Terveisiä Jorvakasta osa 5


Kynnäksen Armas ja Rötkön Einari


Matkalla häntä vastaan käveli Jyrin Hannu poika, joka käsivarresta kiinni pitäen retuutti Jatta siskoaan.

- Buuris...,buuris, minne tet lapset oletta oikhein menossa?

- Keräämään äidille mustikoita. Se lupasi leipoa meille piirakkaa, kertoi Hannu ja samalla puristi siskoaan olkavarresta, niin että tämä voihkais-ten irvisti.

- Älä nyt sitä tyär riepua juuri rääkkää! torui Armas.

- No, kun tuo vätys ei haluaisi kerätä mustikoita, valitti Hannu ja tempaisi
siskonsa liikkeelle.


Ihmetellen katsoi Armas koivuryteikön suuntaa, minne poimijat kulkivat. Seurasi hetken ja sitten syvään huokaisten totesi:

- Ei sieltä ainakhan mithän mustikoita löyvy.


Ohittaessaan tulevan lääkärintalon tonttia, näki Armas siellä pitkän ja hyvinsyöneen humalaisen miehen toikkaroimassa apteekinruskea pirtu-pullo heilui miehen kädessä, hänen laulaa lurittellessa jotain vieraskie-listä laulua, kovalla ja kantavalla äänellä hoilaten. Laulajan pönäkkä vat-sa hyllyi laulun tahdissa ja miehen alhaalla roikkuvat housut olivat pu-toamaisillaan, persvako jo puolittain paistoi näkyvillä.

- Jaa-hah! Son tohtori näköjhän tullu lomilta!! huusi Armas.


Kunnanlääkäri lopetti esityksensä ja katseli ympärilleen. Kun ei huoman-nut Armasta maantiellä, huokaisi syvään. Otti pitkän huikan pullosta ja jatkoi yhdistettyä tanssi- ja lauluharjoitustaan, Nyt tohtori otti kädet ja ja-lat mukaan performanssiinsa, heilutellen niitä hurjasti sivuille ja eteen. Ja lauloi:

- Näin yössä Espanjan senoritain laulu raikaa....


Haas vain tuo on joku niitä eteläntansseja, joita tohtori on nähny sielä Helsingissä?”, mietti Armas hymyillen.


- ”Näin yössä Espanjan tulisesti tanssimaan..”


Tohtorin vauhti sen kun vaan kiihtyi ja kiihtyi. Esiintyjän housut putosivat nilkkoihin. Tohtori vilkaisi pirullisia pöksyjään. Otti lohdutusryypyn ja lyy-histyi maahan. Pirtupullo hänen kädessään tyhjeni, valuen pihakiveyk-selle.

Armas lähti juoksujalkaa katsomaan oliko kaikki kunnossa. Ehdittyään paikalle näki, kuinka tohtori lojui maassa, housut kintuissa, silmät vielä puolittain auki, mutta yhä tämä vaan lauloi, nyt jo hiljaisesti, lähes kuis-kien:

- ”Näin yössä Espanjan helmeilevät viinit juodaan. Näin yössä Espanjan nauretaan ja suudellaan”!!


- Buuris.., buuris tohtori! tervehti Armas.

- Kyllä täällä Espanjassa tuo aurinko paistaa sitten lämpimästi, huokasi tohtori ja sulki silmänsä. Nukahti.

- Kyllä meän kylälä oli kuiten lämpösempää kö täälä! Armas asetti lää-kärinlaukun nukkujan päänaluseksi ja jätti tohtorin nauttimaan lämmöstä ”Espanjan auringon alla”.


Noustuaan Jyrin asunnon rappusille, Armas puhdisteli huolella nahka-saappaitaan ja huomasi samalla naapurikylästä saapuneen Polton Ei-narin, jota myös ”Rötkö-Einariksi” kutsuttin, seisovan pihalla naapuri Sy-väsalmen ikkunaan tuijottamassa, romanttisen hupsun autuas ilme kas-voillaan. Armas seurasi hetken tuota tukevaa, lököpöksyistä, vaaleaan ruudulliseen paitaan sekä resuisiin kumisaappaisiin pukeutunutta miestä ja ihmetteli:

Mikhän ihmeen tauti tuohon Einari riephun nyt on iskeny?”



Avatessaan ulko-ovea Armas oikein säpsähti, sillä jo kotiin ehtineet Maikku ja Junkku ryntäsivät juosten pihalle.

- Sitä ruukathan kyllä sanoa viehrale päivää, nauroi tulija, mutta lapset oli jo kaukana menossa.

- Buorre beáivi, tervehti vieras talon emäntää.

- No, mutta Armas, hei! Otatko kahvia?

- Kyllä mie saatastan juopasta, mutta älä jo ala minua varten juuri keit-tähmän.



Odotellessa isäntää Armas kahvisteli emännän kanssa. Aino puhui. Vie-ras kuunteli. Aino kysyi jotain. Ei vastausta. Vieras istui hetken hiljaa mietteliään näköisenä ja pyöritteli lusikkaa kupissa, kunnes kuin ohimen-nen kysyi:

- Meinaat sitte leipoa mustikkapiirakkaa?

- Mustikkapiirakkaa?... Eilenhän minä viimeksi leivoin. En minä nyt joka päivä, kummasteli Aino kysymystä, otsaansa hieman rypistäen.

- Ja niin... niin vain, tuumi vieras.

- Mistä se Armas tuommoista on saanut päähänsä?

- Net teijän sikiöt muistelthin äskön tuola kartanola.

- Nyt ne on kyllä narranneet Armasta... hiih... hiih... hi..

- Niin vishin sitte, tuumi Armas huolestuneen näköisenä.


Ainon ollessa välillä lisäämään puita hellaan, vieras kaivoi käyrävartisen piippunsa esiin. Poltellessaan hän verkkaisin liikkein pälvikaljuaan kynsi - päätään puolelta toiselle käänteli – mietti – nousi viimein tuoliltaan ja lähti kävelemään kohti keittiötä. Tupakan haamu seurasi perässä.

- Onkhan tuo Rötkön-Einari kauvonki pällistellyt niinkö patsas tuola Sy-väsalmen akkunan alla? ihmetteli vieras.

- Voi hyvänen aika. On se ainakin pari tuntia.

- Miksikhän se vahtaa tuone akkunhan?

- Se on kuulema rakastunut tuohon naapurin Raijaan.

- Jahah. Jahah. Taas se houkka on rakastunut. Järkijhän son johonki naishen rakastunnu. Mutta son kyllä paha, ko se ei koskhan puhu niille mithän, hymmyilee vain ko puuhevonen.


Aino, jolla on kerrankin aikaa kahvistella rauhassa, ohjasi vieraansa ta-kaisin olohuoneeseen ja laittoi Armiro-savukkeen palamaan. Kääntyi vieraan puoleen ja ryhtyi kertomaan tuosta Einarista:

- Syväsalmet ei päästä Einaria enää sisälle. Se kävi kylästelemässä kuulema monena päivänä, mutta vanhemmat oikein säikähtivät, kun huomasivat vieraan vain tuijottavan Raijaa. Niinpä he ovat laittaneet ovensa säppiin. Siksi tuo Einari nyt seisoo tuolla ulkona.


Armasta kovin nauratti. Aino vaan ei ymmärtänyt miksi. Kunnes vieras ryhtyi kertomaan tuosta pihalla tölläävästä miehestä:


Tämä Einari on oikea Lapin mies, jonka suonissa virtaa väkevänä rak-kauden vietit ja hänen sisuksissaan loimuaa Lapin kesässä heräävät seksuaaliset himot - kiima. Einarilla, toisin kuin yleensä, tuo loimutus jat-kuu ylen väkevänä pitkälle alkutalveen. Sillä vasta yli kolmenkymmen asteen pakkasessa hänen kiimansa hitaasti hiipuu kyteväksi poltteeksi.

Kunnes jälleen kevään koittaessa ja ilmojen lämmetessä roihahtaa jäl-leen loimottamaan täydellä terällä, kuin revontulet Lapin taivaalle. Kii-man iskiessä ja rakkauden vietin myllertäessä täysillä kierroksilla, ei Ei-naria edes tietön tunturiseutu pidätellyt - mitä nyt hieman hidasti.

Sillä yötön yö toimi Einarissa, kuin turbo moottorissa – lisäsi kivestensä energiatehokkuutta tuotaa testosteronia. Näin, tuo pihallaan maannut, kunnanlääkäri oli Armakselle aikoinaan Einarin kiimaa selittänyt.


Einari olikin jo pari kertaa posottanut yhtä soittoa, kiivaimpana rykimä-aikanaan, viiden peninkuorman(*. matkan, hieman etukenossa ja jalat rumasti ulospäin käyden, tapaamaan kulloistakin rakkautensa kohdetta.

Ensimmäisellä kosiovaelluksellaan, perille päästyään, hän oli toljottanut rakkautensa kohdetta pari päivää puhumattomana tuppisuuna, autuas rakkauden loimotus hehkuen silmissään. Lopulta unelmien anoppi oli menettänyt täysin malttinsa. Mätkinyt vaitelijasta vierasta puoli metrisellä elävällä hauella ympäri korvia ja tunkenut lopulta vieläkin sätkineen ka-lan Einarin housujen kauluksesta sisään.


*.) Peninkuorma = Muinassuomessa koiraa käytettiin, kuten takkaporoa Lapissa, taakan kantamiseen. Matka jonka koira lepäämättä jaksoi kan-taa kuormaansa, oli n. 10 km.


Nyt Einari oli kerrankin toiminut nopeasti ja paennut kiireen vilkkaa, hä-märtyvän yön syliin kiiruhtaen.

Pitkään oli kuitenkin pakenijaa seurannut, kuin korvissa suhiseva tuntu-rituuli, ex-toivio anopin terveiset:

- Jos vielä kerranki näytät naamaasti täälä, sie riethan hiljukainen, mie puren sinusta härjän(*., niin eikhän loputa täälä myöthän laukkomiset!!


*.) Ennen vanhaan poron kivekset murskattiin puremalla ja näin siitä tuli kuohittuna härkä.

Vähissä vaatteissa oli Einari sitten kävellä raahustanut, kunnes aamun sarastaessa saapui vihdoin kylmästä hytisten kertojan pirtille, missä vii-mein oli kaivanut housuistaan sinne unohtamansa hauen ja ojentanut mitään sanomatta sen Armaksen vaimolle. Syötyään vatsansa täyteen emännän valmistamaa lämmintä maukasta haukikeittoa, oli viimein hoi-perrellyt nukkumaan porontaljalle, lämpösen vällyn alle nukahtaen.


Eikä Einari muutamia vuosia myöhemminkään saanut sanottua uudelle rakkautensa kohteelle sanaakaan. Tuolloi tytön yli 70-vuotias isoäiti eli ahku oli päättänyt, että hänpä katsookin, eiköi tuo vaitelias vaeltaja läh-de. Ahku oli könynnyt illalla Einarin sängyn jalkopäähän, jääden tuijotta-maan vierasta. Einari oli tästä hermostunut ja tivannut:

- Mitä sie minua vahtaat?

- No, mie katton, ko sie näinki kauvan sulhasena olet täälä ollu, niin kyllä minun häätyy jo sinun vierhen tulla.


Ahku oli katsellut Einaria kutsuvin veikein silmin ja ryhtynyt hitaasti, kuin srippari ikään, vähentämään vaatteitaan. Kesken esityksen kosija oli kis-konut saappaat jalkaansa ja häippässyt ovi kolisten yöhön, kertoi Armas nauraa hikitellen.


Ainoa Armaksen jutut kovin hämmensi ja hän totesikin:

- No jo on ollut Einarilla erikoiset kosiomatkat.

- Niin.. kyllähän Einarin yskän ymmärtää, jos vain rykiä ossaa, lipsautti Armas puoli huolimattomasti.

- Mitä? Mitä se Armas oikein tarkoittaa?

- En ainakhan mithän, seku mie vain raatasin, kiiruhti vieras hieman no-lona selittämään ja nappasi kiireesti sanomalehden pöydältä ja oli luke-vinaan sitä suurella mielenkiinnolla. Kävellessään keittiöön ,Aino hymyil-len totesi itsekseen:

- Niinkö en jo ”rykimistä” ymmärtäisi.


Nyt myös Maikku ja Junkku juosta porhalsivat olohuoneeseen ja hyppä-sivät sohvalle istumaan ja kuuntelemaan vieraan tunnetusti hauskoja tu-rinoita. Tovin kuluttua saapui myös Jyri kuoroharjoituksista ja kertoi, ettei siellä kuorolaisia näkynyt.

- Sielä net oli kaikki kattomassa sitä pororiepua, kertoi vieras.


Armas jaaritteli tapansa mukaan rauhallisella ja hiljaisella äänellään niitä näitä, kunnes intoutui kertomaan, että ollessa vielä nuorimies, oli sa-massa talossa, missä poro tänään löysi tiensä kaivoon, ollut tytär, joka oli hurahtanut uskoon käytyään lestadiolaisseuroissa. Armas osoitteli kädessään heiluvalla piipullaan kuulijoita, ikään kuin painottaen sano-jaan:

- Soli se tyvär myöthäänsä höpertäny ja kiivhasti väittänyt olevansa naispuolinen Ristus. Kohta monet uskoi, ette se pörrö tyvär oli toela semmonen.


Kertoessaan Armas raapaisi tulitikun palamaan ja yritti sytyttää piippu-aan, mutta ei malttanut keskittyä, vaan puhua jaaritteli niin kauan, että palava tikku poltteli hänen sormiaan. Ravisti tikun sammuksiin ja raapai-si uuden. Jälleen toistui sama. Kunnes vasta viidennellä yrittämällään sai vihdoin piippunsa käryämään. Imaisi muutaman kerran. Sakea tupa-kan savu leijaili hänen yläpuolella. Sitten hän viimein jatkoi:

- Soli tuola pappilan rannassa kehunut, ette jos vain halvais, hän voisi kaataa tuon tunturin tähän Kavalajärvhen ja hukuttaa koko tämän kylän. Silloin net kyläläiset lähit laukkomhan hopusti karkhun.


Armas kertoi, että tämän meuhkaaja-tyttären isä, saarnamies Sonta Kaapriel eli Kapi, oli niittänyt mainetta kiertäessään ympäri pitäjää pitä-mässä herätyskokouksia, joissa oli antanut naisille synninpäästöjä tun-kemalla siunaavan kätensä hurmioituneen naisen haarojen väliin. Toisin kuin oppi-isänsä Hetan Matti, joka kutsui kyseistä paikkaa ”jiesuksen parraksi”, Kapi nimitti sitä ”paratiisin karvaportiksi”. Aikansa ”porttia” kol-kutettuaan, siunasi Kapi synnit anteeksi annetuiksi, ilokepillään ”portista” sisään kolistellen.


Kapin kohtalo oli karumpi kuin oppi-isänsä, jonka vaimojensa ”jiesuksen-partojen” silittelyistä suivaantuneet aviomiehe tpieksivät sairaalakun-toon. Kapi puolestaan löydettiin eräältä välituvalta tapettuna, irti leikattu heppi tungettuna syvälle hänen kurkuunsa. Viralliseksi kuolinsyyksi tosin ilmoitettiin äkillisen sairaskohtauksen aiheuttama tukehtuminen omaan oksennukseen.

- Mutta miten sille pörrölle tyvärelle kävi? kyseltiin monella suulla.

- Niin se tyvär!.. Se pörrö tyär hoksas minut sielä sahalaitoksen pihala korjaamassa tämän kylän ensimmäistä raktoria. Soli semmonen 20 hep-panen Voorti, jolla met pyöritimmä sitä sahhaa. Niin... se laukkoi sinne, siihen minun nokan etheen ja alko hyppimhän tasajalkaa, heiluen ees-kahthale ja kiivhasti meuhkasi:

- Mie olen Ristus!!!... Mie olen Ristus!!!...


Aino tuli Armaksen viereen höyryävän kahvipannun kanssa.

- Kyllä se veres kahvi aina maistuu, totesi hymyilevä vieras ja ojensi kuppinsa.


Armas juoda ryysti kahviaan ja huokasi äänekkäästi. Maikku mietti ja mietti. Kaivoi nenäänsä ajatustensa kirkastukseksi. Miettii ja miettii. Vii-mein kysyi:

- Haas soli ihan pörrö se tyvär?

- Kuuleppa Maikku, soli kyllä ihan pörrö se.



Armas kurkoitti ja asetti kahvikuppinsa avotakan kiveykselle ja jatkoi:

- Mulla sattu olhen sillon sen rattorin jäähyttimen hihna käessä, ko mie karjasin sille pörrölle, ette miepä kattonki olekko sie Ristus!! Niin mie aloin sillä hihnala roimimhan sitä tyvärtä pershelle.... Niin jopa se huu-siki:

- Älä lyö ennää, älä lyö!!! Sonta Laurahan mie vain olen. Tämmönen perus-pörrö!


Ulko-ovi kävi. Ensin tuli virnuileva Hannu, joka kertoi Jatan kiivenneen puuhun ja pudonneen kiven päälle. Kertoi kyllä kieltäneensä, mutta ei kuulema resuperse uskonut. Kävi sitten sanomassa vieraalle oikein kättäpäivää. Armas katsoi kättelijää jotenkin outo katse silmissään.


Jatta tuli ja meni suoraan makuuhuoneeseen ja piiloutui peiton alle. Äiti yritti kysellä hänen vointiaan. Jatta oli tosi kiukkuinen ja kertoi hyvin epä-selvästi pudonneensa puun oksalta kiven päälle ja satuttaneensa pyllyn-sä. Katsoa hän ei äidin antanut, huusi ja käski jättämään hänen rau-haan.

Ajan oloon Jatta toipui ulkoisista kivuista, mutta sisäinen jäi sekä kiukku.


Armas pyöritteli nyt tyhjää piippua suussaan ja katseli ovelasti, ikään kuin tutkien, ymmärsivätkö kuulijat. Lopulta purskahti itse nauramaan hiljaa hihitellen. Jyri hörähteli. Mörö, kuikuillen sivusilmällään kertojaa, hiljaa hohotteli. Muita lapsia nauratti lähinnä kertojan hassut ilmeet.

- Vai semmoinen ”Kristus” tällä kertaa, totesi Jyri, höristen edelleen.


Polteltuaan tovin piippuaan Armas totesi:

- Se teijän lääkäri on tullu lomilta. Näkyi tuola ulkona ulkoiluttamassa pir-tupulloaan.

-Niin kuulema.... Rovasti ja sen "ketku-ketjulaiset" aikovat erottaa se lää-kärin virastaan. Ovat jo lähettäneet lääkintöhallitukselle siitä vaatimuk-sen.

- Mistä sitte saahan lääkäri tänne korphen?

- Ei mistään. Se erottaminen täytyykin estää.

- Se teijän vain häätyy tehä, kannusti Armas.

-Sitä tässä olemme yrittäneet.


Jyri työnsi samassa Armaksen kouraan kirjoittamansa vetoomuksen ja pyysi tätä lukemaan ja allekirjoittamaan sen:



Lääkintähallitukselle

Me monet Jorvakkalan kunnan asukkaat, jotka olemme tarvinneet lääkä-rinhoitoa viime vuosina ja monet joilla on iso perhe, olemme saaneet kuulla, että Lääkintöhallitus aikoo peruuttaa tai on jo peruuttanut virka-nimityksen v.t. kunnanlääkäri Tapiolta.


Me muistamme hyvin ne vuodet ja vuosikymmenet, jotka olemme saa-neet elää ja kuolla täällä ilman toivoakaan lääkärin avusta. Me tiedäm-me myös, kuinka paljon työtä Pottulan lääkärillä on ja kuinka vaikeata hänen vastaanotolle on lähes sadan kilometrin päässä asuvana päästä.

Meillä ei ole kovinkaan rohkaisevia kokemuksia eläkeikäisistä lääkäri-viran hoitajista, joiden käsi tutisee. Samoin nuorista parin kuukauden lääkäreistä emme ole ihastuneita, kun lisäksi lopun vuotta saamme olla ilman lääkäriä.


Meissä kaikissa on omat vikamme, ja ikävä kyllä tohtori Tapion vikana on ajoittainen alkohoolin käyttö. Tämä juopottelu ei kuitenkaan ole viime vuoden aikana ollut niin suurta, kuin ehkä tehdyistä valituksista näyttäisi käyvän ilmi.

Koska tunnemme asian yhtä hyvin, kuin valittajat, voimme vakuuttaa, et-tä valituksissa asiaa on paisuteltu. Me uskom-me, että jos olisimme pa-hantahtoisia, voisimme laatia yhtä pätevin perustein valitukset mainittuja valittajia vastaan, mutta emme tee sitä.

Sen voimme vakuuttaa kokemuksemme perusteella, että tohtori Tapio on hoitanut lääkärin toimensa, potilaiden tutkimisen ja hoitamisen kiitet-tävästi ja tunnollisesti. Niinä aikoina, joita viime vuonna oli kaksi, jolloin hän valitettavasti on ratkennut juomaan, hän ei ole ottanut vastaan potil-aita, eikä ole vaarantanut kenenkään terveyttä, eikä henkeä.


Me myönnämme, että tämä alkohoolin väärinkäyttö on tuomittavaa, mut-ta meistä se on yhtä tuomittavaa kaikissa, eikä vain lääkärissä ja toivoi-simme hänen sen jättävän. Meistä on kuitenkin kohtuutonta ja yksi-puolista, jos muutamain valittajain, joilla on jotakin kaunaa tohtoria koh-taan, ilman että on yritettykään ottaa asiasta tietoja toiseltakin puolelta, hänet kylmästi erotetaan. Tämä on kohtuutonta meitä lääkärin tarvitsi-joita kohtaan ja meidän lapsiamme kohtaan ja meistä lääkäriäkin koh-taan.


Tälläinen kohtelu ei suinkaan ole omiaan nostamaan häntä juoppou-desta ja yrittämään parannusta, vaan vaikutus on päinvastainen. Meistä olisi riittävä rangaistus varoitus tai muistutus ja kehoitus raittiinpaan elämäntapaan. Tällöin ei rangaistaisi samalla Jorvakan kun-nan vähävaraisia, sairaita ja muita lääkärinavun tarpeessa olevia.


Yllämainittu on toivottavasti riittävästi osoittanut, että olemme tyy-tyväisiä tohtori Tapion lääkärinviran hoitoon ja olisimme tietenkin vie-lä tyytyväisempiä, jos hänellä ei aikaisemmin mainittua pahaa tapaansa olisi. Kuitenkin rohkenemme pyytää, että Lääkintöhallitus antaisi hänelle vielä tilaisuuden yrittää pahan tapansa voittamista ja samalla antaa meidän pitää hyvä ja ammattitaitoisen lääkärimme, jollaisia emme en-nen ole saaneet.


Näillä perusteilla pyydämme kunnioittaen, että Lääkintöhallitus jatkaisi tohtori Tapion virkanimitystä kuntamme kunnanlääkärinä ainakin toistai-seksi ja tyytyisi antamaan hänelle muistutuksen tai varoituksen kehoit-uksin raittiuteen pyrkimiseksi.”


Luettuaan vetoomuksen Armas ojensi kätensä ja harkitsevan näköisenä sanoi:

- Annappa sitä pännää, häätyyhän täälä nyt lääkäri olla.


Saatuaan väärtinsä allekirjoituksen, Jyri vielä lisäsi liitteeksi oman vetoo-muksensa:


Lääkintähallitukselle


Oheisena lähetetään kunnioittaen mielenilmaisu, josta käy selville Enon-tekiö kunnan asukkaiden valtavan enemmistön kanta v.t. kunnanlääkäri Tapion kelpaavaisuudesta nykyiseen virkaansa. Julkilausuman alle on kerätty nimiä yhtenä iltana, mutta jos olisi aikaa, saataisiin niitä monia satoja.

Mainittakoon vielä, että allekirjoittajien joukossa on työmiehiä, talol-lisia, opettajia, kauppiaita, poliisi, talonmiehiä, sähköasenta-jia, poromiehiä, postinhoitaja, rakennusmestari, kätilö ja osuuskas-san hoitaja.


Tämä riittänee osoittamaan, että tohtori Tapioon luotetaan kaikis-sa väestöpiireissä. Voin vakuuttaa, että useimpien kuntalaisten harras toive on, että saisimme pitää tohtori Tapion edelleen lääkärinämme.


Monien kuntalaisten puolesta:

Kansakoulunopettaja

Jyri Tapanila.”



Kiinnitettyään postimerkin kirjekuoreen, Jyri ojensi sen Jatalle ja käski viedä kiireesti postitoimistoon, että se ehtisi vielä tänään lähteä kohti Helsinkiä. Äiti tuli kuitenkin paikalle ja pyysi Hannua ja Möröä hakemaan postista siskonsa Ameriikasta lähettämät paketit ja viemään samalla tuon kirjeen.


Pojat palasivat vasta puolentunnin kuluttua raahaten suuria ja painavia paketteja ja pudottivat ne keskelle olohuoneen lattiaa. Siitä alkoikin ää-nekäs tavaroiden ”isojako”, joka välillä yltyi riitelyksi, vaikka täti oli kau-konäköisesti kirjoittanut jokaiseen lahjaan saajan nimen valmiiksi.