesäloman viettoon. Yleensä hänen jääkaappinsa oli aika lailla tyhjä, mitä nyt vähän leikkeleitä, HK- Sinistä, maitoa sekä pa-ketti margariinia.

Kauppareissulla iski armoton pissahätä - onneksi vasta paluumatkalla. Mutta pahus - mitenkä pitikin sattua - kesken parasta ja mielenkiintoisin-ta juoruhetkeä muutaman naapurin rouvan kanssa. Aino suunnitteli li-rauttavansa ns. ”hetkenhelpotuspisut” rouvien huomaamatta vaippoihin-sa, mutta juutas vieköön, ihan omaa huolimattomuuttaan, tulikin pökän-neeksi selvästi vaippahousuissa kahahtaneen kakkapökäleen - nyt tuli Ainolle kiire.

Onneksi hänellä oli tällä kertaa hyvä syy poistua normaalia aikaisemmin – kesälomalaiset. ”Heippa” ja rollaattori kohti kotia. Kotona hän latoi os-toksensa kaappeihin. Peseytymisen jälkeen Ainolle maistui hyvin ansait-tu kahvi, ja olihan tällä kertaa myös tuoretta nisua mitä kastaa.

Hän oli jo lähdössä viemään päiväkahvia miehelleen Jyrille, kun muisti postin tuoman kirjeen. Aino luki esikoispoikansa Hannun lähettämän kir-jeen moneen kertaa ja oli hyvin - hyvin hämmentynyt:




”Helsingin Vuosaaressa 8.6.1993.

Hyvä Maikku sisareni.

Sain eilen sokkeeravan kirjeesi, jossa pistit lähes kaikki elämäsi ongel-mat yli 30 vuotta sitten tapahtuneiden lapsuuden kokemusten piikkiin.

Tuolloin 1960-luvulle tultaessa olin alaikäinen, kypsymätön,murrosiän kynnyksellä oleva lapsi, nyt sanottaisiin alaasteenkoululainen. En siis suinkaan vastuuta ottamaan pystyvä aikuinen niin kuin kirjeesi sävystä voisi ymmärtää.

Ne ”pippelileikin” ja vastaavat toilaukset olisivat toki saaneet jäädä teke-mättä ehdottomasti.

On vain niin, että oloissa, joissa on leimaa-antavana ahtaat tilat, tiivis yhteisasuminen siskonpeteineen, paljon resuperseisiä sisaruksia, an-keat taloudelliset olot, turvallisuudentunteen puutosta j.n.e, voi alaikäi-selle kuin myös aikuisillekin tulla vastaavaa käytöstä. Se on ihmisluon-non tapa toimia – en sano että hyvä.

Väkivaltaisuutta en kyllä muista enkä myönnä esiintyneen koskaan lei-keissä.

Toki ”vanhemman auktoriteeti” on saattanut sellaisen tunteen jättää, että on joku alistussuhde. Se on silloin ollut tahatonta.
Tästä pyydän nöyrästi anteeksi ja pahoittelen henkisiä kärsimyksiä, joita ajattelemattomuudesta on koittanut.

On mielestäni kohtuutonta kuitenkin syyllistää lapsuusaikaisista ajattele-mattomuuksista – miksi nyt yli 30 vuoden jälkeen tulee asia keskuste-luun, kun muistikuvat alkavat alkavat olla varsin hatarat?? - niin totaali-sesti sekä tuomita Jehovan välityksellä iänkaikkinen tuomio – kaiketi helvetin tulessa sovitettavaksi.

Useisiin kristillisiin oppeihin/uskontoihin kuuluu myös - ja ainakin oikeasti uskovat niin tekevät – syntisten virheiden ja pahojen tekojen anteeksian-to katuville, jopa muillekin, syyllistämisen ja tuomitsemisen sijaan.

Kaikesta huolimatta toivon Sinun ratkaisevat elämäsi ongelmia menes-tyksellä ja pääsevän eteenpäin elämässäsi niin koulutukseen, työhön kuin liittyvien asioiden suhteen sekä tietysti – eikä vähiten – terveytesi ja hyvinvointisi puolesta.

Lähetän tämä äidin kautta, jotta voit keskustella myös hänen kanssaan ja saada asia oikeisiin mittasuhteisiin eli kakaroiden/koululaisten ym. penskojen joskus tekemien asioiden esiinnosto yli 30 vuoden jälkeen on monessa mielessä kohtuutonta.

Olen valmis keskustelemaan tästä puhelimessa tai mikäli jossain vai-heessa voi tavata niin sekin käy. Toivon, että puhuminen tässä auttaa suhteuttamaan mittasuhteet sille kuuluvaan kategoriaan.

Terveisin.Hannu.”