S. A. A. / Perä-Pohjolainen no 138. 30.11.1916.

Muutamia piirteitä Muonion ja Enontekiön entisistä oloista.


Luettuani Arvi Järventauksen Olaus Sirman repäisevän tarinan ”Risti ja noitarumpu", jossa tarinan kirjoittaja esittää kuvauksen Enontekiön Lapin ensimmäisestä kappalaisesta ja oloista 1600-luvun lopulla sekä seuraa-van vuosisadan alussa, etsin kätköistäni käsiini 30 vuotta sitten tekemä-ni muistiinpanot matkoilta niillä mailla, missä Olaus Sirma muisto vielä eli, joskin yhtä tarumaisena kuin muistelut mahtavista noidista, staaloista ja tunturien kätköissä elävistä saivoihmisistä.


Vanhoilta ihmisiltä nykyisessä Enontekiössä sekä Palojoensuun, Kätkä-suvannon ja Ylimuonion kylissä Muonionjoen varrella kuulin tarumaisia kertomuksen katkelmia kauvan sitten eläneestä Sirma-lappalaisesta, joka toisissa kertomuksissa esiintyi kuuluisana tietäjänä, toisissa taasen Lapin asukkaille vaarallisena vuorenpeikkona, vihamielisenä staalona, joskin muutamien muistelujen mutaan Sirma oli ollut mahtava, pelätty pappi, kuten todellisuudessa asian laita olikin.

Henkien manaus noitarummun avulla. kirjoitus: LAPON en extase le TAMBOUR MAGIQUE sur le dos, avant de PRÉDIRE l'avenir., kuvan alapuolella. Kuva: Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma. / Museovirasto.

Vuosisatain kuluessa olivat polvesta polveen eläneet muistitiedot Sirma-papista siinä määrin sekaantuneet muihin muinaistarinoihin, että tarun ja todellisuuden välillä ei muisteluissa enää ollut mitään eroitusta.


Kun Olaus Sirman muisto elää myöskin vanhoissa asiakirjoissa, joskin hän ei niissä esiinny edullisimmassa valossaan, niin teen tässä hiukan selvää, minkälaisesi kuulemani kertomuksien katkelmat Olaus Sirman kuvasivat ja mitä vanhat asiakirjat hänestä kertovat, samalla myöskin esittäen muutamia piirteitä entisistä oloista Enontekiön Lapissa ja Muo-niossa.


Nykyisin luetaan Suomenpuoleinen Muonionjokilaakso Lappiin eli Lapin kihlakuntaan kuuluvaksi . aina Kolarin pohjoisrajaan saakka, joten Kolari jo kuuluu Kemin kihlakuntaan eli ”lannan" alueeseen. - Entisinä aikoina oli Lapin raja Muonionjoenlaaksossa paljon ylempänä, sillä nykyinen Muonion pitäjä oli ennen Ylitornion pitäjän aluetta ja ennen Ylitornion seurakunnan perustamista - se perustettiin v. 1482 - ulottui Tornion kirk-koherrakunnan alue Enontekiöön asti, jopa laillaan koko Tornion Lappi oli Tornion kirkoherran lääniä.

Saamelainen noitarumpu. Kuva: Museovirasto.

Vielä myöhemminkin aina vuoteen 1672 saakka oli Enontekiö Alatornion kirkkoherrakunnan yhteydessä. sen anneksana, vaan v. 1672 yhdistettiin kappelina Jukkasjärven kirkkoherrakuntaan. Sekä hallinnollisessa että kirkollisessa suhteessa kuuluivat Tornion- ja Muonionjokilaaksot Ruot-siin.


Kun Pohjanmaan maaherrakunta v. 1674 muodostettiin jäivät sekä Tor-nion että Kemin Lapit edelleen Ruotsin Länsipohjaan kuuluviksi, joskin kirkollisessa suhteessa Kemin Lappi kuului Turun hiippakuntaan. En-simmäiset kirkot Tornion Lapissa rakennettiin 1600-luvun alussa. Silloin ainakin perustettiin kirkko myöskin Lätäsenon suussa sijaitsevalle iki-vanhalle lappalaisten ja pirkkalaisten markkinapaikalle, vaikka muuta-man kertomuksen mukaan jo Kustaa Vaasan aikana kirkko olisi pitänyt olla Enontekiön Lapissa, jota nimitettiin myöskin Rounalaksi.


Tämä Enontekiön ensimmäinen kirkko, olipa se sitten rakennettu 1600-luvun alussa tai jo ennemmin, ei tietysti vastannut nykyaikaisia Lapin kirkkoja, vaan arvattavasti oli jonkunmoinen pieni puinen saarnahuone, jommoisia saarnatupia muutkin Lapin ensimmäiset kirkot olivat.


Lätäsenon ensimmäisen saarnatuvan perustamisajan siirtämistä jo 1500 luvulle puolustaa m.m. se seikka, että Tornion kappalainen Laurentius Henrici (Heikinpoika) Tornion kirkkoherran Eskil Anderssonin kirjan mu-kaan elok. 14 p:ltä 1578 ”oli 14 vuotta paljon vaivaa nähnyt Lapissa Ju-malan sanan takia" eli toisin sanoen matkustellessaan Lapissa lappalai-sille kristinoppia saarnaamassa.


Tunnettu on, että alempana sijaitsevain seurakuntain kirkkoherrain vel-vollisuutena oli pitää huolta lappalaisten kristinoppiin käännyttämisestä ja sielunhoidosta, Siihen tarkoitukseen näkyy Tornion kirkkoherra Estil Andersson käyttäneen kappalaistaan, jota hän sitten edellä mainitussa kirjeessään suosittelee Kemin kirkkoherranvirkaan.


Kun siis Laurentius Henrici niin monena vuonna matkusteli Lapissa, niin arvattavasti oli siellä jossakin eli muutamissa paikoissa kirkkotupia, jois-sa hän kristinoppia lappalaisille saarnasi ja kastoi kristinuskoon. Sittem-min eli 25/10 1602 herttua Kaarle antoi Grels Henrici (eli Georgius Hen-ric) nimiselle papille valtakirjan saarnaajan toimeen Tornion ja Kemin La-peissa, vaan kun lappalaiset valittivat. että hän hoiti tointaan huolimatto-masti, niin kuningas Kustaa II Adof 3. 9. 1614 määräsi Alatornion kirkko-herran Knuutin (Canutus Canuti) erityistä palkkiota vastaan toimitta-maan jumalanpalveluksia Tornion Lapissa, siis myöskin Enontekiöllä.


Myöskin tunnettu on, miten Tornion kirkkoherra Johannes Tornaeus ja hänen kappalaisensa Andreas Essewius, jota viimeksi mainittua sano-taan Tornion Lapin kirkkoherraksi, taistelivat 1610-luvulla Tornion Lapin papin tuloista ja syntyikin tästä ”hirmuinen prosessi" mainittujen pappien välillä, jota juttua käsiteltiin Torniossa.


Kaikki nämä mainitut papit kävivät ainoastaan tilapäisesti myöskin Lä-täsenon ja Könkämäjoen yhtymäkohdassa sijaitsevalla kirkkopaikalla, vaan vakinaisesti Enontekiön Lapissa olevaa pappia ei ollut ennenkuin vasta uuden kirkon rakennettua Lätäsenon suulle entisen kirkon paikal-le.

Vanha pappila Lätäsenon suulla 1920-luvulla. Kuva: Ahola, Juhani. / Museovirasto.

Saarijärven seita Ropinsalmella v. 1971. Kuva: Koljonen, Vilho. / Museovirasto.

Uusi kirkko rakennettiin v. 1661 ja v. 1672 muodostettiin Enontekiön kap-peliksi, joka kuului Jukkasjärven kirkkoherrakuntaan. Kappalainen sijoi-tettiin asumaan Lätäsenon uudelle kirkolle ja paikkakunnan ensinmäi-seksi kappalaiseksi tuli v. 1674 Arvi Järventauksen kuvauksen sankari Olaus Sirma, joka oli syntyjään itsekin lappalainen, alkujaan kotoisin Ke-min Lapista.



Tämä lappalaissyntyinen pappi lienee koulunkäyntiään varten saanut valtioapua, kun pidettiin suotavana, että Eaontekiöön saataisiin papiksi sellainen henkilö, joka oli tottunut Lapin oloihin ja tunsi lappalaisten tavat ja tottumukset sekä entisen pakanallisen katsantokannan.


Kun Enontekiössä olivat papit oleskelleet ainoastaan lyhyemmän ajan siellä käydessään, niin eivät lappalaiset siellä olleet vielä ehtineet syven-tyä kristinopin sisältöön ja saada siitä oikeaa käsitystä, jonka vuoksi kas-tetut lappalaisetkin olivat vielä puolittain pakanoita ja kristinopin Jumalan ohella palvelivat seitojansa.


Olaus Sirmalta näin ollen vaadittiin paljon, jos mieli saada lappalaiset luopumaan esi-isäinsä pakanallisista menoista ja täydellisesti alistu-maan uuden uskon vaatimuksiin ja käsityskantaan. Hänen työtään hait-tasi suuresti se, että hän menetteli yhtä kiivaasti ja ankarasti kuin yleen-sä sen ajan kristinopin saarnaajat, josta johtui, että seurakuntalaisensa pelkäsivät, jopa vihasivat häntä.


Vielä vähensi hänen vaikutustaan hänen syntyperänsä ja taipumuksen-sa väkijuomiin sekä käräjäjuttunsa. Mutta antakaamme asiakirjain pu-hua.

Arvi Järventauksen kirjassa esitetty kuvaus oikeudenkäynnistä nuoru-kaista Paulus-Joonia (oikea nimi oli Kristoffer Anuntinpoika) vastaan noi-tarummun käyttämisestä kuuluu asiakirjassa kuivassa todellisuudesaan seuraavaan tapaan:


Helmik. 5 p. v:na 1681 pidettiin lakimääräiset käräjät Enontekiön markki-napaikalla Rounalan, Suonttavaaran ja Peltojärven kyläin lappalaisväes-tön kanssa, jolloin saapuvilla olivat ….. Oikeuteen tuotiin 20-vuotias Kristoffer Anuntinpoika Tingevaarasta, jota Lauri Juhonpoika samasta kylästä 29 p. viime kuussa pidetyillä Jukkasjärven käräjillä istuvan oikeu-den edessä syytti kannuksen eli noitarummun käyttämisestä.


Tämä ilmianto olisi samoilla käräjillä voitu tutkia ja tuomio sen johdosta langettaa, ellei syytetty olisi odottamatta karannut. Kahden vuorokauden kuluttua kumminkin sitten syytetyn ja hänen särjetyn noitarumpunsa piis-kuri Niku Karista ja eräs toinen lappalainen saivat käsiinsä metsässä ja toivat tähän käräjäpaikkaan.


Kun tällä Kristoffer Anuntinpojalta kysyttiin, oliko mainittu noitarumpu, joka oli oikeudessa nähtävänä, hänen omansa vai jonkun toisen, niin vastasi hän, että se oli hänen omansa. Kysyttynä oliko hän itse vai joku toinen rummun tehnyt, tunnustin hän itse sen tehneensä viime keväänä vuonna 1680. Tiedusteltaessa, mitä tarkoitusta varten hän oli noitakalun tehnyt. selitti syytetty edellämainitun Lauri Juhonpojan (Larss Jöensson) kehoittaneen häntä noituuden avulla parantamaan vaimonsa vasemman käden kipeän sormen luvaten parantamispalkkioksi 2 luotia hopeaa ja jonkun määrän tupakkaa.


Sen vuoksi sanoi Kristoffer suostuneensa viime keväänä rummun val-mistamaan. Mutta rummun avulla ei hän kumminkaan ollut mitään toi-meen saanut eikä siis ollut saanut parantamispalkkaakaan, kun kipeälle sormelle ei lähtenyt koko hommasta mitään parannusta. Sen voi ilmian-taja Lauri Juhonpoika itse todistaa. Lauri Juhonpoika ei kumminkaan ollut näillä käräjillä saapuvilla.


Vielä tunnusti Kristoffer, että hänellä noin 10 vuotta sitten (siis noin 10-vuotiaana poikasena) oli ollut parin vuoden ajan toinen rumpu, jota hän oli käyttänyt, vaan kun rummusta ei ollut mitään hyötyä, sillä kukaan noita ei ollut häntä sen käyttämiseen opastanut, niin oli hän toisen puo-len siitä polttanut ja toisen puolen jättänyt erääseen lapinkotaan Länsi-meren (Norjan) rannalla.



Kun häneltä kysyttiin, millä tavoin hänen mieleensä oli johtunut rummun käyttäminen, selitti hän nähneensä erään vanhan lappalaisen Olaus Laurinpojan (Järventauksen kirjan Staalo-Oula), joka 3 vuotta sitten kuo-li Tingevaarassa naputelleen rumpua. Yksinkertaisuudessaan oli syytet-ty sitten ruvennut matkimaan Olaus Laurinpojan temppuja. jotka eivät kumminkaan hänen käsissään onnistuneet, kun ei ollut saanut neuvoja rummun käsittelyssä.


Kun oikeudella ei tässä jutussa ollut sen enempää kyseltävää, niin otet-tiin juttu harkinnan alaiseksi. Kun ei oltu toteennäytetty, että Kristoffer olisi rummullaan tuottanut vahintoa tai turmiota eikä kukaan ollut häntä sellaisesta voinut syyttää ja kun hän sitä paitsi sielunhoitajiensa kirkko-herra Matti Kempen (Jukkasjärven kirkkoherra) ja kappalaisen Olaus Sirman sekä tämän oikeuden kuullen on vakuuttanut tästäpuoleen luo-puvansa rummun käyttämisestä, niin pääsi hän tällä kertaa 40 hopea-markan sakolla, jota paitsi hän tuomittiin kirkkorangaistukseen eli ole-maan jalkapuussa.

Rounalan kirkko lounaasta katsottuna Taustalla seisoo Suomen puolen tunturien rintama jänkien ja Rajaväylän takana. Kirkko seisoi paikallansa ainakin vuodesta 1607 vuoteen 1796, jolloin se myytiin ja hirsistä tehtiin välitupa Rajaväylän varteen Vittankiin. Maalaus ja teksti: Yrjö Kortelainen

Mitä noituuden harjoittamiseen ja seitapalvelukseen tulee, niin emäpitä-jän, Jukkasjärven, käräjillä 31. 1. 1687, siis 6 vuotta myöhemmin, Sigge-vaaran kylästä olevat lappalaiset Pietari Juhonpoika, Lauri Eerikinpoika ja Juho Niilonpoika tunnustivat vanhain esi-isäinsä tavan mukaan ykstin-kertaisuudessaan käyttäneensä rumpua hyvää onnea saadakseen.


Myöhemmin 5 Tingevaaran lappalaista teki yhtäläisen tunnustuksen, vaan kielsivät uhranneensa vanhoilla uhripaikoilla kuten ennen sekä lupasivat ensi käräjiin tuoda rumpunsa luovuttaakseen nämä taitakalut esivallan huostaan.



Samoilla vuoden 1681 käräjillä oli lappalainen Olaus Sirma syytteessä Suonttavaarassa asuvan Lapin nimismiehen Maunu Martinpojan pahoin-pitelystä ja haukkumisesta. Nimismies Maunu Martinpoita syytti, että Sir-ma oli haukkunut häntä huorintekijäksi, kälmiksi, varkaaksi ja ryöväriksi sekä sitä paitsi lyönyt häntä ja kiskonut tukastakin.


Kantaja jätti oikeuteen seuraavien saapuvilla olleiden todistajain anta-man kirjallisen todistuksen, nimittäin Tornion kauppiaitten ja raatimiesten Mikko Juhonpojan, Heikki Hannunpoika Kuuren (Ehore). Pietari Eerikin-p. Plantingin ja Arerd Grape nuoremman. Kysyttäissä, onko vastaajalla mitään vastaansanomista syytöksen johdosta myönsi Olaus Sirma huti-kasta johtuneessa heikkouden tilassa loukanneensa vastaajaa (kanta-jaa,H.J.) ja lausuneensa sellaisia syytöksiä, joita hän ei voi toteennäyt-tää.


Saapuvilla olevat todistajat raatimies Pietari Planting ja kauppias Arend Grape, jotka olivat saapuneet Enontekiölle markkinoita varten, kertoivat lyöntitapahtuman siihen tapaan, että tämä tappelun kohtaus rajoittui kor-vapuustiin ja tukasta näykkäykseen. Juttu päättyi siten, että vastaaja Sirma tuomittiin 4 haukkumasanasta 3 markan sakkoon kutakin haukku-masanaa kohti sekä puustista ja tukan repäisystä 6 markan eli yht. 18 markan sakkoon hopeassa.


Vielä oli lappalainen Olaus Sirma näillä samoilla käräjillä syyteenalaise-na lappalaisvaimo Stiina Jaakontyttären kunnianloukkauksesta. Mainittu vaimo valitti, että pastori Sirma oli 8 päivää ennen viime joulua haukku-nut häntä noitaämmäksi. Sirman vaimo oli synnyttänyt kuolleen lapsen ja Sirma oli syyttänyt siitä kantajaa haukkuen kantajaa noidaksi.


Olaus Sirma selitti kuulleensa Eliina Guttormin tyttären puhuneen kanta-jasta siten kuin hän sitten kantajalle sanoi, vaan omasta puolestaan ei hän voinut sanoa, onko tällaisissa puheissa perää. Oikeudessa saapu-villa oleva Guttormin tytär kumminkin kielsi Olaus Sirmalle sellaista pu-huneensa, joten hän ei ollut aiheuttanut tällaista juttua.

Oikeus tuomitsi Olaus Sirman sopimattomista syytöksistä 6 hopeamar-kan sakkoon.


Samassa tilaisuudessa lappalaiset valittivat, että herra Olaus Sirma on viettänyt sopimatonta ja pahennusta herättävää elämää kiroillen, sada-tellen ja haukkuen yksinkertaisia ihmisiä, jopa ryhtynyt käsirysyynkin ja kristitylle sopimattomiin temppuihin suurina juhlina sekä käyttäytyen ta-valla, mikä ei sovellu kristitylle ihmiselle, vielä vähemmän papille ja sie-lunhoitajalle, jonka pitäisi olla muille esimerkkinä.


Vielä uhkasivat lappalaiset muuttaa pois koko paikkakunnalta muille seuduille, ellei hra Olaus Sirma paranna elämäntapajaan sekä käyttäyty-mistään tai ellei hänen esimiehensä pidä huolta siitä, että joku toinen taitava ja kunnioitusta ansaitseva opettaja antaa heille opetusta kristin-opissa.


Hra Olaus Sirma puolestaan pyysi, että myöskin hänen sanankuulijoi-taan nuhdeltaisiin siitä, että ne olivat aikaansaaneet pahennusta, lou-kanneet häntä ja osoittaneet halveksumista häntä kohtaan. Yleisöä va-roitettiinkin osoittamasta halveksumista ja epäkunnioitusta heille määrät-tyä sielunhoitajaa kohtaan niin kauvan kuin hän asianomaisesti ja vir-heettömästi hoitaa virkatehtäviään. Muutoin oli oikeus sitä mielipidettä, että tällaiset kinat kuuluvat hengellisen tuomioistuimen ratkastaviin asi-oihin.


Muuan riitajuttu Olaus Sirman ja nimismies Maunu Martinpojan sekä lappalaisten välillä oli sovittu edellisenä vuonna ja oli oikeus sovinnon-rikkomisesta määrännyt 50 hopeataalarin sakkon. Tämän sovinnon rikkomisesta oli niinikään kysymys näillä käräjillä, vaan juttu lykättiin.


Kuten edellä olevista riitajutuista näkyy, oli Olaus Sirma kireissä väleissä lapinnimismies Maunu Matinpojan ja seurakuntalaistensa kanssa. Arvat-tavasti nimismiehen kehoituksesta lappalaiset tekivät tällaisia kanteita Sirmaa vastaan, joka kiivasluontoisena miehenä ei aina näy kyenneen hillitsemään itseään.


Vaikka Olaus Sirmalla olikin vikansa ja heikkoutensa, niin toiselta puolen on mainittava, että hän koetti vaikuttaa lappalaisten valistamiseksi tässä jylhässä ja karussa tunturiseudussa.


Niinpä käänsi hän Gezeliutsen katkismuksen lapinkielelle ja samoin pyy-si varoja lapinkielisen aapisen ja psalmien lapinkielellä painosta julkaise-miseksi. Turun akademian kanslerille ja valtioneuvokselle lähettämäs-sään kirjeessä vuodelta 1688 huomauttaa hän, että Tornion kirkkoherran Johan Tornaeuksen toimesta lapinkielellä painetut kirjat, kuten virsikirja, evankeliumit, psalttari ja Raamatun kirjat enää ovat harvinaiset, jota paitsi kukaan ei ole niiden johdolla antanut lappalaisille opetusta.


Sen vuoksi sanoo Olaus Sirma superintendentin käskystä suomesta la-pinkielelle kääntäneensä tohtori Gezeliuksen katekismuksen, jota kään-nöstä ei kumminkaan ole vielä tarkastettu arvattavasti sen takia, että oppineitten joukossa ei ole lapinkielen taitavia. Sirma sen vuoksi pyytää kanslerin toimimaan niin että hän saisi apua käännöksen painattami-seen.


Käännöksen painatus olisi sen vuoksi tarpeellinen, kun vielä monta hen-kilöä niin hyvin Sirman hoidossa olevissa kappeleissa kuin niiden ympä-ristöillä pitää vielä kiinni entisestä taikauskostaan ja etenkin vanhemmat ihmiset soisivat, että lapset noudattaisivat entisiä pakanallisia menoja, jonka takia nuorison opetusta varten lapinkieliset kirjat olisivat tuiki tar-peelliset. Samoin tarvittaisiin lapinkielisiä aapisia ja muita lapinkielisiä hengellisiä kirjoja.


Tämä Olaus Sirman lapinkielisen katkismuksen käännös ei kumminkaan koskaan ilmestynyt painettuna, joten Sirman työ jäi hedemättömäksi.
Myöskin muulla tavoin koetti hän edistää nuorison kasvatusta kappeli-kunnassaan.


Niinpä eräässä Turun hiippakunnan asiakirjassa vuodelta 1688 sano-taan m.m., että Enontekiön ja Rounalan lappalainen Olaus Sirma (Sier-man) huomauttaa lastenkoulun tarpeellisuudesta seurakunnissaan opetuksen edistämiseksi ja noituuden ehkäisemiseksi, jota paitsi hän pyytää, ettei Rounalan kappelikirkkoa purettaisi vaan pysytettäisiin enti-sellään, sillä siten ei lappalaisilla olisi aihetta laiminlyödä kirkossakäyntiä pitkän matkan takia.


Vielä sanotaan tässä asiakirjassa Sirman ilmoittaneen, miten muuan Antti Pekanpoika-niminen lappalainen Enontekiön (Enotöcki) käräjäpai-kalla on ollut tutkittavana sekä tunnustanut harjoittaneensa muutamia kertoja noituutta, mutta paikkakunnan tuomari ei kumminkaan ole tätä noitaa rangaissut, jonka takia Sirma pyytää, että syyllinen rangaistaisiin.


Myöskin ilmoittaa hän Jukkasjärven seurakunnan pyytäneen häntä kirk-koherrakseen ja vaikka hän ei halaja tätä virkaa, niin pyytää hän kum-minkin saada käydä siellä lappalaisille saarnaamassa ja kantaa kirkko-herralle tulevat saatavat seurakuntalaisilta, kun heidän kirkkoherransa saarnaa heille ainoastaan kerran vuodessa ja silloinkin tulkin avulla, jota vastoin hän täysin taitaa lapinkieltä.

Enontekiön vanha kirkkopaikka Markkina. Etualalla Kuonnajärvi ja taustalla Lätäseno yhtyy Könkämäenoon ja joki muuttuu Muonionjoeksi. Maalaus: Skjöldebrand Anders Fredrik, alkuperäisen kuvan tekijä 1801. Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Markkinan hautausmaan puisto v. 1921. Paulaharju Samuli. / Museovirasto.

Edellä on puhuttu sekä Rounalan että Enontekiön kappelista. Asia on siten, että Enontekiön Lapissa oli myöskin toinen ikivanha markkinapaik-ka, Rounala nimeltä, jonne niinikään lienee vuoden 1600 paikkeilla, mahdollisesti jo sitä ennen*), rakennettu yhtäläinen pieni puukirkko eli saarnatupa, jossa Lätäsenon kirkolla asuva Olaus Sirma kävi ajoittain papillisia toimituksia lappalaisille suorittamassa.

*) Viimeksi ilmestyneessä Historiallisen Aikakauslehden numerossa on t:ri K. B. Melanderin selonteko prosessori K. V. Wiklundin teoksesta "Rounala kyrka”, jossa mainitun selostuksen mukaan esitetään se mieli-pide, että Rounalan kirkko olisi rakennettu noin v. 1559 tai vielä aikai-semmin.


Niinpä Enontekiön kappalainen Henrik Canander kirjeessään Hernösar-din konsistoriolle marraskuun 3 p:ltä 1740 kertoo, miten Enontekiön lap-palaiset keväisin huhtikuussa muuttavat Ruijan rannalle jonne täältä on matkaa 16 vanhaa peninkulmaa, mutta muutamat menevät vielä 4-6 peninkulmaa kauvemmaksi meren niemien nokkiin ja kannaksille.


Syksyllä alkaen elokuun 10 päivän tienoilta palaavat he sieltä takaisin. Niin hyvin meno- kuin paluumatkalla oleskelevat he jonkun aikaa, jopa viikkoja Rounalan ikivanhan kirkon tienoilla, jonka vuoksi lähetyssaar-naajan - sellaisten asettaminen Lappiin oli tähän aikaan kysymyksessä - sopisi syksyin ja keväin antaa Rounalan kylässä lappalaisille opetusta kristinopissa, kuten Olaus Sirmakin oli tehnyt.


Sen vuoksi Olaus Sirman kirjeissä ja muissa asiakirjoissa vuoroin puhu-taan Enontekiön, vuoroin Rounalan kappelista. Olaus Sirma seurasi lap-palaisin ensi aikoina näillä kesäretkillä aina Norjan rannoille saakka ja piti sielläkin jumalanpalveluksia seurakuntalaisilleen. Vaan Henösandin tuomiokapituli pani pahakseen tällaisen menettelyn ja kielsi Sirmaa mat-kustamasta ”toiseen valtakuntaan" ja meren rannoilla oleskeleville lap-palaisille saarnaamasta sekä kehoitti häntä pysymään joko omalla kir-kollaan Enontekiöllä tai Rounalassa.


Ganander kumminkin oli sitä mielipidettä, että jos lähetyssaarnaaja Enontekiölle sijoitetaan, jota hän piti hyvin tarpeellisena, niin tulisi hänen seurata lappalaisia myöskin Ruijan rannoille. Olaus Sirma työskenteli Enontekiön kappalaisena noin 44 vuotta, siis pitkän ajan. Hän kuoli v. 1719. 3 vuotta ennen hänen kuolemaansa pidettiin Enontekiöllä rovas-tintarkastus. Sen toimitti Tornion kirkkoherra ja lääninrovasti Henrik For-bus.


Tämän tarkastuksen pöytäkirja luo niinikään valoa sekä Olaus Sirman toimintaan Enontekiöllä, että silloisiin oloihin. Tarkastus alotettiin tammik. 21 p., jolloin tutkittiin seurakuntalaisten kristillisyyden taitoa. Se havaittiin heikoksi. Kun osa seurakuntalaisia oli poissa tarkastustilaisuudesta, niin päätettiin pitää uusi tarkastus seuraavan helmik. 5 pvä, jolloin seurakun-talaisten tuli tilaisuuden saapua lukuisammin.


Kun seurakuntalaisista ainoastaan harvat olivat tuoneet kyntteliä kirk-koon pimeää vuoden aikaa varten, niin kehoitettiin seurakuntalaisia täyt-tämään velvollisuutensa. Tässä tilaisuudessa lukkari valitti, että muuta-mat eivät olleet suorittaneet hänen palkkaansa, mikä edellisessä tarkas-tuksessa oli sovittu 24 killingiksi kuparissa.


Helmikuun 5 p. sitten jumalanpalveluksen jälestä uudelleen kuulusteltiin seurakuntalaisten kristinopin taitoa suvuttain. Ainoastaan harvat osasi-vat katkismuksensa, joku osa ei osannut aamu- ja iltarukouksiaan oi-kein.


Olaus Sirma selitti, että ne, jotka olivat saaneet häneltä erityistä opetus-ta ja siis parhaiten osasivat, eivät olleet saapuvilla. Oli kumminkin huo-mattava, ettei kristinopin opettamisen apuna ollut käytettävänä lapin-kielisiä kirjoja, joka olisi ollut aivan välttämätön, kun lappalaisista ainoas-taan harvat ymmärsivät suomenkieltä ja varsinkin suomenkieliset kirjat olivat heille hebreaa. Tätä räikeää epäkohtaa ei siihen aikaan huomioon otettu eikä myöskään muistettu, ne lapinkieliset kirjat, joita oli toimitettu muun muassa Luulajan ja Uumajan lapinmurtella, laisiakaan soveltuneet Enontekiössä käytettäväksi.


Seuraavana päivänä jatkettiin kuulustelua ja nuhdeltiin seurakuntaa velt-toudesta kristillisyyden suhteen sekä kehoitettiin vastaisuudessa parem-min ahkeroimaan autuuden asioita. Seurakunnan pappia Olaus Sirmaa kehoitettiin sopivina aikoina kutsumaan määrättyjä perhekuntia kirkkoon ja ennen jumalanpalvelusta kuulustelemaan niitä sekä jumalanpalveluk-sen jälestä samoin lyhyesti kulustelemaan saarnan sisältöä.


Rounalan kyläläiset valittivat tässä tilaisuudessa, että heidän täytyy kul-jettaa kesillä kappalaistaan Rounalan kirkolle, jolloin siellä on ainoas-taan harvoja perheitä, kun useimmat perhekunnat kesillä oleskelevat Ruijan rannoilla. Tällainen kuljetus 10 peninkulman pitkällä matkalla on lukuisten koskien takia hyvin vaivaloinen, jonka vuoksi kyläkunta pyysi vapautusta papin kesällä kuljetuksesta. Talvikelillä lupasi kyläkunta mie-lellään pitää huolta papin kyydistä.


Lätäsenon suulla sijaitsevan kirkon seuduilla asuvat lappalaiset taasen valittivat, että kappalainen Sirma edellisenä vuonna suuriksi rukouspäi-väksi oli emäkirkolta Lätäsenon suulta matkustanut Rounalan kirkolle, joten he jäivät jumalanpalveluksesta vaille sanottuina rukouspäivinä.


Vielä kävi selville, että kappalainen Sirma edellisenä kesänä (siis 1715) taasen vastoin konsistoorion kieltoa oli ollut Ruijan rannoilla, jonka takia ”emäkirkon" seutulaiset, sittenkun Alatornion kappalainen Henrit Ton-berg oli paikkakunnalta lähtenyt, olivat pitkän aikaa olleet ilman pappia.


Tarkastuksen toimittaja Henrit Fobus huomautti Sirmaa, ettei hän tästä puoleen saa rangaistuksen uhalla vaivata Rounalan kyläläisiä tällaisella kesäkyydityksellä eikä poistua Enontekiön emäkirkolta (Lätäsenon suul-ta) rukous- ja juhlapäiviksi ilman asianomaista lupaa.


Arvattavasti tekivät seurakuntalaiset kanteluja kappalaisensa opetusta-van ja yksityiselämänkin suhteen, koskapa tarkastuspöytäkirjassa sano-taan, että Olaus Sirmaa varoitettiin huolimattomuudesta saarnainsa val-mistuksessa, sadattelemisesta y. m. sekä kehoitettiin mallikelpoisem-paan elämään kotonaan ja pitämään aamu- ja iltarukouksia sekä yleen-sä käyttäytymään niin, että hän on muille esimerkkinä. Sirma lupasikin Jumalan armolla ja avulla vast'edes kohentaa elämätään.


Pöytäkirjassa sanotaan tarkastajan ”tärkeistä syistä" myöntyneen siihen pyyntöön, että tästä lähtien pidettäisiin saarnoja vuoroitellen lapin- ja suomenkielellä. Haller mainitsee Sirman saarnanneen enimmäkseen suomenkielellä.


Kun Enontekiöllä tähän aikaan lappalaiset olivat enemmistönä, joskin jo oli muutamia suomalaisia uutisasukkaitakin, niin tuntuu tämä Halerin tie-donanto oudolta. Olisiko se johtunut siitä, että Sirma, joka oli kotoisin Kemin Lapista, ainakin ensi vuosinaan Enontekiöllä ei osannut Enonte-kiön lappalaisten murretta ja kun Kemin Lapin lapinmurretta taasen eivät Enontekiön lappalaiset ymmärtäneet, niin saarnasi Sirma suomenkielel-lä.


Oltuaan Enontekiöllä jo noin 40 vuotta oli Sirma tietysti täysin perehtynyt Enontekiön lappalaisten kieleen ja sen vuoksi hänet voitiin velvoittaa saarnaamaan myöskin lapinkielellä, jota useimmat seurakuntalaiset pu-huivat.


Tässä rovastintarkastustilaisuudessa lappalaiset valittivat, että muuta-mat talolliset ja porvarien lähettämät kaupustelijat pyhinä myyvät viinaa kirkon läheisyydessä aiheuttaen viinankaupallaan suurta häiriötä. Lapin rahvas yksimielisesti pyysi, että viinan kauppa kokonaan kiellettäisiin, jo-ta vastoin kaupustelijain olisi tuotava ainoastaan muita tarveaineita, ku-ten jauhoja, suolaa, sarkaa y. m.


Edellä on kerrottu Sirman olleen pahoissa väleissä nimismies Maunu Martinpojan kanssa. Nämä rettelöt näkyy alkaneen ja johtuneen siitä, et-tä kappalainen Sirma ryhtyi tekemään heinää ei ainoastaan kirkon ym-päristöltä vaan myöskin sellaisilta lähiseudussa olevilta heinämailta, joita nimismies väitti omikseen. Heinämaista kävivät he oikeuttakin.


Niinpä Enontekiöllä 30.1. 1682 pidettyjen käräjäin pöytäkirjassa maini-taan, että hra Olaus Sirman ja nimismies Maunu Martinpojan kauvan kestänyt niittyjupakka oli taasen käsiteltävänä ja jätti Olaus Sirma oikeu-den nähtäväksi kaksi asiapaperia, joista toinen oli maaherra Johan Grannin 24.7. 1678 ja toinen maaherra Hannu Clerckin 20.8. 1681 anta-ma.


Näiden asikirjain mukaan Olaus Sirma sai kirkon tienoilla sijaitsevilta alueilta tehdä heinää niin paljon kuin 3 lehmälle tarvittiin. Heinämaita ei oltu sen lähemmin määrätty, koskapa oikeuden pöytäkirjassakaan ei mainita takitilaan, missä papille kuuluvat heinämaat sijaitsevat, vaan sa-notaan ainoastaan, että mukavimmilta ja edullisimmilta paikoilta kirkon lähiseuduilla saa herra Olaus Sirma korjata kolmen lehmän heinät.


Mutta nimismies Maunu Martinpoika puolestaan väitti, että hän niinsano-tun Kalmarin plakaatin (annettu 28/9. 1673) nojalla on osittain oston kautta, osittain itse raivaten hankkinut kiistanalaiset niittymaat ennen kuin Olaus Sirma paikkakunnalle edes saapuikaan, joten hänellä siis on vanhempi oikeus riidanalaisiin niittyihin.


Oikeus pysytti kummankin asianomaisen niissä oikeuksissa, jotka heille mainittujen asiakirjain nojalla kuuluivat, mutta ei voitu luetella miltä pai-kat kuuluivat kummallekin. Nimismies sanoi luovuttavansa heinämaita 3 lehmää varten kappalaiselle vaan ainoastaan siihen saakka, kunnes lap-palaiset ehtivät raivata kappalaiselle heinämaata siinä määrin kuin hä-nelle on myönnetty.


Tämä heinämaajuttu lienee sitten sovittu, vaan jälkeenpäin kumminkin oli sovinnon rikkominen kysymyksessä, kuten edellä on jo kerrottu. Vanhoissa asiakirjoissa ei siis Enontekiön ensimmäinen kappalainen esiinny aivan edullisessa valaistuksessa.

Enontekiön Ruotsin aikuinen kirkonkylä Lätäsenon suussa, oikealla vanhan pappilarakennuksen jäännös. Kuva: Uusi Suomi 19.9.1926.

Näiden painetuissa asiakirjoissa (Isak Fellman: Handlingar och uppsat-ser) olevien tietojen lisäksi teen nyt selvää kuulemistani kertomuksen-katkelmista.


Muuan Kelottijärvellä Könkämäenon varrella asuva mies kertoi lapsena kuulleensa tarinoita Sirma papista, joka oli ensin ollut niin suuri noita, et-tei piispan lähettamät papitkaan hänelle voineet mitään.



Viimein eräillä Lapin markkinoilla juovuksissa nukkuessaan oli hän jou-tunut voudin kynsiin ja niin vietiin Ruotsiin tuomittavaksi ja teilattavaksi. Ruotsissa hänet tuomittiin kuolemaan, vaan kun muuan Ruotsin korkea virkamies ja kuninkaan sukulainen oli tullut ”liikoihin" eli joutunut mana-laisten kiusattavaksi, jota tautia ei kukaan voinut parantaa, niin tuon kor-kean herran rouva oli piispan ja kuninkaan tietämättä pyytänyt tältä kuu-luisalta mieheltä apua luvaten vaikuttaa, että noita saa jäädä henkiin.


Sirma noita olikin ”katsomalla" parantanut korkean virkamiehen, jolloin Sirma päästettiin vapaaksi ja pantiin piispan kouluun, kun uskottiin, että koko Lapin kansa saadaan kääntymään kristinoppiin, jos tämä kuuluisa noitakin saadaan kastetuksi. Sirma oli suostunutkin kristinuskoon ja saa-tuaan opetusta vihittiin papiksi sekä lähetettiin Lappiin lappalaisia kään-tämään. Sillä tavoin entisestä noidasta tuli pappi, joka sitten ryhtyi hävit-tämään lappalaisten seitoja.

Näkkälän seitakivi v. 1921. Kuva: Samuli Paulaharju.

Kerran olivat lappalaiset kokoontuneet seitajuhlille Näkkalänjoen varrel-le. joka joki laskee pieneen Perilänjärveen Ounasjärven itäpuolella. Lap-palaisten parhaillaan toimitaessa uhripalvelusta kivisen seitansa ympä-rillä ilmestyikin Sirma pappi odottamatta paikalle ja teki lopun uhritoimi-tuksesta kiroten uhrin toimittajan ja saapuvilla olevat.


Vaikka uhrin toimittajakin oli vanha lovinoita, niin kovemmat olivat olleet Sirma papin kirot, niiden lumo oli vaikuttanut, ettei noita enää saanut ta-kaisin entistä voimaansa. Näiltä mailta hän hävisi. Toiset luulivat hänen paenneen Ruijan rannoille, toiset uskoivat, että hän jouduttuaan papin kiroihin oli piiloutunut jonnekin tunturin kätköön ja sinne kuollut. Uhritilai-suudessa saapuvilla olleet pääsivät papin kiroista siten, että lahjoittivat kirkolle kukin hopeataalarin.


Enontekiöllä kerottiinkin, että Näkkäläjoen varrella puoli neljännesta Näkkälän talosta etelään päin on Seitakivi, jonka lähellä ovat vanhat ih-miset nähneet suuren röykiön poronsarvia. Toiset taasen tiesivät, että myöskin Näkkälänjärven länsipuolella Enontekiöllä on ollut vanha lappa-laisten uhripaikka, jossa on nähty poronsarvia suuren seitakiven kupeel-la. Järven itärannalla samalla kohdalla kuului olevan vanha asuntokent-tä.

Näkkälän seitakivellä 1960-luvulla Alfred ja Selina Alamattila Leppäjärven kylästä. Kuva Maija Vuontisjärven valokuva-albumista.

Näkkälän seitakiveliä 1960-luvulla. Oik. Armas Niemelä, Alfriitti Alamattila, Maarit Niemelä, Maija Vuontisjärvi ja Selina Alamattila. Kuva Maija Vuontisjärven albumista.

Enontekiön seitapaikoista mainittakoon muun muassa Hetasta eli kir-konkylästä 1 ½ -2 kilometriä koiliseen päin sijaitseva harjanne, nimeltä Yppyrä (Jyppyrä), jonka laella eli korkeimmalla paikalla on noin 2 ½ kyy-närää pitkä 5-särmäinen kivi. Se oli ennen ollut pystyssä 4 pienemmän kiven varassa, vaan kun Enontekiön kirkkoa rakennettiin vuonna 1864, niin olivat kirkonrakentajat sen kaataneet kangella alas. Kivi oli Yppyrällä käydessäni jonkun 6 kyynärää syrjässä oikealta paikalta.



Tätä kiveä kerrottiin lappalaisten pitäneen seitanaan ja uhranneen sille poronsarvia sekä muita esineitä. Kirkon rakentajat olivat edellämainittu-na vuonnna keränneet tältä seitapaikalta poronsarvista tehtyjä vyönko-ristuksia, solkia eli riskuja, joilla peski pannaan kiinni rinnan kohdalta, poronsarven kappaleita y. m.


Kätkäsuvannossa kerrottiin Sirmanimisestä staalosta, joka oli asunut Äijävaaralla Enontekiöllä Palojoen ja Tarvantojoen välisellä kairalla, vaan retkeili sieltä joskus alemmaksikin Muonioon saakka. Kerran ke-sällä oli staalo tullut Sonkamuotkaan, mikä sijaitsee Kätkäsuvannon kylän yläpuolella ja lähellä Muonion sekä Enontekiön nykyistä rajaa.


Kun lappalaiset, jotka joen rannalla parasta aikaa söivät joesta pyytä-miään kaloja, näkivät Äijävaaran staalon, läksivät he kiireesti pakoon. Tällä tavoin staalo sai valmiin aterian. Staalo mieltyi lappalaisten lohiin ja kävi seuraavinakin päivinä kalastuspaikolla. Kun lappalaiset olivat poistuneet paikkakunnalta ja vieneet pyydyksensä muassaan, niin ryhtyi staalo itse kalastushommiin nälkänsä sammuttamiseksi.


Hän meni kalastuspaikalta koilliseen sijaitsevan vaaran laidalle lähelle muuatta pientä järveä ja laittoi sinne lohipadon ja langettuaan loveen noitui lohet nousemaan enosta puroa myöten järveen ja laittamaansa lohipatoon. Tällä tavoin pyyti hän lohia kaiken kesää vaaran laidassa.


Kerran syötyään runsaan lohiaterian nukkui hän luolassaan, jolloin hä-nen nukkuissaan sopulit täyttivät luolan ja tunkeutuivat staalon peskiin-kin. Unen pöpperössä noukki hän sopulia peskistään ja höpisi: ”Kyllä tä-män perän lappalaisten lohet ovat lihavia, vaan suuria täällä on syöpä-läisetkin".


Tästä paikkakunnan vitsauksesta tuli loppu siten, että muuan lappalai-nen, joka oli lovinoita, ampui nuolen staalon silmään, kun staalo oli pa-dostaan lohia ottamassa. Tällä tavoin staalo tuli sokeaksi, sillä hänellä oli ainoastaan yksi silmä, toisen oli hän ennen menettänyt jossakin tapa-turmassa. Sokeana oli staalo lähtenyt kulkemaan takaisin varsinaiselle asuinpaikalleen, vaan upposikin lettoon ja sinne kuoli. Vaaraa, jonka lai-dassa staalolla oli lohipato, ruvettiin kutsumaan Sonkavaaraksi ja järvi sai Sonkajärven nimen.

Kätkesuvanto v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Palojoensuun kylässä olivat vanhat ihmiset kuulleet tarinoita Sirmasta, joka oli ollut ensinmäinen vakinainen pappi näillä tienoin, asuen kuiten-kin Lätäsenon kirkolla. Hän oli ollut hyvin kiivas ja ahdisteli noitia. Niinpä Koutokeinossa Kilkasjärven itäpuolella sijaitsevan lappalaisten uhripai-kan oli Sirma pappi hävittänyt.


Sirma-papin aikana tai hiukan aikaisemmin olisi Palojoensuun kylään pitänyt ensimmäisen uutisasukkaan saapua Uumajasta. Tämä ensim-mäinen asukas, nimeltään Olli Baas, oli ollut sotamiehenä, vaan oli ka-rannut sotaväestä ja lähtenyt Lappiin asettuen Palojoen suuhun. Joen rannalla näkyi vielä muurikiviä, joiden sanottiin olevan Olli Baas'in en-simmäisen asunnon paikalla.


Toiseksi uutisasukkaaksi Palojoensuuhun tuli Heikki Erkinpoika. Anders Hackzellin selonteossa Tornion ja Kemin Lapeista vuodelta 1738 maini-taan Palojoensuussa olevan 2 asukasta nimittäin Heikki Erkinpoika ja Olli Ollinpoika Baas. joiden yhteinen kylvömäärä teki 3/8 tynnyriä ja jotka voivat elättää 4 lehmää.


Olli Baas siis ryhtyi Palojoensuulle saavuttuaan harjoittamaan myöskin maanviljelystä ja karjanhoitoa, eläen ensi ajat kalastuksella ja riistan-pyynnillä. Olli Baas'in jälkeläiset 6 eli 7 polvessa olivat kylän ensimäisen talon haltijoita.


Vielä kerrotttin muutamia muitakin taruja Olaus Sirmasta, joka, kuten jo ennen mainittu, toisissa taruissa esiintyi noitana tai staalona (”taalo"). toisissa taasen pappina ja noitain sekä lappalaisten uhripaikkain hävittä-jänä.

Palojoensuun ja Enontekiön kirkko. / Soldan Carl Erik, tekijä 1850–1856. / Museovirasto

Olaus Sirman muistoa Enontekiön nykyisessä kirkossa säilytti vielä vuonna 1886 muuan pienehkö, kankaalle maalattu taulu, joka kuvasi Va-pahtajaa ristiinnaulittuna. Ristinpuun juurella nähtiin pääkallo ja taulun ylälaidassa kirjoitus: ”Mat. 3 Tenna er min Kiäre Son". (Tämä on minun rakas poikani). Kirjoitus muodosti reunaviivoilla varustetun kaaren.



Taulu oli 5 korttelia leveä ja 4 korttelia korkea ja sen vasemmassa ala-nurkassa nähtiin kirjaimet O. S., joiden alla oleva vuosiluku 1689 arvat-tavasti ilmoitti, milloin taulu oli maalattu ja lahjoitettu kirkolle. Myöskin taulun oikeassa alalaidassa oli muutamia antiqva-kirjaimia, jotka merkit-sin muistikirjaani, vaan valitettavasti ne ovat siitä kuluneet epäselviksi.


Vuosiluvusta ja kirjaimista O. S. päättäen näyttäisi todenmukaiselta, että Olaus Sirma on puheena olevan taulun hankkinut koristukseksi Lätäs-enon suulla olleeseen Enontekiön kirkkoon, josta se sitten on siirretty ensin Palojoensuun kirkkoon ja sieltä v. 1864 valmistuneeseen kirkkoon Ounasjärven rannalla.


Kun Olaus Sirma kuoli vuonna 1719 jäi Enontekiö ilman vakinaista kap-palaista pariksi vuodeksi. V. 1721, nimitettiin Olaus Sirman seuraajaksi kappalaisen virassa Johan Johanneksen eli Juhonpoika Wegelius. Tästä kappalaisesta ja hänen isästään kertoo Jaakko Fellman m. m. seuraa-vaa:

"Talokkaalla Thomas Upalla Ilmolan pitäjän Alaseinäjoen kylässä, josta sitten muodostettiin Nurmon kappeli, oli, paitsi muita poikia, 2 sellaista, joista tuli lukumiehiä. Nuoremmasta niistä, jonka nimi oli Henrik Wege-lius, tuli Ilmajoelle kappalainen. Hän kumminkin perheineen v. 1714 läksi Isovihan kauhuja pakoon.


28. 1719 kuoli sekä Henrik Wegelius, että hänen vaimonsa Pellon kyläs-sä, nykyisessä Turtolan pitäjässä, jossa Wegelius hankki toimeentulon-sa lasten opettajana. Vanhemmasta veljestä tuli Oulun triviaalikoulun kolleega. Onnettomuudekseen tämä Johan Wegelius siirtyi v. 1689 kirk-koherraksi Pudasjärvelle. Täällä kappalainen Johannes Kecman koetti keksiä kaikkia keinoja saadakseen Wegeliuksen pois kirkkoherran viralta sillä Kecman oli ähmissään siitä, ettei hän ollut päässyt Pudasjärven kirkkoherraksi vaan Wegelius.


Keckmanin vaikutuksesta joutui Wegeliuksen haaveksivaa luontoa oleva vaimo Uhlstadiuksen harhaoppisuuden valtaan. Kun vaimo ei saanut tunnon rauhaa erään hairahduksen takia, joka hänelle oli sattunut nuo-ruudessa, niin Wegelius neuvoteltuaan kirjeellisesti kuuluisan herännäi-syysliikkeen johtajan Spenerin kanssa antoi vaimonsa kärsiä julkisen kirkkonrangaistuksen Pudasjärven kirkossa. Sen takia eroitettiin hän vi-rastaan, vaan sittemmin sai pappisvirkansa takaisin ja nimitettiin Tyr-vään kirkkoherraksi 1707.


Hänen oleskellessaan perheineen jonkun aikaa Tukholmassa syntyi hä-nen ensimmäinen poikansa Johan kesäk. 14 p. 1693. jonka elämä sa-moin kuin isänsäkin paneutui vaiherikkaaksi. Kun isä perheineen v. 1713 läksi isonvihan rauhattomuutta pakoon Tornion Lappiin, seurasi nuori Johan muassa. Perhe oleskeli enimmäkseen Enontekiöllä, jossa isä ja poika - viimeksi mainittu oli tullut ylioppilaaksi Turussa jo v. 1709 - elätti-vät itseään ja perhettä kalastuksella sekä lasten opetuksella ja saarnaa-malla.


Ylioppilas Johan Wegelius oleskeli talviseen aikaan saarnaajana ja las-tenopettajana myöskin Alattiossa ja muissa Norjan vuonoissa. missä suomalaisia oli. Jaakko Fellmanin aikana vielä olivat sen asunnon yhden ainoan huoneen jäännökset nähtävänä puolitoista penirkulmaa ylempä-nä Muonion kirkkoa, missä kovia kokenut perhe asui 8 ½ vuotta saaden taistella puutetta ja köyhyyttä vastaan.


Sitten kun nuori Wegelius v. 1719 oli ryhtynyt jatkamaan lukujaan, tällä kertaa Upsalan yliopistossa, vihittiin hän v. 1720 papiksi ja tuli kappalai-seksi Enontekiölle Olaus Sirman jälestä v:na 1721. Siellä toimi hän kap-palaisena vuoteen 1724, jolloin hän matkusti Tukholmaan heikontuneen terveytensä vuoksi. Isänsä kuoltua tuli hän v. 1726 armovuoden saar-naajaksi Tyrväälle ja myöhemmin samana vuonna koulunopettajaksi Tornioon, jossa hän kuoli 1764.

Torniossa ollessaan julkaisi hän painosta suomenkielisen postillan ja samoin hengellisen teoksen ”Yri tarpeellinen goetus ja tutkistelemus rippiväen kansa".

Markkinan kirkko vuoden 1791 remontin ja maalauksen jälkeen. Piirros: Yrjö Kortelainen.

Lyhytaikaisia olivat 2 seuraavaankin Enontekiön kappalaista. Johan We-geliuksen perästä tuli kappalaiseksi ensin Michael A. Wichman, joka oli tässä toimessa v.v. 1725 - 1729, ja sitten Henrik Ganander, joka oli kap-palaisena v.v. 1730 -1744. Viimeksi mainittu siirtyi Enontekiölle Sodan-kylästä. Hänen vaimonsa iso-äiti oli Olaus Sirman tyttärentytär. Olaus Sirman vaimo kuoli vuonna 1730.


Viidenneksi kappalaiseksi järjestyksessä tuli emäpitäjän Jukkasjärven kirkkoherran poika ja apulainen Salomon Tornberg v. 1744. Kun Enonte-kiö eroitettiin Jukkasjärvestä 26.6. 1747 omaksi kirkkoherrakunnaksi, tuli Salomon Torrberg Enontekiön ensimmäiseksi kirkkoherraksi. Hän kuoli 1773.


Torrbergin jälestä oli Daniel Engelmark ensin armovuoden saarnaajana Enontekiöllä ja vuodesta 1775 alkaen kirkkoherrana. Hän siirtyi v. 1788 kirkkoherraksi Jukkasjärvelle. Hänen jälkeläisenään kirkkoherranvirassa oli Erik J. Grape, pysyen siinä toimessa vuoteen 1809. jolloin hän siirtyi Alatornionn kirkkoherraksi. Tällöin Haminan rauhassa Enontekiön kirk-koherrakunta jakaantui kahtia, kun Muonion- ja Könkämäjokien läntinen puoli joutui Ruotsille.


Suomen puoleisen Enontekiön papilliset tehtävät jäivät tämän halkaisun jälestä Muonion kappalaisen huoleksi. Muonio näet aikaisemmin muo-dosti osan Ruotsin Ylitornion pitäjään kuuluvasta Pajalan kappelista ja sai v. 1788 ensimmäiseksi saarnaajaksi eli kappalaiseksi Matias Kolströ-min. Josta sitten tehtiin 5/3 1812 perustetun Muonioniskan pitäjän en-simmäinen kirkkoherra ja Suomen puoleinen Enontekiö liitettiin silloin kappelina Muonioniskaan.


Kaikki edellämainitut papit, lukuunottamatta Matias Kolströmiä, asuivat Lätäsenon kirkolla sijaitsevassa pappilassa. Yrjö Halonen arvelee pap-pilan siellä olleen n. s. Sorvalinniemessä, Könkämäenon itäisellä ran-nalla hiukan ylempänä Lätäsenon suuta.


Kirkkoherra Salomon Tornbergin aikana rakennettiin uusi pappila Lätäs-enon suun toiselle eli alapuolelle ja Könkämäenon itäpuolelle. V. 1768 hyväksyttiin pappilan päärakennuksen piirustukset, joiden mukana ra-kennuksessa tuli olemaan 5 huonetta ja eteinen. Paikkakuntalaisista il-moittautuivat timpereiksi rakennustöihin seuraavat:


Olli Ollinpoika Mämmi, Heikki Niilonpoika Niva, Erkki Pekanp. Kuttanen, Juho Samuelinpoika, Pekka Juhonpoika, Mikkeli niminen mies, Juho Heikinp. Palojonsuu, Olli Ollinp. Kunnari, Pekka Niilonp. Niva, Juho Ju-honp. Palojoensuu, Lauri Laurinp. Hoppari Suonttajärveltä, Olli Ollinp. Leppäjärvi ja Olli Ollinp. Baas.


Yrjö Halonen kertoo, että rakennus on vieläkin paikoillaan, mutta hyvin rapistuneessa tilassa. Mitä vuonna 1661 rakennettuun Lätäsenon toi-seen kirkkoon tulee, niin sen sijaan rakennettiin jo v. 1728 uusi kirkko, joka v. 1791 laajennettiin lisärakennuksella. Mutta kun kaikki suomalai-set uutisasukkaat asuivat paljon etelämpänä kirkkoa ja lappalaisetkin oleskelivat talvet Enontekiöllä sekä Enontekiön ja Muonion välisellä alu-eella, ainoastaan Norjan rannoilla kesäksi mennessään ja sieltä syksyllä palatessaan jonkun viikon viipyen kirkon seuduilla, niin v. 1826 muutet-tiin kirkko Palojoensuuhun.


Kirkon siirtokustannukset nousivat 2.000 bancoruplaan(* ja suoritettiin tämä rahamäärä Lapin kirkollisrahastosta. Tämä Palojoensuun kirkko pysyi sitten toistaiseksi Enontekiön kappelin kirkkona, sillä emäseura-kuntaan Muonioon rakennettiin oma kiikkonsa puusta jo v. 1817 arkki-tehti Baskin piirustusten mukaan ja emäkirkolla asuivat myöskin papit käyden Palojoensuun kappelitalolla ajoitaisin jumalanpaveluksia pitä-mässä.


Palojoensuun kylä taasen menetti kirkkonsa, kun kirkko v. 1864 siirrettiin Hetan kylään Ounasjärven pohjoisrannalla ja rakennettiin uudelleen val-tion varoilla. Myöskin kappalainen sijoitettiin Hetan kirkolle.

*) Paperi rupla.

Palojoensuun kirkko oli rääkätyn näköinen alusta saakka. Piirros ja teksti: Yrjö Kortelainen.

Vanhempina aikoina asui niin hyvin nykyisessä Enontekiössä ja Muo-niossa kuin yleensä koko Tornion Lapissa ainoastaan lappalaisia, joita pirkkalaiset kävivät veroittamassa, kunnes 1540 luvun lopulla kruunu it-se otti lappalaisten veron kannon omiin käsiinsä. Mutta vielä senkin jä-lestä harjoittivat pirkkalalaiset n.s. lapinkauppaa retkeillen Lapissa ja vaihtaen alamaasta tuomilla tavaroillaan Lapin tuotteita.


Tornion Lapissa kävivät etupäässä Tornion pitäjässä asuvat pirkkalalai-set, vaikka pistäytyivätpä siellä joskus myöskin Kemin pirkkalalaiset. Vielä 1600-luvulla puhutaan asiakirjoissa Tornion pitäjän pirkkalalaisista, jotka suorittivat veroa Lapissa kaupan käynnistä. Esim. v. 1626 suoritti tällaista veroa 16 pirkkalalaista Tornion pitäjässä. 3 Korpikylän ja 13 Vo-jakkalan pirkkalalaista.


Nämä Tornion pirkkalalaiset eli alamaalaiset eivät harjoittaneet ainoas-taan lapinkauppaa vaan myöskin kävivät lappalaisten alueilla metsästä-mässä ja kalastamassa, suorittaen näistä oikeuksista jonkun veron. Mut-ta kiertelipä Lapin alueella eräretkillä semmoisiakin, jotka eivät suoritta-neet mitään veroa vaan väkevämmän oikeudella tunkeutuivat lappalais-ten kalavesille ja riistamaille, kuten lukuisat valitukset todistavat.


Anders Haczel mainitsee kertomuksessaan vuodelta 1738, että erityistä veroa suoritettiin kalastuksesta Enontekiöllä Puitasjärvestä (Pöyrisjär-vestä?), Muotkajärvestä ja Ounasjärvestä (Aunisjärw).


Anders Hellant ja Lars Qwist huomauttavat kertomuksessaan vuodelta 1757 siitä olevan suurta haittaa, että Ala- ja Ylitornion pitäjäin talokkailla on oikeus käydä 20-30 peninkulman päässä sijaitsevissa Lapin järvissä kalastamassa, minkä oikeuden pitäisi kuulua ainoastaan Lapissa asuvil-le.


Sillä alueella, josta sitten Muonion kappeli ja nykyinen Muonion pitäjä muodostettiin, olivat metsästys- ja kalastusolot samallaiset kuin Enonte-kiöllä. Sielläkin pirkkalalaiset ja muut alamaalaiset harjoittivat metsästys-tä ja kalastusta. Muun muassa eräässä kuninkaan ”komisaarion" kirjees-sä eli selonteossa vuodelta 1607 (Isak Fellman: Handl. o. upps. IV siv. 139) sanotaan pirkkalalaisten ja talollisten pitemmän ajan hyväkseen käyttäneen näiden seutujen järviä ja mainitaan sellaisina järvinä Grish-ziärsui, eller Storeträst, Kiättkisvadh, Särckijärvis, Pitkijersui".


Grishziärsui tarkoittaa ilmeisesti Muonion ja Kittilän rajalla olevaa suurta Jerisjärveä, joka vielä muutamia kymmeniä vuosia talaperin oli kuuluisa kalarikkaudestaan ja jossa nykyisinkin harjoitetaan melkoista kalastusta. Särckijärvi taasen on Jerisjärvestä pari kilometriä länteen päin sijaitseva Särkijärvi. Kiättkisvadh arvattavasti tarkoittaa Kätkäsuvantoa, jonka itä-puolella sijaitsee myöskin Kätkäjärvi. Pitkälläjärvellä tarkoittanee kunin-kaallinen komisaario joko Ulus- ja Utkujärveä eli jotain muuta Muonion vesistöä. Samassa selonteossa puhutaan vielä Monaniskijärvestä. Tä-mä järvi tietysti on Muonion eli Muonioniskan kirkonkylän edustalla le-viävä Muonionjärvi.

Jerisjärven Hurulanniemen kalakämppä v. 1929. Kuva: Manninen, Ilmari. / Museovirasto.

Mitä Jerisjärveen tulee, niin lukuisat asukastarinat kertovat lappalaisten tämän ihanan Lapin järven rannoilla palvelleen seitojansa entisinä aikoi-na. Tällaisia seitoja kerrottiin olleen Jerissaarella ja Keiniönniemellä. Myöskin Jerisjärven pohjois- tai paremmin luoteispuolella sijaitsevan Törmäslompolon länsirannalla on muuan vanha seitapaikka.


Tornionjoen varren asukkaitten kalastusretkien muistoa säilyttää 2 van-haa Jerisjärven itä-rannalla sijaitsevaa kalastajain asuntopaikkaa, nimit-täin ”Torniolaisten kenttä" ja ”Pajalaisten kenttä". Tornionjoelta saavuttiin keväillä veneillä Muonionjokea ylös Muonionjärvelle ja sieltä jokia myö-ten Parmalompolon, Olosjärven, Torasjärven ja Törmälompolon kautta Jerisjärvelle palaten syksyllä samaa reittiä takaisin.


Kalastajat jättivät osan saaliistaan myöskin kalastusmajoille aittoihin eli nileihin talvikeliin saakka. Niinpä kertoivat vanhat ihmiset, että Torasjär-ven rannalla lähellä Toras- eli Jerisjoen suuta on vanha Tornionjoen kalastajain kalastuskenttä, jossa vielä oli jälellä ränstyneen puuhökkelin kehys.


Muonionjärveltä suuntasivat toiset Tornionjokivarren retkeilijät matkansa pohjoista kohti jokia ja järviä myöten. Utkujärven pohjoispuolella sijaitse-vien paikkain nimet jo todistavat, että siellä on erämiehiä liikkunut. Siellä näet on Nilimaa, Nililommol (toisin sanoen Aittalampi). Kenttä ja Kenttä-lommol y.m. Kajangin talon isäntä kertoi tämän kirjoittajalle, että hänen talonsa läävän takana sijaitseva pieni pelto, n.s. Suljupelto on ollut en-nen kenttänä, josta hän peltoa tehdessä oli löytänyt reikäkäkiven.


Erästä toista talon peltoa oli ennen sanottu Lulun kentäksi, kun siinä oli muuan Tornionjokivarren mies, kotoisin Ruotsin puolelta Lulu nimisestä talosta vähän ylempänä Matarinkiä, pitänyt asuntomajaa kalastusretkillä näillä mailla ollessaan. Juhon Pietin talon yläpuolella oli kolmaskin kent-tä, n.s. Erkki Heikin kenttä. Kaikkia näitä kenttiä mainittiin Kajangin ken-tän yhteisellä nimellä.


Edellä mainittu Kajangin talon isäntä sanoi 1860-luvulla löytäneensä Nir-rojärven rannalta sammalien alta vanhoja kalastuksiin kuuluvien esinei-den jäännöksiä, kalaastiain painokiviä, kalansuomuja ja kalanruotoja, jotka todistivat, että täälläkin on kalastajia asustanut. Nirrojärvi on Kajan-gista eli Kentästä 5 kilometriä pohjoiseen. Tornion- ja Muonionjokea myöskin uutisasutus käytti reittinään Lappiin levitäkseen.

Veneet Jerisjärven rannassa v. 1929, puun alla pärekori. Kuva: Manninen, Ilmari. / Museovirasto.

Jerisjärven kalakenttä v. 1929. Kuva: Manninen Ilmari. / Museovirasto.

Kruununvouti Anders Hec'zellin kertomuksessa Tornion ja Kemin La-peista vuodelta 1738 luetellaan Enontekiöltä ainoastaan seuraavat uu-tisasukkaat: Niilo Eerikinp. Kunnari 8 ½ penink. Lätäsenon pappilan ala-puolella Muonionjoen varrella, jonka kylvömäärä oli 3 ¾ tynnyriä ja kar-jaluku 4 lehmää. Maunu Eerikinp. Maunu Könkämäenon varrella pappi-lan yläpuolella 15 lehmää.



Palojoensuussa ennen mainitut Olli Ollinp. Baas ja Heikki Eerikinpoika, joiden kylvömäärä yht. oli 3/8 tynnyriä ja lehmiä 4. Ounasjärven rannalla Heikki Hetta, kylvömäärä 3/8 tyn., lehmiä 3. Vuontisjärvellä (Ounasjär-ven itä eli koillispuolella) Juho Juhonpoika, jonka Hec'zell sanoo vasta äskettäin asettuneen tänne asukkaaksi. Tällä uutisasukkaalla oli ainoas-taan 1 lehmä vaan ei vielä peltoviljelystä.

Muonio Äkässaivon seita v. 2008. Kuva: Seppälä, Sirkka-Liisa. / Museovirasto.

Peltojärvellä Pekka Pekanp. Eva. Tämän uutisasukkaan nimeen on ar-vattavasti tullut ”painovirhe". Nimi lienee Niva. Hän kylvi ½ tynnyriä ja oli hänellä 4 lehmää. Ounasjoella (nykyisessä Ylikyrössä) Olli ja Heikki Ky-rö. Peltoa 3/4 tynn. alaa ja yht. 6 lehmää. Suonttajärvellä Lassi Tapanin-poika, 3/8 tynnyrinalaa ja 3 lehmää.



Ruotsinpuoleisen Enontekiön uutisasukkaita ei ole tässä huomioon otet-tu. Hec'zellin selonteon mukaan olisi uutisasutus nykyisessä suomen-puoleisessa Enontekiössä vuoden 1738 tienoilla rajoittunut ainostaan 10 perheeseen. Todellisuudessa kumminkin oli uutisasukkaita jo mainittuna aikana jonkun verran lukuisammin, sillä Hec'zellin kertomus arvattavasti käsittää ainoastaan ne uutisasukkaat, jotka jo olivat sellaisen oikeuden saaneet tai oli jo pantu verolle, jota vastoin luettelosta ovat poissa sellai-set, jotka eivät olleet uutisasukkaan oikeuksia hakeneet tai vielä nautti-vat verovapautta.


Tunnettu myös on miten isonvihan aikana lukuisia suomalaisi perheitä siirtyi Lappiin, m.m. Muonionjokivarsille, joten uutisasutus oli jo 1730-luvulla varttuneenpi kuin Hec'zellin selonteosta ilmenee. V. 1772 oli sil-loisessa Enontekiössä 459 ripillä käypää henkilöä, joista uutisasukkaita 130 ja lappalaista 329. V. 1807 oli ripillä käyväin luku 448, niistä uutis-asukkaita 170 ja lappalaisia 278.

Jerisjärven kalakentän erään kalamaja ovi v. 1929. Kuva: Manninen, Ilmari. / Museovirasto.

Muonion uutisasutus juontaa juurensa jo 1500-luvun loppupuoliskoita. Jo v. 1575 suoritti muuan Olli Ollinpoika veroja, nimittäin 2 tynnyriä sii-koja kalastusoikeudesta Muonionjärvessä. Ei ihme, että Muonionjärven seutu houkutteli uutisasukasta puoleensa, sillä paikkakunta on erittäin luonnonkaunis. Muonionjoki on näet paikkakunnalla laajennut suureksi järveksi etenkin kevät-tulvan aikana, jolloin tulva peittää laajat, rehevät niittysaaret. Paikkakunnan näköalaa juhlallisentaa koillisella suunnalla kohoava uljas Olostunturi ja lännessä Ruotsin puolella ylenee jokilaak-sosta muhkea Muoniovaara.


Edellä mainittu Olli Ollinpoika lienee kalastusaikoinaan asunut sen suu-ren kiven eli kallionlohkareen läheisyydessä, jota sanotaan ”jättiläisen pöydäksi" ja joka sijaitsee pappilan ja Ollilan talojen välillä joesta pistä-vän putaan rannolla. Ollilan talon isäntä Kaarle Olli kertoi, että vanhin aitta Muonion kirkonkylässä on ollut ”jättiläisen pöydän" tienoilla kum-mulla ja oli sieltä siirretty Ollilan taloon, josta taasen aitta aikoinaan on viety heinäladoksi talon niittysaarelle, Muonionjoessa. Aittaa arveltiin yli 300 vuotta vanhaksi ja kuului se vieläkin olevan luja lato. Ilman vaikutus-kaan ei sen hirsiin kuulunut tepsivän.

Jättiläisen pöytä, nyk. Kirkkopahta v. 2008. Kuva: Seppälä, Sirkka-Liisa. / Museovirasto.

Muonion kirkonkylän Niemen taloista oli kertomuksien mukaan asukas sitten tullut nykyisen Ollilan talon paikalle samassa kirkonkylässä Regi-nan talossa näin vanhan tuuliviirin tangon päässä. Tuuliviirin varsi oli raudasta, jonka yläpää oli muodostettu ristiksi. Tuuliviirin rautalevystä tehty ja varteen kiinnitetty lehti eli levy oli noin 6 tuumaa pitkä ja 4 tuu-maa leveä sekä voi pyöriä varressa sen mukaan, mistä milloinkin tuuli. Levyn alareunassa oli vuosiluku 1706 ja ylälaidassa kirjaimet I. T:S. Kerrottiin, että kirjaimet merkitsevät Juho Tuomasta eli Juho Tuomaan-poikaa, joka oli ollut tuuliviirin omistaja aikoinaan.



Tämä Juho Tuomas oli oli asunut Ollilan paikalla ja oli ollut Niemelän ta-lojen ensimäisten asukkaitten jälkeläisiä. Ollilan talosta oli tuuliviiri viety, kuten muistitiedot kertoivat, n.s. Hakamellan hautausmaalle sanotun Ju-ho Tuomaan haudalle. Hakamella sijaitsee 3 /4 peninkulmaa Muonion kirkolta ylöspäin Ruotsin puolella Muonionjokea. Jo ennen kuin Muonio sai vakinaisen papin oli näiden seutujen hautausmaa Hakamellassa, jossa Pajalan ja Ruotsin Ylitornion papit täälläpäin liikkuessaan siunasi-vat sinne viedyt ruumiit haudan lepoon.


Vaan ennen oli ollut tapana pystyttää haudalle hautapatsaiden eli taulu-jen asemasta tällaisia tuuliviiriä kuin Reginan talossa näkemäni tuuliviiri oli, josta oli seurauksena, että Hakamellan hautausmaalta tuulisilla il-moilla oli kuulunut kova jyrinä ja kitinä, kun tuuliviirit tuulen käsissä olivat liikkeessä. Hakamellasta oli puheena oleva tuuliviiri tuotu Anttilan taloon kirkonkylässä ja sieltä sitten oli siirretty Reginan taloon. Tuuliviirin levys-sä oli useita luodin reikiä, kun myöhempinä aikoina sitä oli piloilla käy-tetty ampumatauluna.


Muonion kirkko rakennettiin puusta valtion varoilla vasta vuonna 1817 arkkitehti Baskin tekemäin piirustusten mukaan. Mutta kun Muonio kuu-lui Pajalan seurakuntaan, joka taasen oli Yliitornion kappeli, niin kävivät Pajalan ja Ylitornion papit täällä silloin tällöin myöskin jumalanpalveluk-sia pitämässä. Tätä tarkoitusta varten oli Ylimuonion kylässä rukoushuo-ne eli saarnatupa, joka sitten vietiin kirkonkylään Vuollon taloon heinä-ladoksi.

Muonion kirkko v. 1859 Piirros: Paul Hermann. / Museovirasto.

Palvontapaikka Pakasaivon jyrkänteellä v. 2008. Kuva: Seppälä, Sirkka-Liisa. / Museovirasto.

Ylimuonion kylän vanhimmat talot ovat Päkki (Bäc), Kakko ja Vuopio. Päkin taloon tuli ensimmäinen asukas jo v. 1617. Jaakko Fellman mainit-see, että tämä ensimmäinen Ylimuonion asukas oli Klaus Tapaninpoika. kotoisin Ähkälän talosta Muhoksen pitäjässä. Myöskin hänen perusta-maansa uutistaloa sanottiin Ahkäläksi, vaan kun joku Ähkälän jälkeläi-sistä sai sotamiehenä ollessaan Beckin nimen tämä mies oli osaa otta-nut pikkuvihan aikaiseen sotaretkeen vv. 1741-1743 ollen muassa myös-kin Lappeenrannan taistelussa - niin sai talokin Beckin eli Päkin nimen.

Tässä Päkin talossa oli vielä v. 1886 ”neuvo"huoneena eli aittana pieni vanhan aikainen puuaitta, joka muistitietojen mukaan oli yli 300 vuotta vanha, siis 1500 luvulta. Päkin talo sijaitsee likellä Muonionjoen rantaa ja puheena oleva iki-vanha aitta oli talon itäpuolella, muistuttaen vanhan kansan luhti-aittoja, sillä sivuseinäin sekä ylimmät että alimmat hirret oven puolella ulkonivat oviseinästä, vaan mitään luhtikäytävää ei aitassa ollut. Vielä muutamia kymmeniä vuosia takaperin oli aitan seinässä nä-kynyt vanha vuosiluku, josta aitan ikä oli laskettu, vaan tämän kirjoittajan Päkin talossa käydessä ei vuosilukua enää voinut eroittaa, sen oli ajan hammas pois kuluttanut.



Ensimmäinen asuinrakennus oli sijainnut talon pohjoispuolella. Sen pai-kalta on paikkaa pelloksi tehtäessä 1850 luvulla löydetty paljon vanhoja esineitä, m.m. rahoja, jotka kumminkin oli hukattu. Vanhoja aittoja kerrot-tiin olevan myöskin Kokon ja Vuopion taloissa. Vaikka Ylimuonion vaki-nainen suomalainen asutus polveutuukin vasta 1600 luvun alkupuolelta, niin oleskeli, kuten jo ennen kerrottu, Muonionkin tienoilla jo aikaisem-min alamaalaisia kalan pyynnissä ja eräretkillä, jotka osan kesän saalis-taan säilyttivät aitoissa talvikeliin saakka.


Ylimuonion seutu arvattavasti oli muuan tälläisia Lapinkävijäin tyyssijoja, sillä sijaitseehan paikkakunta järvien ja suuren joen välisellä kannaksel-la, joten täällä oli tilaisuutta sekä joki- että järvikalastukseen. Tilapäiset paikkakunnalla oleskelijat eivät kumminkaan liene tällaista luhtiaittaa rakentaneet, joten sen rakentaja lienee asunut paikkakunnalla vakinai-sesti. Jos siis aitta todellisuudessa oli 1500 luvulta peräsin, niin jo ennen Klaus Ähkälää on paikkakunnalla ollut vakinainen asukas, vaikka ei ol-lutkaan vielä verolla.


Mutta lukuisat muinais-aseiden, kivestä tehtyjen työkalujen ja muiden esineiden löydöt todistavat, että niin hyvin Ylimuonion seudulla kuin muilla paikkakunnilla Muoniossa ja Enontekiössä on ollut vielä vanhem-paa asutusta.


Niinpä Vuopion talon isäntä kertoi vuoden 1850 paikoilla Muonionjoessa kylän kohdalla olevasta saaresta löytäneensä 8 tuumaa pitkän, kiilan muotoisen kiven. jonka toinen pää oli hiottu teräväksi ja toinen pää oli tasaiseksi isketty, noin 4 tuumaa paksu.

Kirves, silmän kohdalla korvakkeet. Löydetty muutamia vuosia sitten Jäkälätieva -nimien harjun läheisyydestä läheltä Muonion Särkijärveä Muonion ja Kittilän väliseltä maantieltä tiekarhun nostettua sen esiin tien pohjamaasta, joka aikaisemmin oli ajettu mainitusta harjusta. Löytö on Tornionlaakson maakuntamuseon esihistorian perusnäyttelyssä. Kuva: Museovirasto.

Ylimattilan talon isäntä kertoi, että Miasjärven eteläpäässä tievalta oli löydetty 3 särmäinen kivinen ”ukonvaaja' puun juuren alta. Kiviase oli löydetty siten, että joku alkoi kaivaa maata puun juurella, jolloin kivivaaja löytyi maasta. Ukonvaajaksi sanottiin esinettä sen takia, että ukkosen salama oli aikaikoinaan iskenyt puuhun ja siis luultiin kiveä ukkosen sa-lamaksi. Miasjärvi sijaitsee Ylimuoniosta toista peninkulmaa pohjoiseen päin.



Ruostuneen rautaisen kirven oli Kustaa Päkki löytänyt v. 1860 Päkin ta-lon rannasta läheltä vesirajaa kivien lomasta someron alta. Kirves oli ol-lut leveäteräinen souketen hamaraan päin. Tällaisia kivi- ja muita vanho-ja aseita oli Muoniosta kerännyt m.m. Ruotsin puolen nimismies Fk. Forsström. Muonion kirkonkylässä sain vanhain esineiden löydöistä ja löytöpaikoista seuraavia tietoja.


Talonisäntä Olli Alaniemi, noin 72 vuotias iältään, kertoi että hänen isä-vainajansa oli löytänyt n.s. Kilpamellasta, joka on Muonion kirkolta noin 2 ½ peninkulmaa alaspäin, rautaisen joutsen nuolen tervahautaa kai-vaissaan kivikkomaasta liki Muonionjoen törmää. Tässä Kilpamellassa olisi ennen muinoin pitänyt tapahtua taistelu lappalaisten ja lantalaisten välillä. Lappalaiset olivat siellä asettuneet vastarintaan alamaasta Lap-piin tunkeutuvia lantalaisia vastaan. Vielä kertoi Olli Alaniemi, että hänen isävainaansa oli Kangosjärven rannalta löytänyt uutta peltoa raivatessa kivikiilan.

Kiinnitystarvike; Ankkuri. Käytetty Jerisjärvellä 1800-1900-luvun alkupuolella. Puuosa: korkeus 69 cm leveys 20 cm syvyys 8,5 cm kivi: pituus 74 cm leveys 26 cm korkeus 12 cm. Kuva: Museovirasto.

Nivan talon pellosta kirkonkylässä oli niinikään 1860-luvulla löydetty 6 tuumaa pitkä, mustansinervä teräväpäinen ukonvaaja peltoa kyntäissä. Pelto, mistä vaaja löydettiin, sijaitsee talon eteläpuolella. Toinen paljon suurempi kiviase oli löydetty Reginan talon pellosta. Sen oli saanut muuan paikkakunnalla oleskellut englantilainen. Vanhat jousipyssyn rat-taat kerrottiin olevan tallella Kalströmin talossa ja samoin Nivan talossa.



Isonvihan aikuisiakin muistoja sai vielä kuulla kerrottavan. Niinpä Olli Alaniemi kertoi isävainajansa lisakki Alaniemen jutelleen, että isonvihan aikana ihmiset Muoniosta pakenivat Ruotsin puolelle Muoniovaaran taakse asuen siellä ”pakopirteissä". Muuan pakopirtti oli Muonionvaa-rasta rauhan tultua tuotu Putaan taloon aitaksi. Myöskin Mäen talossa, kirkon puolella kartanoa, oli kolmatta sataa vuotta vanha aitta, joka kumminkin oli tuotu Jerisjärven kalastusmajakentältä, missä se oli ollut kalastajain aittan.


lisakki Alaniemi-vainaja oli pojalleen Ollille kertonut nähneensä Huukis-sa. joka sijaitsee Ruotsin puolella Muonionjoen varrella, toista peninkul-maa Kolarin kirkolta ylöspäin, erään vanhan miehen, joka oli nuorena isonvihan aikana muiden Muonionjoen ja Tornionjoen miesten kanssa ollut Kellonkylässä Haukiputaalla vihollisten pohjoisemmaksi tunkeutu-mista estämässä.


Joka talosta näiden jokien varsilla aina Huukiin asti oli yksi mies komen-nettu tälle retkelle. Vihollisen tulosta tiedonsaamista varten sijoitettiin pitkin Tornion- ja Muonionjokivarsilla korkeille varoille vahteja, jotka kok-ko- eli nuotiotulilla ilmoittivat vihollisen tulosta, jotta ihmiset tietäisivät mennä pakopirtteihin.


Niinpä Airisvaaralla, 3-4 lilometriä Huukia alempana, oli valmiiksi laitettu nuotio ja vahti tätä tarkoitusta varten. samoin muilla vaaroilla sieltä ylös-päin aina Muonioon asti. Muonion seutujen tähystäjä oli sijoitettu Olos-tunturille, joka kirkolta on peninkulma kaakkoa kohti. Olostunturilla ole-valle tähystäjälle piti Saianvaaralla olevan vahdin antaa tieto, oliko vaa-raa odotettavana. Saianvaara on Muonionjoen varrella noin 2 ½ penin-kulmaa kirkolta alaspäin. Tähyhtäjää varten oli Olostunturille laitettu ki-vistä kota.

Kuten tunnettu uskoivat muinaiset, pakanalliset lappalaiset, että vainajat kuolemansa jälestä elivät niin sanottuina saivo-ihmisinä uutta, onnellista elämää tunturien kätköissä ja muissa pyhissä paikoissa näyttäytyen jos-kus kuolevaisillekin ihmisille. Myöskin muutamat lappalaiset, etenkin tie-täjät, joskus osuivat saivo-ihmisten seuraan ja viettivät heidän seuras-saan viikkomääriä. Tarinoita saivo-kansasta tietävät vanhat suomalaiset-kin, sillä saivo-ihmiset olivat näyttäytyneet joskus suomalaisille uutis-asukkaillekin, kuten vanhat kertomukset muistelivat.



Esim. Saivomuotka, jossa kuuluisa laestadiolaissaarnaaja Juhani Raat-tamaa eläissään asui, on saanut nimensä saivo-sanasta. Niinpä Nivun-gin eli Niuvungin talon emäntävainaa oli usein nähnyt punaiseen ha-meeseen puetun saivo naisen erottelevan lehmiään emännän lehmistä illan tultua. Saivo-ihmisten lehmät näet kävivät samoilla laitumilla kuin Niuvurgin talon karja. Nivungin talo sijaitsi samannimisen järven rannalla runsaasti puolitoista peninkulmaa Muonion kirkolta kaakkoon kohti. Oli-pa muuan saivo-nainen tullut Niuvungin taloonkin ja kertonut, että hänen polkunsa vedennoutopaikalle kulkee talon läävän perän kautta, jonka vuoksi läävän ovea ei saa pitää salvassa.

Pakasaivo eli Lapin Helvetti on noin kilometrin pituinen rotkojärvi Muonion kunnassa noin 15 kilometriä Äkäslompolosta länteen. Kuva: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus.

Samoin oli saivo-ihmisten lehmiä nähty Salmijärvellä sikäläisten uutisas-ukkaitten lehmien joukossa laitumella ja erään talon tyttärelle siellä oli saivo-nainen valittanut, ettei hänen vanhempansa saa rauhassa nukkua, kun talon pojat ajavat tievoilla messinkikulkusilla ja tiu'uilla varustetuilla poroilla. Salmijärvi on eteläosassa Muoniota.



Lappalaisten suojelusenkeleinä eli henkinä oli myöskin saivoja, jotka suojelivat ja varjelivat onnettomuuksista lappalaisia. Niinpä kerran muuan Heikki Vasara-niminen vanha lappalainen oli metsässä lähellä Linkokeroa Äkäsjärven itäpuolella paneutunut nuotion ääreen maata. Unissaan kuuli lappalainen äänen sanovan: ”nouse ylös, vanhus mies panee maata.” Herättyään ei lappalainen varjelushengen varoituksesta ollut milläänkään, vaan silloin sanoi ääni toisen kerran : ”nouse ylös, vanha mies panee maata!" Lappalainen nousi nyt ylös ja poistut hiukan syrjemmälle. Samassa vanha, suuri honka kaatui aivan samalle paikalle, missä lappalainen oli maannut.


Useita muitakin tarinoita lappalaisten suojelushengistä ja saivokansasta kuulin kerrottavan. Toisissa kertomuksissa saivoja nimitettiin manalai-siksi (maanalaisiksi). Edellä on sivumennen mainittu Muonion pappilan niemellä sijaitsevasta ”jättiläisen pöydästä". Tämä ”Jättiläisen pöytä” on suuri, terävähuippuinen kivi, jonka huippu on hiukan tasainen. Kivi on 40 kyynärää Muoniojoesta pistävän putaan pohjoispuolella sijaitsevassa niemessä ja taru kertoo, että jättiläinen on sen pystyyn asettanut ateri-oidakseen kivellä. Kiven länsikupeella onkin maa kuopalla ja sitä sano-taan jättiläisen kiven nostaneen.

Pororaito odottamassa keliä talon pihalla Muoniossa 1920-luvulla:. Kuva on otettu nykyiseltä Puthaanrannantieltä. Vaalea iso rakennus on ollut varsinainen pappilan päärakennus eli kirkkoherran asunto. Vasemmalla oleva tumma (todennäköisesti ollut punaiseksi maalattu) rakennus on ollut ns. Kolströmin pappila. Kuvanottoaikaan se on ollut pappilan arentaattorin asunto. Kuva: Ahola Juhani. / Museovirasto

Palatkaamme jälleen Enontekiö oloihin 1700 luvun alkupuolella. Kuten ennen kerrottu tuli Enontekiön kappalaiseksi Olaus Sirman jälestä Johan Wegelius vanhempi v. 1721. Vaikka hän oli Enontekiöllä ainoastaan 3 vuotta ja oman kertomuksensa mukaan tämän lyhyen ajan väliaikaisena pappina (”interims vijs"), niin tällä aikaa ja jo sitä ennen isonvihan rau-hattomuuksien vuoksi pohjanperillä oleskellessaan näkyy Wegelius kumminkin kiinnittäneen huomiotaan lappalaisten puutteelliseen kristin-opin ja lukutaidon opetukseen.



Torniossa koulunopettajana ollessaan hän sitten laati ehdotuksen Enon-tekiön lappalaisten opetuksen järjestämisestä paremmalle kannalle. Hän huomauttaa ensin, miten lehtori Thomas von Westen on Norjan lappa-laisten hyväksi paljon vaikuttanut, vaan se on käynyt helpommin päinsä sen vuoksi, että Norjan lappalaiset koko vuoden asuvat samoilla paikoil-la meren rannoilla, jota vastoin Ruotsin Lapissa lappalaiset poronlaitumi-en vuoksi muuttavat paikkaa talvella useimmin aina 2 viikon päästä ja kesillä siirtyvät Ruijaan kalastamaan, joten koko Enontekiön seurakunta on melkeinpä autio kesillä.


Jos valtiopäivien myöntämistä lastenopettajista joku Enontekiöönkin sijoitettaisiin, niin ei hän aina voisi opetusta antaa lappalaisten lapsille, kun lappalaiset ovat näin liikkuvaa väkeä. Sitä paitsi olisi vaikea saada tähän toimeen sopivia henkilöjä etenkin suomalaisilla paikkakunnilla, missä 8 kirkkoa kuuluu Härnösandin hiippakuntaan, mutta nykyisin ai-noastaan 3 tämän kielen (suomenkielen) taitavaa nuorta lukumiestä on tässä hiippakunnassa.


Olojen valaisemiseksi mainitsee Wegelius, miten hänen jälestään Enon-tekiö jo toista vuotta on ilman pappia. Jos mieli lastenopetuksesta toivoa tuloksia, olisi Lapin lastenopettajille ja oppilaille kullakin Lapin kirkolla hankittava asunnot sekä annettava vapaa ylöspito. Vaan se tuottaisi suuria kustannuksia. Näiden vaikeuksien vuoksi on Wegelius sitä mieli-pidettä, että Lapin seurakuntien vakinaisten opettajain, siis pappien, tu-lisi pitää huolta nuorison opetuksesta, johon niillä on tilaisuutta ja aikaa, sillä heidän ei tarvitse kuin aniharvoin poistua kirkolta ja pappilasta.


Papit esim. niillä paikkakunnilla, missä ei laisinkaan ole maanviljelystä, ovat kaiken kesää joutilaat, jota paitsi lukkarit voisivat avustaa heitä las-ten opetuksessa, jos lukkareiksi otetaan luku- ja kirjoitustaitoisia henki-löitä. Kun papilla on pappila asuntona, niin kouluhuoneena voisi olla pi-täjäntupa, jonka rakentaminen ei tulisi kalliiksi, ja sitä paitsi lapsia varten olisi rakennettava lähelle pappilaa pieniä majoja laudoista ja turpeista. Tällä tavoin lapset vanhempienkin poissa ollessa olisivat papin valvon-nan ja kasvatuksen alaiset. Varakkaampien varhempain toivoo Wegelius pitävän huolta ruuasta, jota vastoin ainoastaan köyhimmät olisivat yllä-pidettävät valtion varoilla.


Jos Lapin pappien palkkaetuja parannettaisiin ja sitä paitsi niille annet-taisiin etuoikeus helpommin hoidettaviin papinpaikkoihin esim. 3-4 vuotisen Lapissa palveluksen jälestä, niin täten voitaisiin toivoa, että Lappiin saadaan lastenopetukseen innokkaita pappismiehiä, jotka sitten Tuomas von Westenin esimerkkiä seuraten lappalaisten omista lapsista kehittäisivät apulaisia lastenopetuksen hyväksi.

Sisäkuva sodassa 1944 aseveljien polttamasta Enontekiön vanhasta kirkosta. Kuva: Museovirasto.

Mitä lasten opetukseen tulee, mainitaan Härnösandin tuomiokapitulin kertomuksessa huhtik. 16 p:ltä 1740. että Tornion Lapissa on esivallan käskystä rakennettu v. 1726 2 kouluhuonetta, joista toinen sijaitsi Juk-kasjärven emäpitäjän kirkolla, toinen Utsjoen kappelissa, vaan koulu-mestareita ei ole voitu hankkia eikä lapsia ottaa kouluun, joten nämä kouluhuoneet ovat seisoneet tyhjän panttina, siis autioina, ja olivat jo v. 1740 rapistuneessa tilassa.



Enontekiön kirkolla sitä vastoin ei ollut mitään kouluhuonetta eikä tietysti erityistä lastenopettajaakaan tähän aikaan. Wegeliuksen seuraajaksi Enontekiön kappalaisena tuli Michael A. Wichman, kuten niinikään jo edellä on kerrottu. Hänen toiminnastaan ei paljoa tiedetä ja hän lienee koko sitä aikaa, jonka hän oli kappalaisena, asunutkaan Enontekiön kir-kolla. Kappalaisen kirjoissa on hän vuosina 1725-1729.


Hänen jälestään tuli v. 1730 kappalaiseksi Henrik Ganander, joka näkyy olleen toimen miehiä. Hän piti luonnottomana, että lappalaisia opetetaan kielellä, jota he eivät ymmärrä, ja sen vuoksi halusi perehtyä seurakun-tansa lapinkieleen, jopa myöhemmin eli v. 1743 julkaisi Tukholmassa painetun Lapinkielen kieliopin. ”Grammatica Lapponica".


Valtiosäädyt kyllä alkupuolella 1700-lukua olivat sitä mielipidettä, että lappalaisia oli opetettava omalla kielellään. jopa v. 1723 annettiin tähän suuntaan käypä asetus, vaan se jäi melkeinpä kuolleeksi kirjaimeksi, kun lapinkieleen perehtyneitä pappeja ei ollut saatavana, jota paitsi papit eivät olleet halukkaita tähän kieleen perehtymään vaan sen sijaan vaati-vat lappalaisilta suomenkielen taitoa ja esimiehelleen selittivät, että lap-palaiset ymmärtävät suomenkieltä ja haluavat suomenkielistä opetusta.


Suureksi esteeksi opetukselle oli sekin, että ne muutamat kirjat, joita jo oli painettu lapinkielellä, eivät soveltuneet kaikkialla käytettäväksi, kun läpinkielessä oli useampia murteita. Varsinaisten pappien lisäksi ruvettiin 1740-luvulla hommiin niin sanottujen ”missionäärien" asettamiseksi La-pin seurakuntiin. Tämä homma johtui valtiopäiväin kirjelmästä kuninkaal-le marrask. 15 p:ltä 1738, jossa kirjelmässä lausuttiin toivomuksena, että pyhä raamattu ja muita hyödyllisiä kirjoja puinettaisiin lapinkielellä, la-pinkielen taitoisia ”missionäärejä" asetettaisiin ja että ne papit, jotka ei-vät ensi tilassa halua oppia lapinkieltä, siirrettäisiin toisille seuduille.


”Missionääreillä" tarkoitettiin jammoisiakin papiston avustajia, jotka myöskin toimisivat kouluopettajina. Säätyjen kirjelmässä tehdyt ehdotuk-set vahvistettiin ja 12.1. 1730 perustettiin kuninkaallisella kirjeellä n.s. Lapin kirkollisten asiain johtokunta, jolle kirkollisten asiain ja opetuksen järjestäminen Lapin seurakunnissa uskottiin.


Eräästä Gananderin Lapin kirkollisten asiain johtokunnalle lähettämän kirjeen selostuksesta - kirje on marrask. 3 p:ltä 1740 käy selville, että Ganander on opettanut 3 lappalaispoikaa lukemaan suomea jotenkin puhtaasti, joten näistä pojista yksi voidaan sijoittaa lastenopettajaksi Kautokeinoon, toinen Utsjoelle ja kolmas Enontekiölle.


Gananderin mielestä ”missionäärien" tulee olla vilkasliikkeisiä, karaistuja ja tottuneita vaivaloisiin matkoihin, ja tulee niiden kesilläkin seurata lap-palaisia. Kaikkein ensiksi olisi tällainen opettaja asetettava emäseura-kuntaan Jukkasjärvelle, jota vastoin Enontekiö tulisi toimeen, jos sinne sijoitettaisiin ”alikoulumestari", johon toimeen soveltuisi muuan hänen opettamistaan lappalaispojista. Tällaisien .”alikoulumestarien" vuosi palkaksi riittäisi 15-20 riksiä. Eräässä myöhäisemmässä kirjeessään il-moittaa hän valmistaneessa 4 lappalaispoikaa tällaisiksi lastenopetta-jiksi.


Toisessa kirjeessään samalta päivältä esittää hän Härnösandin konsis-toriolle niinikään mielipiteitään missionäärikysymyksessä, kuten jo tä-män kirjoitussarjan alkupuolella on mainittu, samalla painostaen sitä seikkaa, että lastenopettajana pitäisi ehdottomasti olla lapinkieleen pe-rehtynyt henkilö, sillä joskin täällä luetaan suomea, niin tuskin on kym-mentä henkilöä, jotka ilman tulkkia tulevat toimeen jokapäiväisissä pu-heessa. Tähän aikaan (v. 1740) ilmoittaa Hernösardin tuomiokapituli Enontekiön seurakunnassa olevan 400 ripillä käypää henkeä. Veroa maksavia lappalaisperheitä oli 88 ja verolle panemattomia 33.

Hetta v. 1921: Vas. kunnanmagasiini eli Armopuoti Karjalaisen talo sekä pappila ulkorakennuksineen. Kuva: Ahola Juhani. / Museovirasto.

Ganander puuhasi paljon lapinkielen ja lapinkielisen opetuksen hyväksi. Kirjeessään maaherra G. Gyllengriipille marrask. 14 p:ltä 1740 sanoo hän jo 6 vuotta, siis vuodesta 1734 saakka, saarnanneensa ja opetta-neensa lapinkielellä, sekä laatineensa lapin-hepreankielisen sanakirja-luonnoksen (Harmonia Linqvae Hebrae & Lapponicae) niitä pappeja var-ten, jotka haluavat oppia lapinkieltä aikoen laatia täydellisen lapinsana-kirjan, jossa lapinkieliset sanat on tulkittu suomeksi ja ruotsiksi sekä vie-lä muilla kielillä. Myös arvostelee hän ankarasti parasta aikaa vireillä olevia hankkeita lapinkielisten kirjain painosta julkaisemiseksi, sillä muil-la lapinmurteilla painetuttujat eivät hyödyttäisi Enontekiön lappalaisia. Gananderin käyttämää lapinkieltä taasen toiset papit arvostelivat yhtä ankarasti ja niin Gananderin sanakirjaa ja muut kirjalliset puuhat rauke-sivat sikseen.



Henrik Gananderin esi-isät olivat turkulaisia porvareita, mutta Henrit Ga-nanderin isä, Johan Ganander oli ammatiltaan liinakankuri asuen ensin Laitilan pitäjässä sitten Raumalla. Henrik tuli ylioppilaaksi Turussa 1724, Sodankylän kappalaiseksi 1727 ja siirtyi sieltä Enontekiölle. Hänen vai-monsa oli Ruotsin Alatornion kappalaisen Henrik Tornbergin tytär Kata-riina Tornberg, Heillä oli 3 lasta, nimittäin pojat Johan ja Henrik sekä ty-tär Priita. Johan oli syntynyt 1733. tuli ylioppilaaksi Turussa 1848. Hänen lukunsa jäi kesken. Briita mainitaan isänsä kuoltua viimeiseksi Siuntion pappilassa 6.11. 1756. Henrik poika, syntyi v. 1740. tuli ”isänsä ansioi-den vuoksi" ylioppilaaksi Turussa 1756. Hänen tietonsa olivat heikot, vaan kun isä, joka kuoli Siuntion kirkkoherrana 1752, oli tunnettu an-siokkaaksi papiksi, niin poika isän ansioiden nojalla hyväksyttiin ylioppi-laaksi tiedoilla.


Tämä ylioppilas herätti aikoinaan huomiota siten, että hän suuressa köyhyydessään kirjoitti kirjeen ”hänen kreivilliselle korkeudellensa Paho-laiselle" pyytäen paholaiselta 1.000 kuparitaalaria. Kirje oli kirjoitettu hä-nen omalla verellään ja jätti hän sen Turun kirkkomaalle, josta se löydet-tiin. Turun hovioikeus tuomitsi hänen 14 päiväksi vedelle ja leivälle, jota paitsi hänen oli seurakuntansa vanhinten läsnäollessa rukoiltava rikos-taan anteeksi. Rangaistuksen kärsittyään ylioppilas Henrit Ganander poistui Turusta saaden matkarahoiksi yliopiston rehtorilta 6 kuparitaa-laria. Hän meni kotiinsa Siuntioon. Perhe näet oli jo vuonna 1744 muut-tanut Enontekiöltä Siuntioon, jonka kirkkoherraksi perheenisä nimitettiin. Ylioppilas Henrik Gananderin viime vaiheet ovat tuntemattomat.


Kirkkoherra G. I. Grape mainitsee Enontekiön kirkon omaisuutena kan-kaalle maalatun epitaphin,(muistokirjoitus,H.J.) joka sisälsi Henrik Ga-nanderin sepittämät 66 suomenkirlistä säettä vaimonsa isoäidin, Klaus Sirman vaimon muistoksi.