Terveisiä Jorvakasta osa 12


V. 1958.


Tammikuussa tuuli vihmoi lunta yli metrin kinoksiksi, kunnes tyyntyi, vaihtuen pian paukkupakkasiksi. Kyläläiset kulkivat pyntättyinä talvivaat-teisiin, kaulaliinat kasvojensa suojina. Tiellä liikkui harvakseen autoja ja silloin tällöin muutama poron vetämä ajoreki, mutta potkuri oli yleisin kul-kuneuvo. Kevättä kohti mentäessä ilmat lauhuivat ja saatiin jälleen reki-kelit – oikea kernihanki(*.

*) Hyvä hankikeli, pakkasen kovettama hanki.

Pääsiäisen alla äiti Aino seurasi keittiön ikkunasta, kuinka miehensä pihalla valjasti poroaan reen eteen. Tämä ”feikkisaamelainen” oli pu-keutunut, kuin saamelainen ikään. Reessä odotti vielä peski(**.

**.) Porontaljasta valmistettu pitkä ja karvainen turkki.

Aino manasi mielessään, että tuo juuttaan ukonkutale oli mennyt osta-maan nuo kalliit asusteet, sekä vielä poron rekineen, vaikka rahat eivät tahtoneet riittää edes ruokaan ja alati kasvavan lapsilauman vaatetuk-seen.


Tosin näitä kalliita asusteita Jyri käytti vain tämän reissunsa ajan. Sillä heti palattuaan, hän ripusti ne vaatekaappiin roikkumaan, lopullisesti. Myöhemmin hän kertoi reissullaan kuulleensa saamenkielistä, ilmeistä päätellen, suoranaista naljailua pukeutumisestaan. Hän ei pukenut niitä enää ylleen -


Ei vaikka 1960 luvun lopulla matkailuteollisuuden lanseeraamana pai-kallisten lantalaisten keskuuteen levisi villitys hankkia lapinpuku. Ne yl-lään nämä feikkisaamelaiset sitten ylväästi esiintyivät tietämättömien turistitomppeleiden edessä. Paikallisten silmissä he lähinnä vain nola-sivat itsensä.


Aino vilkaisi jälleen ikkunasta ulos. Pihalla Jyri oli ilmeisesti saanut kai-ken valmiiksi, koska näkyi hyppäävän vauhdissa porontaljan pehmus-tamaan rekeen. Kun Jyri hävisi asuntola nurkan taakse, asuntolan toi-selta nurkalta esiin käveli Ainon esikoispoikansa Hannu. Tulija roikotti paria isoa laukkua olkapäillään ja käveli liukastellen hienoilla uusilla kengillään lumista polkua käyden.


Äiti oli ilkoinen poikansa saapumisesta – resuperseiset siskot ja veljet ei. Sillä nyt alkoi tämän perheen muutamilla lapsilla Via Dolorosa - kärsi-mysten tie. Tällä tiellä raahustavien melenterveys sekä heidän pienet pyllynsä tulisivat olemaan jälleen kovilla.


Tullessaan Hannu oli huomannut Maikun asuntolan edessä ja komen-tanut tämän saunalle odottamaan häntä. Saatuaan matkatavaransa pu-rettua ja juotuaan pikaisesti äitinsä tarjoaman tervetuliaiskahvin, hän jo luikki saunalle. Ettei herättäisi huomiota, hän kiersi varmuuden vuoksi rakennuksen taakse ja koputti ikkunaan.


Salaisuudeksi tuo saunavierailu ei toki jäänyt.



Aittatievalla mäkihyppyä harrastava Junkku kuuli tuon koputuksen ja nä-ki, kuinka Maikku avasi saunan ikkunan pedo-pedolle. Siihen loppui hyp-pääminen. Hän lasketteli suksillaan kotipihalle, nosti sukset kiireesti sei-nää vasten ja kävi kosto-iskuun.


Jyrin työpöydällä lojuvien paperikasojen keskellä näkyi puolillaan oleva mustepullo. Ei muuta kuin korkki auki ja nurin. Kosto - se oli siinä. Muste levisi hiljalleen pitkin pöytää, sotkien muutaman suurennetun valokuvan, taulun luonnoksen sekä pöydälle lojumaan unohtuneen kravatin.


Palattuaan reissultaan, vaatteet aavistuksen verran kauppian rouvan hajuvedeltä lehahtaen, pääsi Jyri jälleen heiluttamaan koronakeppiään. ”Opettajien Karttakeppi Killan” pitkäaikaisena jäsenenä, koronakeppi sopi hyvin hänen käteensä. Illan solisti sai istui lattialla, missä hän von-kui nuotinvierestä, mutta loppusoinnut sentään vingahteli oikeaoppisesti - korkealta ja kovaa.


Jyrin johtaman esityksen aikana, oli meneillään myös toinen esitys. Per-heen kokoontuessa seuraamaan Junkun vinkumista, Jatta vonkui Han-nun käsittelyssä liiterin yläparvella. Esitys tosin katkesi hetkeksi, kun ta-lonmies Antero tuli liiteristä hakemaan kirvestään. Ilmeisesti hän oli tul-lessaan kuullut jo-tain, koskapa ovesta sisään astuttuaan, huuteli parven suuntaa:

- Annappako mie arvaan, solet Junkku taas sielä!! Tule hiiessä sieltä alas, ettem'mie häävy tulla noutamhan!


Hetken Antero seisoi kirves kädessä ja katseli parven suuntaan. Hannu makasi Jatan vieressä ja piti kämmentään siskonsa suunsa edessä ja mietti kuumeisesti, miten selittäisi tuolle kyyläävälle talkkarille heidän parvella olonsa.


- Kyllä mie tiijän, ette solet sielä, mutta emmie ny joua kiikkumhaan sin-ne, huuteli naureskeleva Antero ja lähti pois.



Seuraavana päivänä resuperse-lasten kärsimysten tie oli vihdoin tältä erää kuljettu loppuun. Valaistumista he eivät kokeneet. Mutta ilon het-ken sentää. Maikku ja Junkku seurasivat asuntolan rappusten takana, kuinka hilpeä pedo nousi postiautoon ja lähti jälleen kohti Pottulaa.

Maikku ja Junkku huokasivat helpotuksesta.


Kotona Jatta oli polvillaan luutuamassa olohuoneen lattiaa, kun sisko ja veli tuli sisään. Kysyi:

- Lähtikö se?

- Lähti.

Makuuhuoneessa äiti makasi sängyllä ja piteli pömpöttävää vatsaansa. Vauva potki lujaa.

Kirjoituskone naputti Jyrin työhuoneessa.

Välirauha.






Alkukesä toi tullessaan jälleen muuttolinnut, sekä tuon vaanivan ja raa-tlevan pedo-pedon, joka iski saaliinsa kimppuun milloin ja missä vaan.

Leikkiessä ja juostessa ympäri pihaa, nukke kädessään heiluen, erehtyi Maikku kurkistamaan kotinsa nurkan taakse:

- Mitä ihmettä – mikä hiivatti tuo on?



Nurkan taakse oli ilmestynyt omituinen - ennen näkemätön kapistus. Siellä törrötti pystyssä pieni laavun tapainen, jota koristi kaksi suurta in-tiaanipäällikkö Istuvan Härän punoittavaa naamataulua.


Pottulan vanhapiika opettajan ”lahja” Hannulle tämäkin.


Pedo-Hannuhan se siellä teltassa maata löhötti ja luki psykologiaa sekä hypnotisointia käsitteleviä kirjoja. Opiskeli pirulainen, että voisi hallita alamaisiaan paremmin, tehokkaammin, jotta voisi luottaa, etteivät nuo resuperseet pettäisi hänen luottamustaan. Nyt tämän mestarin päähän oli ilmestynyt mustakehyksiset silmälasit. Liekö näillä laseilla tekemistä sen asian kanssa, että tämän pedon touhut muuttuivat yhä vaan sai-raammiksi.


Nyt tämä innokas ”opiskelija” havahtui ja kuunteli korvat höröllään. Ja vihdoin hän kuuli liikettä teltan ulkopuolelta. Riemastui. Hänen haaveen-sa sittenkin toteutuisi. Jos vain tuo ulkona liikkuja olisi hänen pikkusis-konsa - kuten oli ajatuksissaan toivonut ja pippeliään seisottanut.


Pedo raotti hieman teltan oviaukkoa, huomasi Maikun ja riemastui:

Hurraa. Pikku-siskohan se siellä seisoo tuijottamassa pöljänä tätä mi-nun hienoa telttaani... Nyt toimeksi”


Pedo-peto vaani aikansa, avasi sitten teltan oviaukon ja iski saaliinsa kimppuun, kuin sika limppuun - Esitteli puolillaan olevaa jaffapulloa ja houkuttelevasti kysyi:

- Maaaikkuuu, kattoppa mitä tässä on. ... - Haluatko?

- Miks sie muka antasit mulle tuo äppensiinilimonaatin?- En jaksa enää juoda enempää... Siinä... Ota jos haluat!

- No... Anna sitte tänne.

- Tule hakemaan... En jaksa nyt nousta.


Hetken mietittyään Maikku rohkaisi mielensä ja astui lähemmäksi saa-dakseen tuota harvinaista herkkua. Mutta nytpä pedo-peto tempaisikin hänet peremmälle telttaan ja sulki vetoketjulla oviaukon. Aikansa siskon-sa päällä ähellettyään, kierähti tyytyväisenä selälleen ja ojensi virnuillen limsapullon, komentaen:

- Mene ulos juomaan sitä, ja muista, tuo äskeinen oli täysin sinun omaa syytäsi, itseppäs tulit tänne telttaan, joten pidä suusi kiinni, tai kerron si-nusta kaikille.


Kontattuaan pullon kanssa ulos teltasta, nousi Maikku seisomaan ja kat-soi hetken teltassa makaavaa isoveljeään kysyvästi. Nosti sitten pullon huulilleen ja joi, mutta saman tien sylki kaiken ulos ja oksensi vatsansa tyhjäksi.


Isoveli nauraa hörötti teltassa ja osoitellen pilkallisesti sormellaan, nälvi:

- Olet sinä kyllä tyhmä..., eihän nyt kukaan kusta juo, paitsi sinä ”Äppel-siini”!!... Hiih... hiih.. hii.


Maikku heitti pullon kädestään ja juoksi Hannun räkäsen naurun saatte-lemana itkien pois.


Pikkulinnut visersivät viinimarjapensaissa, Järveltä kuului vesilintujen kaakatusta. Jossain käynnistettiin traktori. Syväsalmen avonaisesta ik-kunasta kuului niin herkkää romanttista musiikkia.


Pedo ei kiinnittänyt näihin mitään huomiota, tuskin edes kuuli. Hän mietti jo, mitä tekisi pikkuveli Manun suhteen. Tämä ryökäle kun oli yöllä he-rännyt ja nähnyt Hannun toilailemassa pippelinsä kanssa Jatta siskonsa sängyssä.


Työhuoneen keskellä seisoi maalausteline ja siinä oli kuivumassa Jyrin hetki sitten maalaama vesivärimaalaus pedo-pojastaan. Junkku kateli maalausta hetken ja sitten lyödä hujautti pedoa suoraan nekkuun. Maa-lausteline rojahti kolisten lattialle. Hiljaisuus. Sitten oven takaa kuului, kuinka Jyri olohuoneessa ihmetteli meteliä huoneessaan. Askeleet lä-hestyi.


Junkku havahtui ja pinkaisi juoksuun. Ehti hädin tuskin väistää Jyrin ojennettua kättä, mutta pääsi livahtamaan käden alta ja juoksi ulos. Jat-koi pakoaan maantielle. Tiellä hän näki heinäkärryjen eteen valjastetun sonni. Kuorman päällä istuivat Pipulan aikuiset sisar sekä veli. Heidän takanaan heinillä hyppi heidän yhteinen jälkikasvunsa - kaksi pikkutyt-töä, hullun-kiilto silmissä. Junkku yritti juosta kyytiin, mutta nyt kuskin paikalle olikin ilmestynyt Jyri ja hänen vierellään istui Aino, vatsa topa-kasti pystyssä.


Sonni löi laukalle ja nelisti hurjaa vauhtia karkuun. Ilmaan jäi leijumaan kuivista heinistä muodostunut ohut pilviharso. Heinäkasan päälle oli il-mestynyt pedo-Hannu, joka makasi selällään, jalat ristissä, kädet niskan takana, hymyillen ylimielistä hymyään. Hänen vierellään hyppi Mörö, jo-ka osoitteli kädellään perässä juoksijaa ja huusi:

-Vähä-älynen koira!!.... -Vähä-älynen koira!...


Junkku pysähtyi. Purskahti itkuun. Juoksi aitaan piiloon.


Hieman kahjo ”apulaisseriffi” Mörö, ainainen seriffin merkki rinnassaan, löysi viimein Junkun aitasta ja pari kertaalyötyään etsintäkuuluttamaan-sa lainsuojatonta kasvoihin, lähti raahaamaan vastaan potkivaa seriffin kuulusteltavaksi. Matkalla esivallan edustaja lyödä mätki vastaan rimpui-levaa konnaa päähän. Seriffi Jyri odotti toimistossaan koronakeppi val-miina kädessä. Ja jälleen istui Junkku lattialla ja yrittää suojella päätään toistuvilta kepin iskuilta, lainvalvojan veisatessa vanhaa virttään:

- Kyllä sinä juuttaan vähä-älynen vielä opit!!!


Vähä-älysen konnan siskot ja veljet seisoivat isänsä vieressä ja kannus-tivat tätä. Mutta yksi oli joukosta poissa - Maikkua ei näkynyt. Olisikohan ollut saunalla pesemässä alapäätään ja vaihtamassa pikkuhousujaan.

Äiti sentään yritti edes hieman hillitä kurittajan raivoa:

- Eiköhän tuo jo riitä!!??

- Ole sinä hiljaa! Älä tule puolustelemaan vähä-älystäsi!! Laitan tuon pi-run pahvilaatikossa menemään kasvatuslaitokseen. Eiköhän siellä opi tavoille!!



Selvittyään joten kuten ehjänä tästä rääkkäyksestä ja paetessaan ulos, kohtasi Junkku uuden vaaran. Asunnon nurkalla kurkki Hannu, kasvoil-laan paljon puhuva ilme. Junkku säntäsi karkuun ja sai pysähtymiskäs-kyjä huutavan pedo-pedon peräänsä:

- Vähä-älynen Rexi pysähdy!!!


Junkku vain lisäsi vauhtiaan. Pyhkäisi vauhdilla asuntolan ohitse ja yhä vain vauhtiaan kiihdyttäen. Saalistaja juoksi puuskuttaessa hänen pe-rässään, äristen:

- Kyllä minä sinut vielä kiinni saan!!!


Nyt edessä häämötti n. viisimetrinen savista vettä lilluva kuralätäkkö. Junkku päätti pakon edessä kuitenkin jatkaa ja yrittää hypätä yli tuon valtavan esteen ja tehdä samalla uusi pituushyppyn ennätyksensä. Se-kunnin murto-osan ajan hänen mielessä kävi kuitenkin epäilys:


Ei ole kyllä mithän taikaa, kunkas tuossa käypi


Mutta pelko antoi siivet. Uljaasti kuin tunturihaukka hän liiteli reilusti yli lätäkön. Jatkoi pakoaan, yhä vain vauhtiaan kiihdyttäen.


Perässä juokseva pedo lähestyi vauhdilla samaa lätäkköä varmana, että sehän olisi vain mitätön hidaste hänelle. Mutta hänen kireät muodinmu-kaiset housunsa sekä mustat nahkakengät tekivät tepposen. Ponnistus-vaiheessa housut repesi haaroista räsähtäen ja ponnistavan jalan kenkä luisti märällä savimaalla. Hyppy jäi pahasti kesken ja pedo pudosi kes-kelle lätäkköä. Liukui eteenpäin ja lopulta kaatui selälleen. Pomppasi kuitenkin nopsaan pystyyn ja jatkoi saalistustaan, savivellin roiskuessa hiuksista sekä vaatteista.


Näin takaa-ajettu sai hieman etumatkaa. Juoksi pienestä portista yli maantien, ohi postitalon ja saapui viimein itseään aidalle, jonka takana näkyi puiden keskellä asuntovaunu. Toivon lamppu syttyi Junkun sisällä. Mutta sammui samantien, kun kuuli postitalon kulmalta riemukkaan huudon:

- Nyt jäit kiikkiin vähä-älynen koira!!!


Pakenija yritti kaikin keinoin kiivetä yli tuota estettä, mutta saalistaja saavutti hänet ja hyökkäsi kimppuun. Repi hiuksista ja samalla lyödä mätki nyrkillä minkä ehti. Lyödessään Hannu pärstävärkki vääränä huusi:

- Pirun vähä-älynen koira!!


Tämä veljellinen löylytys ehti jatkua noin minuutin, kunnes keskeytyi. Iso kämmenen kurkoitti aidan takaa, tarttui pedoa rinnuksista ja heitti, kuin höyhenen, yli aidan. Topi Röykön tukeva hahmo seisoi nyt pedo-pedon yläpuolella. Katsoi hetken puhumattomana maassa makavaa - katsoi kuin ”halpaa makkaraa.” Kumartui ja nosti yhdellä kädellä rinnuksista kiinni pitäen Hannun päänsä yläpuolelle. Hyppyytti käsiensä päässä vapisevaa pedoa jenkan tahtiin ja sepitti tilanteeseen sopivan laulun:


- Sitähän se Röykköpoika vähä surree

Kun sen nyrkki pianaikaa purree

Ruma rilluma rilluma lei, hei hei

Ruma rilluma rilluma lei!


Esityksensä jälkeen laulaja tivasi:

- Menikö perille jahvetti, vai iskikö paskahalvaus!? Et sole mikhän mies, solet yks pirun ressukka !!!


Kuin avaruudesta ikään, kuului nyt piipitys yläilmoista:

- Meni, meni! Meni varmasti!


Vihdoin pedo sai luvan laskeutua, mutta lennonjohto määräsi hänelle vielä lisätehtävän:

- N-oo,..., tuossa on vesiämpäri, näppääppä sie mulle vettä kaivosta.. Haas sinule soppii tämäki?


Topi ojensi tyhjän vesiämpärin ja viittasi kädellään kaivolle päin. Käveli itse asuntovaununsa ovesta sisään ja sulki oven. Kannettua vettä täyn-nä olevan ämpärin Topin oven taakse, pedo koputti varovasti oveen. Ovi raottui vain hieman ja si-sältä ilmestyi hyvin hitaasti käsi, pikkurilli ojossa ja kutsuvasti koukistellen. Vesilähetti asetti varovasti ämpärin koukiste-levaan sormeen. Käsi ämpärineen hävisi hyvin hitaasti sisään ja ovi sul-keutui äänettömästi. Pedo jäi toviksi hämmästyneenä seisomaan pai-koilleen.



Maantiellä vanha Santra muori oli seurannut tätä näytelmää. Hän no- jasi polkupyöräänsä ja hykerteli vahingoniloisena. Nyt muori päätään puistellen huusi ilkikurisella äänellä:

- Ei sunkhan vain opettajan hiinipoka saanu sölkhäänsä? Sitä häätys ensin hunterata tarkoin, mitä tuole Röykön Topile mennee sanhon!



Pedo katsoi muoria vaijeten, nolatun alistunut ilme kasvoillaan. Nyt tä-män peräkylän psykopaatti oli kerrankin kadottanut sankarin ylvään, kyl-män ja empatiakyvyttömän katseensa. Junkku hyppi riemusta ja nauroi kerrankin pedolle päin naamaa ja räksytti: - Hau hau.... - Hau hau.... Hau hau....


Kylmä petomainen katse löysi tiensä takaisin tämän pedon silmiin ja hän
tokaisi:

- Vähä-älynen koira.


Junkku sulki silmänsä. Kuuli Hannun avun huudon. Kun avasi silmänsä, näki, kuinka Röykön Topi piti yhdellä kädellä sätkivän Hannun ilmaan ja löi tätä turpaan. Hannu lähti kiitämään ylös taivaalle, kuin avaruusraketti olisi kiitänyt kohti korkeuksia. Pian Hannu näkyi enää pisteenä pilvien välissä. Hävisi äärettömyyksiin.


Junkun ahdistus pallean seudulta molskahti vatsalaukun pohjalle. - Hän nosti hieman toista jalkaansa ja päästi pitkän ja pörisevän pierun. Ahdis-tus pölähti harmaana pierupilvenä pyörimään hänen selkänsä taakse. Pyöri siellä muutaman sekunnin, kuin etsien jotain. Leijaili sitten Junkun silmien eteen ja muutti muotoaan – oli kuin Jyrin pää. Pieru-Jyri aukaisi suunsa ja sanoi:

- Juuttaan vähä-älynen minkä teit.


Pieru-Jyri kohosi sitten hetkeksi kylän ylle pyörimään. Löysi etsimänsä ja lähti kiitämään Hannun perään kohti avaruutta.


Röykön Topi taputti kämmenellä Junkkua olkapäälle ja hyväntuulisesti kehaisi:

- Net lähit sinne ryssien putnikkiin, kaveriksi sille Laika koiralle.

- Toivottavasti pysyvätkin siellä.


Topi hävisi näkyvistä. Junkku vilkaisi sivulle, siellä seisoikin apean nä-köinen Hannu. Tämä ennen niin voittamaton maestro kääntyi ja lähti hil-jaisena, tappion karvasta kalkkia nielleenä, kävellä raahustamaan ohi virnistelevän pikkuveljen - ohi maantiellä leveästi nauraa hörisevän muorin - kohti kotiaan.

Junkku pomppi riemusta.


Muori seurasi katseellaan Hannun laahustavaa kävelyä ja vieläkin hö-risten huutaa kailotti tämän perään:

- Ja vaathekki ovakko kullitammala!!... hiih... hiih.... hi...!



Nyt, kun postin pihapiiriin oli palannut rauha ja hiljaisuus, postinhoitajan ulko-ovia avautui ja itse postinhoitaja astui ulos. Hän oli pukeutunut mustaan pikkutakkiin, jonka alta paistoi valkoinen kauluspaita Jalassa mustat, suorat ja hyvin prässätyt housut – siis mainiota virkamies-ai-nesta.


Postinhoitaja katseli kysyvästi, ehkä jopa hieman kiukkuisin silmin, ai-taan nojaavaa Junkkua. Ei sanonut halaistua sanaa. Tämä postibiilin tuoma mies ryhtyi tiirailemaan taivaalle, ikään kuin olisi tutkinut millainen yöstä olisi tuleva. Katseli siinä aikansa. Kääntyi jälleen Junkun puoleen ja ilmoitti möreällä virkamiesäänellään:

- Posti aukeaa vasta kahden tunnin kuluttua!

- Mie voin oottaa!

- No.... Yyyr... Odota sitten, mörähteli postinhoitaja ja lähti kävelemään talon takana pilkistävää saunaa kohti.


Kuului kun saunan ovi narisi.... narisi.... narisi.. Jostain kuului hetegan narinaa. Junkku heräsi. Vaikka oli yö ja huone pimeä, näki toisella sei-nustalla - ”tyttöje-nsängyssä”- liikettä. Jatan peiton alta pilkistivät pedon kiharaiset hiukset.


Junkku pakeni eteiseen nukkumaan. Uni vain ei tahtonut enää millään
tulla.

Seuraavana päivän äiti komensi Junkun sekä 4 vuotiaan Manun poltto-puiden hakuun. Talonmies Antero oli kyllä kehoittanut lapsia varovai-suuteen liiterissä käydessä, mutta tuskin hänkään osasi aavistaa, millai-seen vaara siellä voisi vaania.


Matkalla liiteriin polttopuiden hakija kuulivat, kuinka naapurin Pete huusi avonaisesta ikkunasta:

- Tiijäkkö Junkku mitä? Meilon ropleema, häätys taas vähä korjata tuota autoa, jouvakko tulhen hopusti?


Luvattuaan tulla pikimmin, jatkoivat Junkku ja Manu kohti liiteriä. Ehditty-ään sisään kuulivat, kuinka ovi suljettiin hei-dän takanaan ja sitten kuu lui Hannun komento:

- Mennäänpäs tuonne Päämajaan!


Päämajassa Hannu ensin virnistellen kyseli Manulta, onko hänenkin mielestä Junkussa paljon samaa näköä, kuin Notkon Artussa. Kun Manu ei oikein ymmärtänyt kysymystä, Hannu hermostui ja pakotti Manun las-kemaan housunsa alas ja nosti tämän laverille selälleen makaamaan. Tukasta repimällä Hannu painoi Junkun pään Manun jalkojen väliin ja vittumaisesti nauraen komensi:

- Ime sitä kikkeliä, sinä Notkon Artun vähä-älyinen äpärä!!


Pedo piteli Junkun päätä itkevät Manun jalkojen välissä. Välillä liikutteli, sitten tempaisi ylös ja katsoi kysyvästi. Kysyi:

- Tykkäätkö imeä kikkeliä?

Syljettyään ensin lattialle, Junkku vastasi:

- Putnikki.

- Mitä sinä vähä-älynen koira oikein höpiset!!??

- Putnikki.


Useista yrityksistä ja uhkailuista huolimatta, vastaus oli aina sama. Niin-pä Hannu pian luovutti, eikä kysellyt enempää. Mutta jatkoi kidutusta, kunnes Manu kusi Junkun suuhun sekä kasvoille. Se riittikin Hannulle tällä erää. Nyt laverilla itki järkyttynyt Manu, hyysikän reiällä oksensi Junkku. Hannulla oli hauskaa.


Tämän erikoiskomennuksen jälkeen Hannu esitti Manulle samat uhkau-kset, kuin muillekin - lastenkoti odotti petturia!! Tästä kokemastaan jär-kyttyneenä Manu alkoi kastella sänkynsä joka yö, sekä itkiessään puis-tella päätään edestakaisin. Jyri antoi pojalleen mielestään hauskan lem-pinimen; ”Muuttu-Manu.”


Huumori miehiä.


Isänsä esimerkkiä seuraten, Hannu kertoi samassa tilaisuudessa keksi-neensä Maikullekin uuden ja niin hauskan lempinimen: ”Äppelsiini”.


Huumori miehiä hänkin.


Kotona lähes kaikkia nauratti, nämä niin hauskat ”lempinimet” ja he otti-vat ne heti jatkuvaan käyttöön.


”Äppelsiini” ei tosin enää koskaan eläissään kyennyt juomaan tai syö-mään mitään sitrustuotteita.


Manu kasteli vuosia joka yö sänkynsä.



Pienen autonasentajaansa turhaan odotellut Pete oli hieman näreis-sään, kun autonkorjaus viivästyi yli tunnilla, mutta pian hän unohti myö-hästymisen ja tarjosi remontin jälkeen Junkulle punaista jaffaa ja tilai-suuden katsella televisiota pitkälle iltaan.



Jyri ripusti työhuoneensa seinälle ”Pippeli-Hannun” kasvoista maalaa-mansa muotokuva.



Kunnia sille kelle se kuuluu.