Terveisiä Jorvakasta osa 28



Syksyllä Junkku siirtyi Jyrin luokalle ja siitä tuli kaksi vuotta kestänyt piinaava koettelemus.


Hän asettui aivan luokan perällä ikkunan vieressä olevaanparipulpettiin, mahdollisimman kauaksi Jyristä. Pulpetit oli Antero kesällä hionut ja su-tinut niihin uuden lakkapinnan. Nyt pulpettien viistot kannet suorastaan hehkuivat ikkunoista paistavan auringon valossa. Avatessaan pulpetinsa kannen, Junkku huomasi, että kannen sisäpinta oli täynnä härskejä tekstejä sekä musteella piirrettyjä ”kirkkoveneitä”.

- Son naisen värkki tuo, kuiskasi vieressä istuva Notkon Pentti ja lisäsi:

- Haas solis soma tuommoshen laitaa lihhaa piilhon?

- Sen jälkhen häätyy muistaa kusta värkin päälle, ettei tule penikoita.

- Mitä sie Junkku oikhein houraat? ihmetteli Pena.



Koska tässä luokassa toimitettiin aamuhartaudet, ovesta alkoi aina en-nen aamun ensimmäistä oppituntia lappaa porukkaa sisään. Oppilaat seisoivat virsikirjat käsissään opettajan kateederin edessä kolmiriviin komennettuina, kuin armeijassa ikään. Vuorollaan kateederilla seisova Syväsalmen Helena kertoi, millä virrellä tilaisuus tänään aloitetaan. Sei-nustalla olevan harmonin takana istuva Jyri aloitti tilaisuuden virrellä, jo-hon oppilaat yhtyivät kuka mitenkin. Junkku ei suutaan aukaissut.


Junkun edessä seisova ensimmäistä koulupäiväänsä aloitteleva tyttö lorotti ison lammikon lattialle. Junkku astui metrin taaksepäin ja sai Jyril-tä vihaisen mulkaisun. Astui takaisin ja seisoi nyt virtsalammikossa.


Veisuun jälkeen Helenan komensi oppilaita ristimään kätensä ja alkoi lu-kemaan katekismusta. Ei ehtinyt kuin aloittaa, kun jo housuihinsa lorot-tanut tyttö vajosi tiedottomana lattialle. Siihen loppuivat nämä kekkerit. Tytön ympärille kerääntyneet oppilaat piti oikein patistaa omiin luokkiin-sa. Pian tyttö nousi kuitenkin ylös ja kertoi vointinsa ihan hyväksi.

- Olekko sie tänhän muistanu syyvä aamupuurosti? tivasi Helena kyy-nelehtivältä tytöltä.

- Noko se ei maistu hyältä, kertoi tyttö nolona.


Opettajat arpoivat hetken keskenään, viedäänkö lapsi terveystalolle vai ei. Päätyivät lopulta arvioon, että heikotus johtui nälästä. Helena haki opettajainhuoneesta lasillisen mehua ja käski tytön juoda sen sekä ha-kemaan siivouskomerosta lattiarätin ja siivoamaan sotkunsa.


Tyttö karkasi kotiinsa.



Lokakuu.


Päivän ensimmäinen oppitunti oli maantietoa ja sitä varten järjestäjä oli levittänyt korokkeelle Euroopan kartan. Jyri sanoi maan nimen ja kysyi, missä kyseinen maa sijaitsi kartalla. Oppilaan tuli karttakepillä rajata ky-seinen maan kartalta. Junkun kohdalle osui Islanti. Kurkoittaessaan karttakepillä korkealla olevaan kohteeseen, käsi väsyi ja keppi lipsahti välillä hieman Atlantin valtameren aaltoihin.

- Älä nyt hyvä hölmö hukuta ihmisiä, torui opettaja ivallisella äänellä ja sai luokassa aikaan naurunremakan.


Vietyään karttakepin taulunreunalle, palasi Junkku toisten oppilaitten naurun saattelemana paikalleen. Tuon jälkeen hän ei viitannut kertaa-kaan - ei kyllä Jyri kysynytkään.



Jo ensimmäisen kouluviikon aikana oli luokka jakautui kahtia. Ne oppi-laat jotka osasivat mielistellä opettajaa, saivat hänen huomionsa. Oppi-las, joka jostain syystä tähän ei kyennyt, joutui opettajan jatkuvan nöy-ryytyksen kohteiksi. Osa nöyryytetyistä nieli tuon kakistelematta, osa ei. Ja se näkyi välitunnilla.