Terveisiä Jorvakasta osa 16


Syksyllä aloittaessaan kansakoulun koki Junkku, kuin Romeo ikään, saavuttamattoman rakkauden.

Hän suorastaan rakastui samalla luokallaan olevaan Leila tyttöseen. Jo muutaman päivän kuluttua suoritti rohkean, jos ei nyt suoranaista kosin-taa, niin sinne päin kuitenkin.

Koska osasi jo lukea ja kirjoittaa, kynäili Leilalle rakkauskirjeen, jossa ylisti maasta taivaaseen tämän kauneutta, ihania silmiä sekä tytön hers-kyvää naurua.

Aamulla, ennen koulun alkua, Junkku odotteli levottomana unelmiensa prinssessa. Maantien vieressä olevan ison kiven taakse piiloutuneena. Tytön tulosuuntaa hermostuneena kuikuillen. Pitkältä hänestä tuntui tuo odotus, jopa pidemmältä kuin jouluista parta-ukon.

Mutta viimein näkyi Pikku-Julia saapuvan, kantaen koululaukkua niin so-masti olkapäällään, että Pikku-Romeon sydän oli pakahtua. Tytön ohit-taessa kiveä, ilmestyi sen takaa tämä rakkaudenlähetti juoksi nopeasti tytön ohitse ja sujauttaen sanaakaan sanomatta kirjeensä tytölle käteen. Jatkoi juoksuaan, häviten koulun ulko-ovesta sisään. Tyttö jäi hämmäs-tyneenä seisomaan paikalleen, katsellen viestintuojan suuntaan.

Aamuhartauden jälkeen Leila näytti luokassa saamaansa rakkauskirjettä muille tytöille. Heidän lukiessa kirjettä hihitellen keskenään, saapuikin opettaja heidän huomaamattaan luokkaan ja takavarikoiden kirjeen.

Hetken istui hymyilevä opettaja pöytänsä takana hiljaa ja luki kirjettä, vä-lillä vilkuili kirjoittajaa hymyssä suin, kiusoitellen. Selviteltyään hetken köhisten ääntää, hymyilevä opettaja luki kirjeen ääneen, ylistyskohtia niin viehkeästi painottaen.

Luokkan lapset nauraa mekastivat ja osoittelivat käsillään tätä Pikku-Romeota, joka istui paikallaan, kasvot punoittaen ja tuijotti nolona pulpetinsa kantta.

Junkku tunsi olonsa niin kotoisaksi.

Viinapullosta, eikä edes omasta, joutui myös Jyri käsirysyyn ja oli saada myös pataan.

Sunnuntaina, lähtiessään johtamaan kirkkokuoroa, otti Jyri myös kame-ransa mukaan, koska kirkossa vihittäisiin naapurin tyttö avioliittoon.

Maikku ja Junkku seurasivat portin pielessä, kuinka hääseurueen auto-letka ja paljon vakavailmeisiä jalankulkijoita vaelsi hiljalleen ohitseen kohti kirkkoa.

- Kattoppa Junkku, ko Taavetillaki on hiinit hynthet päällä, sanoi Maikku ja osoitti sormellaan juuri maantielle tulleita Elsiä ja Taavettia ja jatkoi sitten:

- Haas non menossa häihin kans?

Kun hääseremonia oli kirkossa suoritettu, siirtyi väki vähitellen juhlapai-kalle. Jyri poikkesi hakemaan kameraansa uuden filmin ja lähti kerrankin vaimonsa kanssa juhliin. Lähteissään vanhemmat kertoivat, että Hannu jäisi lapsenvahdiksi ja käskivät totella häntä.

Juhlapaikalla onnittelu puheiden jälkeen oli vuorossa kahvitarjoilu, jonka yhteydessä kylän vanha kuppari-muori kaatoi jokaisen halukkaan kahvi-kuppiin lorauksen viinaa, jota vävymies oli tuonut, juhliin, uskovaisen anopinsa harmiksi. Pian hääjuhlat pääsivät vauhtiin. Pirtin nurkassa oli keinutuoli, jossa istuva viuluniekka soitti jenkkaa ja juhlaväki tanssia ryt-tyytti niin, että lattia tömisi. Ihmisiä parveili huoneesta toiseen. Osa pa-keni melua yläkertaan, saadakseen turista rauhassa keskenään.

Tarjoilun kestettyä noin tunnin verran, lähti Elsi pois, koska ei jaksanut enempää kuunnella Taavetin jatkuvaa valitusta, ettei häntä pyydetty näi-den juhlien pelimanniksi. Taavetti jäi yksin penkille jurottamaan ja katse-lemaan kateellisena soittajaa. Hänen mielestään tuo tehtävä olisi kuulu-nut ilman muuta hänelle. Hän kun oli jo teinipoikana soittanut mandolii-nilla tanssimusikkia saksalaisille upseereille, jotka juhlivat kylän naisten kanssa konjakkia ja viinejä nauttien ja herkkujaan naisille tarjoten.

Siinä istuessaan nousi hymy Taavetin kasvoille, hänen muistaessan, kuinka oli rintamalta lomilla olleille veljilleen noista kekkereistä kertonut. Ja kuinka jo samana iltana, ollessaan jälleen pelimannina aseveljien juh-lissa, oli ulkoa rynnännyt pahasti pieksetty upseeri sisälle ja huutanut kovaäänisesti jotain desanteista. Kuinka aseveljemme ryntäsivät aseet esillä ulos. Ja kuinka hän oli pelännyt veljiensä puolesta.

Pian kuitenkin tanssit ja Taavettin esiintyminen sai jatkua, sillä ei pihalta ketään löytynyt. Ja mikä pahinta, naiset uhkasivat lähteä pois. Taavetti oli istunut koko episodin ajan paikallaan, mandoliini sylissään, ovela ilme kasvoillaan. Hän kun oli tiennyt odottaa tätä, koska oli itse kertonut veljil-leen, että upseereilla oli usein tapana käydä talon nurkalla tyhjentämäs-sä rakkoaan, konjakkipullo kädessään.

Valokuvattuaan mielestään tarpeeksi, haki Jyri myös kupillisen terästet-tyä kahvia ja siirtyi suosiolla heti yläkerran rauhaan seurustelemaan vie-raiden kanssa. Yläkerran sohvalla istui, jo miehen ikään ehtinyt, Jyrin entinen oppilas, jonka viereen Jyri istahti. Tämä pieni vinttikamari oli tu-paten täynnä juhlijoita. Joku kävi aukaisemassa ikkunan, koska naiset valittivat sakeaa tupakan käryä. Jyri keskusteli vierustoverinsa kanssa ja välillä ottivat ryyppyjä entisen oppilaansa tuomasta jallupullosta. Ilmei-sesti tuon jalonjuoman naukkailu oli huomattu, koskapa kohta sohvalle rojahti istumaan Notkon Tapu ja huokaisten kysyi:

- Miksi kukhan ei tule mulle vaimoksi, ko mie niin halvaisin?

Tämä Tapu oli lyhyentanakka, vääräsäärinen ja hieman hupsu, mutta selvinpäin hyväntahtoinen mies. Jota kyläläiset hänen selkänsä takana niin hauskasti kutsuivat ”pahvipääksi”.

- Olekko sie Tapu kattonu koskhan peilhin? kysyi vierustoveri ja vilkaisi ovelasti Jyriä.

- Juuri äskön kattoin eteisessä. Voi rietas, ei sunkhan mulla ole taas tuk-ka sekasin? ihmetteli Tapu, kaivoi kamman taskustaan ja ryhtyi suki-maan hiuksiaan.

Ennen lähtöä asioille hyysikkään, vierustoveri otti huika pullostaan ja luovutti pullon Jyrille ja varoitti tarjoamasta Tapulle, koska tämä oli tun-netusti humalassa pahapäinen. Pullon omistajan hävittyä näkyvistä, kävi Tupu heti hyökkäykseen ja vaatimaan pulloa itselleen. Kun Jyri vain itse-pintaisesti kieltäytyi, hyppäsi Tapu pystyyn, tarttui Jyriä kravatista ja nyrkkiään heilutellen uhkaili vakavilla seurauksilla, ellei Jyri suostuisi. Mutta ei luovuttanut Jyri pulloa, vaikka Tupu kuinka uhitteli ja nenän edessä nyrkkiä heilutteli. Uhkauksia sateli Tapun suusta solkenaan ja välillä hän nimitteli opettajaa etelän riethaksi herraksi. Pullosta Jyri ei vaan luopunut.

Juhlaväki seurasi mielenkiinnolla kamppailua jallupullon herruudesta. Kukaan ei uskaltanut puuttua tähän kisaan, koska tiedettiin, että Tapulla oli usein puukko mukana. Sitten rappusilta kuului komento:

- Perskule, kuuleppa sie Tapu, päästä irti siitä Jyristä tai mie paklaan sulta nenän!

- En mie kö seku vain taajoin, yritti Tapu selittää ja luikki kiireesti rappuja alas.

- On se oikea ilkiö-ukko tuo Tapu, huokasi Jyri ja ojensi palastamansa
pullon omistajalle.

- Saikko sie siiphesti?

- En.... Tuo ilkiö-ukko Tapu vain hyppi ja mölysi.

Aino istui alakerran pienessä takahuoneessa ja kuunteli kylän uusimpia juoruja. Kolme mustiin pukeutunutta muoria seisoi keskellä huonetta rii-dellen jostain, kunnes yksi heistä lähti kiukkuisesti astellen pois. Ainon vatsassa potkaisi vauva. Nutturapäinen talon vanha emäntä tuli huo-neeseen ja istahti Ainon viereen, valittaen väsymystään:

- Hyvä jumala, vielä häätyis käyvä lehmäkki lypsämässä.

- Onneksi meillä ei ole lehmiä, huokasi Aino.

- Meiläkö on vielä nuot lamphatki.

Talon nuorin aikuinen tytär niiasi syvään ovella, ja tuli keräämään likaisia astioita. Niitä lojuikin siellä täällä ympäri huonetta. Väkeä ravasi ovelle katselemaa. Tölläsivät siinä aikansa, kunnes kääntyivät ja lähtivät kohti salia. Mistä soittaja kyynel poskella vierien kertoi viulullaan kaipauksesta – menetetystä rakkaudesta - kuoleman kaipuusta. Tanssilattia tömisi soi-ton tahtiin.

-Kattokaa tänne päin! kehoitti valokuvaaja Jyri, joka oli ilmestynyt ovelle.

Ensi talon emäntä kieltäytyi sanoen, että oli turha kuvata vanhaa ihmis-tä. Suostui viimein ja hymyili kauniisti. Aino oli totinen.

Kamera napsui myös Tapanilassa, kun Hannu kuvasi isänsä vanhalla kameralla alastomien naisten kuvia Jallu lehdistä. Mietti sitten hetken ja komensi Junkun riisumaan kaksivuotiaalta pikkuveljeltään housu alas ja nostamaan hänet jaloita ylös siten, että paljas pylly osittaisi kameraan suuntaan. Lasten onneksi filmille mahtui enää vain tämä kuva.

Kerättyään mukaansa filmin kehityksessä ja kiinnityksessä tarvittavat muovipurkit ja tarpeelliset kehitys- ja kiinnitysnes-teet, komensi kuvaaja Maikun mukaansa avustajaksi ja lähti kellarin pimiöön kehittämään filmiä näkyvään muotoon.


Kellarikopissa Hannu ruikki ensin omat nesteensä pikku-siskoonsa ja vasta sen jälkeen kävi filmin kimppuun. Valmiin negatiivin hän sitten keittiössä pätki saksilla yksittäisiksi kuviksi ja tunki ne rainakoneen(* pieniin kuvakehyksiin. Koneen Hannu oli lainannut kansakoulun opetta-jainhuoneesta.

*.) Raina on 35 mm:n diafilmille kopioiduista kuultokuvista muodostuva sarja, kuvanauha. Tällaista nauhaa esitettiin kuvanheittimellä eli raina-koneella valkokankaalle. (Wikipedia.)

Olohuoneessa oli sitten ensi-ilta. Tuolit rivissä kohti seinää, johon ohjaa-ja Hannu koneellaan kuvat esitti. Vain pienimpiä lapsia sekä Möröä lä-hes alastomina pyllistelevien naisten kuvat nauratti. Eniten naurua sai aikaa kuitenkin pienimmän veljen pyllistyskuva. Itse mallipoika lähti kes-ken esityksen itkien pois.

Seuraavana päivänä vanhemmat kiittelivät Hannua hyvin hoidetusta las-tenvahti tehtävästä. Hannu kehui mielellään auttavansa vanhempiaan toistekin, jos tarve vaatisi.

Lähtiessään jälleen Pottulaan jatkamaan koulunkäyntiä, Hannu seisoi lähtöä tekevän postiauton vieressä ja katseli koululle päin. Hymyili tyyty-väisenä ja laski mielessään, että vain puolet hänen lomapäivistään oli mennyt hukkaan. Siltä seisomalta hän päätti, että seuraavalla lomalla Päämaja sekä hänen muut kutupesänsä olisivat useammin, jos mahdol-lista, jopa päivittäisessä käytössä.


Tuolloin 1960-luvulle tultaessa olin alaikäinen, kypsymätön, murrosiän kynnyksellä oleva lapsi, nyt sanottaisiin alaasteen koululainen. En siis suinkaan vastuuta ottamaan pystyvä aikuinen niin kuin kirjeesi sävystä voisi ymmärtää.