Terveisiä Jorvakasta osa 39.


1966. Murrosikä.



Tammikuu oli harvinaisen kylmä ja pakkanen paukahteli jatkuvasti talo-jen nurkissa ja revontulten loimu täytti taivaankannen lähes joka ilta. Il-mat oli kuulaan kauniita, ei pilven häivettäkään pakkastaivaalla.


Kylä eli kuin talvihorrokseen vaipuneena, lumivaipan alle uinahtaneena. Lap-set seisoivat usein ulkona katsellen hetken taivaalla väreileviä re-vontulia, sitten vihelsivät ja juoksivat kipin kapin karkuun kodin suojaan, koska vanhan tarun mukaan, jos vihelsi revontulille, ne sieppasivat vi-heltäjän kaverikseen taivaalle välkehtimään.


Talvi sujui leppoisasti ja kevätkin vihdoin koitti, jolloin Kavalajärven jäälle auratiin n. kilometrin pituinen rata poro- ja moottorikelkkakilpailuja var-ten. Radan vieressä oli paikoin parikin metriä korkeita lumikasoja ja nii-den päällä ja välissä ihmisiä touhuamassa mitä kukakin. Muutama myynkoju, sekä suopunginheitton kisapaikka. Hyvä hankikanto helpotti huomattavasti ihmisten kulkua kisapaikalla.


Porokilpailua varten tehdyn juoksuradan läheisyydessä oli Lappia kiertä-vä ”laukkuryssä” Jussi Ylitunhun myyntikoju, josta hän myi matkamuis-toja ja muuta rihkamaa hyväuskoisille asiakkailleen.


Jussin sukunsa oli muuttanut aikoinaan läheiseen Lantalan kylään, lä-heltä Kuusamon Hevonvittua.(* Tämä myyntimies Jumalan armosta, oli nopea liikkeinen, ravaten pitkin ja poikin Lappia, myyden rojujaan. Nyt-kin hän seisoi myyntitiskinsä takana pyörien ja touhuten, katsellen tih-ruisilla silmillään, vetelää suutaan lurpsuttaen.


Mahdollisia asiakkaita nähdessään, hän hyvin nopeasti nauraa hohotti, jolloin suu ammotti auki ja punaiset ikenet loistivat kauas. Mutta kun hän alkoi lurittaa myyntipuheitaan, suu lätisi ja hänen hampaansa narskah-telivat, kuin jäkälä poron vitussa.


Jussilla oli yllään isoisältään perimänsä IKL:n vanha ja kauhtunut ase-puvun takki ja panosvyö. Jalassa kuluneet säpäkkäät ja jalkaterien suo-jana punavalko paulaiset nutukkaat, sekä päälakea koristi iso ja pitkä-karvainen karvahattu.


Ennen kilpailujen alkua koettiin tämän keväisentapahtuman kohokohta, suo-rastaan ikimuistoinen hetki. Katsojien keskuudessa kävi oikein ko-haus, kun lumista jäätietä lähestyi kisapaikkaa potkukelkka eli potkuri, jonka kyydissä näkyi olevan kaksi miestä. Toinen miehistä istui potkurin istuinpaikalla pörisevän kaksitahtimoottorin päällä ja toisen ohjasi kyy-ryssä takana seisten ja aina välillä potkurin rinnalla haukkuen juoksevaa ja välillä kuskin jalkaa hampaillaan näykkivää koiraa etäämmälle pot-kien.


- Kattoppa! Mikä pirun se tuoki on?? ihmetteli Syväsalmen Jaakko.

- En mie kyllä tiijä, joku moottorivehje kuiten, totesi Nivan Sulo, katsoen monttu auki lähestyvää omituista kulkupeliä.


Moottoroitupotkuri lähestyi kovaa vauhtia ja ääni koveni sen myötä. Mo-lemmilla tulijoilla näkyi olevan päässään isot ja karvaiset karvahatut tiu-kasti sidottuina lauan alle. Hattujen alta pilkistivät likaiset, mutta naura-vaiset kasvot. Nyt ihmiset tunnistivat, että kuskina toimi Kiljutievan Aati ja kyydissä istui, isot pitkävartiset kumisaappaat jalassa, kuskin veli As-lakki, joka heiluti pulloa kädessään, jossa näytti väristä päätellen olevan kiljua.

- Pojila son entiset metkut....hiih...., kiljupulloa myöten.

- Häätyy toivoa, ettei se Karski vain tule nyt tänne, huoksi hiljaa vanha kyläpoliisi Sulo virkaveljestään.


Moottorin melu oli kovaa, kun kaverukset, käsiään heilutellen hurahtivat katsojien ohitse. Aatti kehui mennessään:

- Son kova peli, tämä meän kiito... hiih.... hiih.... hi...!


Veljekset ajoivat ympäri radan. Aslakki tervehti katsojia toinen käsi pys-tyssä vilkuttaen, kuin kuninkaalliset. Olisiko käynyt kyläilemässä Keski-töllin Vesan luona ja nähnyt tv:stä? Yleisö hurrasi ja vilkutti näille vie-raileville taiteilijoille, jotka nyt hurahtivat jo ohi lähtöpaikan. Aati katseli potkuria ohjaustangon takaa hurraavia katsojia.


Paljon näkyi olevan tuttuja. Radio-toimittaja näkyi selostavan jotain mik-rofoniin puhuen. Useita lehtimiehiä kamerat käsissään räpsivät kuvia. Tapanilan Jyri keskusteli Kynnäksen Armaksen kanssa, kädessään hä-nelläkin näkyi olevan kamera. Aati päätti kiertää vielä kerran radan ym-päri huutomyrskyn siivittämänä; – son se se soma, ko net meile hurraa.


Mutta tämän mullistava keksintö ehti edetä toista kierrosta vain muuta-man kymmenen metriä, kun Aslakki hyppäsi pois kyydistä, huutaen tus-kissaan ja pidellen molemmin käsin takapuolestaan kiinni:

- Perkala... voi piru minkä teki!! Poltti perkalan peltipailakka minulta pershen!!!


Aslakki lappoi vimmatusti lunta vieläkin käryävien housujensa kauluk-sesta sisään. Katsomossa naurettiin - Aati hihitti - jo nauroi Aslakkakin.


Aatin sammutettua moottorin näkivät uteliaat lähempää, millainen tämä uusi innovaatio oli. Moottorin alle hän oli kiinnittänyt n. metrin pituinen metallisuksen. Moottorin päälle nostanut potkuri ilman istuinta ja keulaan lyhyen varren päähän moottorin pyörittämän vetopyörän.

Ihmiset pyöri tämän härvelin ympärillä. Osa kehui Aatia uudeksi Ediso-niksi, toiset nimittelivät häntä ”Kiljutievan vishaksi”, osa ”Aati Pyölniituk-si.(*

*) https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/22/paimion-v...


Nyt kaverukset istua rojahtivat lumipenkan päälle. Aslakki oli juuri tarjoa-massa Aatille kiljupullosta ”neuvoa-antavat”, kun paikalle saapui Jaakko ja Sulo, perässään joukko uteliaita ihmisiä.

- Terve Aati ja Aslakki! Mitä kuuluu? tervehtivät paikalle saapuneet Jaak-ko ja Sulo.

- Terveppä terve! Tähän saakka vain hyvvää!

- Meinakko hakea patentin keksinnöllesti? uteli Sulo.

- Tällekö? Älä jo houraa, ei tämä ole mikhän ummenajokas.

- Otitta sitte koiranki mukhan ko lähtittä matkhan?

- Ei tuo sole ko joku kulkukoira. Mie jouvuin syöhmän sen oman koiran, kertoi Aati hieman kaihoisin mielin.

- Mitä!! söikkö sie muka oman koirasti?? Nyt sie kyllä Aati vuskaat, kuu-lui monesta suusta.

- No, tosi son! Ko mie oli sielä tunturijärven takana riekkoja pyytämässä, ja ko oli pitkhän nöyräilma, en päässy lähtemhän minhen. Pakko oli vain kärvistellä turvekovasa. Sitte loputhin ruat, niin minun hääty nylkeä se koirariepu ja syyvvä se, voi perkala! Mitä itte olisitta tehneet, jos evhät olis loppunhet ettäkö olis muka itteki syönheet?

- Olikko sie Aati, viimi talvena siellä tunturijärvelä nälkymäsä? tiedusteli Sulo, kopistellen virkasaappaitaan lämpimikseen ja läpsien samalla käsiään yhteen.

- Joo, soli perkalan kova tuiskutalvi ja umpinen se.

- Ei perskele! Nyt met alotamma nämä kisat! julisti Jaakko kovalla kan-tavalla äänellään.



Viimein käynnistyi poroajot, jossa oli miesten- että naistensarjat. Lisäksi, vähän sivummalla oli käynnissä suopunginheittokisa. Myös Syväsal-men Pete osallistui kisoihin Jyriltä lainaamallaan härällä. Lähettäjänä ki-sassa toimi Syväsalmen Jaakko ja ajanottajana konstaapeli Sulo Niva.


Ennen Peteä oli kilpasille lähdössä naapurikylän teinipoika, Jorvakan keskikoulun oppilas, Kaitasen Kauko, kutsumanimeltään ”Grease”. Kau-ko oli enemmän kuin hyvinsyöneen näköinen pullero, mutta mainosti itseään vain ”meheväksi huippu-urheilijaksi.”


Vuoroaan odotellessaan poika kehua retosteli koulukavereilleen, kova äänisesti melskaten, olevansa lyömätön tässäkin lajissa. Lähtöpaikalla hän sitten katseli ylimielisenä kanssakilpailijoitaan ja uhosi:

- Miepä poka näytänki nuille kinnipersheille, kuinka porola häätyy aijaa!



Pulskan pojan uhoaminen nauratti kovin Enontekiöltä tulleita saamelai-sia Näkkäläjärven Mattia ja Eemelin Tuomasta, jotka seisoivat radan reunalla saamelaisten asuihin pukeutuneina. Matti taputteli pullistelevaa takin etumustaan, josta kuului pullojen kilinää:

- Mulla ei ole ko seittemän pulloa ennää jäljelä, miten met oikhein pär-jäämä ilthaan saakka?... hiih... hiih... hi...

-Tiesi vain? Ei mullakhaan ole ko kaheksan.. hiih.. hiih...



Komennon kajahtaessa poroa paikallaan pitänyt lähettäjä päästi irti ja niin syöksyi Kauko taipaleelleen lökäpöksyt tuulessa väpättäen ja yrit-täen pysyä pystyssä. Ensimmäiset kymmenet metrit sujui häneltä hyvin, mutta sitten poro nimeltä Kop kyllästyneenä katsojien hälinään ja taka-naan jatkuvasti ajohihnalla läpsivään poikaan, kääntyi lumivalleja kohti ja kirmaisi yli.


Kauko teki n. 3 m. korkean ja noin viiden metrin pituisen hypyn ja putosi lennon päätteeksi polvet koukussa vatsalleen lumihankeen. Pulskapoika teki valtavan kuopan, kantohangesta huolimatta ja hävisi näkyvistä. Pöl-lähtäneen lumipilven laskeuduttua, katsojat näkivät valkoisen hangen pinnassa pullean pojan ääriviivat sekä ihmeen kaupalla, ehjäksi jääneet suksensa.


Sinne monttuun hautautui myös pulskanpojan unelma huippu-urheilijan urasta. Mutta, kuin Feeniks lintu nousi hän lumikuopasta ja, kasvojensa verinaarmuista huolimatta, ylevin elkein huiskutteli käsillään katsomon suuntaa. Siinä huiskutellessaan ihmeteli Kauko, miksi ihmeessä villisti hurraava yleisö oli kääntänyt hänelle selkänsä ja taputti nyt jäällä seiso-van poro suuntaa.



Kop, joka oli hetken jatkanut matkaansa, oli viimein pysähtynyt ja jäänyt sei-somaan paikalleen. Nyt se katseli kisapaikan suuntaan ja ikään kuin vastaanotti yleisön aplodit heiluttelemalla sarviaan. Kop näki hurraavien ihmisten takana pulskan pojan kumartelemassa ja heiluttelemassa kä-siään. Kop kusasi hangelle.


Jo seuraavana päivänä oli Kauko koululla ilmoittanut, että hänestä tul-eekin pankinjohtaja. Kop puolestaan myöhemmin kaatui ja jouduttiin lopettamaan.


Syväsalmen Peten kilpailu sujui ilman kommelluksia ja hänen sijoituk-sensa oli viides. Mutta naistensarjan voittaja, vasta viisitoistavuotias tyttö ja vielä ”lantalainen”, joka ajoi kapeilla hiihtosuksilla seisten kisojen nopeimman ajan.

Sekös miehiä suunnattomasti vitutti.



Kavalajärven jäälle oli aurattu myös iso parkkialue moottori-ajoneuvoja varten. Siellä toimi myös ”Viina-Keijon” eli kylän viinatrokarin myyntipis-te. Siellä olikin oli ilo irti nuorten poikien keskuudessa, jotka keskenään kisailivat ja välillä ottivat ryypyjä.


Juhlijoiden keskellä seisoi henkilöauto, takaovia auki. Takapenkillä ma-kasi sammunut nuori teinityttö alasti riisuttuna, jalat levällään, vaaleat ja tätä tiedotonta tyttöä nuoret miehet kävivät kukin vuorollaan naimassa.


Työnsä tehtyään vuorossa ollut Juha astui ulos autosta ja ylväs ilme kasvoillaan kiristeli saamelais-pukunsa pyöreänappista vyötään, poika-mies siis. Hän vinkkasi vuoroaan odottavalle pojalle tytön olevan nyt vapaa ja sankarin elkein kehua retosti Matti veljelleen:

- Hyvin vain tuolla lannanriuvula perse pellaa.

- Oli se vain mahottoman hyvä, ko pääsimä korkkamhan tuo tyären,
säesti Matti, lisäten: - Ei menny hukhan ko juotima sille tyyristä viinaa.

- Kyllä tehit eetvarttia, huokaili vieläkin Juha ja mietti, häätysköhän käyv-vä kohta uuvellen naipasemassa.



Näin nämä joka keväiset juhlat jatkuivat tässä kylässä kisaillen kuka mitäkin, luvalla tai ilman, ja iltaa odotellen, jolloin tanssitalo avautuisi ja juhlakansa pääsisi tanssin pyörteisiin ja tappelujen huumaan.

Tuhansia valokuvia Lapista, mielenkiintoisia juttuja, videoita ym. Tutustu: https://www.hetan-jussa.com/