K. E. Kumpulainen(*. / Pohjolan Sanomat 1939.

Musta pakanuus rehoittaa Enonte-kiöllä.


Näin kauniisti kertoilee kirjailija Erik Therman Hufvudstadsbladetin edus-tajalle viime keväänä tekemältään matkalta Länsi-Lappiin. Aluksi hra Therman tahtoo selostaa ”kuinka Luoteis-Lapissa, tarkoittaen (Länsi-Lappia,) asuvia porolappalaisia käyttävät uudisasukkaat häikäilemättö-mästi hyväkseen, samaan tapaan kuin ennen pirkkalaiset tekivät ja että siellä harjoitetaan sellaista omankädenoikeutta, joka on tukahdutettava ajoissa, ellei tahdota tehdä loppua poronhoidosta ja saattaa Enontekiön kuntaa perikatoon”.Tällainen väite on aivan väärin punottua mielikuvitus-ta ja osoittaa sitä suurta typeröimistä ja asian tuntemattomuutta, mikä hallitsee kirjailijaa.

Länsi-Lappia ja siellä harjoitettavaa poronhoitoa suojelee yleinen poron-hoitolaki ja asetus, lisäksi vielä Enontekiön poronhoitoyhdistyksen laati-mat ja maaherran vahvistamat säännöt, joissa lähemmin määritellään Enontekiön poronhoitotavat ja miten on kaikessa poronhoidossa aina meneteltävä.

Mistä kummasta saa hra Therman sellaisen käsityksen, että siellä asu-vat talolliset harjoittavat häikäilemätöntä omankäden oikeutta lappalais-ten porokarjoissa y.m.? Tämä väite on hra Thermannin suorastaan te-kaistu vale sillä hänelle ei ole voitu näin sanoa. Olen ollut yli kolmekym-mentävuotta mainitun Länsi-Lapin poroisäntänä, jota aluetta nimitetään "Lapin paliskunta”, enkä voi sanoa ensinkään näin. Päinvastoin voisin kylläkin auttaa asian ajattelemista toisin päin ja siten, että jos nuo mel-kein villinä samoilevat tunturi-telttalappalaiset ”nuuskahtavat” johonkin ”lantalaiseen”, niin voin hyvin epäillä ”lantalaisen” ensikesäistä poro-on-nea. Yleensä Lapin paliskunnassa ovat kaikki niinsanottujen ”lantalais-ten” porot varsinaisten telttalappalaisten hoidossa ja mainitussa palis-kunnassa ei yhteispaimennusta harjoiteta lainkaan. Pienissä 2-3 kotai-sissa rykelmissä paimentaa lappalainen itse poronsa.

Ajatella noinkin laajaa asutusaluetta,mikä käsittää koko '”käsivarren”, tuolla kaukana, järjestyneestä ihmiskunnasta erillään, suuressa tuntu-riluonnossa asuvia paimentolaislappalaisia, joiden luokse asianomaisilla viranomaisillatoisinaan on 200 km:n matkat suoritettavana, eikä autoilla, vaan jalkaisin, niin totean, että kaikinpuolinen viranomaisten valvonta mainitulla Länsi-Lapin alueella on hyvä. Ne vähäiset itsensä lappalaisten tekemät tunturivihat talollisille ja toisilleen häipyvät aina pikkuhiljaa suu-riin tunturisalaisuuksien ”uumeniin”, joihin ei nykyajan ihmisellä ole oi-keutta kajota. Turhaa on myös puhua siitä, että talollinen siellä on lappa-laisen häikäilemätön ”kuokkavieras”. Päinvastoin totean, että lappalai-nen hallitsee täydellisesti itse isännyyden alueellaan ja siellä käyvät lan-talaiset” tuntevat outoa yksinäisyyttä ja usein niinkin, että he joutuvat lappalaisten kynittäviksi porokaupoissa y.m.

Kirjailija Therman jatkaa kertomustaan edelleen, ”että talolliset tekevät siellä pakkoveroituksia heinävahinkokorvauksien perimisissä”. Tällä koh-dalla tahtoisin huomauttaa vain lyhyesti, ettei hra Thermannilla ole vä-hääkään tuntemusta, millä tavalla heinävahinkokorvaukset suoritetaan. Mainitulla poronhoitoalueella, niinkuin yleensä koko maassamme, vel-voittaa laki korvaamaan porojen tekemät heinävahingot. Niinpä myös Lapin-paliskunnassakin on valantehneitä arviomiehiä 6 miestä, niistä 3 maanomistajan valitsemia, toiset 3 poromiesten valitsemia. Arviointi ta-pahtuu aina kaksittain, toinen edustaa maanomistajaa ja toinen poron-omistajaa. Vahinkoerät maksaa poroisäntä vahinkoarviolaskujen perus-teella. Muulla tavalla arvioitua tai ilmoitettua vahinkoa ei oteta huomioon ja se myös onkin oikein.

”Enontekiöllä on n, 400 porolappaiaista” jatkaa hra Therman ja ne kui-tenkin pitävät yllä koko yhteiskuntaa, tarkoittaen siis koko kuntaa. Vä-hennän puolella lappalaisten lukua ja verotusasiaa, jota tällä hetkellä en tarkoin muista, kuitenkin jos jätän 1/4 osan koko kunnan verosta heidän osakseen, niin se riittää kyllä.

Edelleen kertoo hra Therman ”että vuosittain maksavat Enontekiön po-rolappalaiset 200.000 mk vahinkokorvauksia ja sakkoja Norjalle”. Mah-dollista on kylläkin, että tällainen vuosikin on ollut rasittamassa poromie-hiä, mutta ei Lapin paliskuntaa. Näkkälän paliskunnassa kylläkin on toi-sinaan suuret menot ollut. Luulen kuitenkin, että valtio on suhtautunut myötämielisesti asiaan ja maksanut osan sakkoa rajan ylittäneistä po-roista Norjalle. Poroaitaa Norjan rajalle paraikaa rakennetaan, vaikka minulla ei ole paljon toivoa aidan hyödystä, mutta jätän sen tulevaisuu-den ratkaistavaksi.
Edelleen jatkaa hra Therman ”Täytyy ajatella, että talollisen kaksi pää-elinkeinoa on metsästys ja kalastus, maanviljelys ei kannata ollenkaan. Siis sinne on asettunut väestö kunnan niskoilla elämään ja pettää lappa-laisia”. Neljäkymmentä vuotta olen ollut yhteistoiminnassa kunnan joh-don kanssa ja suurin piirtein voin sanoa, että huoltoapua on annettu hy-vin vähän käsivarteen ja siihen on luonnollisesti ollut vaikuttamassa lä-heinen suhde varakkaaseen Ruotsiin. Siitä tarinasta, josta hra Therman kertoo, että lappalainen joutui maksamaan suuren summan heinävahin-gosta eräälle talolliselle, tunnen asian hyvin ja tiedän, että kertojana on ollut itse lappalainen vahingontekijä, jolla oli samanlainen vaikeus mak-saa vahinko, vaikka valantehneet arviomiehet olivat vahingonarvioineet, kuin monella muulla, joka luottotiliään ja sen loppuerää hartaasti kuunte-lee ja pudistelee päätään ja viimein huudahtaa tiskin takana seisovalle kauppiaalle, ettei Herran nimessä tämä ole oikea summa, tässä on täy-tynyt tulla erehdys!

Loppujen lopuksi vie hra Therman kuuntelijansa siihen, että Enontekiöllä ja Koutokeinossa rehoittaa ”musta pakanuus”. Voiton riemuisena hän vielä ilmoittaa "löytäneensä monta etevää noitaa sielä. Seurasin viime keväänä jonkin aikaa kirjailijaa hänen liikkuessaan käsivarressa lappa-laisten parissa. Melkein ruotsinkieltä puhuen, halliten mitättömän vähän suomea, joutui hän poikkeuksetta ulkomaalaiseksi lappalaisten mielestä ja siinä mielessä hänet sitten kaikkialla otettiin vastaan. Kun hra Ther-man vielä lisäksi usein kohotti juhlatunnelmaa lukuisilla naukuilla ja lo-puksi isoilla paukuilla, niin ei kummaa, että hänestä laajoille Lapin tun-tureille levisi tieto, ”sieltä tulee meidänkin luona käymään ”Stuur-herra”' tarkoittaen suurta-herraa, joka antaa hyviä paukkuja hyvälle muistelijalle ja niinkin paljon, että passaa sitä taas ”joikistaa” ja oikein sydämen poh-jasta. Näiltä seuduin se usein alkoi ja avaantui pakanuuden portti ja elä-viä noitia löytyi niin kamalan paljon, että hra Therman-parka oli usein aivan voimia vailla eikä puoliakaan juttuja ehtinyt lehtiöönsä merkitä.

Ensimmäinen noita J. K. suuri valehtelija poroiappalainen, käsivarren kuuluisin mies kertoili: kuinka hän isä vainajansa, vaikka kuollut jo 20 vuotta sitten, usein on juttusilla ja ilmi elävänä kahvistelee Ropitunturin liepeillä ja isältä paljon saanut tietoja asioista eteenpäin. Kerrankin sattui niin, että välit meni rikki tunturinaapurin kanssa kesällä kalassa ollen, niin toverinsa kalajärvestä kalat juosta hilpottelivat noidan perässä noi-dan järveen, vaikka järvien välimatkaa oli 4 km:ä. Edelleen kertoi noita jo kauhistuneelle kuuntelijalle, jolla kaikesta päättäen ei aina ollut ratkaisu-kykyä, mikä tässä on nyt valetta ja mikä voi olla mahdollista, että jos po-romies ottaa varkaisin toisen poron ja teurastaa sen, niin ilmoitus jos heti tehdään noidalle, niin hän voi varkaan pakoittaa palaamaan tekonsa luo ja pitämään vasemmassa kädessään takajalkaa eikä pääse ennenkuin maksaa varastetun poron ja suorittaa runsaat lunnaat noita-vanhukselle.

Toinen noita "käsivarren” rikkain vanhapoika, joka on rikastunut N. N. T., porolappalainen. Hän on ”Taallu”-tytön lumoissa, jota hän lopulta toivoo. ”Marjan poikaa" hän ”jumaloi", joka hänen poroeloansa kaitsee ja sille hän kaikki kirjavat poronsa lunnaiksi uhraa. Kerran paastosi vanha poika 3 viikkoa ja vuorokausi kaupalla itki yötä ja päivää, kun hänen "Taallu”-tytön lempiajokas katosi ja vei kaulassaan kellon, jonka viimeinen ääni hiljentyi ja lakkasi kuulumasta vasta 13 km: n päästä.

Kolmas noita ehkä suurin taitavaisuudessaan. Käynyt maanalla maahi-aisten luona, ollut helmaiset ”emalliastiat”, siis siellä ensimmäinen ”fab-riiki”. Mennyt kihloihin siellä kauniin valkotukkaisen tytön kanssa, jolla aina oli yllään sumpurssivärinen ja hajuinen leninki.Tyttöpä ei yläilmoihin lähtenytkään, vaan hävisi tietämättömiin ja vei mukanaan kalliit kihlat y.m. ja niin vaikka noita oli, joutui palaamaan tänne yksinään.

Luetella voisin vaikka sarjan tästä jääneitä noitia ''sankareita’’, jotka ihka elävinä hra Thermannin edessä pitivät lystiä ja koettivat valehdella aivan mahdottomuuksiin saakka. En pidä kummana, jos hra Thermannin salk-ku täyttyi pakanallista usvaa ja hänen muistioonsa tehdyt näkemiset ja kuulemiset tulivat hyvin usein pikku-tunneilla merkityksi.

Jos hra Therman olisi liikkunut vakaammalla mielellä Enontekiöllä, eikä olisi käyttänyt huumaavia aineita liikkuessaan, olisi hänelle tarjoutunut usein tilaisuus kuunnella suuressa tunturiluonnossa, kuinka ihmeellisesti Jumala sanallaan ja henkensä voimalla ravitsee erämaassakin kulkevia luonnonlapsia. Olen iloinen siitä, että käsivarressa yleensä ja yleensä Enontekiön telttalappalaisten vaimot ja osa miehiäkin ovat uskovaista-väkeä.

Lopuksi tahdon Enontekiön seurakuntalaisena ilmaista valitteluni hra Thermannin törkeää valetta vastaan ja toivon, että sellainen ”maailman herra” löytäisi palvelukseensa toisen pitäjän.

Uskon lujasti, että Jumalan valvova ja huolehtiva silmä hoitaa ja vartioi meitäkin täällä kaukaisessa Lapissa, samoin kuin kaikkia muitakin, jotka turvautuvat hänen johtoonsa.

Enontekiöllä 13 heinäkuuta 1939.

*) K. E. Kumpulainen = Kaarlo Edvart eli Eeti. Hän oli katekeetta ja Ei-non, Uunon, Veikon sekä Riekkisen Ellin isä.