Terveisiä Jorvakasta osa 11



Kylän lapset katselivat kateellisen näköisinä tienlaidassa, kun Junkku is-tui auton etupenkillä, toinen kyynärpää leuhkasti ulkona avonaisesta ik-kunasta. Myös Sonta Lauri näkyi siellä seisoa toljottavan ja puivan nyrk-kiä Junkulle.


Jo matkan alkuvaiheessa apumekaanikko ehdotti, asiantuntijan varmuus äänessään:

- Haas tuon vaihelaatikon öljyt hätys vaihattaa?

- Joo, kattoma vielä tänhän, totesi Pete ja vilkaisi huvittuneena pientä ”remonttireiskaansa” ja kehui:

- Sinustahan on tulossa oikhein kunnon automekaanikko.


Pete ajoi mutkaan hiekka auton alla ropisten ja jatkoi vauhtia kiihdyttäen ohi hautausmaan. Nyt tiellä näkyi toikkaroimassa kovalla äänellä käsit-tämättömiä mölisevä takkutukkainen humalainen mies. Yllään miehellä oli lökäpöksyt, likainen vaalea kauluspaita, jalassaan kumisaappaat ja heiluvassa kädessään pullo. Pete noitui:

- Perkele! Taas tuo pirun Rantte! Vielä tuo pirun sonta-sivakka jää auton alle!


Pete koukkasi vasemmalta ohi tämän improvisoivan performanssitaiteili-ja Rantten, jatkaen kohti edessä häämöttävää mäennyppylä, josta auto otti muutaman metrin loikan.

- Hyvin meijän jouset kuiten pellaa, kehui kuski.


Mutkan jälkeen tiellä näkyi tokka poroja, joten Peten täytyi pysäyttää au-to. Siinä he nyt istuivat autossa ja katselivat, kun monikymmenpäinen tokka hiljalleen ylitti tietä.

- Miksi nuot kisurat ei ole tunturissa? ihmetteli Junkku.

- Ei net ole kuitenkhan humalassa.... Varmhan suet ajanhet net tänne alas, arveli kuski: - Tai joku petoelukka kuiten?


Peten paineltua äänimerkkiä aikansa, tokka hajosi tienpenkalle. Ajettiin vielä pari kilometriä, niin kuski käänsi autonsa Syysourun talon pihalle. Tarkoitus oli vain kääntyä pihalla, mutta talon isokokoinen isäntä toista jalkaansa ontuen käveli auton eteen ja näytti kädellään, kuin olisi vään-tänyt avainta lukossa. Pete sammutti auton moottorin ja veivasi sivuikku-nan auki. Isäntä työntyi ikkunasta sisään oikea käsi ja ison kalju pää edellä niin pitkälle, että Pete joutui nojaamaan pitkälle Junkkun puolelle. Tunkeilija katseli ja hiplaili kiinnostuneena auton koelautaa ja namiskoja, kuin pikkupoika joululahjaksi saamaansa leikkiautoa. Painoi sitten äkkiä äänimerkkiä, säikähti, nosti rajusti päätään ja kolautti takaraivonsa lujaa ikkunan yläkarmiin. Piteli hetken kädellään päätään ja sitten totesi:

- Haas vain kahvi tekis nyt eetvarttia?

Emäntä oli aamulla leiponut pullaa. Kahvia odotellessa talosta meni säh-köt ja emäntä oli jo lähdössä hakemaan kynttiköitä, mutta isäntä kielsi. Sanoi ikkunasta lankeavan valon riittävän aivan hyvin pullan suuhun tunkemiseen ja kahvin juonti onnistuisi kuulema pimeässäkin. Ja hyvin se sujuikin, sillä ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä. Kahvipöydässä isäntä seurasi ikkunasta aitauksessa määkiviä keitureita ja omassa ai-tauksessaan paikallaan seisovaa pukkia. Isäntä kertoi emäntänsä vaa-tivan häntä nyt teurastamaan nuo elukat, koska lääkäri oli sanonut isän-nän vaivojen johtuvan alkavasta keripukista. Nyt emäntä pelkäsi, että jo-nain aamuna hän heräisi pukiksi muuttuneen miehensä vierestä.


Pete yritti parhaansa mukaan emännälle selittää, mitä keripukki oikein tarkoitti. Piristääkseen emäntää, lisäsi vielä:

- Sitähän ruukathan sanoa, ette mitä vanhempi pukki, sitä kovempi sar-vi.


Nyt emäntä myhäili tyytyväisenä ja jäikin, ainakin päällisin puolin, rau-hallisen oloisena seisomaan miehensä kanssa pihalle, kun Pete ja Junk-ku lähtivät paluumatkalle. He ehtivät ajaa vain muutama sata metriä, kun jyrkän mutkan jälkeen edessä oli keskellä tietä hitaasti mateleva taksiauto.


Kylän taksisuhari Eetu ajaa körötti keskellä tietä Pösöllään, kakkosvaide silmässä. Hän oli erittäin valpas kuski. Ajoi päätään puolelta toiselle käännellen, taksikuskin iso emalikokardinen virkalakki rennosti takarai-vollaan. Auton nopeusmittarin viisari nousi jo uhkaavasi yli kuudenkym-menen, joten Eetu hieman hellitti jalkaansa kaasupolkimelta.


Pete kävi kuumana autossaan ja manasi rattia kämmenillään läpsien:



- Tuo perhanan Eetu ajjaa hithasti ko liivamato! Heti se varmhaan pysä-hyttää ja laukkoo kattomhaan, tulleeko kurvin takkaa kethään vastaan.


Junkku olisi naurattanut, mutta ei uskaltanut.


Seuraavaa mutkaa lähestyessään ei Eetu sentään pysäyttänyt, mutta laski autonsa nopeuden kolmeenkymppiin. Heti mutkasta selvittyään an-toi jälkeen autolleen hanaa. Nopeus suorastaan hypähti kuuteen-kymp-piin. Auton moottoritilasta kuuluva avunhuuto ei häirinnyt. Se oli kuin musiikkia Eetun korvilleen.


Pete jatkoi kiroilua autossaan. Junkku yritti innostaa häntä ja yllytti:

- Aja siutti, aja siutti!!


Pete oli kuitenkin jo luovuttanut, eikä jaksanut enää edes äänimerkkiä
painella.

- Mie kyllä hommaan oman pirssin ja näytän tuole miten sitä ajethan,
pääti Pete.


Pete piti myös sanansa.


Onnistuneen koeajon jälkeen Pete tarjosi apumekanikolleen jäätelöä mansikkahillon kera. Kertoi heillä olevan myös viimekesäistä viinimarja-hyyteköä, mutta kuulleensa jostain, ettei Junkku tykännyt viinimarjoista ja nauroi makeasti.

Hiemanko apumekanikkoa potutti.




Peten kiusoittelusta huolimatta Maikku ja Junkku päättivät uusia yrityk-sensä päästä vihdoinkin nauttimaan noista naapurin pensaissa jälleen kypsinä ja herkullisen näköisinä roikkuvista marjoista. Viime kerrasta op-pia ottaneina, päättivät tällä kertaa tehdään kaikki varman päälle - huo-lella varmistaa, ettei Syväsalmilla olisi tällä kertaa ketään kotosalla.


Oli sunnuntai aamupäivä, kun tilaisuus viimein koitti.


Marjarosvot näkivät keittiön ikkunasta, kuinka Syväsalmen väki ahtautui autoihin ja lähtivät puottelemaan kohti Pottulaa. Ei kun toimeksi. He lä-hestyivät pensaita hyvin hiljaa kontaten ja vihdoin ja viimein - siinä ne nyt roikkuivat heidän silmiensä edessään, vienossa tuulessa väreillen.


Marjapensaissa lymysi kuitenkin parvi pieniä, mutta sitäkin kiukkuisem-pia vahteja. Niinpä, juuri kun he olivat ottamassa ensimmäistä herkku-marjaa käteensä, hyökkäsi pensaan suo-jasta ampiainen ja pisti Junk-kua suoraa silmäluomeen. Nyt Junkun pakomatka oli nopeampi, sekä huomattavasti äänek-käämpi, kuin edellisenä kesänä. Junkku juoksi par-kuen äitin-sä kautta suoraan terveystalolle.


Maikku, joka jäi hölmistyneenä katsomaan pakenijan perään ihmetteli, mikä ihme sille Junkulle oikein tuli. Keräsi nyrkkinsä täyteen marjoja ja lähti kävelemään kotiinsa päin. Matka loppui heti alkuvaiheeseen, sillä heidän asunnon korkeassa perustassa oleva pieni luukku aukesi yllät-täen ja Pedo-Hannun käsi tarttui häneen, tempaisten pimeyteen.


Saatuaan näin pikkusiskonsa jälleen saaliikseen, sulki pedo-peto luu-kun. Nyt tämä näkymätön saalistaja seisoi hetken hiljaa pimeydessä. Sytytti sitten taskulamppunsa ja sokaisi sillä Maikun silmät hetkeksi ja hiljaa nauraa hihiteli. Lähti sitten taluttamaan saalistaan peremmälle. Kapeaa käytävän päästä käännyttiin pieneen kopperoon, jonka peräsei-nän alla olevaan hienoon hiekkaan tämä ovela pedo oli myyrän lailla tonkinut pienoisen tunneli, joka johti heidän asuntonsa rappusten alle. Tänne pedo-peto oli perustanut yhden pesistään. Luolan lattialla oli ly-hyen laudanpätkän päällä pari kynttilää, jotka luolamies-pedo nyt sytytti ja levitti kynttilän valossa riemuiten käsiään ja sanoi:

- Simsalabim. Eikö olekkin hieno?


Kynttilöiden himmeässä valossa Maikku näki nyt ensimmäistä kertaa tä-män pedo-veljensä uuden kutukopin. Kopin joka vuosien myötä tuli Mai-kulle hyvinkin tutuksi. Viihtyvyyden lisäämiseksi seinillä roikkui erivärisiä kankaan palasia. Hiekka pohjaista lattiaa osittain peitti pedon kaatopai-kalta tuomat petivaatteet - likainen peitto ja sen päällä yhtä likainen tyy-ny. Tästä luolasta tuli Maikulle vuosia kestänyt painajainen. Sen tunkkai-san homeista hiekanhajua, eikä sitä hiirtä, joka usein tuijotti häntä sil-miin, hänen maatessaan pedon raadeltavana, Maikku ei koskaan pys-tynyt unohtamaan.


Lopetettua raatelunsa, kääntyi Hannu istumaan siskonsa viereen ja ker-toi iloisesti hymyillen, että hänestä tuleekin tämän kylän Elvis. Sähkö-kitaran isä oli jo tilannut kiltille pojalle, kuten Hannu silmää iskien kertoi. Ryhtyi sitten ilmakitaraa soittaen hiljaa hyräilemään:


- Love me tender, love me true

All my dreams fulfill

For my darling I love you

And I always will.”


- Mulla on kova pissahätä, häätyy tästä lähteä, totesi Maikku ja lähti konttaamaan ja ehti, pienenä tyttönä, ennen pedon lähestyvää kättä luikahtaa luolan aukosta ulos, kipittäen hetkeksi valoon ja vapauteen.



On mielestäni kohtuutonta kuitenkin syyllistää lapsuusaikaisista ajatte-lemattomuuksista – miksi nyt yli 30 vuoden jälkeen tulee asia keskuste-luun, kun muistikuvat alkavat alkavat olla varsin hatarat??”




Talvi ja yö löivät jälleen kättä toisilleen - saapui kaamos.


Pimenevässä illassa seisoi Tapanilan Mörö stetson päässä lumisella koulun pihalla ja katseli kiikarilla pilvettömälle tähtitaivaalle. Piha oli autio ja tyhjä. Kapea järvi erottui pitkänä harmaana läiskänä ja sen takana nä-kyi juuri ja juuri jyrkästi kohoava vaaramaisema. Tunturia ei enää näky-nyt.

Päivystettyään pihalla n. tunnin verran, ryntäsi Mörö riemuiten sisälle olohuoneeseen. Mörö katsella kuikuili syrjäsilmällä huoneessa olijoita ja iloisesti kailotti:

- Nyt se tekokuu näkyy liikkuvan tuolla taivaalla! Tulkaa nopeasti kat-toon!! Kääntyi ja juoksi takaisin pihalle.


Pian pihalla seisoi koko Tapanilan perhe katselemassa ylös tähtiä tuikki-valle taivaalle. Ja totta tosiaan, lukuisten tähtien joukosta erottui selvästi yksi kirkas piste, joka ikään kuin liukui pitkin taivaankantta. Itseään ast-ronomina pitävä Mörö selosti käsi koholla kohti tekokuuta, mitä taivaalla sillä hetkellä tapahtui. Pälyillen välillä syrjäsilmällä kuulijoitaan - aloitti sitten luennon tuosta taivaalla liikkuvasta Sputnik 1:stä.


Kohta joukkoon liittyi myös Syväsalmen Jaakko ja Pete sekä lähes kaik-ki asuntolan lapset. Liittyipä ihmettelijöiden joukkoon myös maantiellä kävellyt ja joukkokokousta koulun pihalla ihmetellyt postinhoitaja kahden lapsensa kanssa.

Astronomi Mörö jatkoi ja jatkoi, kunnes pieni saamelaistyttö Inga kes-keytti hänet, kehumalla kovaan ääneen:

- Hyvin se vain näkkyy tuo värkki tuola taivhala!

- Pöljä! Ei se ole mikään värkki! Se on Sputnikki!! suuttui luennoitsija, mulkoillen vihaisesti tyttöä.

- Itte solet Mörökölli! puolustautui tyttö ja kipittää kikattavien tyttökave-reittensa joukkoon.


Mörö mörisi jotain epäselvää, josta kukaan ei saanut mitään tolkkua. Nosti sitten kiikarin jälleen kohti tekokuuta.

Syväsalmen Jaakko katseli myös pitkään taivaalle ja viimein tokaisi:

- Perskele, eipä olisi ryssistä uskonut.

Jyri nyökytteli Jaakon vieressä päätään ja seurasi huolestuneen näköi-senä taivaalla liikkuvaa kirkasta pistettä.


Ja niin Sputnikki katosi taivaanrannan taakse. Piha tyhjeni. Ulkovalot sammuivat. Noin puolentoista tunnin kuluttua sama piste liukui jälleen poikki taivaankannen. Pihalle kokoontui pienempi porukkaa ihmettele-mään tuota taivaalla liikkuvaa värkkiä. Nyt ulkovalot eivät enää palaneet. Näkyi paremmin.

Kello oli jo yli kaksi yöllä. Pihalla oli enää Mörö. Pilvet lipuivat pitkin tai-vaankantta. Alkoi sataa lunta. Tähtiä ei enää näkynyt. Mörö kiroili ja lähti nukkumaan

Kavalajärven rannalla pienen mökin ikkunasta näkyi pöydällä palava kynttilä. Olisikohan mökin Kustaa muori unohtanut sen palamaan men-nessään nukkumaan.



Oli jälleen aika joulun ja päivällisen jälkeen saapui kuin saapuikin kauan odotettu vieras – Joulupukki.

Pukki kävellä harppoi olohuoneeseen hieman liian suuret nahkasaap-paat naristen jaloissaan. Pukki oli pukeutunut paksuun karvaiseen turk-kiin ja päälakea peitti neljän tuulen lakki. Lapset seisoivat kuin sotilaat rivissä, Hannu puku päällä – resuperseiset siskot ja veljet vierellään. Kaikki totisina, kuin hautajaisissa.

Jyri siirtyi pianon ääreen ja komensivat lapsia laulamaan pukille - ”Jou-lupukki joulupukki valkoparta vanha ukki.”


Joulupukki ja lapset pyörivät käsi kädessä ympyrää, jonkinlaista laulun tapaista öristen. Junkku piti tiukasti suunsa kiinni, tuntiessan vieläkin kaunaa tuota karvanaamaa kohtaan. Muisti, miten pahasti viime jouluna pukki oli heitä pettänyt. Esityksen päätyttyä Jyri kehui sen olleen kuin varisten rääkkymistä. Äiti, jälleen maha pystyssä, kehui esitystä ja torui miestään.

Puki hörähti - olisiko naamarinsa takana nauranut?



Joulupukin ojentaessaan lahjaa Junkulle, naamarin takaa lehahti lahjan-saajan enään samankaltainen tuoksu, jollaiseen oli törmännyt terveyssi-saren vastaanottohuoneessa sekä naapurin Jaakon vieraillessa heillä. Tästä vinkistä hän päätteli, että pukki taitaakin olla naapurin setä. Sitten välähti hänellä mieleensä, että pukki oli ehkä ennen heille tuloaan käy-nyt jakamassa lahjoja terveystalolla. Eikä malttanut pitää suutaan kiinni, vaan kysyi:

- Haas vain sie olet tulossa terveystalolta?


Hyvä ettei pukki ottanut ojentamaansa lahjaa takaisin, mutta tyytyi vain
vähän nykäisemään pakettia itseensä päin:

- Mie se tulin poka raktorilla suorhan Korvatunturilta.


Nyt vasta Junkku huomasi pukin pussihousut ja tiukat pitkävartiet saap-paat. Ne näyttivät Junkun silmissä niin kovin tutuilta ja sitten muisti. Pu-kin poistuttua hän ilmoitti kaikille:

- Pukila oli kyllä ihan Suurpoukaman Arvon näköset saaphat!?


Kotona vallitsi ihana joulurauha. Kynttilät paloivat pöydillä sekä joulu-kuusessa, radiosta kuului joululauluja, huoneilmassa leijaili joulun ihanat tuoksut. Lapset olivat viimein rauhoittuneet ja tutkivat innoissaan pukin tuomia lahjoja. Mörö pelasi yksin shakkia ja mutisi jotain itsekseen. Maikku ja Maiju istuivat lattialla, leikkien lahjaksi saamillaan nukeilla. Manu istui sohvalla ja selasi Aku Ankaa. Jatta ja Junkku leikkivät lahjoil-laan lämpöiseti loimuavan takan edessä. Pian myös äiti ja Jyri istahtivat sen eteen nojatuoleille lepäämään.


Pian kuitenkin rauhaisa joulutunnelma hävisi, kuin savu takan savuhor-mista, välillä kipinöitä sinkoillen, kadoten kaamoksen pimentämälle La-pin taivaalle.


Lahjaksi saamaansa hienoa pattereilla toimivaa henkilöautoa tutkiva Junkku aukaisi paristoluukun kannen ja sulkiessaan sitä, kansi irtosi. Tästäkös Jyri vallan raivostui ja riisti tuon joululahjan Junkun kädestä ja ärähti:

- Sinä juuttaan vähä-älynen särjet kaiken! Ja ojensi auton iloisesti yllätty-neelle Jatalle ja totesi:

- Sinä saat pitää tämän, ei tuolle vähä-älyselle voi antaa mitään, kaiken se särkee.

- On siinä kansa isä, ottaa nyt joululahjan pois lapseltaan! suuttunut äiti kivahti ja asettui kerrankin puolustamaan lastaan.

- Älä sinä puolustele vähä-alystäsi!


Myöhemmin illalla Maikun viedessä täytekakkua säilöön kellariin, hän perille päästyään kaivoi sormellaan kakkua ja tunki sitä suuhunsa. Ei ehtinyt edes nielaista, kun jähmettyi paikalleen - kuuli liikettä takanaan - kakunpalanen putosi suusta - pissa lirahti housuihin.


Ei jouluna!!" huusi ääni Maikun sisällä.


Pedo-Hannu seisoi siskonsa selän takana tonttulakki päässä, kiima silmissä ja kuiskasi mielestään hauskasti:

- Onpa täällä kilttejä lapsia.


Isoveli lukitsi oven perässään, nosti siskonsa perunalaarin reunan päälle ja otti vastaan näin hänelle tarjotun joululahjan. Lopetettuaan tämä vih-tahousu asetteli ensin tonttulakkia päähänsä ja sitten virnuillen oikein korosti, että Maikku oli itse halunnut antaa tämän joululahjan hänelle. Kiitokseksi saamastaan lahjasta, kaivoi taskustaan tikkukaramellin ja työnsi sen siskonsa suuhun. Lähti, mutta kääntyykin yllättäen ja toivotti hyvää ja rauhallista joulua.


Olohuoneessa Jyri lauloi ja soitti pianolla hoosiannaa.