Terveisiä Jorvakasta osa 27



Ne harvat kerrat, kun Maikku pääsi turvaan pedon raatelulta olivat, kun hän pääsi isänsä mukaan, tämän lähtiessä tekemään joka vuotisia in-ventaarioita pitäjän kauppoihin, liittyen kauppiaiden Efta-sopimuksen mukaisiin tavaroiden tullittomiin tuonteihin Ruotsista ja Norjasta. Matkat tehtiin valtion laskuun taksilla ja ne kestivät joskus jopa pari vuorokautta.


Kuntapäättäjien suureksi harmiksi, Jyri ja Lassi oli valittu tähän tehtä-vään. Mutta valittaa he eivät voineet, vaikka kaikki kivet ja kannot he oli-vatkin jo ympäri kääntäneet. Ketjulaisia korpesi etenkin Jyrin Benjamin Nestorin nimiin laatima kirjelmä, jonka kopiot levisivät salaperäisesti pit-kin pitäjää:



Avoin kysymys Jorvakan tullivapaustoimikunnalle.


Me Jorvakan kuntalaiset olemme kärsivällisesti ja toivorikkaina odotta-neet tuloksi siitä tullivapaudesta, joka suurella vaivalla ja monien Helsin-gin matkojen tuloksena lopulta saatiin muistaakseni 1 päivästä heinä-kuuta alkaen. Nyt alkaa yhä laajemmissa piireissä Jorvakassa päästä valtaa käsitys, että toimikunta, joka valittiin asiaa edelleen hoitamaan, ei olekaan tehnyt vielä mitään, vaikka aikaa on jo kulunut yli kolme ja puoli kuukautta ja ne tarvikemäärät, joille tuontioikeus myönnettiin, pitäisi mei-dän käsityksemme mukaan tuoda maahan tämän kalenterivuoden aika-na.


Emme tiedä, onko toimikunta edes kokoontunut yhtään ainoata kertaa asiaa pohtimaan. Toimikunta, johon kuuluu Jorvakan etevimmät, kaikis-sa mahdollisissa lautakunnissa harmaantuneet kunnallispoliitikot, voinee nyt jo raoittaa sitä salaperäisyyden verhoa, joka neuvotteluja peittää ja torjua helposti yllämainitut epäilyt aiheettomina ja ilahdutaa meitä hyvillä uutisilla tulokikkaista ponnistuksistaan meidän kuntalaisten toimeentu-lon helpottamiseksi.

Monien Jorvakan kuntalaisten puolestaan

Benjamin Nestori,

talollinen Jorvakan kylästä.



Tänä kesänä sattui kuitenkin Jyrin sota-aikainen kaveri pistäytymään kylässä. Tämä tummahipiäinen ryhdikäs mies, jonka otsatukka koukkasi pitkälle kohti päälakea, kuin poukama vesistössä. Hän kertoi toimivansa nykyisin Kansa Taisteli-lehden toimittajana. Vieraansa Jyri majoitti tyhjillään olevaan kansakoulun luokkahuoneeseen.


Aamulla, kun Maikku riensi riemuiten pihalla jo odottavan taksiin luo, niin tämä vieras setä istuikin jo siellä. Tuttu taksikuski Lassi, joka myös up-seerismiehenä silloin tällöin Jyrin kanssa paukutteli heille etelästä lähe-tetyllä pistoolilla koulun takapihalle asetettuihin maalitauluihin, veivasi nyt ikkunan auki ja kertoi Maikulle:

- Nyt sie et Maikku mahu völjhyn. Met lähemä miesporukalla näyttäm-hän kansale valoa, joka pimeyessä vaeltaa.


Jostain syystä miehiä autossa kovin tuo nauratti. Maikku katseli huuli pyöreänä, luullen setien nauravan hänelle. Pettymys oli tietysti Maikulle kova, suorastaa hirvittävä. Itkettyään pettymystään aikansa koulun käy-tävässä, muisti hän tuon pirun ukon, tuon petollisen äijän, joka pilasi hä-nen kesän ainoat vapaapäivät pedon kynsistä, asuvan viereisessä luok-kahuoneessa.


Ensin pengottuaan ja sitten potkittuaan vieraan tavarat levälleen pitkin luokkahuoneen lattiaa, huomasi Maikku mustekynän hengarissa roikku-van vaalean pukutakin povitaskussa. Piirteli kauniin siniset ja hyvin nä-kyvät kostokuviot takin rintamukseen sekä vielä ylevät upseerin poletit olkapäille. Pyöritteli sitten tutkivasti takkia käsissään ja totesi sen nyt kelpaavan. Nosti takin takaisin hengariin roikkumaan, kiukusta kihisten tuumi:

- Ittepä tulit tänne mettäperäle.


Kiertoajelulta palattuaan vieras kehua retosteli ja ylitsevuotavasti ylisti Lapin upeita maisemia, mukavia ja välittömiä asukkaita sekä heidän elä-mäntyyliä.


Maikku, joka seisoi isänsä selän takana, mulkoili aikansa vierasta ja sit-ten tiuskaisi kiukkuisesti tälle:

- Paska-ukko, mokomaki etelän vares!


Syntyi hetkeksi vaivautunut hiljaisuus ja kaikki kääntyivät katsomaan hämmästyneinä Maikkua. Äiti torui:

- Miten sinä Maikku tuollalailla vieraalle kehtaat sanoa?


Kasvot punoittaen Maikku seisoi hievahtamatta, kuin patsas. Eikä puhu-nut enää mitään, tuijotti vain edelleen vihaisesti vierasta, joka hieman vaivautuneen oloisena kiitti kahvista ja kertoi lähtevänsä hetkeksi lepä-mään.


Jostain syystä takkinsa uusi kuviointi ei kelvannut tälle ”paska-ukolle.” vaan hän saapui pirun kiukkuisena, heilutellen takkiaan kädessään, Jy-rin huoneeseen ja lyödä läväytti sen työpöydälle, niin että pöydällä ma-kaavat paperit liitelivät sinne tänne pitkin lattiaa. Huusi, että joku Jyrin kakaroista oli tahrinut ja pilanneen hänen uuden ja kalliin klubitakin.


Rauhoiteltuaan vierasta hetken, Jyri kutsui kaikki lapset käsien tarkas-tukseen. Kohta pitkä rivi lapsia, lähes asennossa seisten, seisoi kädet eteen ojennettuina. Jyri tarkasti jokaisen sormet ja oli todella hämmästy-nyt, kun löysi etsimänsä Maikun sormista. Tekstiilitaiteilija sai luovuu-destaan isältään palkkioksi päätähuimaavan korvapuustin.



Vieras setä lähti seuraavana päivänä kohti etelää. Mukanaan hän vei Jyrin hänelle ilmeisesti lahjoittaman radion, joka oli maannut käyttämät-tömänä lahjoittajan työhuoneen yläkaapissa. Radio josta ei kuulunut, kuin silloin tällöin kummaa piipitystä, kun sen namiskoja lapset joskus salaa väänteli. Radio, jota Jyri jostain syystä niin kovin varjeli ja kielsi selkäsaunan uhalla lapsia siihen koskemasta.


Vieraan klubitakkinsa roikkui koko kesän luokkahuoneen seinällä. Syk-syllä, uuden lukukauden alkaessa, Jyri survoi takin roskakoriin.



Roskakoriin lensi ensialkuun myös kasa papereita, jotka posti toimitti Jy-rille kirjattuna kirjeenä Rovaniemeltä. Kyseessä oli ilmoitus, että kunnan toimeksiannosta poliisi toimeenpanee tutkimuksen epäselvyyksistä kirja-kauppias Jyrin ja pääkirjastonhoitaja Jyrin välisestä kaupankäynnistä.


Pääkirjastonhoitaja ilmoitti eroavansa virastaan.