Terveisiä Jorvakasta osa 19


Pitkäperjantaina Kavalatunturin laelta Tapanilan Mörö ihaili ympärillään avautuvaa mahtavan aurinkoista näköalaa. Ja kuinka yhä uusia hiihtäjiä kapusi tunturin rinnettä ylös. Aikansa katseltuaan lähti laskemaan rinnet-tä alas. Vauhtinsa kiihtyi niin, että pipo oli lentää päästä. Painautui kyyk-kyyn, asetti sauvansa kainaloittensa alle ja antoi mennä. Mörön mielesta oli mahtava tunne laskea suksilla auringossa kylpevää lumivalkoista rin-nettä alas. tuumi Vain hetken hän ehti lasketella, kun jo huomasi tutun-näköisen rouvashenkilön hyvin verkkaisesti hiihtäen kapuavan rinnettä ylös.


Tämä paikallisen kauppiaan rouva pysähteli usein. Nojasi sauvoihinsa ja ihas-teli hetken tunturimaisemaa, jatkoi sitten matkaansa. Rouva huo-masi kyllä ylhäältä lähestyvän pikkupojan, mutta tuumi, että kyllä tuo pikkunaskali joutaa väistää, vaikka tunturissa on kuitenkin sellainen sääntö, että samalla ladulla kohdatessa, molemmat antavat yhden osan ladusta vastaantulijan käyttöön.

Mörö, joka tunsi tuon säännön, antoi toisen ladun vapaaksi ja laski rin-nettä alas, vauhdin yhä kiihtyessä.


Kun rouva vihdoin tajusi, ettei tuo pojanpiru väistäkkään, oli jo liian myö-häistä. Oltiin liian lähellä toisiaan ja vauhtia rutkasti liikaa. Yhteentör-mäyksessä Mörön toinen suksi sujahti kauppiaan rouvan - ei kuitenkaan Jyrille tuttuun - jalkojenväliin sillä seurauksella, että molemmat lensivät pää edellä hankeen. Molemmilla toinen suksi säpäleinä. Pian rouva kui-tenkin kykeni yrittää nousta lumikuopasta ja samalla intoutui suorastaan kirkumalla huutamaan:

- Sie pirun penikka katkasit minulta sivakan!!


Mörö kaivoi anorakkinsa taskusta ruutupaperille kirjoittamansa ohitus-säännöt. Ojensi sitä rouvalle ja mokelsi hädissään:

- Häätyy sev'verta oikasta rouvaa, että ohitus...

- Työnnä sie poka se paparisti pershaukseesti!! kailotti rouva kuopasta ja hädin tuskin Mörö sai väisteltyä raivoavan rouvan vinhasti viuhuvaa suksisauvaa.


Yhdellä suksella hiihtää nilkuttaen onnistui Mörö pakenemaan paikalta. Matkalla kotiin hän silloin tällöin kääntyi kuuntelemaan tunturilta kaiku-vaa huutoa, joka tuntui seuraavan häntä loputtomiin:

- Kyllä mie vielä sinut käshini saan, sie pirun penikka!!



Ehdittyään viimein kotiin, Mörö nosti suksensa seinustalle ja käveli sisäl-le. Unohti kertoa suksistaan, kun huomasi lehtipinon olohuoneen pöy-dällä ja hyökkäsi niiden kimppuun. Kun Jyri tuli tuntia myöhemmin pihal-ta, hän jo eteisessä manasi katkaistua suksea seinustalla. Tullessaan olohuoneeseen lähti jo käsi koholla Junkkua kohti. Pysähtyi, kun Mörö mörähti:

- Mulla se suksi katkesi.




Talvella koko Suomea sykähdytti, kun Kalevi Hämäläinen ja Veikko Hakulinen saavuttivat kaksoisvoiton Squaw Valleyn talviolympialaisten 50:n km:n hiihdossa.


Tämän voiton siivittämänä nousi tässäkin pitäjässä valtava innostus hiihtour-heilua kohtaan. ”Tuohon pohjolan kansojen aatelisurheiluun, jonka syntyhistoria yltää aina suomensukuisten kansojen alkujuurille, kuten Syväsalmen Helmi niin ylevästi kansakoulun aamuhartauden yh-teydessä oppilailleen kertoi. Tämä innostus tarttui myös Jyriin, joka yritti patistaa lapsiaan tämän harrastuksen pariin ja osallistumaan kylän ur-heiluseuran järjestämiin ns. sarjahiihtokilpailuihin.



Perjantai iltana Jyri yllättäen ilmoitti Junkulle, että hän oli ilmoittanut vä-hä-älysenkin mukaan huomisiin hiihtoihin ja käski voitelemaan suksen-sa.



Junkku starttasikin matkaan vauhdikkaasti lykkien, mutta hiihdettyään ensimmäisen mutkan katveeseen, hyppäsi pälvelle istumaan ja seuraa-maan, kuinka kanssakilpailijat niin tosissaan, suut irvissä sujuttelivat sukset lipsuen ohitse. Vartin istuttuaan hän jatkoi matkaansa. Oikaisi lähelle maalialuetta ja lähti sieltä jälleen hiihtämään. Lähestyessään maalia, näki vihaisesti mulkoilevan ”päävalmentajan” seuraavan hänen tuloaan.


Nyt lähti Junkku hurjaan loppukiriin. Sauvojaan korkealle nostellen hän lähestyi maalia. Katsojia tämä kirivaihe, huudoista päätellen, jos ei nyt vakuuttanut, niin ainakin kovasi miellytti. Kannustus olikin kovaa, vaikka Taavetti ladun reunalta huusikin:

- Kävästikkö sie Junkku kotonasti syöpäsemässä välilä?


Kauppias Kauko sai aikaan naurunremakan huutaessaan:

- Voi mahoton, ko hihtaa luijaa tuo Jyrin nulikka!



Pottulasta Jorvakkaan muuttanut pörrö pankinjohtaja Sepe innostui jopa kailottamaan:

- Heijaa Svärje ja muut Suomen alusmaat!!!.. Heijaa Svärje ja muut
Suomen alusmaat!!!..



Maikkukin nauroi veljensä esitystä:

- Kyllä sie Junkku hiihät ko pulloperse sika..hiih.. hiih..hi!



Saavuttuaan maaliin Junkku heittäytyi jopa kyljelleen huohottamaan, ku-ten oli televisiosta nähnyt kilpahiihtäjienkin tekevän. Tämäkään ei purrut Jyriin. Hän vain tuhahti ja lähti sanaakaan sanomatta kävelemään pois. Mutta haukkumiselta hiihtäjä sentään välttyi. Olisikohan paikalla ollut liikaa korvia kuulemassa?


Niinpä.


Mutta mäkihyppy kiinnosti Junkkua sitäkin enemmän. Hänet olikin haas-tettu kisailemaan tämän kylän mäkihypyn kuninkuudesta ja hän teki sen virheen, että otti haasteen vastaan.



Kun kisapäivä vihdoin koitti, laittoi hän hyppysivakkansa, nuo hiihtoon tarkoitetut Järviset jalkaansa ja hiihti parin kilometrin päässä sijaitsevalle kisapaikalle. Hyppyri näkyi Notkon Pekan talon takana olevassa pitkäs-sä, mutta loivassa rinteessä, jonne sen Pekan pojat olivat lumesta vä-sänneet. Hyppyrin ympärillä näkyi hyörimässä pienikokoinen pystykorva, häntäänsä heilutellen.


Ennakkotiedoista poiketen kisaan mukaan ilmoittautuivat myös kutsuja-Eerikin 5 vuotta vanhempi veli Timo sekä naapurin saman ikäinen Oiva. He, vanhempina halusivat näyttää mallia, kuinka mäestä tulisi oikeaop-pisesti hypätä. Leiskaut-ivat molemmat noin kymmenen metrin hypyn.



Vierailevan mäkikotkan kavutessaan pitkää vauhdinottorinnettä ylös, Ti-mo ja Oiva nopeasti lisäsivät hyppyrin kärkeen nuoskaista lunta ja taput-tivat sen lapioilla tasaiseksi. Nyt kärki osoitti jyrkästi ylöspäin. Mutta kauas muutosta ei huomannut. Junkku tulla huristi rinnettä alas, kuvitel-len itsensä Juhani Kärkiseksi. Hyppyri heitti hänet oudosti korkealle, kor-kealle, sukset sojottivat lähes pystysuoraan ylöspäin.


Räpiköityään hetken ilmassa käsiään heilutellen, kuin riekko lentoon läh-teissään, mätkähti hän selälleen alastulorinteeseen, tehden ainakin met-riä syvän kuopan. Onneksi maa oli runsaan lumen peitossa, joten suu-remmilta kolhuilta hän säästyi. Mitä nyt katsojien äänekäs nauru ”hie-man” risoi - suorastaa vitutti.


Sillä välin, kun hyppääjä keräili itsensä ja kamppeensa syvästä montus-ta, nämä ”huoltomiehet” korjasivat ylimääräiset lumet hyppyrin nokalta. Joten protestia hyppääjän oli turha esittää. Sen sijaan Junkku oli jo val-mis keskyttämään. Kanssakilpailijoiden kannustus sai kuitenkin hänen pyörtämään päätöksensä. Vaikka nauraa hykertelevä Timo, tyylilleen us-kollisena, vinoilikin:

- Miten son Junkku, voikhan äskösen hyppyn laskea kaavutuksi?


Mutta sentään Eerikki ja Oiva kannustivat:

- Et sunkhan sie yhen ”akan” takia juuri meinaa lopettaa?

- Akkahan” häätyy aina tappaa! Tohiko sie Junkku?



Niinpä Junkku päätti näyttää ilkkujille, kuinka se ”akka tapethan” ja lähti päättäväisenä kapuamaan ylös vauhtirinnettä.



Uusi yritys, uusi floppi, jälleen pikaisesti ”huolletusta” hyppyristä. Nyt oli kuitenkin sen verran eri alastulokulma, että molemmat sukset katkesivat. Näytti kuitenkin siltä, että tämä hyppy miellytti katsojia enemmän, kuin ensimmäinen. Nyt kaikki nauroivat vedet valuen silmistään ja pitelivät vatsojaan.

Nyt riitti tälle mäkikotkalle. Hän keräsi itkien katkenneiden suksiensa kär-jet korjausta varten talteen. Nosti sukset olalleen ja lähti pilkkahuutojen säestämänä paluumatkalle.


Pienen siipirikko mäkikotka kävellessä katkenneet sukset olallaan, pää kallella kypärin, pitkin autiota kylätietä, tuntui hänestä, että tämä tuttu kylämaisemakin nauroi pilkallisesti hänelle.


Puolivälissä matkaa häntä vastaan käveli potkuria työntävä lyhyenläntä vanha muori, joka katsoi säälien katkenneita suksia sekä itkuista poikaa. Muori osaa ottavasti yritti lohduttaa:

- Voi poikariepu, lankesikko juuri noin pahasti, ette molemmat sivakat räksähti poikki?


- Pirun ämmä, mitä siinä kyselet.