Terveisiä Jorvakasta osa 32


Hypnotisoijat nousivat maineeseen 1960 luvun alun Suomessa. Useita esiintyjiä kierteli pitkin maata, aina Lapin kaukaisimpia kyliä myöten. Myös Jorvakan kylään ilmoitustaululle ilmestyi keväällä mainos jossa kerrottiin, että Pottulassa olisi tällainen esitys seuraavan viikon keskiviik-kona.


Junkku kuuli kuinka Syväsalmen Jaakko ja Pete puhuivat keskenään ai-keesta lähteä katsomaan tuota ihmettä. Ollessan seuraavan viikon tiis-taina apumiehenä, Peten korjatessa jälleen Volgaansa, kyseli hän arasti mahdollisuuttaan päästä mukaan matkalle ja suureksi riemukseen Pete lupasi:

- Tietenki minun remonttimies lähtee völjhyn, miten mie en tuota juuri ai-kaisemmin hoksannu.


Kun seuraavana päivänä sitten lähdetiin matkaan. Syväsalmien kolme aikuista tytärtä änkesi myös mukaan, joten auto oli täynnä matkaajia, sen kurvatessa koulun portista ja niin alkoi matka kohti Pottulaa. Matkal-la keskusteltiin tulevasta esityksestä, mistä oli ollut pitkä kirjoitus erääs-sä aikakauslehdessä.


Matkan puolivälissä huomasivat etupenkillä istuvat Pete ja Jaakko tiel-le pysähtyneen naapurikylän taksi. Auton ikkunat oli huurussa, mutta auto kuitenkin oudosti hyppi jousillaan. Pete ajoi tien sivuun ja hyppäsi ulos. Junkku ja Jaakko seurasivat kuskin perässä ja autoa lähestyttäes-sään he kuulivat sen sisältä outoa ähellystä.

Junkulle tuli heti mieleen Hannu ja hän ehtikin jo ajatella;

Miten pirussa son keriny jo tänne asti.”



Kun ehtivät auton viereen näkivät, että sen etupenkki oli kaadettu taakse ja siinä mies ja nainen ähisten ”hassutteli” - kuten Jaakko Junkulle yritti selittää - ja heidän takanaan makasi kuolleen näköinen vanhempi mies, sairaalan vaatteet yllään.


He odottivat kunnes ähinä autossa loppui ja pian sieltä astui ulos taksi-mies ja Jyriäkin ”hoitanut” terveydenhoitaja.

- Onkhan teilä joku hätä? kyseli Pete.



Taksimies pyyhkäisi nopeasti hikeä kasvoiltaan, kynsi kaljua päälakea ja näytti tuumivan kiivaasti jotain. Veti sitten suunsa jonkinlaiseen hymyn tapaiseen ja sanojaan tapaillessaan punastui. Viimein sai kakaistua ulos:

- Eipä tässä ennää minhen hoppu.

- Mekkö luulima jo, että teillä oli mennyt kumi puhki ja oletta sitä korjaa-massa, virnuili Jaakko.

- Kumiko puhki? Mitä sie houraat?

- Met luulima, että sie olet tuola auton takana nostamassa tunkilla ylös sitä, ko auto heilui niin pirusti.

- Kyllähän net kumikki välillä, mutta ei net nyt, kertoi taksimies ihan po-kerinaamalla.

- Vaihata siekin tämmöshen kunnon Volghaan, tämä ei tä-rise eikä vapi-se muuten ko, jos sattuis ”Isä Aurinkoinen” hyppäämhän äkkiä kyythin, kehui Pete autoaan.

- Mikä ihmeen isä?..... Aurinkoinen? Kuka son? kysyi taksimies, ilmeestä päätellen ihan pihalla.

- No.... antaa olla.


Hieman hämillään huojuen ja jalkojaan levottomasti siirrellen yritti ter-veydenhoitajakin selittää:

- Met päätimä pysähtyä syömhän vähä evästä, ko ei ole ennää niin hop-pu tuon ukon kans, se kö päättiki kuolla kesken matkaa.

- Niin, häätyhän sitä välillä syöpästä, että jaksaa taas, sanoi virnuileva Pete.

- Olekko sie hoksannu, että autosti lasit ovat menhet ihan huurhun, kat-toppa vaikka!! kiusoiteli Jaakko, totisin ilmein.

- Nuokko?! - Eikö, tuon auton tuuletin vähä reistailee, selitti taksimies kasvot punoittaen.

- Sinun häätys vaihettaa sen hihna!... No, met sitte jatkama matkaa, to-tesi Pete lopuksi.



Autossa tyttäret uteli mikä oli ollut hätä:

- Taksikuski oli ajanu niin luijjaa tuon terveyenhoitajan kans, ette oli kumi puhennu, kertoi hilpeästi naurava Pete.

- Jopa niilä on ollu hoppu, kummastelivat siskot.

- Niin, ei sitä sais niin kovvaa röykyttää, opasti isä Jaakko, iskien silmää pojalleen.


Lopulta kurvatiin esiintymispaikan pihalle, jonne oli jo väkeä kokoontunut runsaasti, mutta autoja vain muutamia, mopoja sitäkin enemmän. Koska tänään esiintyisi itse suurmestari Olavi Hakasalo eli Olliver Havak, oli esitys tietysti myyty loppuun.


Tanssisalin edessä olevalla pienellä näyttämöllä heilui pieni tummahiuk-sinen mies puhuen taukoamatta, käsillään elehtien. Hän kutsui lavalle joukon naisia ja istutti heidät näyttämön etuosaan asetetuille tuoleille. Pian Hawak oli heidät hypnotisoinut ja teetätti heillä erilaisia temppuja. Naiset hyppivät lavalla, kaakattivat kuin kanat, naukuivat kuin kissat.


Mutta illan kohokohta oli se, kun hän juotti naisille vettä ja väitti sen ole-van alkoholia. Naiset humaltuivat ja toikkaroivat pitkin näyttämöä, katso-jien suureksi riemuksi. Naiset olivat valmiit jopa riisuutumaan Hawakin väittäessä näyttämöllä olevan kuumaa kuin hyvin lämmitetyssä saunas-sa, ei kuitenkaan riisuttanut naisilta, kuin päällysvaatteita. Sillä pikaisen ilmastonmuutoksen jälkeen, näyttämöllä paukkuikin kova pakkanen. Niinpä naiset pukivat kiireesti vaatteensa takaisin ylleen ja hytisivät vi-luissaan.


Yleisöllä näytti olevan hauskaa. Tosin joukkoon mahtui myös muutamia kiukkuisia, jotka sättivät sitä, että esiintymislavalle oli kutsuttu juuri hei-dän tyär nolattavaksi ja häväistäväksi.