Terveisiä Jorvakasta osa 37.



Elokuun lopulla Jyri ilmoitti lähtevänsä n. 50:n kilometrin päässä olevalle isolle tunturijärvelle kalaan. mukaansa hän komensi Mörön, Maikkun, Junkun sekä vasta 7 vuotiaan Maiju tyttärensä. Menomatka tehtiin kä- vellen ja takaisin palattiin Jyrin rakentamalla veneellä, joka oli edellisenä kesänä jättänyt kyseiselle järvelle. Menomatka helteisessä säässä, oli todella rasittavaa, etenkin pienelle Maiju tytölle, joka taivalsi pienillä ja-loillaan tepsutellen jonon hännillä itkien ja kysellen jokaisen tunturi har-janteen jälkeen:

- Koskhan met olhan perillä?!!

- Seuraavan nyppylän takana on se järvi! koita jaksaa vielä sinne saak-ka! kannusti Jyri.


Mutta seuraavan nyppylän takana olikin seuraava nyppylä ja sama vali-tus ja kannustus jatkui.


Vihdoin järvi näkyi ja perillä majoituttiin Jyrin Tiina väärtin omistamaan tupaan. Isossa ja ainoassa huoneessa oli sängyt kaikille, ruokailupöytä, muutama penkki sekä sotien jälkeen erään kulkumiehen muuraama iso takka seinustalla.


Tälläkin kalareissulla toistui sama käytäntö, kuin edelliselläkin, Jyri ei kertaakaan halunnut Junkkua mukaansa verkko-ja kokemaan, eikä kes-kustellut hänen kanssaan mistään. Junkku touhusi Maikun kanssa pihal-la olevien tupien ympärillä. Aika tuli pitkäksi ja hän odotti vain poispää-syä, tältä piinaavalta pakkoretkeltä. Toisin oli Maikulla, joka riemuitsi va-paudesta, olihan hän nyt Hannun ulottumattomissa.


Kalaa saatiinkin runsaasti, kolme nelikollista siikaa, jotka suolattiin ja jä-tetiin tuvan vieressä olevaan kalakotaan odotta-maan rekikelejä, jolloin Tuomas kuskaisi ne porokyydillä Jorvakkaan.



Paluumatkaa tehtiin ensi alkuun veneellä. Jyri istui veneen perätuhdolla uistinvapa kädessä, Möröjä ja Junkku soutivat. Meno järveä pitkin kesti lähes pari tuntia. Vihdoin saavuttiin luusuaan(*. Junkun kämmenet olivat jo tuossa vaiheessa rakoilla. Nyt lähdettiin laskemaan koskista ja pitkää jokea alas. Jyri piti perää ja pojat soutivat kirvelevin käsin. Pahimmat kosket tultiin alas Mörön ja Junkun jarruttaessa rannalta köydellä ve-neen menoa ja Jyrin pitäessä keulaa edenpänä joessa.



Pensasmaiset tunturikoivut olivat ainoita puita, joita siellä täällä sammal- ja jäkäläpeitteisellä kankailla ja soilla pitkin matkaa näkyi. Yksitoikkoinen tundra jatkui niin kauas kuin silmä kantoi. Tämän asumattoman seudun hiljaisuutta häiritsi vain vienon tuulen humina sekä silloin tällöin kuuluvat koskien pauhut. Joskus sentään pajusirkut visersivat pajupusikoissa - silloin tällöin lehahtivat vesilinnut lentoon, kun hiljaa lipuva vene ilmestyi joenmutkan takaa häiritsemään heidän eloaan – kerran jopa lapinpöllö lensi aivan veneen vieritse ja katosi samantien jokitörmän taakse - tai-vaanvuohikin äänteli muutaman kerran heidän yläpuolella:

- Tikkot. Tikkot.

Veneessä ei viserrellyt kukaan.


Koska eväät oli syöty jo tuvalla, ravintona heillä oli vain joesta saatua kalaa sekä kahvia. Yöt nukuttiin Jyrin ”raikastamassa” laavussa. Joka ilta laavussa istuttaessa Junkku odotti, koskahan Jyri-vuohi alkaisi mää-kimisensä, mutta oisko ikä alkanut hänelläkin jo painaa, koska pysyi hil-jaa koko reissun ajan.


Tämä kiduttavan pitkä nälkämatka kesti runsaat 4 vuorokautta. Olikin lapsille suuri helpotus, kun vihdoin päästiin kotiin. Paitsi Maikulle, jonka Hannu jo samana päivänä haastoi painimatsiin. Kisa käytiin kansakou-lun voimistelusalin painimatolla. Hannu oli vähällä joutua riskin talon-mies Anteron käsittelyyn.


Pedo oli juuri ehtinyt selättää Maikun matolle, kun jo kuului, kuinka ta-lonmies vaimoineen kolisteli koulun eteisessä. Hannu hyppäsi voimiste-lusalin ikkunasta ulos ja oli lähellä katkaista jalkansa. Maikku ehtikin jo riemastua, kun näki Hannun makaavan ikkunan alla ja pitelevän jalkaan-sa tuskissaan. Hannu lähti kuitenkin pian, hieman tosin ontuen, kävele-mään poispäin. Maikku sylkäsi Hannun perään ja sulki pettyneenä ikku-nan, noituen:

- Perttanan perttana.


Ei talonmies eikä hänen vaimonsa edes huomanneet, kun Maikku pois-tui koululta.



Alkutalven rekikelien aikaan Tuomas sitten toi nuo kalanelikot, joista nesteet oli jälleen kerran valuneet ulos ja pilaantuneet kalat lemusivat. Kuitenki äiti jälleen kerran valmisti niistä monen monituista kertaa kala-laatikkoa uunissa. Tuota, lähes joka talvista kalaherkkua, Junkku ei suostunut enää syömään, vaan ilmoitti äidilleen:

- Kessäintynyttä kallaa, hyi helvetti! Son herroitten ja pörröitten herkku, jota ei syö ees siat!