Samuli Paulaharju. / Suomi 1933.

Näkijöitä.




Kansantietouden keräilijä saa hyvin usein kuulla kerrottavan näkijöistä, jopa joskus joutuu itse näkijääkin haastattelemaan saaden silloin pape-reihinsa mielenkiintoisia asioita.

Näkijät ovat varsin merkillisiä henkilöitä. He saattavat elävin silmin näh-dä tyhjiä, olemattomia, näkymättömiä olioita, joita tavalliset ihmiset tie-tävät kyllä olevan, vaikka eivät juuri milloinkaan niitä näe, ihmisellä kun on, niinkuin Kieringin Kurtin Eeva sanoo, "saviset silmät, savesta ja maasta tehyt". Kuolevan lähettyvillä, vainajan seurassa, hautausmailla ja kalmistoissa, murhapaikoillaja muissakin kuolemaan liittyvissä tapauk-sissa ja tiloissa, näkijät näkevät ja tuntevat näkymättömiä olentoja, sa-moin kuin he saattavat myös nähdä kummituksia, maahiaisia, ihmisen edellä kulkijoita, veden- ja metsän- sekä muitakin haltioita paremmin kuin muut kuolevaiset, lukuun ottamatta kukkoa, joka - ainakin Kuhmos-sa - pimeässäkin näkee manalaisia ja muita kyöpeleitä.

Jollakulla on näkijän lahja jo syntymästä saakka. Ainakin Enontekiön lappalainen tietää, että lapsi, joka syntyy lihkkukahppir, onnenlakki, päässä, syntyy näkijäksi. Näkkälän Maaritin Anni astui onnenlakissa maailmaan, mutta kun selkä-äidit eivät ymmärtäneet tallettaa lakkia, menetti Anni-tyttö näkemislahjansa. Ja se oli suuri menetys, sillä het-talainen uskoo, että sellainen lahja annetaan vain rehelliselle ja usko-vaiselle ihmiselle, ja näkijä on kuin Vanhan Testamentin profeetta, en-nustaja, jossa ei asu rietas henki.

Mutta tavallisesti ihminen joutuu näkijäksi vasta elämänsä taipaleella, satuttuaan jollakin lailla, tietensä tai tietämättään, kosketuksiin vainajan kanssa. Hailuodon Banteliini oli pikkupoikana kylpenyt vihdalla, jolla oli laastu ruumis-riihen lattiaa, säikähtänyt ja ruvennut näkemään tyhjiä kuolleita milloin tallin alla, milloin tuulimyllyn siivennokassa. Säikähti Kiimingin Saunakankaan Jaakokin poikasena lapsen ruumista ja näki sitten ruumiinhaltioita, semmoisia vähäisiä ihmisiä, jotka häntä litistivät ja kiertää jumittivat myötäpäivään niin, että piti aivan käppyrässä maata. Säikähti myös Loukisen Kalle Kittilässä, kun nuorena miehenä yötä myöten ajeli vanhalla tammalla Nivaaran metsätietä, ja sama vanha ak-ka tuli aina vähän päästä vastaan. Sinä yönä Nilivaaran muori huokaisi henkensä, ja Loukisen Kalle tuli näkijäksi. Säikähdys taisi tavoittaa Kau-pin Juhan-Erkinkin Kittilässä, kun hän sattui nukahtamaan metsäpolulle, jota myöten kuljetettiin ruumista, ja manolaiset kävivät edellä karjaisten: "Pois tieltä!" Juhan-Erkki hypähti ylös ja näki ensi kerran elämässään päätöntä väkeä, näki sitten usein jälkeenkin ja tiesi, missä milloinkin ihminen kuolee, lapsi taikka mies tai vaimo. Näki Juhan-Erkki ja sanoi Sirkan emännälle, joka kohdussaan kantoi kuollutta lasta: "Sinulla on kirkonmaa matkassasi. Pieni poika pitää hameestasi kiinni." Tepastolainen taas sattui nukahtamaan lapsen ruumista hautaan saattaessaan ja säikähti, kun sanottiin: "Nouse ylös!" ja rupesi näkemään pikkuväkeä. Päätöntä marihonväkeä alkoi Lanton Jussakin Hetassa nähdä, kun varmahti muuatta vainajaa.

Saattaa näkijäksi tulla siitäkin, kun joutuu läheisesti koskettelemaan vai-najan vaatteita. Saaren Hermanni Jierisjärvellä rupesi näkemään mano-laisia ja maahiaisia, kun sattui makaamaan kuolleen vuoteessa. Harjun Tilta Kittilän Aakenusjärvellä sai oikein vaivan ja kuulon, kun Honkanie-men emäntä hänen yösijakseen kantoi aidalta muorivainajan makaus-vaatteet. Lompolon Uudentalon vanha isäntä sattui pyyhkäisemään sil-mänsä vaatteeseen, joka oli ollut ruumiinpeittona, ja siitä lähti heti näke-misen voima. Muuan muoniolainen pyyhki tietämättään palavia silmiään oman lapsivainajansa vaateriepuun, paitaan, mikä lie ollut, ja sai siitä niin kovan näkemisen, että se oli oikein vaivaksi, kun kuolijan haltiat tart-tuivat näköön. Sodankylän Kieringin Kurtin Eeva taas rupesi näkemään manhonväkeä ja ruumiinhaltioita, kun oma pieni poikalapsi kuoli yöllä viereen, ja äiti siinä unissaan tuherteli kasvojaan pikkuiseen vainajaansa.

Kaikkein useimmin saadaan näkemisen voima, kun tieten tai tietämättä pestään silmät ruumiin saippualla tai ruumiin pesuveellä taikka pyyhi-tään kasvot ruumiin pesuvaatteeseen. Rovaniemeläinen rupesi näke-mään manolaisia ja keijavaisia, semmoista liiempää väkeä, liikaa väkeä, ruumiinväkeä, sellaista pikkuväkeä, tyttöjä ja poikia, jopa kyöpeleitä ja köyryäijiä, semmoisia niinkuin piruäijiä, kun sattui pesemään silmänsä ruumiin saippualla. Samoin Korpilompolon Manne Järvenpää tuli näki-jäksi, kun kymmen vuotiaana käytti samaa saippuaa, jolla oli pesty muu-taman viikon ikäinen velivainaja. Rovaniemen Lohinivan Heikki pesi poi-kasena silmänsä ruumiin pesuvedellä ja alkoi nähdä poromiesten ja muidenkin kulkijain eellusmiehiä.

Ruumiin pesuvedellä Kuhmon noidat olivat ennen pesseet silmänsä ja ruvenneet näkemään kalmanväkeä ja kööpeleitä, ja Suntion Sofia Turto-lassa tuli samallalailla sellaiseksi näkijäksi, että aina kuoleman edellä huomasi hautausmaalla heiluteltavan valkoisia liinoja. Vaakinan Pekka Vittangin Lainiolla joskus lienee sattunut käyttämään ruumiin pesuvettä ja saippuaa, koska on saanut sellaisen voiman, että näkee sekä kuollei-tten että elävitten haltioita, ja Tärännön Kompelusvaaran ämmi-vainaja oli ruumiita pestessään pyyhkäissyt kädellään kasvojaan ja oli heti tullut näkijäksi sekä alkanut samoin kuin moni muukin Kompelus-vaaran ja Korpilompolon vanha eläjä nähdä manalaisia, kuolleitten haltioita, sem-moisia pöökäröitä ja hissejä, ruumiitten etuväkeä ja eeliäisiä. Pudasjär-ven Haapa-Jussi linatinniemellä sai näkövoiman, kun Tuimi-Heikki ruu-miin pesuripakolla pyyhkäisi silmät. Jussi oli silloin jo aikamies ja väitel-len kysyi Heikiltä, joka oli näkijä: "Miten sitä näkee?" - "Haluatko nähä?" Heikki sanoi, ja kun Jussi halusi, niin Heikki sipaisi ripakolla, ja Jussista tuli näkijä. Mutta kun Tervos-Jussi, kolmen kirkon nytykkäin kantaja, haudalle mentäessä nytyköilään sipaisi Murtomäen Raisa-Reeta Tormu-laisen silmät, niin Kaisa-Reeta alkoi heti nähdä keikkaita joka männyn latvassa ja hevosen selässäkin. Hetan Kalle Laakso rupesi näkemään tyhjiä, kun kerran Kittilässä ollessaan päissään koppasi ruumiin syliinsä.

Näkijäksi saattaa tulla vainajan kosketuksettakin, kun vain itsenäkijä on avustamassa. Nikumaan Niku Kolarin Venejärveltä oli Vaattojarven äijän kanssa metsässä tervapirtillä, ja siellä äijä kerran tuhahti: "Hui, taas noita vierhaita tulee!" - "Mitä vierhaita?" Niku kysyi. -"Kuolleita ...taas kuolee joku", äijä sanoi. "Näyttäkää minullekin!" Niku pyysi. Äijä käski ja Niku katsoi äijän vasemman kainalon alatse ja näki suuren väkitokan, joka heilui ilmassa niinkuin aalto vedessä. Ilma vain näkyi alta ja päältä, ja kamala haju lähti väestä. Siitä pitäen Niku aina kuoleman edellä näki manhonväkeä. Vasemman kainalon alatse Kompelusvaarankin vanha ämmi käski nuorempansa katsoa, sanoen: "Katto mun vasemman kaina-loni alta läpi menheen niin näet!" Ja katsoja näki päätöntä väkeä pitkät raidot vaeltavan tietä pitkin niinkuin poroelon, päättömiä kaikki kulkijat olivat, kurento vain liikkui. Mutta hettalainen Feemi Laakso sai profee-tallisen näkemisen lahjansa, kun katsoi Rauhalan Fetin oikean kainalon alatse ruumisarkkua sekä vielä kurkisteli sitä hevosen lankien ja luokan lävitse.

Hevosen länkien lävitse edestä taakse käsin katsoen kyllä saattaa kuka hyvänsä nähdä manalaisia silloin, kun ne istuvat ruumisarkulla paina-massa, mutta ei silti tulla näkijäksi. Vanha kaaressuvantolainen taas näki manalaisia, kun pyllistellen katsoi ja tiiraili taakse käsin jalkainsa välitse ruumisarkkua, mutta ei siitä tullut aina näkeväksi. Jollekulle saattaa liian väen näkeminen tulla vaivaksi, ja silloin pitää ruveta siitä päästämään. Saunakankaan Jaakon tietäjä paransi pesemällä. Harjun Tilta, jota näke-misensä kovin vaivasi, pääsi, kun ensimmäistä ruumista, minkä kohtasi, kopeloi kovasti ja sitten pesi kätensä kolme kertaa sekä heitti pesuveden vainajan jälkeen, kun sitä vietiin hautaan. Kovaniemen Sassalin Elli, joka kuolleitten sanomien edellä näki päättömiä kalmalta haisevia keijulaisia väliin aivan sakeana ilmassa - keijulaiset haisivat kuin ummehtuneessa paikassa ollut likainen, koinsyömä vaateräsy - pääsi vaivastaan, kun Sassalin vanha muori hänet säikähdytti.

Feemi-ämmi, Esko (Mäntyvaara) ja Taisto Laakso 1930-luvulla Hetan kirkon edessä. Kuva: Esko Mäntyvaaran albumista.

Laakson eli Kaukosen Kalle.

Kaisa-ReettaTormulainen Kajaani, Murtomäki.

Feemi Laakso. Enontekiö.

Jaako Saunakangas. Kiiminki.

Kurtin Eeva.

Manalaisiksi ja manhonväeksi, kalman- ja kirkonväeksi, köyryiksi, köö-peleiksi monet näkijät ja muutkin nimittelevät kuolleitten seurassa ja vai-najain olinsijoilla tavattavaa näkymätöntä joukkoa. Mutta Pudasjärven Haapa-Jussi sanoo, että kirkonväki on erittäin ja näkymättömät, keijulai-set, lukulaiset, joita hän näkee, lienevät vain kirkonväen sukua. Kirkon-väki tekee ilkeyttä, eikä se saata siivolla, mutta keijulaiset eivät tee ke-nellekään pahaa, eikä niitä tarvitse pelätä. Kun kuolleen sanomia alkaa tulla, silloin Jussi näkee näkymättömiänsä, jo muutamia päiviä ennenkin, jopa aina Korennolla asti, kun kuolija on Inatilla, ja niitä on kuin savua. Laipion rajasta, seinänraoista ne aivan äänettä tulevat huoneeseen, kal-manhaju vain tuntuu, kun ihmisen haamuilla olevat oliot häilyvät ruumiin ympärillä. Jussi on huomannut, ettei siinä joukossa ole yhtään täysiai-kaista, vaan kaikki ovat vajanaisia. Mikä on päätön, mikä käsipuoli, jal-kapuoli, silmäpuoli, mikä kylkipuoli, ja kaikki ovat rumannäköisiä. Vain kätkytlapsen luona liikkuu kauniita haamuja, kaksi valkoista keijulaista.

Lainiolainen Vaakinan Pekka, ruumiinpesijä, vapaaverinen mies, puhuu kuolleitten haltioista. Niinkuin kaikilla elävillä on haltiansa, niin myös kuolleilla. Kolmea vuorokautta ennen hengenlähtöä ne ilmestyvät kuole-van luo ja liekkuvat sitten sairaan ympärillä. On Pekka niitä kyllä nähnyt, semmoisia, jotka ovat "tästä rajaa poikki", pieniä päättömiä haamuja, jot-ka ikkunaa vasten ovat niin tummia kuin kannot, ettei päivää tahdo nä-kyä. Vaikka ihmisiä on huoneessa, ne liikkuvat liikkumistaan välittämättä kenestäkään, mutta kun Pekka tulee sisään, pakenevat ne heti ja piilou-tuvat vainajan vaatteisiin. Pekan pestessä kuollutta, haltiat häiläävät ympärillä ja välistä haiskahtelevat niin pahalta, että Pekan täytyy pyyh-käistä tervaa nenäänsä.

Sitten kun kuollutta lähdetään viemään hautaan, haltiat menevät jo niin-kuin etua eellä, jotta tie on vapaa, kun ne etua kulkevat. Näin tapahtuu, jos vainaja on mielellään lähtenyt tästä maailmasta. Mutta jos vainajalle on maailma ollut rakas ja ero siitä vaikea, haltiat pyörivät hänen ympäril-lään ja lopulta alkavat painaa rekeä niin kovasti, ettei hevonen saa sitä liikkeelle. Mutta kaikki näkevä Pekka pyörähdyttää silloin hevosen reki-neen vastapäivään ympäriinsä ja sanoo:

- Paetkaa, menkää sillä kyytillä kun olette tulheetkin!

Ja kuollutta hautaan pantaessa Pekka näkee, kun haltiat liekkuvat ja pyörivät haudan päällä.


Ruumiin haltioita ja sellaista hienoa väkeä on hettalaisen Feemi Laak-sonkin näkemä joukkue. Jo ennen kuoleman sanomaa ne Feemille il-maantuvat, kihisevät ja haisevat kuin mätösuolainen kala. Kuolevan ym-pärille ne aina kokoontuvat. Vaikka ihminen vaipuisi Ounistunturin laelle, sinnekin haltiat heti saapuisivat. Kun kuollutta viedään kirkkomaalle, on sekä edellä että jäljessä mahdoton haltiainjoukko, koko valtakunnan vä-ki. Siinä on vaikka minkäkarvaisia näköhaamoja, toiset koreita kuin lap-palaiset, toiset sinisiä kuin taivas, muutamat taas kuin suokulaisia, jotka eivät ole Lapinmaan lintuja. Ei niiden muotoja saata nähdä, enempää kuin vainajankaan muotoa sen jälkeen, kun vainaja on jo siunattu ja kel-loin soitettu. Niin kauan haltiat häiläävät vainajan ympärillä, kunnes se on pantu siunattuun maahan. Sitten ne katoavat omiin majoihinsa maas-sa ja ilmassa.

Eivät ruumiinhaltiat ketään vaivaa, kun niille antaa rauhan. Vainajaa pe-semään ruvetessaan Feemi kättelee hänet, ja haltiat liikkuvat ympärillä siirtyen aina syrjään pesijän tieltä. Mutta jos ne ovat vaivaksi ja kiusaksi, väistyvät ne heti, kun Feemi sanoo:

- lesus siunakhon! Lepo kuolheille, rauha eläville!

Ei usko Korpilompolon Jierijärven Manne Järvenpääkään, että hänen näkemänsä, ilmassa keijaavat olennot olisivat manalaisia.

Pahojaan tekevät, ihmiseläjien työneuvojakin liikuttelevat manalaiset ovat erittäin, ja erittäin ovat ruumiinhaltiat, jotka ovat ruumiin väkeä. Ne tulevat ihmisestä itsestään, ja ovat ihmisen haltioita. Kun ihminen kuo-lee, ne ilmestyvät niin, että näkijä saattaa niitä nähdä - joidenkuiden ih-misten eeliäisiä nähdään jo eläessäkin.

Heti kun ihminen on kuollut, haltiat ilmestyvät, ja Manne näkee niitä, vaikka kuollut olisi kaukanakin. Silloin kun päivä on kahdella karvalla, ne parhaiten ovat liikkeellä, keijaavat väliin monikymmenlukuisina ilmassa syltä-kymmenen päässä ylös ja alas, nousten aina neljän, viiden sylen korkeuteen. Ne ovat ruskeavärisiä, läpi näkyviä ihmisen haamuja, päät-tömiä kurentoja käsineen ja jalkoineen. Valkealla päivällä ei niitä kos-kaan voi nähdä, haju vain hiukan tuntuu. Ei niitä myöskään pimeässä saata silmin huomata, mutta silloin ne ottavat ja löyhkäävät kuin raato. Siinä väki haisee, siitä lähtee kalmanhaijua niin, että heikkoveristä kohta annattaa ylen. Kun vain hajun kestää, ei haltioita tarvitse pelätä. Ne an-tavat rauhan röhki kaikille, ja ovat siellä missä ovat, eivätkä ne kenen-kään matkaan lähde.

Mutta kuolleen lähettyvillä haltiat aina ovat ja häiläävät. Kun ruumista pestään, keijaavat ne pesijän ympärillä ja haisevat niin, että pesijä ih-mettelee, mistä semmoinen haju lähtee. Kun vainaja viedään riiheen, haltiat seuraavat mukana, keijaten sitten riihessä ja riihen ympärillä ja vartioiden kuollutta. Hautaan vietäessä haltiain joukko liikkuu matkassa ja katoaa ruumiin mukana maanpoveen. Mutta toisinaan kyllä Manne näkee pitkän ajankin päästä, kun päivä on kahdella karvalla, ruskahta-vien haamujen haudalla hiljalleen keijaavan ylös ja alas. Edesmennyttä vainajaansa ne siinä vartioitsevat.