Terveisiä Jorvakasta osa 21




Kävellessään Vapun jälkeen leikkauttamaan hiuksiaan Harimanin Iikalle, joka asui pienessä punaisessa mökissä noin kilometrin päässä kotoaan, huomasi Junkku, että Iikan rannassa kasvoi ison petäjä nojallaan järvel-le päin ja sen latvassa näkyi suuri risuista rakennettu pallomainen hara-kanpesä. Pesän asukas katseli tulijaa, kova äänisesti tervehtien.


Iikan leikellessä Junkun hiuksia, seurasi tämä ikkunasta tuota pesää. Sehän ei jäänyt tarkkasilmäiseltä parturilta huomaamatta. Työskennel-lessään Iikka kehui suolaavansa haulikon suolapanoksella jokaisen tirro-pojan pyrstön, joka kiipeäisi varastamaan tuosta pesästä munia. Napsu-tellen saksia Junkun silmien edessä, hän kertoi pitävänsä tarkoin silmäl-lä pesää, vaikka hänen paras vahtinsa Turre koira, kuolikin viime talve-na.


Iikan uhittelu vain lisäsi Junkun kiinnostusta päästä valloittamaan tuo tarkoin vartioitu pesä. Tuo risukasa, jonka luokse kapuaminen lähes ok-satonta runkoa pitkin olisi sopivan haastavaa. Hieman Junkun intoa to-sin lisäsi sekin, että hän oli jo tammikuussa, Iikka vieraillessaan Jyrin luona asioillaan, kuullut hänen kahvipöydässä naureskellen kertovan ky-län poikasten lukuisista yrityksistä varastaa tuon pesän munat. Ja, kuin-ka siitä oli kehkeytynyt joka keväinen kissa ja hiiri leikki kylän poikasten ja hänen välille. Ja, kuinka nuo kisailut olivat tarjonnut hänelle niin mo-net makeat naurut, hänen seuratessa munarosvojen karkuun pötkimi-siä.

- Ei kai meidän pojat ole ollet siellä, oli Jyri kysellyt.

- Nuot pojatko? Nuo nyt ei sinne puuhun pääsiskään, oli vieras arvellut, katsottuaan sohvalla istuvia poikia.


Iikan sanat jäivät korvamatona kaikumaan Junkun päähän. Se olikin, kuin vieras olisi heittänyt bensaa liekkeihin. Päätös vierailla kyseisellä pesällä syntyi sillä istumalla.


Kahvipöydässä Jyri oli ihmetellyt:

- Miksi sinä Iikka niitä haittalintuja suojelet? Syövät pirut riistalintujen munia ja niiden poikasia ja olisihan se mukavampaa kuunnella pihalla pikkulintujen viserrystä, kuin harakoiden rääkkymistä?

- Son niin soma poikasten kanssa taajoa. Tiiäkkö sie opettaja, onkhan sen harakan pyrstön singuttannu itte piru vai onkhan se jäänny tervhan joskus kiinni?

- No, nuo tiedot on kyllä tulleet paskaharakoilta, nauratti Jyri vierasta.


Iikka oli vielä lopuksi kehaissut:

- Ennen vanhaan munaherrat kierrethin täälä Lapissa ja ostethin linnu-nmunia. Net maksoit muutamasta kuolfin(* munasta työmiehen viikon palkan.

*.) Tunturipöllö. ( Saam. Skuolfi.)



Tieto tarkoin vartioidusta pesäpuusta ei mennyt ”paskaharakoille”, vaan Notkon Topille. Eikä aikaakaan, kun hänkin oli enemmän kuin valmis seikkailuun – uhkayritykseen, tyhjentää tuon munavarkaan pesä.


Vapun jälkeinen sää oli kylmän kolea, jokunen lumihiutalekkin leijaili tuu-len mukana. Kavalajärvi oli vielä jään peitossa. Iikan talo näkyi vasem-malla, pienen kummun päällä. Pari salaperäistä hiippailijaa lähestyi sitä, toisella pipo, toisella karvahattu päässä. Perille päästyään, he asettuivat petäjän taakse piiloon ja tarkkailivat sieltä tovin mökin ikkunoita. Ketään ei näkynyt. Verhotkaan ei liikahtaneen.


Iikka oli kuitenkin tuon ikkunan takana ja seurasi, kuinka Topi käppäsi pitkin puunrunkoa, kädet ja jalat tiukasti puristettuna molemminpuolin puuta ja hyppi vähä kerrallaan ylöspäin, karvahattu pomppien päässään. Pesän reunalla poika näytti tervehtivän kiivaasti vaakkuvaa lintua. Iikka huomasi myös, että puun alla seisoi vahdissa poika, jonka hiukset hän oli vastikään leikannut. Mutisi tyytyväisenä:

- Näköjänsä ei puhhet uponheet pojan kalhoon.


Ähinä ja rapina ylhäällä puussa vihdoin loppui, kun Topi pääsi perille pe-sän viereen. Harakka oli jo noussut siivilleen ja rähisi korkeuksistaan. Pesän pohjalla makasi seitsemän vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa. Topi istahti oksalle ja ryhtyi varovasti nostelemaan saalista kädessään olevan karvahattuunsa. Jätti toki pesään yhden munan, koska vaarikin oli näin poikasena tehnyt. Asetti sitten varovasti hatun päähänsä ja lähti laskeutumaan. Samalla tyytyväisenä hiljaa vihelteli. Kuuli sitten vartio-miehen hiljaisen varoituksen:

- Hopusti nyt alas, Iikka on hoksannut meijät.



Vilkaistuaan talolle päin, ei Topi kuitenkaan havainnut minkäänlaista lii-kettä ja jatkoi laskeutumistaan hyräillen:

”Karhu nukkuu - Karhu nukkuu - Talvipesässään.”




Mutta Iikka ”karhupa” ei nukkunutkaan. Hän oli jo Junkun huomaamatta hiipinyt tienhaaraan ja lähestyi hiipien pesäpuuta, rauhallisesti hyräillen. Nyt Junkku huomasi vaaran ja kiljaisi:

- Nyt son jo tienpäälä!! ja pinkaisi itse karkuun.


Topi vilkaisi alas ja huomasi Iikan olevan jo niin lähellä, että katsoi par-haaksi pyörähtää alimmalle oksalle istumaan.

- Vai meinasit sie tirropoika varastaa minun pesästä munat?

- Seku mie vain kävästin kattomassa! Mie en ole koskenu sormen noka-lakhan niihin munhin, katto vaikka! selitti Topi hädissään ja levitteli käsi-ään.

- Kyllä sie sitte voit tulla sieltä alas, emmmié sinua eppäile ennää. En mole ennää pahala kiirilä... Vai pyyväkö mie emäntää tuomhan toolin ja kupin kahvia, niin minun olis somempi ootela sinua?


Alhalla Topi näki Iikan nauravaiset kasvot ja arvioi mielessään, uskaltai-siko ottaako riskin ja laskeutuu alas. Mutta vielä istui tämä tirropoika viisi minuttia oksalla, kunnes takapuoli kertoi tämän pelin hävityksi ja komen-si laskeutumaan alas puusta.


Iikka laski ystävällisesti kämmenensä Topi olkapäälle ja vinkkasi myös Junkun lähemmäksi. Kertoi pitävänsä poikia rohki rehellisinä ja tietävän-sä, ettei heillä ollut pahat mielessä - pelkästää uteliaita poikia molem-mat. Pyysi vielä apumiehiksi vartioimaan tuota pesää, koska tämä ha-rakka oli hänelle tärkeä, jopa ystävä. Lintu ilmoitti hänelle, milloin näkyisi kaloja hänen katiskoittensa laskupaikkojen läheisyydessä.


Lyötiin kättä päälle ja pojat lupasivat auttaa Iisakkia. Lähteissä Iikka vie-lä taputti Topia päälakeen ja kehuen tämän ketteryyttä puuhun käppäjä-nä. Lähti nauraa höristen menemään. Pian kuului, kuinka ovi kolahti kiinni hänen perässään. Paikalleen jähmettyneen Topin karvahatun reu-nan alta alkoi valua norona munan valkuaista ja pian myös keltuaista työntyi esiin.


Junkku kyllä yritti kaikkensa pitääkseen naamansa peruslukemilla, mutta ei mahtanut mitään. Purskahti nauramaan ja lähti samantien karkuun, hihkuen:

- Munapää!... Munapää... hiih...hii...hii!


Juoksukilpailuhan siitä kehkeytyi. Topi juoksi Junkun perässä huutaen mitä julmempia uhkauksia. Valkuaista valui jo hänen silmilleen. Heitti hattunsa tielle - virhe. Kuin pato olisi murtunut. Munien sisukset, seassa munankuoren palasia, ryöpsähti nyt vapauteen ja peitti Topin pään kaut-taaltaan, osa valui takin kauluksesta sisään. Topi pysähtyi, kumartui ja sylki suuhunsa pyrkivää limaista nestettä maantielle.



Junkku seurasi kaverinsa touhuja ja kehui sitten:

- Son tuo harakanmunashampho rohki hyvvää. Nyt sie Topi näytät ihan
Elvikseltä!


Muuta ei tarvittu. Takaa-ajo käynnistyi. Munalla voideltu karvahattu jäi maantielle lojumaan. Juoksukilpailu jatkui aina koulun portille saakka. Viimein munarosvot pysähtyivät hengästyneenä huohottamaan, nojaten käsillään polviinsa.

- Junkku, tästä met emmä puhu kellekhän, vai mitä? ehdotti Topi, jonka äänensävyssä Junkku oli kuulevinaan hieman anelua.

- Sovithan pois.


Vasta nyt Topi huomasi, että hänen karvahattunsa oli jäänyt kyydistä ja lähti kiukkuisena, tukka hauskasti pystyssä, hakemaan sitä.

- Rock!...., rock!..., rock! huusi Junkku kaverinsa perään ja lähti kiireesti pakoon juoksemaan. Kotirappusillakin, kuinka maantieltä huudettiin:

- Haista sie opettajan isopäinen poika pitkä paska!!