Terveisiä Jorvakasta osa 22



Jo ennen Vappua postista soitettiin ja pyydettiin noutamaan joku pirun pitkä, mutta kevyt paketti. Mörö haki ja nosti sen seinää vasten pystyyn. Sanoi sen olevan Hannun itselleen lähettämän, eikä siihen saisi koskea. Virhe. Noin tunnin jaksoi Junkku pitää siitä näppinsä irti, kunnes uteliai-suus voitti. Kääröstä löytyi bambuseiväs sekä pitkä, mustavalkoinen, puinen hyppyrima.


Koulun pihalla lapset olivat harrastaneet seiväshyppyä jo vuosia jokive-neen sauvomella hyppien. Hyppytelineet oli kansakoulun omaisuutta ja alastulopaikka pehmitettiin aina välillä lapiolla mylläten. Riman virkaa oli toimittanut - myös koulun omaisuutta - neljä metriä pitkä naru, jonka mo-lempiin päihin oli sidottu hiekalla täytetyt nahkapussit. Tällä keksinnöllä koulut, Jyrin kertoman mukaan, säästivät monen puisen riman hinnan. Mutta tuo keksintö ei säästellyt koululaisia, sillä, jos hyppääjä sattui pu-toamaan rimanarun päälle, hyppytelineet hyökkäsivät kimppuun - Jun- kullekkin monen monituista kipeää kuhmua päähän.


Bambuseiväs oli huomattavasti kevyempi ja pysyi paremmin kourassa kuin sauvoin. Äitienpäivän jälkeen hyppypaikka oli jälleen kunnostettu. Pieni haveri kävi Junkulle heti ensi hypyllään uuden riman kanssa. Hyp-py putosi riman päälle ja se napsahti poikki. Liimalla ja teipillä tosin se korjautui käyttökuntoon, mutta jäljet se jätti.


Lapset ehtivät kisailla uudella seipäällä ja rimalla vain muutaman päi-vän, kun jo linja-auto kuskasi Hannun sekä hänen luokkakaveri Arton viikonlopuksi kylään. Vieras oli Ainolle ja Jyrille iloinen yllätys, sillä hän oli ensimmäinen kaveri, jonka Hannu kotiinsa toi. Arto oli tumma hiuksi-nen, hieman lyhyempi Hannua. Hänen eleet ja puhetyyli viestittivät Mai-kulle, Jatalle ja Junkulle, että nyt olisi syytä varovaisuuteen.


Maikku jätti saunomiset väliin ja häippäsi siltä istumalta postinhoitajan tyttären luokse kylään. Junkku lähti kiireesti Taavetille. Tullessa sinne, talonväki oli kokoontunut olohuoneeseen. Elsi viittasi kädellään tulijaa istumaan. Taavetti vilkasi ja mutisi jotain, josta Junkku ei saanut mitään selvää. Topi pelata kolisteli pikkusisko Katin kanssa Fortuna lautapelillä.


Seija istui sängyn päällä ja luki Enid Plytonin kirjoittamaa kirjaa ”Viisikko aarresaarella”. Junkku istahti lukijan viereen. Seija laski kirjansa alas ja kehui sitä:

- Lukase sieki Junkku tämä rohki hyvä kirja. Tässä on kaksi tyvärtä, kak-si poikaa ja koira. Ja molen ko se Paula.


Taavetti kääri sätkän ja saatuaan sen palamaan, intoutui lukemaan ää-neen sanomalehteä. Elsi tästä hermostui ja lähti keittämään kahvi ja mennessään mulkaisi miestää, joka hermostuneesti rapistellen yritti lu-kea sanomalehteä, joka toisen sanan ollessa;

- eikö eikö.


Palattuaan keittiöstä, Elsi nappasi lehden miehensä kädestä:

- Annappa ko mie luen!

- Älä sie ole jo niin pahalakiirilä, hermostui Taavetti.

- Noko, ei tuosta sinun lukemisesta saa mithän tolkkua.


Taavetti nousi tuoliltaan ja sanoi lähtevänsä sonnan ajoon.

- Tulkaapa pojat mukhan, komensi isäntä ja ryhtyi vetämään kumisaap-paita jalkaansa.

- En mie nyt jouva, sanoi Junkku ja teki lähtöä.

- Jaa, mene sitte kotiosti, tuhahti Taavetti.



Ehdittyään kotipihalle, näki Junkku Hannun ja Arton kävelevän saunalle päin, kantaen vaihtovaatteita mukanaan. Isoveli kääntyi katsomaan tuli-jaa ja varoitti tätä tulemasta saunalle ja teki poskitempun.


Kotona iski Junkkuun pahasti uteliaisuus ja hän riensi saunan taakse vakoilemaan. Pesuhuoneen verhojen peittämän ikkunan takana kuului niin tutun kuuloista ähinää.

- Non pirut vienheet Maikkurievunki tuone, manasi Junkku vihaisena ja lähti juoksemaan. Koti rappusilla vastaan tuli Jatta ja kotona eteisessä tervehtikin Maikun tulijaa iloisesti:

- Mitä Junkun – Junkun - Junkku!!



Seuraavana päivänä Junkku sai jännittää aina keskipäivän asti, huomai-siko Hannu riman katkeamisen ja miten hän tulisi suhtautumaan luvatto-maan seiväslainaan. Lounaan jälkeen Hannu ehdotti kaverilleen kolmiot-telua; satanen, kuula sekä seiväs. Junkku veti kiireesti kumisaappaat jalkaansa ja lähti sonnan ajoon Taavetille.



Alkuillasta sonnalle lemuava Junkku seurasi postitoimiston kulmalta, kuinka Hannu ja Arto nousivat postiautoon. Huokasi helpotuksesta ja lähti kävelemään kotiinsa päin. Hyppypaikalta oli hävinnyt hyppytelineet ja seinustalta seiväs sekä rima. Kotona hän sai kuulla äidiltään, että hyppytelineet oli viety Jyrin käskystä koululle lukkojen taakse. Kertoi myös Hannun terveiset, että pian tavattaisiin.


Seuraavana päivänä hyppypaikalla seisoi kakkosnelosista tehdyt hyppy-telineet, joissa oli viidensentin välein Jyrin kalliita venenauloja pystyssä. Bambuseiväs sekä Jatan hukassa ollut hiuspanta löytyi talon alta, lähel-tä Hannun kutupaikaa.


Kesä läheni, vaikka vieläkin lumilaikkuja näkyi siellä täällä. Koulun ym-päristö oli lakastuneiden, viime kesäisten, maata myöden makaavien heinien peitossa. Mutta, jälleen oli yksi lukukausi takana ja asuntolan ruokasalista kuului joka kesäinen:

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen!”


Yleensä koululaiset odottivat kesäloman alkua, kuin kuuta nousevaa. Mutta eräs pikkutyttö pelkäsi tuota päivää niin, että sitä ajatellessaan oli pissata housuihin ja yöunet jäivät vähiin. Mutta jälleen oli edessä, tuo pelon aavaa ulappaa - postiauto toisi pian tuon pelätyn ihmispedon, joka tulisi jälleen pilamaan Tapanilan lasten kesän.



Maikku olikin koko kevään miettinyt ja epätoivoisesti etsinyt uusia mah-dollisia piilopaikkoja. Turvapaikkaa, jota Hannu tällä kertaa ei löytäisi. Maikku oli viime kesälomaan suunnattoman pettynyt. Tuo saastainen pedo oli löytänyt ennemmin tai myöhemmin jokaisen hänen piiloistaan. Nyt olisi vihdoinkin löydettävä varma ja turvallinen kesäloman vietto-paikka.


Keväällä Maikku oli sattumalta löytänyt isänsä avainnipusta avaimen, jonka huomasi käyvän koulun vintin oveen. Hän oli riemuissaan ottanut avaimen talteen ja säilytti sitä, kuin kalleinta aarrettansa. Piti avainta aina välillä käsissään ja unelmoi tulevasta ihanasta kesälomasta, koulun vintillä loikoille.

Kevään aikana Maikku väsäsi vintille mahdollisimman viihtyisän ”turva-majan”. Maja sijaitsi vintin katon alareunassa ja sinne oli todella ahdas kulku poikkihirren ja eristeenä lattialla lojuvan sahajauhon välistä. Teh-dessään majaa, mietti:

Tuosta välistä se piru ei kyllä mahu.”


Keräsi sinne petivaatteet sekä tyynyn - isänsä laajasta kirjavalikoimasta satukirjoja - äitinsä vanhoja aikakauslehtiä. Eväät veisi ”muuttonsa” yh-teydessä.



Kun Jyri sitten jälleen lähti joka kesäiselle reissulleen syrjäkyliin, katsoi Maikku parhaaksi kerätä evät ja livahtaa vintille viettämään hyvin ansait-tua lomaa. Hän ehti lukea satukirjastaan vain muutaman sivun, kun jo kuuli ryminää vintiltä. Säikähti ja sammutti taskulamppunsa. Vintin lattia-laudat narisi. Maireasti puhuva ja puhettaan venyttelevä pedo kuulutti:

- Maikku... Maikku, tiedän, että olet täällä.... tule pois piilosta, löydän sinut kuitenkin .... Missä sinä oleeeeet?


Maikku säikähti. Vapisi kauttaaltaan pelosta. Toivoi, ettei tuo hirviö vaan taas löytäisi häntä. Sitten yllättäen kuuluikin:

- Selvä on.... lähden pois!



Sitten kuului, kuinka rappuja asteltiin alas - kuinka ovi kävi. Tuli hiljaista. Maikku huokasi ja jatkoi lukemista. Satu Prinssessa Ruususeta oli pa-hasti kesken. Viiden minuutin kuluttua ahtaan kulkuaukon suuhun ei il-mestynyt palastava prinssi vaan pedon virnuileva pää. Sinä se peto-pe-do nyt pelosta va-pisevan pikku-prinssessan edessä virnistellen hymyili. Hetken liikkumatta lymysi. Kunnes kehaisi:

- Et sinä minulta karkuun pääse, turha edes yrittää.


Kun Pedo-peto saaliinsa oli raadellut, lähti vihellellen poistumaan ja mennessään hymyili. Vintin ovi kolahti. Vallitsi hiljaisuus. Pian tuon hiljai-suuden rikkoi jälleen raiskatun lapsen lohduton itku.


Kun Maikku vihdoin kykeni toimimaan, lähti hän konttaamaan pois, eikä enää koskaan palannut ”turvamajaansa”.




Tuolloin 1960-luvulle tultaessa olin alaikäinen, kypsymätön, murrosiän
kynnyksellä oleva lapsi, nyt sanottaisiin ala-asteen koululainen.”