Terveisiä Jorvakasta osa 7



Jyri Tapanilan syntymäpäiväjuhlat


Paikkakunnan seuraava suuri juhlatapahtuma oli opettaja Jyri Tapanilan 50-vuotissyntymäpäivät talvisena pakkaspäivänä. Olohuoneen perällä, pukeutuneena mustaan liituraitapukuun, istui tämä jo hieman harmaa-hiuksinen päivänsankari. Klubi-tupakkaa poltellen hän seurasi pyöreiden silmälasiensa takaa juhlaväen saapumista.


Näitä juhlia varten oli uusittu olohuoneen kalusto, kirjahyllyjä sekä pia-noa lukuun ottamatta. Uudet pöydät, tuolit ja muut kamppeet oli tilattu ja kuorma-autolla tuotu Rovaniemeltä. Ja niitähän vieraat kilvan kehua re-tostelivat:

- On net kyllä rohki hiinit kamphet, nuo Jyrin ja Ainon uuvet pöyvät ja muut mööpelit.

- Niin, kattoppa, tuommonen hiini soittopeliki ja kaikkia.

- Son varmhan tyyris ko mahoton?

- Niin sonki. Se tuo opettaja ruukaki välhin soittaa kirkonmenojaki, tiesi eräs vieraista kertoa.

- Niin, ja johtaa vielä sitä kirkkokuoroaki.


Huoneilman sakeaa tupakan käryä hieman peitti kahvin ja leivonnaisten tuoksut. Mutta sitten kaiken tuon yli jokainen juhlavieras voi aistia kun-nansihteeri Mirjami Reijosen voimakas tuoksuisen hajuveden, hänen saapuessa yhdessä miehensä kanssa onnittelemaan päivänsankaria. Sohvalla istui joukko kylän naisia ja ikkunan edessä seisoi tummaan pu-kuun ja kravattiin pukeutunut kylän ”vääräleuka” Notkon Nipa tai Pylly-reikä-Nipa, kuten Maikku häntä kutsui.


Pianon edessä oli suuri nojatuoli, jossa istui kahvikuppi kädessä johta-jaopettaja Helena Syväsalmi, juoden kahvia sivistyneesti; - palasokeri huulien väliin - aluslautanen ylväästi koholle vasemman käden sormen-päihin – kahvi lautaselle - imaisu äänekkäästi ryystäen – hetki kahvin ja palasokerin pyöritystä suussa nielaisu - muutaman äänekäs maiskaus. Nam. Se oli siinä.

Nyt Helena sai syyn huokaista syvään ja tyytyväisenä kehua:

- On tämä ruottalainen Gevalia sitte mahottoman hyvvää.

- Niin, eipä nävy Haaparanta(*, säesti Nivan Lempi.

- On se vain eritoista ko se korvike. - Son kyllä eri hyvä, ette tuo Ruotti on tuossa lähelä, jatkoi Helena.

- Niin, sota-aikanakin teillä oli sentään aina kahvia. Meillä etelässä oli vain sitä pahanmakuista korviketta, kertoi lannanriuku kunnansihteeri.

- Mekin lähetimme vanhemmillemme täältä oikeata kahvia sinne koti-puoleen(**. Kovasti ne kiitteli ja kovin olivat iloisia, kertoi illan emäntä Aino, joka oli tullut hetkeksi lepäämään. Poltelli nyt tupakkaa ja piteli toisessa kädessä tuhkakuppia.


Takan edessä istui poissaolevan näköisenä rovasti - ”kunnanjohtaja” - kunnan asutuskassanhoitaja, Anselmi Rakkanen tummassa puvussa, jonka alta pilkisti papinkaulus sekä piimälänget(***. Tämä paikkakunnan sielunpaimen - tämä ”suruton pappi"(****, oli muuttanut tänne jo paljon ennen sotia. Hän oli kauan saanut johtaa ”tokkaansa” yksinvaltiaan ottein.


*.) Sanonta ”Haaparanta näkkyy” tulee luultavasti siitä, ette oli kahvikup-peja, joiden pohjassa oli valmistajan nimi; ”Haaparanta” ja jos kahvijau-hoissa oli säästelty, nimi näkyi.


**.) Rakkaat!

Kiitos kaunis monista virkistys hetkistä joita olemme viettäneet hyvän kahvin ääressä. Noloa on vain tunnustaa tämä suuri kiittämättömyytem-me, kun ei ole etes ilmoitettu, että kahvilähetykset (neljä pakettia) on tullut perille.

Niin olemme oottaneet tietoa milloin tulette tänne. Nyt täällä on kesä vihdoinkin. Oraat ovat kauniisti taimella ja vähän osa viherkasveistakin. Peruna kylvettiin maanantaina. Eilen oli kunnollinen sade. Niin on kaikki niin myöhässä, että tuomi ei vielä kuki, niin että taitaa juhannuksenakin vielä olla kukassa.

Pankaa töpinäksi ja tulkaa juhannukseksi. Miten lie sen Paavon käymi-sen kanssa siellä teijän luona. Maanantai iltana kyseli täältä, oletteko ilmoittanut tänne mitään suunnitelmistanne. Sanoi sinne kirjoittaneensa ja kysellensä, vaan ette ole vastannut.

Ainolle!

Tule nyt heti. Lasten olisi niin hauska temmeltää tuolla ulkona ja sinäkin saisit omaisiasi tavata ja muistella menneitä. Ja vielä yksi asia. Kahvi on lopussa. Laitahan Aino hyvä vieläkin, niin ja kiitän varmuuden vuoksi jo etukäteen. Sillä kun tulette maksan.

Rakkain kotiterveisin, lapsia unohtamatta

Mummi

***.) Papin liperit.

****.) Pappi, joka ei ole lestadiolainen.


Siinä tämä pappi nyt istui ja manasi mielessään:


Pitikin tuon koppavan opettajan tulla sotkemaan minun kuntani päätök-sentekoa jatkuvilla asukkaiden puolesta laatimillaan typerillä valituskir-jelmillä.”


Eniten rovastia kuitenkin korpesi Jyrin kirjoittama kiertokirje, jota viime vaalien alla levitettiin pitkin pitäjää ja sitä miettiessään oli kaataa kuu-man kahvin syliinsä:


Maalaisliiton propaganda oli tehokasti, vaikka se tehtiinkin suullisesti tai ehkä juuri siksi. Ei siinä tarvinnut puhua muusta, kuin ”miljardeista” ja raivauspalkkioista. Tarvitsi vain selittää, että toiset puolueet haluaisivat ottaa ne pois teiltä jorvakkalaisilta, mutta Maalaisliitto tappelee niiden puolesta kynsin hampain.


Tämä täky nielaistiin kakistelematta. Nekin, jotka ovat viimeisen lehmän-sä myyneet ”Makkara-Pellelle”, ihastuivat ikihyväksi, kun kuulivat pian pääsevänsä maalaisliiton palkkalistoille. Minusta tuntuu, että täällä ei ole yhtään oikeata maalaisliittolaista. Ei täällä ainakaan ole yhtään sellaista, jonka edut ja intressit ovat samat kuin maalaisliiton.


Poika Tuominen sanoo, ettei Suomessa ole montakaan kommunistia, on vain sellaisia, jotka äänestävät näitä ja tässä on kysymys henkilöistä, jotka äänestävät maalaisliittoa olematta maalaisliittolaisia. Vaaliliitossa ei ollut muuta maalaisliittolaista kuin nimi.


Me luulimme, että henkilökohtaiset ominaisuudet ja pystyvyys kunnan asiain hoitoon merkitsevät jotakin valitsioiden mielessä, mutta me emme hoksanneet etukäteen maalaisliiton ainoata valttia, joka olikin oikea äs-sä. Me vain emme ymmärrä, millä tavoin maalaisliitto kykenee pump-paamaan edustajiinsa valtuustossa järkeä ja kykyä.


Paikallinen pomo sanoi tämän olevan helppoa. Ennen valtuuston ko-kousta kokoontuvat kylässä olevat valtuutetut ”tupailtaan” ja pumppaa-vat toisiinsa järkeä. Yksinkertaista, eikö totta? Entäpä, jos kylässä asuu vain yksi valtuutettu. Tähän hän ei osannut sanoa neuvoa, mutta ehkä Korsimolta voi tilata järkipumpun ja silloin voi pyytää jonkun naapurin heiluttamaan pumpun vartta.”


Rovasti vilkaisi nopeasti päivänsankaria ja tuumi mielessään:

Tuo vanha kehno, mokomakin rienaaja, olisi pian saatava pois täältä, mieluiten niin pitkälle, missä pippuri todella rehevästi kasvaa.”


Vuosi sitten, kun tämä sielunpaimen valittiin valtuustoon, päivänsankari väsäsi tästäkin valituksen Lapin Lääninhallitukselle. Vetosi siihen, että kunnan asutuskassan hoitajana rovasti oli tilivelvollinen kunnanvaltuus-tolle, joten hän ei voi istua ns. kahdella pallilla. Valituksessa todettiin myös, että rovastin mukanaolo kunnanvaltuustossa ei olisi kunnan edun mukaista. Esimerkkinä mainittiin, että rovasti teetätti valtuustolla päätök-sen rakennuttaa naapurikylään ”maailman kalleimman koulun”, ns. su-pistetun kansakoulun, jonka rakennuskustannuksista jäi kunnan mak-settavaksi yli kahdeksan miljoonaa markkaa.


Lisäksi kirjelmässä mainittiin:


Pelkään, että hän käyttää vaikutusvaltaansa yksinkertaisten ja ensi-kertalaisten valtuutettujen viettelemiseksi toisiin yhtä järjettömiin rahan sijoituksiin ja vie kunnan talouden lopullisesti nurin. Rakkasen ehdok-kuutta vastaan oli tehty valitus keskuslautakunnalle, mutta se ei ollut johtanut tulokseen. Keskuslautakunta lienee pelännyt huonoihin kirjoihin joutumista.”



Sivistyneen keskustelun rovastin kanssa avasi päivänsankari pirullisella äänellä, mutta ystävällisesti hymyillen juhlaväkeen päin:

- Se on varmaan tarkkaa hommaa, tuo kunnan varoilla rakennuttami-nen? Rukoillaanko teillä siellä seurakunnassa Jumalan siunausta myös kunnan päätöksille?

- Jokainen meistä rukoilee itse tykönänsä, tuhahti rovasti, papillisesti katsellen opettajaa, laupias, mutta ei alistunut, ilme kasvoillaan.

- Onkohan se Jumala ymmärtänyt teidän kuntapäättäjien rukoukset oikein?..... Vai olisiko sille Jumalallekin sattunut laskuerreys?

- Taivaan isä on kaikkitietävä, vastasi rovasti huokaisten.

- Entä sitten hänen edustajansa täällä maan päällä, löytyiskö sillä ”järki-pumpulle” heidän keskuudessa käyttöä?

- Eräät tässäkin kylässä voisivat pyydellä Jumalalta, sekä vaimoiltaan anteeksi aviorikoksiaan, totesi rovasti vakavalla äänellä, mutta hymyssä suin.


Näin rovasti vihjasi hyvin pitäjällä tunnettuun julkiseen salaisuuteen, että Jyrillä oli ollut suhde paikallisen terveyssisaren kanssa. Tästä huolimatta päivänsankari istui hyvin rauhallisen näköisenä, ilme peruslukemilla, mutta sisällä kiehui ja kuohui. Jyrin itsevarmuuden ulkokuori oli hetken hauras, kuin virtapaikkojen alkutalven jääpeite virtaavassa joessa.


Sivistynyttä keskustelua näissäkin juhlissa ylläpitivät nämä kaksi herraa – päivänsankari vs. rovasti. Nämä kaksi oman-arvonsa tuntevaa narsis-tia. Heidän keskinäistä ”sivistynyttä vittuilua” juhlaväki kuunteli hyvin har-joiteltu kunnioittava ilme kasvoillaan. Osa juhlaväestä jopa ihmetteli hil-jaa ääneen näiden kahden herran ”suunnatonta viisautta” hokemalla ai-na välillä hiljaa: - haas vain ja nyökyttelivät päitään samanmielisyyden merkiksi. Ymmärtämättä kuitenkaan näiden herrojen puheista juurikaan mitään.


Keskenään he sitten hiljaa supattelivat:

- Kyllä nuot herrat on niin olevinhan. Puhuvakki niin, ettei tavalinen ihmi-nen ymmärä juuri mithän....Ymmärsikkö sie?
- Miekö? No en kyllä hölkäsen pölähystä.

- Ei net ole turhaa niitä kouluja käynhet.

- Mithän kaikkia kouluja nuot herrat on oikhein käynhet?- No, ainakin enämpi ko kansakoulun ja rippikoulun.



Nyt juhlapaikka alkoi käydä ahtaaksi. Vieraita virtasi ovesta sisään ko-histen kuin virta keväisessä joen uomassa. Mutta lähtivät hitaasti, kuin loriseva vesi kuivuvassa purossa.


Myös Tapanilan lapset seurasivat kiinnostuneina tätä kohisevaa "tul-vaa". Eräässä vaiheessa iltaa Junkku ositti sormellaan juuri saapuvaa kauppiaan rouvaa ja kuiskasi Maikun korvaan:

- Hei, kattoppa! Tuo nainen soli se, joka ryki isän kans sielä ”Poro-Äijän”
syntymäpäivilä.

- Mitä net teki??? ihmetteli pikkusisko.

- Net kolisteli ja huohotti sielä huonhessa. Ja net isot pojat sanothin, että meijän isä son oikea hirvas(*, ja, että se rykki(* tuon naisen kans sielä oven takana.

- En mie kyllä nyt ymmärrä, yskikö net siellä huonhesa??

- Ei net mithän yskinhet!! Mutta isä oli ihan hikinen, ko se tuli poies sieltä huonhesta. Soli ihan niin ko nolis paininheet siellä.

Ei Maikku uskonut vaan nauraen väitti:

- Nyt sie kyllä vasiten luhvaat minua.


*) Sukukypsä urosporo.

**) "Ei sillä ole hinku, mutta kuitenki vinkuu, kaula sillä on, mutta ilman päätä se."


Pian kyseinen vaimo tuli kädestä pitäen tervehtimään myös lapsia. Nyt Junkku sai tilaisuuden kysyä häneltä:

- Ekkö sie rykinykkin meijän isän kans sielä ”Poro-Äijän” syntymäpäivilä? Tuo Maikku ei usko.


Punasteleva rouva ensin vilkuili ympärilleen, laittoi sitten etusormensa suunsa eteen, sihisten ja suhisten hiljaa puhumi-sen merkiksi. Mutta pian rauhoittui ja ojensi kasilaukustaan esiin kaivamansa karamellipus-sit ja lähes kuiskasi:

- Tässä olisi vähän kompiaisia teile lapsile. Ei niistä syntymäpäivistä kannata muitella, net ovat vain niitten pahanilkis-ten ämmien juorupuh-heita, vai mitä lapset?

- Niin varmhan, Emmä met kerro kelhen, lupasivat lapset ja saivat kark-kipussit hiljaisuuden sinetiksi.


Hyvillään sopimuksesta, lapset juoksivat kiireesti piiloon nauttimaan lah-juksista, ettei vain jaolle tulisi monikymmenpäinen lapsilauma.



Myös paikallisen saarnamies Kalervon vaimo saapui näihin juhliin ja is-tahti kahvikuppi kädessä sohvalle. Kuunneltuaan hetken keskusteluja, totesi ylväästi:

- Äläs ny vain, kyllä se meijänki Kaleki ossaa puhua, niinko nuot herrak-ki!

- Ossaa se vain Kalervo puhua. Vieläkö puhuis nopeammin, niin jaksais pian aikaa kuunnellaki, huomautti Nipa.

- Älä sie Nipa kuule ala meijän Kalervoa moittimhan! kiihtyi saarnaajan vaimo sormi pystyssä huutamaan.

- Enhän mie mithän pahhaa, seku mie vain, yritti Nipa rauhoitella suut-tunutta puhujaa.

Kiihtynyt ”lähetin” vaimo ei tästä lepynyt, vaan nyt lähes parkui, kasvot punoituksesta hehkuen:

- Älä sie Nipa ala rienaamhan meijän Kalervoa, son senthän Kristuksen lähettinä tässä syntiä sikiävässä pitäjässä!

- Oikhein Kristuksen lähettikö sonki nykysin? jatkoi Nipa varomattomasti. Huomasi heti pahan virheensä ja lähti pakoon. Muori huusi Nipan pe-rään, kahvikuppi täristen kädessään ja polkien jalkaansa, kuin tulpaton mopoaan:

- Kyllä sieki viimisenä päivänä tulet saamhan tuomion ja siellä helvetin tulessa sieki Nipa tulet kärvistelhen ja huutamhan Kalervoa aphun, ko net helvetin valkea alkaa kärventää sinun perskarvojasti!!



Kolme vanhempaa naista, jotka istuivat huutajan vieressä, eivät anta-neet mekastuksen häiritä juhlatunnelmaa, vaan keskenään puhuivat pöydän antimista, vieraista sekä juhlavieraiden asuista. Istuivat kuin tuota ”tuomiopäivän pasuunaa” ei vieressä olisikaan, vaikka tämä vieläkin kiukusta puhisten purki tuntojaan:

- Tuola suunpieksäjälä on varmhan himmeämela, ko ei ole läppiäkhän saannu aikhan!


Lähempänä ovea istuvat vieraat seurasivat hyvin kiinnostuneina ”kylän kerman” edesottamuksia. Yrittivät sitten matkimalla heidän puhetyyliään ja käytöstä, antaa itsestään hienostunutta kuvaa. Erinäisissä kokouksis-sa, joiden pitopaikkana tämä päivänsankarin asunto usein oli, nuo nor-maalisti ronskisti puhuvat kokousedustajat istuivat riviin laitetuilla tuoleil-la ja seurasivat toistensa puheita harkitsevan ja viisaan näköisinä.


Oman puheenvuoronsa saatuaan, nousivat ylös ja puhuivat sivistyssa-noja viljellen ja hyvin arvovaltaisen näköisinä. Usein puhuja kuitenkin kadotti ajatuksensa ja puhui, kuin keittäisi tauroa, jos ei ollut siikaa - ei lientä. Mutta huomattuaan viimein toisten kokousedustajien köhimiset ja kyselevät katseet, palasivat käsiteltävään aiheeseen, jos vielä sattuivat muistamaan, mistä oli ollut alunperin kyse.


Tosin noilla puheenvuoroilla ei ollut suurtakaan merkitystä kokouksissa tehtyihin päätöksiin. Sillä niin harvoin puhujien mieliä huuhtoivat järke-vyyden syöksyvirtaukset. Ja useinmiten päätökset olikin jo etukäteen puheenjohtajan ja sihteerin toimesta tehty - joskus jopa pöytäkirjaan valmiiksi kirjattu.


Juhliin saapui myös seurakunnan kanttori - tuo lyhyenläntä konkkajalka,
tukevahko miehen pätkä - Pekkalan Ville. Hän oli tullessaan livahtanut keittiöön tervehtimään talon emäntää ja vasta hänen tullessa keittiöstä pois, Junkku huomasi hänet ja luullen tämän leikkisästi pelleilevän kans-saan, kuten talonmies Anterolla oli usein tapana, käveli häntä vastaan nauraen ja imitoiden tämän kävelytyyliä - huojui puolelta toiselle ja sitten iloisesti tervehti:

- Mitä kanttooori!?


Pikku imitoija nauru loppui lyhyeen, sillä kanttori setä suuttui silmittö-mästi. Hänen kasvonsa vääristyivät julmaan irvistykseen - kohotti käten-sä ja roivaisi imitoijaa lujaa korvalle niin, että tämän päässä urut ulisi ja lujaa. Tämä musikantti hengenmies mulkoili tovin lasta raivoissaan ja karjaisi sitten:

- Miten sie ääpätön tolikka kehtaat!!?


Tämän kirkollisen ojennuksen jälkeen kanttori lyllersi juhlasalin pöydällä odottavan täytekakun kimppuun.


Järkytyksestä parkuva Junkku ryntäsi keittiöön ja kertoi äidilleen, mitä tuo esimerkillinen kirkon esilaulaja oli hänelle tehnyt. Mutta ei äidiltä-kään paljon lohtua herunut:

- Mitä sinä menit matkimaan sitä kanttoria... älä nyt itke enää.. kyllä se siitä.


Juhlat jatkuivat pienemmällä porukalla iltamyöhään rommitoteja maistel-len, tupakka käryttäen, tulevaa oppositio toimintaa suunnitellen ja välillä paskaa jauhaen. Tämä Vitja muodosti opposition kuntaa hallitsevalle Ketjulle, eli maalaisliiton edustajille. Tätä Ketju rovasti johti rautaisella otteellaan, kuten Urkki maalaisliittoa, juoksupoikien avustamana pap-pilan virkahuoneestaan käsin.



Oli ehtinyt jo vuorokausi vaihtua, kun suljettujen ovien takaa kantautui Ainon korviin, kuinka Jyri huoneessaan hieman tuohtuneena kertoi ka-vereilleen pitkään jatkuneesta suhteestaan terveydenhoitajan kanssa - kuinka tuo ryökäleen nainen oli vaatinut häntä hylkäämään vaimonsa sekä lapsensa ja lähettämään heidät pois täältä, sukulaistensa hoiviin etelään. Kertoi myös, kuinka oli tuolloin katkaissut suhteensa tuohon ”narttuun” lopullisesti.


Aamuyöllä lapset heräsivät siihen, kun isä oli työntämässä heidän äiti-ään, jolla oli vain yöasu yllään, ovesta ulos kovaan ja yhä kiristyvään pakkaseen, huutaen:

- Painu akka helvettiin täältä! Saat lähteä maitojunalla takaisin etelään!


Sängystään ylös pompannut Maikku juoksi isänsä jalkoihin ja itki repi isäänsä irti äidistä ja aneli:

- Älä isi tehe pahaa äitile!.... Isi ole kiltti!!


Tilanne viimein rauhoittui, kun paikalle kokoontui koko lapsilauma ihmet-telemään ja itkemään.


Liekö ollut riidan aiheena Jyrin vieraissa käynnit ja siitä johtuva Aino vai-mon aloittama ”antolakko”?