Terveisiä Jorvakasta osa 35.



Nyt kun rovasti oli jäänyt eläkeelle, oli jonkinlainen sovinto saatu aikai-seksi ketjulaisten ja vitjalaisten välille. Lokakuun 4-5 päivä pidettävien kunnallisvaalien lähestyessä kävivät Jyrin johtamat vitjalaiset hyökkäyk-seen paikkakunnalle etelästä jo edellisten vaalien alla pesiytynyttä kom-mariryhmittymää vastaan, jakamalla monistetta, jossa oli Jyrin piirtämä pilakuva maahan lyyhistyneestä lahmästä, velkataakkareppu selässä ja tuon repun päällä istuivat nykyinen valtuuston puheenjohtaja sekä vielä hänen hartioilla hyvin syöneen näköinen kommunistien valtuustoryhmän puheenjohtaja.



Jorvakkalaiset.


Muistanette viime kunnallisvaalien aikana levitetyn lehmänkuvan. Se kai tarkoitti kuntaamme. Muistanette myös, että lehmä seisoi tanakasti ja-loillaan, eikä sen selkään oltu lastattu kauheata velkataakkaa eikä sillä istunut hyvin syöneitä isäntiä lisäpainona.


Käsityksemme mukaan tilanne tällä hetkellä on se, että lehmän vatsa on painunut maahan ylivoimaisen taakan rutistamana, vaikka lehmä yrittää-kin vielä kompuroida jaloilleen. Ylinnä istuva suunnannäyttäjä viittoo sormellaan nuijamiehelle tietä. Sen tien päässä aavistelemme kuntaa odottavan taloudellisen perikadon. Lehmäkin näyttää katselevan apua anovasti ja kysyvän: ”Aijotteko auttaa minua tästä likistyksestä pois?” Äyrin hinta on jo kiivennyt niin ylös, ettei se enää mahtunut kuvaamme.


Lienet seurannut kuntamme asioiden hoitoa nykyisen valtuuston toimi-kauden aikana. Viime kunnallisvaaleissahan sai ns. ”talollisten, työtä-tekevän väestön ja poromiesten” vaaliliitto, joka oli oikeastaan kommu-nistien vaaliliitto, niin paljon valtuutettuja, että useimmat päätökset val-tuuston toimikautena ovat muodostuneet heidän mielensä mukaisiksi.


Ehkäpä muistat ko. vaaliliiton ohjelman. On ehkä mielenkiintoista tar-kastella sen pykäliä ja todeta, kuinka niitä on toteutettu. ”Kunnan asioita on hoidettava tasapuolisesti ja puoluetto-masti ja etuilu on saatava lop-pumaan”, sanottiin ohjelmassa. Kommunistien puheita tasapuolisuu-desta ja puolueettomuudesta ei ottane vakavasti kukaan muu kuin täy-dellinen pässinpää. Koiraankin sanotaan poikivan, kun oikein tiukka paikka tulee, mutta niin tiukkaa paikkaa ei ole vielä keksitty, jossa kom-munisti muuttuu tasapuoliseksi ja puolueettomaksi.


Puutumme vain yllämainitun pykälän kohtaan, jossa intoillaan etuilua vastaan. Emme nimittäin usko, että etuilu on tuntematon nykyisille val-tuutetuille, koskapa sanotaan samojen valtuutettujen kasanneen suurin piirtein kaikki luottamustoimet käsiinsä ja sanotaan erään elelevän ko-konaan kunnan palkkalaisena.


Valitsia! Sinusta riippuu, saavatko asiat kunnassamme jatkuvasti men-nä samaan, johon lehmän häntä kasvaa.


Mekin toivomme Sinun apuasi, järkevä kuntalainen, pelaastaaksemme lehmärukan pinteestä. Äänestä vaaliliiton ”Pois puoluepolitiikka kunnan asioista” ehdokkaita valtuustoon tulevissa kunnalisvaaleissa.”



”Lehmäraukat” jäivät edelleen pinteeseen, kunnan jatkaessa entiseen malliin, Korsimon – Saarisen viitoittamalla tiellä. Jyri itse osallistui kun-nan päätöksentekoon vain erillaisten lautakuntien jäsenenä.


Edistystäkin tapahtui. Keski- ja kansalaiskoulujen rakennukset otettiin käyttöön. Koulun johtajana toimi eräs Jaakko Teppola, tiukka, junantuo-ma mies etelästä.


Junkku tapasi sattumalta Teppolan 7 vuotiaan pojan, joka kutsui katso-maan lelujaan. Pojalla oli jopa oma huone, sekä valtava kasa leluja, jol-laisia Junkku ei ollut koskaan nähnyt. Huoneessa leikkiessään Junkku ikään kuin palasi omaan menetettyyn lapsuuteen.


Aikaan ennen tuota kaiken muuttanutta remonttia. Ikään kuin eli tuon pikkupojan kautta omaa menetettyä lapsuuttaan. Mikä rauha lepäsikään tässä kodissa, kukaan ei tullut nimittelemään vähä-älyiseksi tai koiraksi, eikä tullut komentoa Päämajaan erikoistehtäviin. Tuon pienen, mutta ikimuistoisen hetken hän menetettyyn lapsuuteensa kävi ja rauha valtasi hetkeksi hänen sydämmeensä.


Mutta pian tuo illuusio särkyi.


Talon isäntä tuli muistuttamaan kotiinlähtöajasta. Junkku ei kuitenkaan vielä malttanut lähteä, niinpä seuraavaksi tulikin Lea emäntä, joka oikein komensi nousemaan ylös ja saattoi ulko-ovelle. Kiitti käynnistä ja esitti toiveensa:

- Olet ihan liian vanha Jounin kaveriksi, jote älä tule enää koskaan tän-ne!


Kävellessään kuin unissaan illan hämyssä, pettyneenä, hiljaa itkien, synkkiin aatoksiin vaipuneena ja miettien pettyneenä, etteivät nuo etelän aikuiset olleet näköjään kummoisempia, kuin paikallisetkaan, samaa paskaa vain eri paketissa.