Terveisiä Jorvakasta osa 26




Kansakoulun pihalla, jo hämärtyvässä alkukesän illassa, seisoi joukko lapsia, jotka tuijottivat koulun ikkunoihin. Vihdoin he näkivät, kuinka ta-lonmies Antero ja hänen vaimonsa siirtyivät koulun käytävältä luokka-huoneita siivoamaan.

- Nyt hopusti, kannustivat lapset vuorossa olevaa tiedustelija Junkkua.


Tiedustelija tehtävänä oli hiipiä hiljaa, siivoojien huomaamatta, koulun käytävälle ja käydä nostamassa yhden käytävän päässä olevan kapean ja korkean ikkunan kahvat niin, että sen saisi ulkopuoleltakin auki. Ja, jos oikein hyvä tuuri kävisi, olisivat siivoojat jättäneet avainnippunsa roikkumaan johonkin oveen. Siinä tapauksessa voisi tiedustelija käydä avaamassa myös vintille vievän oven. Tällä kertaa avaimia ei kuiten-kaan löytynyt, joten näytti vahvasti siltä, että lasten olisi tällä kertaa tyy-tyminen vain luokkahuoneisiin. Vielä heidän täytyi kuitenkin jännittää, ettei vain siivoojat huomaisi heidän viritystä. Tunnin odotuksen jälkeen valot vihdoin sammuivat ja pian siivoojat lähtivät väsyneinä kävelemään pois.

- Net pirut hoksasi ja lukitti tämän akkunan, manasi Junkku, kun yritti avata sisäänmenoväylää.


Yli tunnin kyttääminen koulun pihalla olisi valunut harakoille, ellei Maikku olisi käynyt kotona ja löytänyt isänsä avainnippua. Tunnelma pomppasi lattiasta kattoon, kun he katselivat, kuinka Maikku juoksi ilmoittamaan löydöstään - välillä ilmaan hyppien ja isänsä avannippua kädessään he-listellen, hän suorastaa kiljui:

- Mie löysin isän auvvaimet!!.. Mie löysin isän auvvaimet!!

- Piäkki pienempää ääntä pöljä, kuului monesta nauravasta suusta.


Kaikki olivat löydöstä riemuissaan ja Maikku saikin sankarin vastaan-oton. Kotimatkallekkin jo lähtenee juoksivat takaisin. Nyt heillä olisi va-paa kulku alakertaan sekä vintille. He ehtivät leikkiä piilosta runsaan tunnin, kun paikalle jo saapui Hannu vaanimaan mahdollista saalista. Etsi ahkerasti.


Maikku oli onnekseen piilossa pulpetin alla, kun luokan ovelta pedo kii-maisin silmin kuikuili. Pedon vainu ei tällä kertaa tavoittanut pikkusis-koaan, kääntyi ja palasi käytävälle. Maikku hyppäsi ikkunasta ulos ja juoksi vanhempiensa seuraan, mahdollista turvaa etsimään.


Hannu meni nyt 11 vuotiaan Notkon Seijan viereen ja kuiskasi tämän korvaan vinkin hyvästä ja turvallisesta piilopaikasta.

- Häätyypä lähteä sitte sinne pilhon, tuumasi Seija, aavistamatta mihin liriin itsensä asetti.


- Kaheksankytä!...., kaheksankytäyksi!.... kuului etsijä Junkun ääni las-kevan jossain jo lähes viimeisiä numeroita.


Hannu seurasi tarkoin, minne kukin piiloon könysi. Arpoi pikaisesti mie-lessään, hyökkäisikö tällä kertaa sisko Jatan vai naapurin Seijan kimp-puun. Katseli siinä tovin miettien, pippeli jo housuissaan jöpöttäen:


Jatta näkyy menevän siivouskomeroon – ei hyvä. Onneksi tuo Seija näyttää ottaneen vinkistäni vaarin ja kapuaa jo vintinrappuja ylös. - Ei kun perään. Vaihtelu virkistää.



Kun Junkku viimein osui luolansuuhun näki hän siellä, kuinka Hannu ja Seija makasivat Maikun tänne aikanaan rahtaaman vanhan peiton pääl-lä. Hannu oli jo ehtinyt tunkea kätensä tytön housun kauluksesta sisään ja yritti imelästi puhuen vikitellä tätä riisumaan housunsa. Seija näytti makaavan tiukasti Hannun pihdeissä, mutta yritti silti kiivaasti rimpuilla irti.


Miten lienee tämän tyttöä pelotellut, kun tämä ei uskaltanut huutaa apua. Mutta nyt, kun Seija näki Junkun, huokasi hän helpotuksesta ja sanoi:

- Hyvä Junkku, ko tulit.


Hannu puolusti kuitenkin saalistaa, kuin peto konsanaan:

- Painu vähä-älynen koira helvettiin täältä.


Etsijä pakeni, kuin sumussa käyden kotiinsa, jättäen kaikki piilossa ole-vat leikkikaverinsa odottamaan turhaa löytymistään. Ei uskaltanut kertoa näkemästään kellekkään, joten ei ihme, että piiloissaan turhaan odotel-leet muistivat pitkään ”kehua” tätä huonomuistista etsijäkoiraa.



Lieneekö Hannu Pottulassa mieltynyt uusiin ”leikkeihin”, vai liekö ollut kosto eilisestä, sillä Junkku sai seuraavana päivänä käskyn saapua ”Päämajaan”. Siellä pedo komensi hänen laskemaan housunsa alas ja nousemaan selin polvilleen laverille ja nojaamaan seinään. Nyt isoveli työntyi rajulla voimalla Junkun pieneen pyllyyn. Lapsen tuskan huudot Hannu vaijensi kämmenensä alle ja toisen käden kuristusotteeseen kaulan ympäriltä. Pökkiessään, Hannu hoki joka työnnöllä:

- Kasvatuslaitos.... Kasvatuslaitos......




Tämä ”valehteleva vähä-älyinen” purki ahdistustaan tällä kertaa Jorva-Martin Marja tyttären leikkipaikalla, jonka tyttö oli rakentanut suurella vaivalla lähellä kotiaan olevalle neljän ison kiven väliin jäävälle alueelle. Tyttö oli kerännyt sinne runsaasti astioita, nukkeja ym.


Nyt Junkku purki käsittämättömällä raivolla traumaansa, heittelemällä astiat palasiksi kiviin, potkien nuket kappaleiksi. Mukana hänellä oli ikäi-sensä, usein synneistä höpöttävä Olli - mikä trauma hänellä lie ollut? Syistä pojat eivät kuitenkaan keskustelleet keskenään - häpeä oli liian suuri.


Tämän kiukunpurkauksen jälkiseuraus oli anteeksipyyntökäynti Marjan kotona, haukkumiset siellä sekä kotona. Junkulle vielä bonuksena ”ko-ronakeppiojennus.”



Hieman myöhemmin vielä kovemman kohtelun sai suurikokoinen metsä-myyrä, jonka lapset löysivät läheisestä metsästä. Pitkän kaivuu-urakan jälkeen he saivat myyrän napattua kiinni ja suljettua mukana tuotuun pahvilaatikkoon. Myyrä oli mukava lemmikki, jota lapset ruokkivat ja seu-rasivat sen touhuja ahtaassa sellissään. Junkku jo suunnitteli sille suu-rempaa ja viihtyisämpää asunto, kunnes.


Syväsalmen Peten palkattua Junkun kantamaan puolestaan polttopuut saunalle ja mennessään saunan ovesta sisään, kuuli hän pesuhuonees-ta Maikun lohdutonta itkua, sekä tämän lähes raivoisan käsky poistua häiritsemästä hänen peseytymistään. Junkku heitti puut pukuhuoneen puulaatikkoon ja ulko-na ihmetteli, miksi ihmeessä tuo sisko oli pesulla kylmässä saunassa ja vielä kylmällä vedellä. Kunnes jostain iskeytyi, kuin salama kirkkaalta taivaalta, hänelle mieleen - Hannu perkele!!


Vihan vimmoissaan hän sitoi myyrän ympärille narun ja näin moukari oli valmis. Pyörähdettyään, kuin tv:ssä näkemänsä Kalevi Horppu oli Suo-mi-Ruotsi maaottelussa pyörinyt, heitti vikisevän moukarinsa komeassa, monen kymmenen metrin kaaressa liiterin katolle. Moukari osoittautui kuitenkin kertakäyttöiseksi, kun se levisi kattohuovalle n. metriseksi veriläikäksi.

Hurraa huutoja ei harvalukuiselta katsojajoukolta herunut. Heittäjä ko-hotti kätensä onnistuneen heiton merkiksi, mutta pian katui katkerasti, herättyään huomaamaan, ettei katolle lentänytkään Hannu.


Junkku tunsi pitkään syyllisyytä. Mutta, kun rankkasade vihdoin pesi jäl-jet pois katolta, asia pikkuhiljaa häipyi muiden murheiden alle.