Terveisiä Jorvakasta osa 6


Syväsalmen Jaakko ja Salakuljettajat


Pohjaton hämäryys oli jälleen asettunut ylle tämän seudun. Levittäytynyt

jopa ihmismielen syvinpiin sopukoihin. Oli jälleen kaamosaika. Tuo Jop-pareiden – noiden hämyisten teiden hiippareiden - contrabandistojen kukoistuskausi.


Pieni rämisevä pakettiauto ajoi mutkaista, harsomaisen lumikerroksen peittämää hiekkatietä kohti Jorvakan kylää. Ohjaamossa oli kihelmöi-vän jännittynyt tunnelma. Olihan auton tavaratila täpösen täynnä Ruot-sista salakuljetettua kahvia sekä Hokmannin tippoja.

Ratin takana istui Koisti Erkki eli ”Hönky-Erkki” sekä pelkääjän paikalla lyhyt, mutta tukeva miehenpätkä, Hurrilan Per-Matti, joka paremmin tunnettiin ”Pieru-Mattina”, tuo kuuluisa porovaras. He tuijottivat eteensä, mutta aina välillä vilkuilivat sivupeileistä auton taakse, näkyiskö siellä mahdollisesti merkkejä tullihurtista.

- Ei sitä vain tiiä minkä kurvin takana se pirun tullihurtta kyylää, aprikoi kuski, jonka otsalla helmeili hiki - välillä vilukin puistatteli niin, että keski-vartalon päälle vararavinnoksi keräämänsä läskikerros hytkyi.

- Solekko yks hujhaus ja olema jo merkilä, rauhoitteli Pieru-Matti



Kylän laitaa tullessaan he huomasivat, että heidän jorvakkalainen spiu-nin(*. oli käynyt tienvarsi kantoon lyömässä pystyy kaksi kirvestä. Toisen varsi osoitti tulosuuntaan, toisen kylän keskustaan. Nyt salakuljettajat tiesivät, että tullihurtat olivat kytiksessä jossain edessäpäin ja toiset kaa-hasivat heidän perässään.

*.) Vakoilija, tiedottaja.


Kansakoulun pihalla kuului kovaäänistä mekastusta ja kiroilua, kun ker-ranski tullimiehen virkapukuun pukeutunut Syväsalmen Jaakko potki kiu-kuissaan ja suu käyden Opelinsa tyhjää takarengasta, johon virkaveli Martin-Jaska yritti kiivaasti pumpata ilmaa, mutta kuului vaan suhinaa, siinä kaikki - pyöränkumissa oli reikä .


Asuntolan lapset oli kerääntyneet auton ympärille. Paikalle asteli myös talonmies Antero lumikolansa kanssa. Auton vieressä jo tovin seisseet Maikku ja Junkku seurasivat kiinnostuneina, mitä nuo sedät oikein tou-husivat. Jaakko oli kyllä jo heitä muutaman kerran komentanut kauem-maksi, mutta pian he olivat taas auton vieressä. Kokeneena auton apu-mekaanikkona Junkku viimein ehdotti:

- Haas solis parasta vaihettaa tuohon vararengas?


Jaakko mulkaisi ehdottajaa ensi vihaisesti, mutta sanoi sitten virkavel-jelleen:

-Tavaratilassa on tunkki, otappa se sieltä. Sitte irrotama tuon vararenk-han.

- Perkele viekhön, kohta net jopparit puottelevat tuosta ohitte! hermostui
Marttila ja ryhtyi kiireesti etsimään auton tavaratilasta tunkkia ja työkalu-ja.


Nyt maantieltä kuului:

- Nyt net tullee!! Nyt net tullee!!


Tien vieressä päivystänyt tullimies juoksi keskelle tietä ja heilutteli kii-vaasti käsiään pysähtymisen merkiksi. Jaakko ja Jaska heittivät työkalut maahan ja pinkaisivat kohti maantietä, mutta ehtivät vain puoleen väliin, kun jo näkivät, kuinka tummanvihreä pieni pakettiauto hurahti huitovan tullimiehen ohi, häviten pian näkyvistä.


Maantiellä tullimies pui nyrkki auton perään ja huusi virkaveljilleen:

- Soli Pieru-Matti!!


Huutaja läksi juoksemaan kohti pihalla seisovaa autoa ja hihkaisi:

- Nyt hopusti vaihetama tuon renkhaan ja niin pääsemä takkaa-aja-mhaan tuota pirun haisunäätää!

- Joo, nyt hopusti ja perhään, kannusti Jaska ja ryntäsi myös kohti au-toaan.



Pakettiauto ehti jo yli kilometrin päähän, ennen kuin kuski sai vihdoin suunsa auki ja huokasi:

-Soli kyllä hilkula.

- Soli tyhjä yks tullihurtta, vähätteli Per-Matti.

- Onkhan jokku raatinu puhelimessa niin, että senrtaali-ämmät on hok-sanneet?

- Piru vain tiesi, mutta ei sekhän kerro.


Vihdoin maantien laidassa näkyi maalaamaton omakotitalo, punamullal-la rotjattu navetta sekä pihan perällä pintalaudoista väsätty suurehko ja korkea heinälato. Ladon pariovet retkottivat sepposen selällään. Kirkas sähkövalo paloi sisällä. Oven pielessä mies huitoi käskevästi lähestyvän auton suuntaan.


Kuski vilkutti auton valoja. Kääntyi sitten tiehaarasta ja ajoi auto vauh-dikkaasti sisälle latoon. Ovivahti sulki kiireesti ovet. Ladon vastakkaisella seinustalla oli pikkuovi auki ja siitä näkyi, kuinka ulkopuolella odotti jo ajoreen eteen valjastettu poro.



Opelin moottori hörnähteli, kun Jaakko paineli kaasupoljinta valmistau-tuen lähtöön, mutta Helena ehti ennen lähtöä komentamaan:

- Ette kyllä jätä niitä rojujanne siihen! Ei ole koskhan niin hoppu, ettei kerkiäis jälkiänsä siivota! .

- Helena, anna Maikulle ja Junkulle vähä kompiaisia, kyllä ne net romp-het kerrää, huusi Jaakko auton sivuikkunasta ja nosti kytkintä.

Pihalla olijat seurasivat, kuinka auto moottori parkuen lähti pihalta ja kuinka autossa istuvat tullimiehet puhuivat yhteen ääneen, kädet kii-vaasti käyden. Sinne katosivat Pakokaasupilvi sekä paha haju jäi lei-jailemaan pihan ylle.


Tyhjän autonrenkaan pyörittäminen autotalliin vaati lapsilta jonkun ver-ran ponnisteluja, mutta työkalut ja tunkki siirtyivät tallin työpöydälle vai-vattomasti, mitä nyt vähän sotkivat käsiä vaseliiniin. Urakan jälkeen He-lena löi Maikun ja Junkun kourat täyteen karamällejä – Ruotsista ostet-tuja kompiaisia.



Illalla tuli sitten Tapanilaan siellä harvoin nähty vieras, Syväsalmen Jaakko, joka tervehti iloisesti hymyillen eteisessä leikkiviä lapsia ja käve-li suoraan Jyrin työhuoneeseen. Kohta tuli Jyri ja sulki oven. Eteiseen jäi leijailemaan sairaalasta tuttu tuoksu. Lapsia ihmetytti, miksi hajusta pää-tellen sairaalassa käynyt ja yleensä vakavailmeinen naapurin setä näyt-ti ollevan nyt niin hyvällä tuulella, jopa hymyillyt heille.

- Varmhan nuot aikuiset saavat aivan eri rokotukset, ko met, arveli Maik-ku.

- Haas vain, tuumi Jatta.



Hetken kuluttu Jyri tuli keittiöön ovensuuhun ja komensi tuomaan kuu-maavettä sekä hienoasokeria.

- Voi juutas, eiköhän tuo ole jo ihan terpeeksi? tokaisi Aino, mutta kauhoi kauhalla vettä kattilaan ja nosti sen hellan päälle.


Noin tunnin kuluttua vieras ja Jyri istuivat jo olohuoneessa, iloisesti loi-mottavan takatulen ääressä, totimukit käsissään. Vieraan humalatila al-koi näkyä yhä selvemmin. Hän jopa intoutui mieli haikeana laulamaan:

"Mikäs siinä, kun hynttyhyt lyötiin yhtehen karsinahan.

Näin merimies maissa nyt myötii....."



Kun Jaakon nuoruuden kaipuuta tihkuva laulu loppui, tuli hetken hiljai-suus, kunnes laulaja sanoa töksäytti:

- Net perk.... Vilkaisi sitten lapsia ja jatkoi:

- Net perttanan jopparit pääsit taas karkhun!!

- Jaaha. tais jäädä piiskarahat(* tällä kertaa saamatta? piruili Jyri.


1.) Tullihuutokaupoista saadusta tuloista maksettiin takavarikkoon osal-listuneille tullin, poliisin sekä rajavartioston virkamiehille palkkio eli ”piis-karaha.

Illan mittaan Jaakon jutuista kävi ilmi, että jo ennen heitä salakuljettajien kintereillä olleet tullimiehet olivat onnistuneet ajamaan autonsa pusik-koon vähän ennen Jorvakkaa. Ja, kun vielä Jaakon auton rengas sattui olemaan puhki, oli joppareille jäänyt tarpeeksi aikaa kuskata tavaransa piiloon. Jaakon porukka oli löytänyt tiensä kyseiselle heinäladolle. Jaak-ko oli huomannut ohi ajaessaan, kuinka ladon ovet suljettiin kiireellä ja valot sammutettiin. Jaakon vainu alkoi heräillä.


Olivat tosin ajaneet vielä jonkin matkaa, ennen kuin Jaakolla oli välähtä-nyt, kuin salma kirkkaalta taivaalta – lato perskele. Hän oli pakittanut ja ajanut heinäladon eteen. Pitkällisen kolistelun ja uhkailujen jälkeen oli ladon ovet viimein avattu. Löysivät etsimänsä pakettiautoon ja siihen no-jaavan ja leveästi virnuilevan Koisti Erkki. Jaska oli heti juossut taka-ovelle ja nähnyt, kuinka täyteen lastattu poron vetämä reki eteni jo kau-kana kohti tuntureita.

- Se pirrr... Koisti ei tietenkhän tienny mithän. Soli kuulema ollu sielä nukkumassa, ko met tulima sitä häirittemhän, murisi nyt tosi kiukkuiseksi muuttunut tullihurtta.


Keittiössä Aino oli tiskaamassa astioita, kun asuntojen välissä olevaan oveen koputettiin. Oven takana oli huolestunut Helena. Hän kyseli oliko hänen miehensä vieläkin kylässä ja missä kunnossa herra mahtoi olla.

- Tuolla ne äijät turisee joutavia, kuiskasi Aino.

- Sano sille Jyrille, ettei tarjoa ennää. Kyllä son tainnu saaha jo nokko.

- Kyllä se kohta lähtee, älä huoli, lohdutti Aino.



Jaakko turisi vielä pari tuntia. Otti välillä pienestä pullosta pienet naukun ja kehui jokaisen naukun jälkeen vilustuneensa tämänpäiväisellä työ-reissullaan ja ottavansa siihen troppia.


Ja mainiot oli Jaakolla tropit. Seuraavana päivänä hän oli terve kuin puk-ki - mitä nyt vähän krapulaisen näköinen.