Terveisiä Jorvakasta osa 13



Koulurakennuksen päätyyn Jyri kasasi jokiveneiden rakennustelakan – kolme rakennuspukkia - 200 litrainen, metrin korkuinen, ilman kantta, vettä lähes täynnä oleva peltisen petroolitynnyri, nostettuna nuotiokivien päälle. Koulurakennuksen korkean sillan alla – kellarissa, odotti vielä kasa jo pari vuotta kuivuneita venelautoja.


Nyt kolmen rakennuspukin päällä makasi puolivalmis jokivene. Ensim-mäiset laidat oli Jyri jo puristimilla kaartumaan taivuttanut. Työmiehen haalareihin pukutunut veneenseppä hyräili tyytyväisenä höylätessään seuraavaa venelautaa oikeaan muotoon. Vaikka nälkä jo hieman kurni Jyrin pötsissä, oli hän hyvin tyytyväinen. Saihan hän edes hetken rau-hassa askarrella. Poissa oli lasten aiheuttama häly – poissa huolien tuoma stressi. Muutaman metrin päässä vesi höyrysi tynnyrissä, johon Jyri oli törkännyt pystyyn seuraavat laitalaudat höyrystymään. Lisäsi tyn-nyrin alla palavaan nuotioon pari puukalikkaa ja lähti syömään hyvin ansaittua lounasta.



Samaan aikaan Junkku myllersi pihalla lapiolla maata, pituushyppypai-kan alastuloa pehmittäen. Ponnistuslankkun hän oli jo asentanut paikal-leen. Kaivaessaan kovaa pintaista savimaata nousi hänellä hiki pintaan, riisui takkinsa ja kävi kotona juomassa vettä. Palatessaan työmaalleen huusi Topi jotain maantieltä ja viittoili kovasti kädellään. Kaverinsa luok-se lähteissään Junkku unohti takkinsa pihanurmelle. Virhe, joka tuli mak-samaan hänelle kymmenen koronakepillistä ja kehut kaupan päälle.


Palattuaan työmaalleen, Jyri huomasii, että toinen hänen aamulla kiin-nittämistään laitalaudoista oli nyt poissa paikaltaan ja ruuvipuristin oli ihan eri paikassa, kun mihin muisti sen kiinni vääntäneensä. Hän joutui irrottamaan laitalaudan ja nostamaan sen tynnyriin uudelleen höyrysty-mään.


Päivä oli tältä osin siis pulkassa, joten Jyri keräsi työkalunsa ja kantoi ne koulurakennuksen sillan alle talteen. Sielläkin oli käyty, koska tervapurk-ki oli kaadettu ja lattialla lojui Junkun takki. Jyri asensi heti oveen muna-lukon. Näin hän sulki tietämättään pedo-pojaltaan yhden hänen kutupe-sistään.


Ensimmäisen television Jorvakkaan hankkivat Syväsalmet, vaikka täällä näkyi vain yksi ainoa kanava, sekin SVT:n eli Ruotsin yleisradioyhtiön. Mutta hyvä niinkin. Vihdoin saatiin edes kuvayhteys suureen maailmaan. Syväsalmen Helena tosin haikaili jo suomenkielisten ohjelmien perään, huokaillen usein:

- Koskhan se Suomen televisjuni alkaa oikhein näkymhän tälläki kylälä?


Tietysti myös uteliaat Maikku ja Junkku olivat paikalla, kun tv-antennia asennettiin paikoilleen. Katselivat - kuinka antenni ensin kiinnitettiin kymmenmetriseen rautaputkeen - kuinka tämä putki nostettiin miespo-rukalla katolle - kuinka Jaakko neuvoi:

- Vielä häätyis antenni suunnata oikhein, tuonne Pajalaa kohi niin, ette
saama näkymhän oikhein hyvin.


Pihalla seisova Jaakko välitti viestit avonaisesta ikkunasta sisällä tv:n vieressä kuvanlaatua tarkkailevan Helenan ja talonharjalla huojuen sei-sovan ja antennia kääntelevän Peten välillä. Aikansa he siinä huutelivat ja antennia kääntelivät, kunnes Helena ikkunasta ilmoitti:

- Nyt näkkyy!!


Jaakon hermostunut käyskentely pihalla loppui, kun hän sai vihdoin il-moittaa katolla kyykyssä odottavalle pojalleen:

- Nyt kiristä Pete net mutterit pirun tiukale!



Paikalle saapui myös, muka vahingossa, kylän saarnamies Kalervo eli Kale Notko. Hän toljotti hetken mietteliään näköisenä tuota vienossa tuulessa katolla huojuvaa tv-antennia. Kääntyi sitten hitaasti Jaakon puoleen ja aloitti mahtipontisen meuhkaamisensa:

- Ja teijän publikanien, riethallisten pakanoitten, häätyi sitte tuuva tuo mustan-äijän sontaluukku tähänki kylhän viattomia ihmisriepuja viekot-telhen synthin ja haureuthen?!!! Ettäkö tet tovelakhan tiiä, että jo Pietari ruukas sanoa, että meijän pittää varoa lihallisia himoja, jokka pian aikaa viekottellee meijät miesrievut synninlihan kimphun!



Rappusilla seisova Helena kuunteli hetken äimistellen Kelervon horinoi-ta, kunnes tulistui. Helenan kasvoille ilmestyi väreilemään vienoinen pu-na, silmät kävivät tihruun, suu kiristyi kireäksi kuin viulunkieli, kunnes hän ärähti:

- Älä sie pirun korttihuijari tule meile saarnamhan mitä met saama tehä, tai kohta lähekkö sieltä tukkikämpältä!!



Synnin tuskissaan Kalervo oli tunnustanut, kuinka oli hurjassa ja villissä nuoruudessaan korttipöydässä huijannut suurehkon summan rahaa. En-nen kuin humalaiset pelikaverit tämän huomasivat, ehti hän livahtaa ulos ja lähteä hiihtäen pakosalle. Pihalle rynnänneet pelikaverit olivat näh-neet enää kaukana järvenselällä hiihtäneen korttihuijarin.

- Tärähytti net Mauserila monasti minun perhään, mutta ei net osunhet, Jumalalle kiitos, siunaili Kalervo myöhemmin.



Nyt pihalla meuhkaavalla saarnamiehellä jäi horinat pahasti kesken ja hän jo alkoi katumaan tuloaan seuraamaan tämän mielestään nyky-ajan pahimman uhan, sielunvihollisen petomaisen suurlähettilään, television ilmestymistä hänen paimennettavaksi siunatuille laidunmaille, vaani-maan hänen muutenkin synneille altista laumaa. Niinpä, saatuan vihdoin puheenvuoron kiireesti vaihtoi puheenaihetta ja pienen tovin isäntävä-keä lipevästi kehuttuaan, sai heidät leppymään sekä kutsun saapua seuraamaan tätä ensimmäistä tv-lähetystä tässä kylässä.


Kalervo istui nojatuolissa arvokkaan näköisenä ja katseli myhäillen oh-jelmia töllötimestä ja ihastui ikihyväksi. Vapautti siltä istumalta tämän ”sontalaatikon” kirouksesta. Kun sitten tv-uutisissa tuli juttua taksiautois-ta, Helena kehaisi vieraalle, että heidän Pete harkitsee ryhtymistä tak-sisuhariski.

Isäntäväki huomasi heti vieraan ilmeestä, että Helena oli sohaissut ar-kaan paikkaa.

- Haas se Tapanila Petelle senthän antaa sen raittiustotistuksen? totesi Kale hieman happamasti.



Muutama vuosi sitten Kale oli ostanut lainarahalla käytetyn Letukan, tar-koituksenaan tehdä yhdestä pojastaan taksimiehen. Yritys epäonnistui, koska raittiuslautakunnan pj. Jyri ei suostunut kirjoittamaan yhdellekään Kalen pojalle ajokorttiin tarvittavaa raittiustodistusta. Pettynyt isä joutui-kin myymään autonsa sekä elinkeinolupansa uudelle yrittäjälle ja tästä Kale kantoi vuosia kaunaa ”raittiuspoliisi” Jyrille.


Kun puolenyön kieppeillä tv:n kuvaruutuun viimein ilmestyi testikuva, ke-räsi Kalervo kamppeensa, kiitti ja poistui.



Jo viikon verran oli kylällä kiertänyt huhu, että tänään tulisi tv:stä Ruotsin ja Brasilian välinen jalkapallon MM-kisojen loppuottelu.


Niinpä jo hyvissä ajoin ennen lähetyksen alkua oli Syväsalmen rappusil-la ainakin parikymmenpäinen lapsilauma toiveissa päästä ensimmäis-tä kertaa eläissään katsomaan televisiota ja vieläpä jalkapallon MM-lop-puottelua. Jonon hänniltä alkoi yhä useammin kuulua hermostuneita ke-hotuksia, tönimistä ja lopulta jopa komentoja:

- Koputtakkaa nyt joku siihen ovhen!


Ennen kuin kukaan uskalsi koputtaa saapui ovelle talon tiukka emäntä Helena, joka päätään puistellen tokaisi:

- Ei...ei! Menkää kotionne siitä! Tänhän ei tule kukhan kylhän. Mie olen juuri kuuranu ja laassu laattijat, enkä päästä kethän sotkemhan niitä!



Pettymys oli lapsille valtava. Junkulta melkein itku pääsi, kun hän ehti jo murehtia, ettei sittenkään päässyt katsomaan peliä, tuota niin kiihkeästi odottamaansa. Ollessaan jo poistumassa, kuului asunnosta, kuinka Pe-te sieltä huusi:

- Onko se Junkku sielä?

- On se täälä!

- Päästäppä se Junkku sisäle!


Näin Junkku pääsi kuin pääsikin katsomaan ensi kertaa eläessään tele-visiota ja vieläpä jalkapallon MM-loppuottelua.



Kun vihdoin kuvaruudulle ilmestyi testikuva ja hetken kuluttua kuuluttaja ilmoitti lähetyksen alkavan. Tunnelma tiheni. Pulinat loppuivat. Pete sulki äänen televisiosta ja Jaakko napsautti kirjahyllyssä olevan Salora Rivie-ra 58 putkiradion auki. Hetken aikaa radiosta kuuluva ääni särisi, mutta sitten kuului, kuinka radion suomenkielinen selostaja mahtipontisesti pu-huen toivotti kuuntelijat tervetulleeksi seuraamaan suoraa lähetystä Tuk-holman Råsundalin jalkapallo stadionilta.


Ottelun alkuvaiheessa saapui vieraaksi lierihattupäinen vanhus, itseteh-ty koivunen kävelykeppi kädessään. Tämä entinen posteljooni Herman-nin Hermanni, jo edellisellä vuosisadalla syntynyt mies, oli aikoinaan kul-jettanut postia Jorvakkasta syrjäkyliin. Hän oli nuoruudessaan ollut mes-tari heittämään suopunkia. Ei tiedettykään toista miestä, joka olisi solmi-nut kaksi suopunkinarua yhteen ja heittänyt poron kiinni n. 70:n metrin päästä. Tosin toisten palkisten miehet suhtautuivat hieman epäillen näi-hin haamuheittoihin ja totesivat vain hymähtäen:

- Tupakki puhheita!



Puoliaikakahvilla - tilaanteeessa 2-1 Brasilian hyväksi - tuli puheeksi, et-tä ottelun jälkeen Petellä ja Junkulla olisi tarkoi-tus lähteä koeajamaan korjaamaansa autoa. Tästä innostuneena Hermanni kertoi olleensa au-tomobiilin kyydissä jo noin viisikymmentä vuotta sitten. Tuolloin oli joku kuvernööri vieraillut Lapissa ja piipahtanut myös Jorvakassa. Seurue oli tullut kolmella autolla ja tutustunut myös kylän kouluoloihin. Tällä pihalla seurue oli ajeluttanut autoillaan paikalla olleita lapsia. Tästä oli Herman-nille jäänyt sekä hyviä, että huonoja muistoja:

- Mieki pääsin sillon sen piilin kyythin. Oli se se vain sommaa hommaa ajella sillä biililä ympäri kyllää. Moni kathellinen sielä tien laijasa vahtasi meitä ja met pirrutamma huiskutima leuhkana niile... Oli se kanssa.


Kertoja vaipui muistoihinsa, sulkien silmänsä ja hymyili itsekseen. Hele-na ehti jo hermostui ja tivasi:

- Hermanni!! Montako teitä sinä autossa oli?!!


Oikein säpsähtäen avasi Hermanni silmänsä ja katseli hetken kysyvästi, kunnes havahtui ja vastasi:

- Montako?! Niitä oli kolme ja niihin mahtu meitä varmhan kymmenen,..., niilä paikheila.

- Haas sie pölkäsit? kysyi Jaakko ilkukurisella äänellä.

- Miekö?! No, vähä mie ensin pölkäsin......... Nyt mie muistinki, sielä kou-lun pihala oli se kauppias Korvaki, sieltä Soankylästä ja se rehvasteli leuhkana ja kehui meile:

- Pääsitte tekki sitte tuon ”hörnäkirnun kyythiin, oliko soma? Miepä poka olenki istunu sen kyytissä jo monasti.


Kahvipöydässä porukkaa nauratti kovin tuo ”hörnäkirnu” ja ihmeteltiin, mistä moinen nimi oli tulla.

- Haas net toiset lapset kyseli siitä kyytistä? uteli puolestaan Helena.

- Jo vain, kaikki net tuli kyselemhän. Mutta yks kathellinen isompi poika karsi minun kimphun ko sika limphun. Miekö olin muka vängälä vienny sen paikan autossa.

- No niinpä tietenkin, huokasi Helena.


Hermanni pyöritti hetken lusikalla kahvia kupissaan ja sanoi:

- Ei net ryssät kovin kauvan siellä olhet, net vain kävästi syöpäsemässä vallesmannin tykönä, sitten net lähit puottelhen takas etehlän käsin. Heti ko net hävisi näkyvistä, opettaja alkoi laulamhan, mie muistan vieläki sen:


”On ”Venään vallan" vallassa maa

Ja armoa saa vain jotkut.

Ken selkäänsä ei voi norjistaa saa

”Vissihin paikkaan" potkut.



Ja Seyni se kysyy, kysyy vaan

Ain' uusista asioista.

Kai pian se tietoja tahtomaan

Käy kirpuista, torakoista.

Niin, ”valtakunnan aatteesta"....(*.

*.) Laulu-Janne. 1.1.1912 Piiska.


Esitys jäi kesken, kun radion kuuluttaja ilmoitti pelin jatkuvan, niinpä siir-ryttiin takaisin tv:n ääreen.


Ruotsi hävisi pelin 5-2 ja Pele, tuo vasta 17 vuotias Brasilian ihmepoika, pelasi hienosti ja nousi kertaheitolla Junkunki jalkapallosankariksi.