Terveisiä Jorvakasta osa 17


1960 – 1962.


Tilaisuus ensimmäiseen etelänmatkaan - suureen maailmaan avautui Junkulle, kun koululla järjestetiin näöntarkastus ja samassa yhteydessä kerrottiin, että huononäköiset tultaisiin kuskaamaan viikon kuluttua sil-mälääkärin vastaanotolle Pottulaan. Tarkastuksessa Junkku vastasi ta-hallaan väärin ja voitti tässä arvonnassa ”etelänmatkan”.


Matkaan lähdettiin varhain aamulla paikallisen taksimiehen Leevin-Maurin vanhalla ja huono kuntoisella Volkswagen-pikkubussilla. Tämän menopelin ehkä suurimpana vikana oli se, että siinä ei ollut jarruja kuin nimeksi. Kun pysäkki läheni, kuski pykälsi pienempää vaihdetta silmään. Junkku ei ollut tästä huolissaan, koska kuski vaikutti hänestä hyvin tark-kaavaiselta. Istuihan hän etukenossa ratin takana, kasvot lähellä tuuli-lasia, kielen päällään Klubi-tupakkaa siirrellen suupielestä toiseen.

Silmälääkärin vastaanotolla Junkku ei uskaltanut enää paljastaa totuutta, vaan jatkoi huononäköistä esittäen ja näin hänelle määrätiin silmälasit. Tarkastuksen jälkeen Pottulan terveystalon pihalla seistes-sään näki, kuinka kylän keskustassa sijaitsevan baarin edessä seisoi Hannu, jonkun ikäisensä tummahiuksisen pojan kanssa. Junkku siirtyi kiireesti pihalla seisovan Leevin-Maurin auton taakse piiloon.


Paluumatkalla intoutui hän esittämään postiauton rahastajaa, avaten toisille lapsille oven nappia painamalla, hyppäsi autosta ensimmäisenä ulos ja päästi pois jäävät pysäkeilleen. Tämä esiintyminen loppui, kun lähestyttiin kylän keskustaa. Kuski tervehti käsi pystyssä tienvarteen pystytettyä punakeltaista liikennemerkkiä ja kysyi:

- Oliskhan tuo lappalainenkin häätyny ottaa kyythiin?


Loppumatkan rahastaja Junkku istuikin kauhusta jäykkänä paikallaan. Huokasi helpotuksesta, kun vihdoin sai koulun portilla hypätä kyydistä pois.


Kun silmälasit sitten aikanaan saapuivat postiin, äiti, joka oli imettämäs-sä vauvaa, kertoi, ettei Jyri suostu silmälaseja lunastamaan ja lapsilisät menisivät kaupan vastakirjavelkojen maksuun. Niinpä Junkku katsoi par-haaksi kertoa tälle huononäköisyydestään. Tästä hän sai ensin äidiltään torumiset ja sitten hymyn ja helpotuksen huokauksen sekä lupauksen, ettei kertoisi muille tästä poikansa näön ihmeparantumisesta.



Tämä pirssisuhari Leevin-Mauri oli myös aikanaan pyytänyt pitäjän ”rait-tiuspoliisi” Jyriltä raittiustodistusta. Koska Jyri ei vielä tuolloin hakijaa tuntenut, pyysi hän Leeviä hankkimaan joltain luotettavalta henkilöltä to-distuksen raittiudesta. Leevi-Mauri palasikin jo samana päivänä, muka-naan maatalousneuvoja Eikan kirjoittama todistus. Todistuksessa todet-tiin, että hakija oli oman kertomansa mukaan raivoraitis ja todistajakin oli nähnyt hakijan kerran aivan selvinpäin. Tämä tyhjentävä todistus riitti Jyrille ja näin hakija sai tarvitsemansa raittiustodistuksen.


Leevin-Maurin näkökyky sen sijaan ei kokenut ihmeparantumista, joten pian tuon kyydityksen jälkeen viranomaiset määräsivät hänet näöntarkastukseen sekä korjauttamaan autonsa jarrut.


Syväsalmien vanha 1930 luvulta peräisin oleva Opel merkkinen auto oli ajettu loppuun ja raahattu saunan viereen. Naapurit luovuttivat yllättäen tämän auton Junkulle, toivoen että uusi omistaja pitäisi autosta hyvää huolta.

- Haas sinusta Junkku isona tulleeki taksimies? arveli Jaakko
luovutustilaisuudessa.

- Ei..., molen jo!! vastasi itsevarma taksisuhari.


Tuo auto olikin mainio leikkipaikka. Uusi omistaja ajoi matkustajia täynnä olevalla autollaan usein valtavan pitkiä matkoja. Kerrankin he olivat mat-kalla jopa Helsinkiin asti. Mutta tuo matka jäi pahasti kesken, - eikä niin yllättävästä syystä.


Tuolle pitkälle matkalle he olivat valmistautuneet huolella. Pienen pirssi-suharin lisäksi, matkalle lähtijöistä pari oli kuskin pikkuveljiä sekä kylän postinhoitaja Juha poika. Alkumatka sujuikin leppoisasti. Rovaniemen jälkeen syötiin eväät ja käytiin pikaisesti saunan takana pissalla.


Kun oltiin jo lähestymässä hurjaa vauhtia pääkaupunkiseutua, vilkaisi kuski sivupeiliin ja näki, kuinka Hannu oli viemässä Maikkua Pääma-jaan. Opelin jarrut vinkuivat todella pahasti, kun kuski löi jarrut pohjaan ja ajoi tiensivuun. Nousi autosta ja lähti kävelemään allapäin kotiinsa. Toiset matkaajat huusivat auton avonaisesta sivuikkunasta äänekkäitä vastalauseita.

Kuski ei niitä edes kuullut.


Syväsalmen Raija, tuo reitevä ja persevä, vaaleat pitkät ja kiharat hiuk-set omaava, puolikomea nainen, joka oli tietoinen lasten matkasuunni-telmista, seisoi kotinsa rappusilla ja katseli maahan tuijottavaa masen-tuneen oloista ja itkevää naapurin pikkupoikaa. Kun poika ehti kohdalle, kysyi tältä:

- Junkku, näin hopustiko tet kävästitte sielä Helsingissä?

- Meän hääty pyörtää takasin, ko vaihelaatikko alko vinkumhan ja sitte meni sököksi koko paska!


Hämmentyneenä Raija seurasi alakuloisen pikkupojan kulkua miettien, mitä ihmettä on oikein tapahtunut?




Pari vuotta myöhemmin, Helenan jäädessä eläkkeelle ja heidän muut-taessa muualle asumaan, kauppasivat he tämän Opelin Notkon Taave-tille. Uusi omistaja siirsi sen pihalleen, irrotti pohja-osan renkaineen ja väsäsi siitä kärryt hevoselleen. Pelkkä kori makasi ja ruostui vuosikausia Taavetin takapihalla ja oli nyt siirtynyt Topin hallintaan.


Tuo luvaton kauppa ja auton hallinnan siirtyminen Topille, toki Junkkun
mieltä tuolloin hieman kaihersi. Mutta tuolloin jo saavutettu murrosikä oli tuonut hänelle ihan muut ”ajot” päällimmäiseksi mieleen. Niinpä tämä, hänen omaisuuden laiton myynti, painui pian jo täyteen ahdettuun – välillä yli pursuavaan - unohduksen kaivoon.


Tuon Junkulle luovutetun vanhan auton tilalle Pete osti Volgan. Apumie-helleen hän kertoi uuden autonsa ensivaiheista.


Ensimmäisen kyydin minkä hän uudella autollaan ajoi, meni kunnan ter-veystalon piikkiin. Sillä tuon erikoisen tilauksen oli tehnyt kunnan ter-veyssisar.


Pete oli juuri tuonut uuden autonsa Rovaniemeltä, kun jo terveytalolta soitettiin hädissään. Terveyssisaren ääni oli ollut lähes vihainen, kun hän oli kertonut tilanteesta. Pete oikein innostui imitoimaan soittajaa:

- ”Tule jo hyvä mies noutamhan poijes tuo meijän talonmies. Tuon Not-kon Arttu ja sen velipoika Lauri? Net ovat ympäripäissään tuola meijän liiterissä ja mölisevät ko riethat. Mökä kuuluu jo tänne sairasosastolle saakka ja tuola tielä ihmiset seisoo, ko net ei uskalla tulla tänne!”

- Hyvin sie vain matkit sitä terveyssisarta, kehui Jaakko poikaansa.


Pete
kertoi vakuutelleensa soittajalle, että hän hoitaisi asian ja kehunut vielä, että nyt hänen uudessa autossa mahtuisi vaikka nukkumaan. Hän olikin saanut houkutelluksi veljekset kyytiinsä, luvattuaan heille ilmaisen esitte-ly-ajon ympäri kylää. Tuota lupausta Pete nyt kiroillen katkerasti katui.

Sillä näiden känniläisten kärräämisestä oli tullut lähes kolme tuntia kes-tänyt piinaava koitos. Veljekset olivat meuhkanneet ja kiljupullo kädes-sään laulaneet rivoja juomalauluja. Välillä he intoutuivat kertomaan sota-aikaisia juttujaan mongeruksella, josta Pete ei ollut saanut juuri mitään tolkkua. Nyökytellyt vain ja kehunut veljesten urotöitä isänmaan hyväk-si.


Lopen uupuneena oli Pete vihdoin saanut, nämä lähes sammuneet, vel-jekset houkuteltua kotiinsa. Matkan aikana Lauri oli kussut takapenkillä housuihinsa. Arttu, noustessaan autosta, kaatoi haisevaa kiljua etupen-kille. Pete olikin lähettänyt mojovan lasku tilaajalle sekä antanut Notkon veljeksille ikuisen porttikiellon taksiinsa


- Haas niitä juokalheita jonkun häätyis kiskasta turphin! kysyi Junkku osaaattavasti.


Pidätellen naurua, Pete hetken silmäili poikaa ja repesi sitten naura-maan, sanoen:

- Tiijäkkö mitä Junkku? Niin kyllä häätys.. hiih.. hiih.. hi!