Terveisiä Jorvakasta osa 24



Ennen pakollista näöntarkastusta Jyrin soitti Leeville ja tilasi tämän kus-kaamaan itsensä, Hannun sekä Juntti Anteron kalareissulle. Heidän matkansa tulisi suuntautumaan kaukaiselle tunturijärvelle ja reissu kes-täisi pari viikkoa. Vain alkumatka oli tarkoitus tehdä Leevin pirssillä. Kun tieto tästä tuli, lapset riemastuivat ikihyväksi. - Nyt he saisivat viettää sentään parin viikon kesäloman.


Reitti kulki vielä päällystämätöntä kuoppaista hiekkatietä. Leevi istui ta-pansa mukaan nokka ratissa kiinni ja tervehti kaikkea tienvarressa sei-sovaa, liikennemerkeitä alkaen ja ihmetteli ääneen, miksiköhän niin mo-ni ihminen oli tähän aikaan vuodesta liikkellä. Auto teki jatkuvasti pientä sivuluisua ja irtokivet kolisi auton pohjassa. Jyri istui pelkääjän paikalla ja piti käsillään tiukasti kiinni penkin reunoista. Eipä kuulunut takapen-kiltäkään pulinoita - totiset olivat ilmeet myös siellä.


- Jarruta nyt hyvä mies!! huusi Jyri, kun näki kaukana tiellä tokan poroja.

Hetken Leevi vielä katsoa tihrusti ikkunasta ulos, kunnes tarttui vaihde-keppiin. Vaihdelaatikko rytisi ja rätisi, kun Laavi vaihtoi pienempää sil-mään. Matkustajat katselivat kauhuissaan, kun porotokka lähenemis-tään läheni. Pysähtyihän auto viimein, vain hieman erästä poroa tönäis-ten. Tönäisty pinkaisi metsään ja matkustajat ulos autosta.


- Me jäädään sitten tähän, tuiskaisi Jyri ja maksoi kyydin.


Nyt käveltävää matkaa tuli runsaat kymmenen kilometriä lisää, mutta kaikki olivat tyytyväisiä päätökseen. Matkalla Jyri sadatteli, että tuli ai-koinaan kirjoittaneeksi Leeville raittiustodistuksen sekä vannoi ottavansa yhteyttä nimismieheen:

- Pirssikuski vielä! Menis nyt hyvä mies silmälääkäriin tai kortti pois.


Kovin hyvin ei tämä reissu sujunut jatkossakaan. Ehdittyään perille joen rantaan, he lyhyen etsinnän jälkeen löysivät rantapusikkoon piilotetun Jyrin veneen, joka oli ollut lainassa väärtillä. Hyvin olivat pitäneet - nurin kääntäneet – sakean pajupusikon alle piilottaneet - tykötarpeet veneen alla piiloon työntäneet.


Venematka ylös jokea ehti jatkua vain muutaman kilometrin, kun pientä koskea ylös noustessa Antero jo toikkaroi itsensä yli laidan. Samalla hän kallisti venettä niin, että vei mukanaan Hannun sekä osan tavaroista. Onneksi koski oli vähävetinen, kuohujakin vain nimeksi.

- Koita saada ainakin se reppu kiinni! huusi Jyri pojalleen.


Hannu kahlasi litimärkänä veneen vieressä, pitäen toisella kädellä ve-neen laidasta kiinni, samalla kun yritti toisella pyydystää vedessä kellu-via tavaroita talteen. Antero oli jo matkalla rantaan. Jyri istui veneen pe-rätuhdolla melalla veneen kulkua ohjaten, kaulassaan roikkuvan kame-ran heiluessa puolelta toiselle.


Laavu ja niestasäkki(* löytyi pitkän etsinnän jälkeen n. kilometrin pääs-tä, kahden kiven väliin kiinni juuttuneena. Onneksi laavu löytyi kuivana veneestä, sillä Antero, joka istui rannalla, hyrisi jo viluissaan. Verkkoja he eivät löytäneet.

*.) Poron karvattomasta ja pehmitetystä nahasta valmistettu eväslaukku (pohjoissaamen niesti eli eväs)


Antero oli ostanut reppunsa täyteen mieliruokaansa, lauantaimakkara-pötköjä. Kehui ostaneensa ne kauppiaalta puoleenhintaa. Kahvin, leivän ja margariinin lisäksi ei hänellä muuta sitten ollutkaan. Kaivettuaan herk-kunsa esiin, nosti leuhkasti homeisen ja jo liman peitossa olevan pötkön kaikkien ihailtavaksi, maiskautti suutaan: - Nam. Vuoli sitten puukollaan pilaantuneen osan pois ja paistoi jäljelle jääneen tikun nokassa nuotion yllä. Tarjosi reiluna miehenä kalakavereilleenkin. Ei kelvannut mokomille ronkeleille.


Aamua kohden mentäessä alkoi sataa tihuttaa. Antero makasi puolihor-teisena, hengillä puhuen. Jyri ravisteli väärtinsä hereille ja komensi työn-tämään vuotokohtansa laavukankaan raunan alta ulos. Antero ensin kiisti kaasuvuodot, mutta lopulta suostui siirtämään alavartalonsa laavun ulkopuolelle ja levitti sadeviittansa suojaksi.


Tämä laksatiivinen ruokavalio ajoi yllättävän nopeasti Anteron sisään pesiytyneet pahat henget liikkelle. Niinpä heti aamulla Jyri ilmoitti tule-vien yhteisten kalareissujen ehdoksi muutoksen Anteron ruokavalioon. Kaksi ”hengenmiestä” puhui henkeviä keskenään.



Oli jo vuorokausi maattu laavussa. Aika alkoi käydä pitkäksi. Hannu oli onkinut ahkerasti, mutta saanut vain pari pientä tammukkaa. Suurimman osan ajasta he makasivat laavussa, jonka keskellä paloi nuotio aamusta iltaan. Maata röhnöttivät laavua. Ukot turisi keskenään.


Hannu makasi selällään ja tuijotti laavun kattoa, ikävöiden siskojaan. Antero intoutui kertomaan, kuinka hän oli lapsena siskonsa kanssa juos-seet metsään karkuun irti päässyttä vihaista sonnia ja eksyneet siellä toisistaan. Antero oli lopulta päätynyt vyötäröän myöten vetiseen suon-silmään. Siellä hän kertoi huutaneensa kurkku suorana, kunnes ääni petti. Kertoi kyllä kuulleensa etsijöiden huutelua, mutta ei ollut kyennyt vastaamaan. Oli ollut jo var-ma kuolemastaan, kunnes parin päivän kuluttua etsijät vihdoin löysivät hänet.

- Poromiehet sautti siskorievun vasta seuraavana päivänä, huokasi An-tero.

- Missä päin tuommonen suonsilmä on? innostui Hannu kyselemään.

- Son poka jo ajat sitte kuivatettu.


Vain viikon verran ehtivät Tapanilan lapset nautti kesälomasta, kun jo Hannu oikein hypähti ulko-ovesta sisälle eteisaulaan. Kertoi nauraa he-kotellen - kuin jotain hyvää ja hauskaa vitsiä - sanoneensa isälleen, että lähti katsomaan jalkapallon MM-kisoja.


Pedo-peto oli kävellyt läpi yön. Painellut lähes kolme peninkuormaa ka-peita, pimeitä metsäpolkuja, kaasu pohjassa, tappi tanassa. Läähättänyt kuin kiimainen urosporo. Arpoen mielessään, kenelle onnen tällä kertaa ensimmäisenä soisi.


Hän oli koko kevään Pottulassa miettinyt, mistä löytäisi uusia ”pelipaik-koja”. Nähnyt sitten sattumalta rautakaupassa lukon, jossa oli presiis sa-manlainen avain, kuin mitä asuntolan ulko-ovessa. Kaupathan siitä heti-miten syntyi. Nyt Hannulla oli uusi, lämmin ja siisti, mutta ennen kaikkea turvallinen paikka. Kävellessään hän mietti:

”Vielä pitäisi järjestää kunnon tupaantuliaiset”.



Taavetilla kylässä olleet Maikku ja Junkku, ollessaan juuri lähdössä ko-tiin syömään, näkivät Hannun kävelevät tiellä reppu selässä. Pettymys ja pelko iski syvälle heidän sydämmiin. He kääntyivät ja juoksivat lauta-tapulin taakse piiloon.

- Ei sunkhan se vain hoksanu meitä? kysyi Maikku, vapisten kauttaal-taan.

- Tiesi vain, vastasi Junkku ja painautui matalaksi.


Lähes tunnin he istuivat piilossa ja kestivät vatsojensa kurinaa kunnes keksivät, että läheisen kaupan takaovi oli yleensä auki näin kesäkuumal-la. Siellä välivarastossa säilytettiin avonaisia, kaupattavaa tavaraa sisäl-täviä pahvilaatikoita. Hyvällä tuurilla he voisivat löytää jopa jäätelöä. Ja aukihan se ovi oli nytkin. Varaston runsaiden pahvilaatikoiden keskellä seisoi pienen pöydän, jonka päällä muovinen rasia, kansi hieman raol-laan. Nyt he tiesivät osuneensa aarteeseen ja huokasivat:

- Jätskiä. Ja vesi herahti heidän kielelleen.


Olivat jo hyökkäämässä saaliinsa kimppuun, kun kaupan väliovi avautui ja kauppias tuli hakemaan jotain. He ehtivät juuri ja juuri piiloutua, pai-nautuen kyyryy rappusten taakse. Kun kauppias poistui, hiipivät he va-rastoon ja huokasivat helpotuksesta. Jäätelöpaketti, jossa jäätelökauha pystyssä, oli edelleen paikallaan. Ei kun paketti kainaloon ja pinkaisu läheiseen metsään.


Avattuaan rasian, näkivät he ohuen sinertävän homekerroksen peittävän tuota naminamin pintaa. Ei kun kauha käteen. Nyt kaikki näytti jo parem-malta, suorastaan herkulliselta

- Kyllä son rohki hyvvää, tuumasivat pienet jäätelövarkaat ja mättivät ah-nneesti saalista suihinsa.



Olisikohan tuosta jäätelöstä johtuvaa ollut, mutta melkein heti tuon herk-kuhetken jälkeen heidän vatsansa esittivät jyrkän vastalauseen. Hyvä kun ehtivät juosta koulun ulkohuoneisiin, toinen tyttöjen, toinen poikien, kun jo tuo, hieman muotoaan muuttanut, herkku valui hyysikänreijästä alas.

- Kerkesikkö ajoissa? kysyi Junkku lautaseinän lävitse, rutistellen sano-malehdestä repimäänsä palasta pehmeäksi.

- Häin tuskin! kuului seinän takaa.



Sitten Junkku kuuli tyttöjen puolelta:

- Täälähän sinä Maikku oletkin, hiih... hih....



Junkku otti jalat alleen, paperinpalanen yhä kädessään. Pylly jäi pyyhki-mättä. Poikkesi Taavetin hyysikkään jatkamaan kesken jäänyttä istun-toaan. Tullessaan Taavetille sisään, perhe oli ruokapöydän ympärillä syömässä.


- Olekko sie jo syöny? kysyi Elsi tulijalta.

- Joo.


Istuessaan ovensuussa tuolilla, yritti Junkku olla katsomatta toisten ruo-kailua, pälyillen vatsa kuristen puolelta toiselle. Elsi seurasi sivusilmällä Junkkua ja näki tämän tuijottavan ruokailijoiden tyhjeneviä lautasia, nieleskellen välillä.

- Tuleppa Junkku sieki pöythän. Näläkä son näköjhän sullaki, totesi Elsi ja haki lautasellisen lihakeittoa. Antoi vielä ison palan leipomaansa lei-pää sekä lasillisen maitoa.


Lihaa, joskaan ei keitettyä, oli tarjolla myös Maikulle. Hannulla oli kyllä alunperin tarkoitus esitellä uusin pedopesänsä, mutta kiiman oli liian ko-va. Nosti lapsen seinälle ja ui sisään ja katseli samalla ikkunasta näky-vää tyhjää pihaa. Kauhottuaan hurjasti huohottaen maaliin, laski siskon-san lattialle ja kertoi tälle, että illalla olisi tiedossa juhlat asuntolassa.



Ei ollut Jyrin ja Anteron kalasaalis kaksinen, kun he parin viikon kuluttua palasivat - pari kymmentä pientä tammukkaa. siinä kaikki. Vaikka, hei-dän laavullaan oli piipahtanut tuttu poromies, jolla sattui olemaan kala-verkko repussaan ja hän oli lainannut sitä.


Jyri ja Antero olivat kyllä sinnikkäästi yrittäneet virvelillä sekä verkolla, mutta laihoin tuloksin. Ihmetelleet päiväkausi ennen niin kalarikkaan joen kitsautta. Arvelivat jopa, että tälle joelle olisi käynyt samoin kuin eräälle lähi joelle.

Vuosi sitten kaksi veljestä oli vetänyt verkon poikki joen ja toinen käynyt yläjuoksulle heittelemässä veteen muutaman murusen karbidilampuissa käytettävää karbidia.(*. Joen vesi oli muuttunut hetkessä emäksiseksi ja kalat paennet jokea alas, päätyen veljesten verkkoon.

Näin olivat saanet niin mahtavan kalasaaliin, että joutuivat hakemaan kantoapua lähikylästä. Näin joki oli lähes tyhjentynyt kaloista.

*.) Karbidilamppu eli asetyleenilamppu on valaisin, jolla saadaan aikaan öljylamppua huomattavasti kirkkaampi ja tasaisempi valo. Karbidilamput olivat yleisiä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Niitä käytettiin lyhtyinä myös 1900-luvun alun ajoneuvoissa ja polkupyörissä ennen dynamoista virtaansa saavien sähkövalojen yleistymistä. (Wikipedia.)